Seinäjoelle historiallisen miekkailun seura

Seinäjoen seuran perustajaporukka Toni, Roope, Arjan ja Matti.

Seinäjoella on tässä äskettäin pistetty pystyy uusi hema-porukka, Seinäjoen Historiallisen Miekkailun Seura. Aloitus on hieman vielä vaiheessa, mutta annetaanpa uuden seuran puuhamiehen Matti Porkan vastailla muutamaan kysymykseen…

Teillä on miekkailuporukka koossa Seinäjoella ja seurakin on perustettu. Virallinen nimi siis Seinäjoen Historiallisen Miekkailun Seura. Onko se yhdistyspohjainen vai rakenteeltaan vapaamuotoisempi?

Seuraa ei ole virallisesti rekisteröity yhdistysrekisteriin… vielä. Meillä on ollut tarkoituksena perustaa se RY pohjalle ja ottaa käyttöön yhdistyksen toimintaa ohjaavat säännöt ja periaatteet.

Tarkoituksena on, että yhdistysmuotoinen seura on yleishyödyllinen ja on ollut puhetta että yksi sen tavoitteista olisi yleinen historiallisen tiedon levittäminen ja parantaminen alueellamme sekä yleisesti. tämä on ollut mm. minulle henkilökohtaisesti tärkeä osa tulevaa toimintaa, mutta tärkeintä on historialliset taistelutaidot ja erityisesti miekkailu.

Yhdistyksen rekisteröiminen on ollut hidasta osittain, koska kahdella viidestä jäsenestä, minä mukaan lukien, on ollut tässä perheenlisäystä ja itselläni on nyt kolme pientä lasta, mikä asettaa rajoituksia harrastustoiminnalle.

Seuran nimien lyhenteissä on vähän tungosta kun seurojen nimet on niin samankaltaisia. Mites toimitte tuon seuran nimen lyhenteen kanssa SHMS on jo varattu Suomen Historiallisen Miekkailun Seuralle. SeHMS?

Ok. Tuskinpa mekään sitä nimeä sitten ruvetaan nappaamaan pois, meinaan kun rekisteristä ei löytynyt, niin vaikutti vapaalta. Meidän pitää kattoa, mikä nimi sitten tulis tilalle, tai miten tuon kanssa tekee.

Miten teidän porukka syntyi?

Itse kuulin ensimmäistä kertaa hemasta 2016 kesällä ja innostuin heti lukemaan lisää. Olin viimeiset kymmenen vuotta halunnut harrastaa miekkailua, muttei koskaan ollut mahdollisuuksia. Lopulta 2016 tammikuussa aloitin Kendon Seinäjoella, se oli hauskaa ja seura oli hyvä. Mutta kyse ei ollut miekkailusta taistelulajina, vaan hyvin omalaatuisesta japanilaisesta urheilutraditiosta.

Mitä enemmän opiskelin hemaan liittyviä asioita, sitä vahvemmin näin, että tämä on tuotava Seinäjoelle saataville, sillä minulle ja monelle muulle ajatus eri kaupungissa olevista treeneistä on mahdoton. Itellä oli jo edellisen joulukuun aikana loppunut kendotouhut enimmäkseen.

Rupesin kyselemään Vaasasta Sebastian Wilhelmssonilta ja John Grönholmilta, sekä erityisesti EHMS:n Kristian Ruokoselta perustamiseen liittyvistä asioista.

Sebastian ja John kävivät 19.3.2017 Seinäjoella useiden muiden vaasalaisten kanssa ja tutustuin tuolloin mukana olleisiin seinäjokelaisiin Roope Koskelaan ja Arjan Broniin, jotka ovat treenanneet Fiorea Vaasassa. Heidän lisäksi porukkaa tuli Toni Käkelä, johon tutustuin Kendossa. Kaikki muut pitempään Kendoa harrastaneet, jotka kävivät ensimmäisissä hyvin sekalaisissa ja omituisissa treeneissämme kokivat, että saavat enemmän irti Kendosta.

Näin meille jäi neljän hengen ydinryhmä, jonka kanssa lähdimme 2017 vuoden aikana viemään hommaa eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Roope ja Arjan ovat käyneet edelleen myös Vaasan treeneissä, joten seuroilla on erityisen läheinen kontakti.

Mites seuratoiminta on lähtenyt käyntiin?

Roope ja Arjan ovat olleet erittäin tärkeitä toiminnan eteenpäin viemisessä, sillä he ovat harjoitelleet erityisesti Fiorea Vaasassa. Tonilla taas on rautainen kokemus tämäntyyppisen toiminnan järjestämisestä ja pyörittämisestä ja paljon käytännön osaamista. Itse olen historian harrastaja ja tätä kautta olen monesti osannut häiritä treeneissä tekemistä tuomalla mukaan historiallista kontekstia

Teillä taisi olla kaikikka entuudestaan jotain lajitaustaa?

Minulla on itselläni vuoden kokemus Kendosta ja noin kuuden vuoden kokemus erilaisista itämaisista aseettomista ja aseellisista kamppailulajeista aloittelijatasolla. Olen asunut monessa eri paikassa ja aina kussakin paikassa harjoitellut mahdollisuuksien mukaan mitä on ollut saatavilla.

Roope ja Arjan ovat harjoitelleen aktiivisesti Fioren oppeja Vaasassa noin parin vuoden ajan. Tonilla on muistaakseni yli kuuden vuoden kokemus viikinkimiekkailusta.

Syksyllä mukaan liittyneellä Jere Koskelalla, joka omistaa jo mukavan kokoelman historiallisia varusteita on reilusti kokemusta mm. leikkaamisesta pitkämiekalla.

Pitkämiekka on teidän pääväline. Mihin miekkailun tyylisuuntaan ja onko teillä muita aseita mukana?

Jutteluista Kristianin kanssa ja osittain omista mieltymyksistä johtuen itse suosin Liechtenauerin traditiota. Minuun vetoaa sotahistoriallisesti ajatus hyökkäyksestä parhaana puolustuksena.

Olemme lähteneet pääasiassa opiskelemaan suurmestari Liechtenauerin traditiota, mutta myös kuka tahansa voi opiskella, mitä tahtoo ja tulla esittelemään tai kokeilemaan tunnille. Esimerkiksi Jere toi tunnille Jon Enzhongin kiinalaisen kahden käden sapelin manuaalin, joka oli varsin mielenkiintoinen, vaikkei olekkaan eurooppalaista traditiota.

Meitä kaikkia kiinnostaa taistelulajit ympäri maailmaa. Vaikka keskitymmekin pääasiassa tiettyyn pääkohteeseen, niin se ei estä kokeilemasta muita asioita sivussa. Kerran teimme myös pientä keihästestiä Jeren kanssa, keihäs vs. pitkämiekka asetelmalla.

Sinä siis vedät teillä treenejä? koetko sen helpoksi tai vaikeaksi?

Minä olen monesti yrittänyt valmistaa treeniohjelmia, mutta myös muut voivat halutessaan ja esim. Roope on tehnyt omia treeniohjelmia tunneille, sekä yksittäisiä harjoituksia, joita on käyty läpi. Olemme kokeilleet paljon kaikenlaista ja pyrimme kokoamaan runkoa, jossa olisi yleiset ydintreenit, joita tulemme jatkossa käyttämään aktiivisesti.

Tässä on ollut paljon kokeilua ja viilaamista ja varsinkin ensimmäisillä kerroilla, kun mukana oli vielä Kendo-harrastajia. Kävi usein niin, että olin monta päivää valmistellut treeniohjelmaa tuntia varten ja ensimmäisen viiden minuutin aikana kävi ilmi, että koko ohjelma oli mietitty päin metsää. Piti improvisoida koko loppuharjoitus ilman hyvää näkemystä edes siitä, mitä kaikkea pitkämiekka pitää sisällään.

Koin, että nimenomaan mielekkäiden treenien tekeminen on ollut kaikista vaikeinta. Treenien, joissa karttuisi taidot miekkailussa historiallisena taistelulajina ja jossa oma osaamattomuus ei paistaisi liikaa läpi.

Kokemuksen myötä vuoden aikana alkaa olla jo parempi käsitys siitä miten hyvä treeni muodostetaan. Valitettavasti nyt meillä on vain kaksi kertaa viikossa yksi tunti käytettävissä ja tunnin lyhyys on oma ongelmansa.

Missä ja miten säännöllisesti treenaatte?

Maanantaisin ja keskiviikkoisin 17.00- 18.00 meillä on käytössä suuri liikuntasali pukuhuoneineen. Meillä on myös harjoitustolppa, jota olen osan ajasta pitänyt mukana treeneissä ja jota olen itse käyttänyt kotona aktiivisesti niin, että juuttiköysi on päässyt jo vähän kulumaan. Roope ja Arjan ovat vuorotelleet Vaasan ja Seinäjoen välillä ja Vaasassa on myös enemmän ja pitempiä treenejä. Tarkoitus olisi saada lisää treeniaikaa seuraavalle kaudelle.

Teillä taisi olla puolenkymmentä harrastajaa tällä hetkellä koossa? Onko tavoite värvätä lisää väkeä?

Meillä on nettisivu tekeillä ja kun treeniohjelma alkaa selkeentyä, niin tarkoitus olisi alkaa värvätä. Olemme myös hankkineet ylimääräisiä harjoitusvälineitä, jotta uudet kokelaat saisivat heti jotain käsiinsä. Seuraavaksi olisi tarkoitus hommata ylimääräisiä suojavälineitä, erityisesti maskeja ja hanskoja.

Nettisivut teillä on vielä vähän vaiheessa. miten pian saatte siellä valmista? Jokunen kuva ja seuran perustiedothan riittää minimissään.

Nettisivut pyrimme saamaan valmiiksi mahdollisimman pian ja ennen kuin alamme värväämään. Omalta osaltani ja varmaan myös Arjanin puolesta ajan puute on hidastanut nettisivuja, kun pitää välillä priorisoida ajankäyttöä.

Minkälaisia lähitulevaisuuden suunnitelmia teiltä löytyy?

Enemmän ja parempia treenejä ja uusia jäseniä. Nettisivut kuntoon ja jossain vaiheessa virallinen järjestäytyminen yhdistykseksi. Joskus tulevaisuudessa olisi hauskaa, sekä järjestää omia tapahtumia, että seurana ottaa osaa muiden tapahtumiin. Ja tietysti aina välillä edistää historiallisten taistelulajien asiaa.

Minulla on viimeaikoina noussut ajatusta myös siitä, että jotta vältettäisiin Englannin terrorismilakien kaltainen sekasotku pitäisi Suomessa jossain vaiheessa historiaharrastajien ja taistelulajiharrastajien, sekä metsästäjien ym. kesken järjestää oma edunvalvontaryhmä, joka vahtisi ettei täällä yhtäkkiä kiellettäisi meidän harrastusvälineitä saati historiallisten esineiden keräilyä!

Jos miekkailu Seinäjoella kiinnostaa, niin mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Matti Porkkaan: matti.m.porkka(ÄT)gmail.com

Mainokset

Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen

Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen -ohjeistus on suunnattu otsikkonsa mukaisesti ohjaajille ja apuohjaajille kokemattomamman ja aloittelijan ohjaamiseen. Se on käyttökelpoinen myös yleisenä ohjeena pariharjoitteluun ja harjoitusparin kohteluun ja treenien tunnelman ylläpitämiseen.

Treenien tunnelma, harjoittelun sujuvuus, muiden harrastajien viihtyminen ja seuran toiminnan tukeminen tätä kautta on jokaisen jäsenen tehtävä. Luonnollisesti tämän kaltainen vastuu on suurempi kokeneella harrastajalla.

Jokainen kokeneempi harrastaja toimii myös periaatteessa jossain määrin apuohjaajan roolissa pariharjoittelussa silloin kun parina on selvästi kokemattomampi harrastaja.

Ohjeistus rakentunut Savon Miekassa havaitun tarpeen mukaan seuran sisäiseen käyttöön, mutta voi ehkä olla hyödyksi jossain muuallakin. Tiedoston voi ladata tästä:

Kokemattomamman ohjaaminen 3.2

Tarpeesta syntynyt

Vuosina 2012-13 Savon Miekassa oli paljon miekkailun harrastajia, jotka lopettivat harrastuksensa ja lajin kokeilijoita, jotka kokeilun jälkeen jäivät pois. Heräsin miettimään syitä vuoden 2012 lopulla, kun näitä molempia oli erityisen paljon. Ryhdyin kyselemään pois lähtijöiltä syitä lajin hylkäämiselle. Tietoa kertyi ja syntyi käsitys miksi potentiaaliset harrastajat lopettavat. Osaan syitä ei voi vaikuttaa, mutta joihinkin seikkoihin voi… Yksi merkittävä syy oli ihmisten suhtautuminen toisiinsa treeneissä. Tämä tuli vastaan toistuvasti.

Uudet harrastajat ovat arvokas lisä seuralle, mitä moni ei tuntunut ajattelevan riittävästi. Vastaani on tullut tapauksia, missä yhden harrastajan käytös on saanut aikaan sen, että kokeilija ei jäänyt porukkaan tai joku toinen harrastaja lopetti.

Syy siihen, että uudet harrastajat eivät kokeneet kotiutuvansa ryhmään, löytyi  meistä kokeneemmista, joissakin seikoissa epäsuorasti, toisissa aivan suoraan. Peiliin katsomisen paikka monille meistä.

Ryhdyin pohtimaan mitä asialle pitäisi konkreettisesti tehdä. Aloin seurata treenejä ja ihmisten toimintatapoja ”sillä silmällä”. Samanlainen ihmisten tarkkailuasenne oli päällä, kun olin miekkailemassa muualla Suomessa kursseilla, seminaareissa yms.

Aluksi syntyi lista huomioitavista seikoista omaan käyttöön. Huomasin, että näihin seikkoihin keskittyminen omassa toiminnassa ja ohjeistamisessa toimivat käytännössä.

Mutta panin merkille, ettei oma toimintani riittänyt ryhmän asenteen ja treenien käytöskulttuurin muuttamiseen. Samojen ”käytösohjeiden” toistelu treeneissä alkaa tuntua jankuttamiselle, vaikka miten loogisesta asiasta olisi kyse. Tämä johti ajatukseen, että laajempi ryhmä esimerkkinä toimivia ihmisiä voisi muuttaa treenien käytöskulttuuria paremmin. Tätä ajatellen kasasin vuoden 2013 lopulla Savon Miekan sisäiseen käyttöön kirjalliset Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen –ohjeistuksen, joka jaettiin kaikille kokeneemmille harrastajille. Sen jälkeen olen ohjeistusta jakanut säännöllisesti ja muokannut ja täydentänyt useaan kertaa sitä mukaa, kun uusia ongelmakohtia on löytynyt.

Tämän hetkinen versio (3.2. 29.12.17) on käytännössä koostettu vuoden 2016 maaliskuussa. Sen jälkeen siitä on muokattu lähinnä esipuheen ja ulkoasun osalta. Mielipiteet ja täydennysehdotuksen omat tervetulleita

Kohdassa 17. viitataan Savon Miekan turvallisuus- ja käytösohjeisiin, jotka löytyvät seuran nettisivuilta täältä:

Savon Miekka: turvallisuus- ja käytösohjeet

Sääntöihin rakentuu ennakko-oletus ja vaatimus taso että kaikki seuran jäsenet tietävät ja huomioivat nämä asiat, eikä niitä tarvitse toistella harjoituksissa.

Joskus muutos vanhasta uuteen kirpaisee

lapio

”Miekka nimeltä Lapio” oli hyväksyttyjen treenivälineiden joukossa 2009-2011. Lähinnä lainakäytössä.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Kehitys kehittyy ja hema-välineet siinä mukana. Joiden on vaikea ymmärtää, että joskus hommattu, aikanaan ihan asiallinen väline on vanhentunut ja jopa turvariski. Joillakin tuntuu olevan tapana kiintyä välineisiin tai nuukuus saan aikaan henkistä uudistumisen vastaisuutta.

”Kyllä tämä on aina ennen kelvannut”

”Ei viitti tuhlata uuteen. Kyllä mulle tää nykyinen riittää”

2015-06-04 008 viollet

Vuosina 2008-2012 vallitseva miekka tyyppi meilläpäin. Kuvassa Pavel Mocin Viollet. Muista suosittuja malleja olivat saman valmistajan Dürer ja Empleton – mallit

Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ennen, 2008-2011 meillä Savossa miekkailtiin aikanaan asiallisilla ja yleisillä Pavel Mocin joustamattomilla ja raskailla miekoilla ja jollain elävöitysastaloilla. Ostin itse yhden sellaisen astalon 2009 ja se nimettiin jo silloin ominaisuuksiensa mukaan ”Lapioksi”. ”Lapio” oli hyväksyttyjen treenivälineiden joukossa 2009-2011. Lähinnä lainakäytössä miekattomille, ei kovin suosittu silloinkaan. Sillä on ollut edelleen harvakseen käyttöä opetusvälineenä esimerkkinä huonosta miekasta ja miekan muotoisesta nuijasta.

Hemaan tehtyjä suojavarusteita ei noihin aikohin ollut. Suojarompetta koottiin mistä saatiin.  Miekkailtiin vanutäytteisissä elävöitys gambesoneissa, tai käytettiin taekwondo rintasuojusta, joka pehmustaa ehkä potkua, mutta ei pysäytä miekan kärkeä sen enempää, kun ensin mainittu gambesonkaan, tai motocross- ylävartalosuojusta, joka jätti ison osan rintakehää kokoaan suojatta.

Niillä miekoilla ja sellaisilla varusteilla! Ihme ettei vammoja tullut meidän treeneissä! Se lienee treenien tempon ansiota, tehtiin paljon määrä muotoisia drillejä ja vapaampaa miekkailua oli vähän ja sitäkin paljon nykyistä hitaammin ja pistoja tehtiin tuolloin vähemmän. Vierailulla toisaalla olen ollut todistamassa miten jäykkä Moc uppoaa käsivarteen…

Muutosprosessi alkoi selkeästi keväällä 2012. Joeli Takala ja Kristian Ruokonen kävivät Kuopiossa esittelemässä saksalaista miekkailua ja Peter Regenyein federeitä. Meillä otettiin koppi molemmista. Samana kesänä meillä pyöri jo saksalaisen pitkämiekan treenit. Seuran ensimmäiset federin tilattiin pian em. kaksikon vierailun jälkeen.  Koko seuran yhdinryhmä oli tilauksessa mukana. sen lisäksi seuralle tilattiin kaksi federiä vapaamiekkailua varten ja että muu porukka pääsisi niiden kanssa tutuksi. Siitä eteenpäin alettiin hommata federeitä ja hiljakseen myös hemaan tarkoitettuja suojavarusteita.

regenyei federit

2012 lähtien yleistyneet ja tämän hetken tyypilliset pitkämiekat Kuopiossa: Regenyei Armoryn erilaiset feder-pitkämiekat ja Regenyein messer mallit: 2013-2016 yleinen suorempi Messer I ja sitä tällä hetkellä selkeästi syrjäyttämässä oleva käyrempi malli Messer IC.  Kuvan puukahvainen on Marko Saaren  kunnostama Messer I siitä lisää tarinaan artikkelissa: Aseen tarkistaminen aina paikallaan.

Miekkailu kehittyi nopeampaan ja vapaampaan suuntaan, käytännön läheisemmäksi ulos kaavamaisesta tekemisestä. Siinä sivussa siirtyminen uudenlaisiin välineisiin tapahtui hitaasti ja aluksi muutos kohtasi myös vastustusta. Joku ei tykännyt federeistä, kun raskaat Mocit tuntuivat enemmän miekoilta, toinen ei tykännyt nopeutuvasta temposta, kolmas tuttujen drillien sivuun jäännistä, neljäs ei saksalaisesta miekkailusta, viides siitä, että joutuu panostamaan lisää rahaa harrastukseen. Uusi ja vanha oli vastakkain siirtymän aikana. Moni asia kulminoitui juuri miekkoihin: Muutokseen Pavel Mocin jäykistä ja raskaista miekoista kevyempiin ja taipuisampiin federeihin. Federit mahdollistivat räväkämmän ja vapaamman treenaamisen pistojen kera turvallisemmin, kuin jäykemmät miekat.

Hitaasti federit yleistyivät, lopulta parissa vuodessa kaikki olivat siirtyneet federeihin kun vapaamiekkailu raskaammilla miekoilla kiellettiin …mutta vielä 2014 tai 2015 oli niitä, jotka omistivat molemmat miekat ja joka kerta harjoituksissa vasta erillisestä pyynnöstä vaihtoivat federiin. Tätä nykyä meillä on näkynyt treeneissä jäänteenä enää kaksi raskasta loppuun kaluttua Mocia, jotka ostettiin seuralle Kristianilta tuon vuoden 2012 vierailun yhteydessä. Molemmat ovat palvelleet seuran lainamiekkoina uusille harrastajille. Enää ei taida kukaan haikailla niiden perään.

Messereissä Regenyein suorempi Messer I oli Kuopiossa vallitseva 2013-2016. Sitä kesästä 2017 lähtien selkeästi syrjäyttämässä saman valmistajan käyrempi malli Messer IC. Tässä kohtaa muutos on ollut niin pieni ja molemmat mallit rinnakkain käytössä, ettei millekään vastustusreaktiota tarvetta. Juuri nyt on käynnissä siirtymä pyöröpyy tikarista kovemman treenaamisen kivuttomammin mahdollistavaan Cold Steelin synteettiseen tikariin. Miten siinä muutoksessa käy, ei ole tiedossa?

dussackit 2016-04-03 003

Nahkadussackit.

Muutosyritys voi myös tyrmääntyä, kuten 2016, kun esiteltiin autenttiset nahkaiset dussackit, joilla voisi dussackoida kevyessäkin varustuksessa, mutta toistaiseksi porukka on pitänyt parempana Spessin kärkipainoisia muovisia  dussackeja, jotka kaipaavat täyden varustesetin, jotta osumat eivät tunnu.  Toisaalta kyseessä on sivuväline, joten hyvin ymmärrettävää, ettei väki siihen innostunut rahojaan sijoittamaan.

Samanlainen kaari kun pitkämiekassa mocista federiin siirryttäessä, uuden vastustuksesta, yleistymisen kautta yleisesti hyväksytyksi on käyty monen suojavarusteenkin kanssa, mm. kovien hanskojen, kyynärpää-suojien ja takin alla pidettävien rintasuojusten ja viimeisimpänä alapääsuojuksen kanssa.  Myös niskasuojus on edelleen hämmästyttävän vähän arvostettu meillä päin. Kalliiden varusteiden kohdalla tavallaan ymmärrän, ettei niitä ehkä huvittaisi ostaa.

Asian voin kyllä laskea toisinkin päin: Minkä hintaiseksi arvion euroissa yhden sormen? No, jos vaikka 20€ olisi yhden sormen arvo. Kun kaikki sormet ovat vielä tallella, niin pikkulaskutoimituksella 10×20 päädyn lopputulokseen, että kannattaa siis suojahanskoihin panostaa se 200€.  Kertaalleen käteni pahasti murtaneena lasken käteni arvon kyllä korkeammalle, jopa tuon rikkimenneen ei niin priimalaatuisen…

kasi1

2016 murtunut käteni. Kämmenselän Reunimmainen luu hajosi, eikä pikkurilli enää täysin toimi. Syynä loppuun käytetty laatu Gautlet, ei ollut valmistajan vika. Tämä opetti hinnoittelemaan kädet paremmin kuin 20€/sormi. Tästä löytyy oma tarina täältä: Gauntleteihin kannattaa panostaa

….Mutta joissakin halvoissa ja erittäin tärkeissä suojavarusteissa ei ole kyse hinnasta. Miksi kukaan vastustaan 25 euron rintasuojuksen tai 19 euron alapääsuojuksen hommaamista? Tuon hintaluokan varusteen hommaaminen ei ole kenelläkään rahasta kiinni.

Siitä huolimatta alapääsuojia hankkimista on saanut opastaa ”ihan kädestä pitäen”. Peruste vastustamiselle on ollut ”ei kukaan lyö haaroihin”. No ei lyö, mutta itse voit vaikka epäonnistuneella torjunnalla ohjata piston omiin haaroihin. Näin on käynyt useita kertoja. On ollut onni matkassa ja muutamasta senttimetristä kiinni, ettei kukaan ei ole niissä tilanteissa menettänyt sukukalleuksiaan. …voisi luulla, että joku arvostaisi ne ainakin 19 euron hintaisiksi.


 

Toim.huom. Tämän tarinan tarkoitus ei ole olla ns. federeiden ylistys. Tekstin pointti on yleisesti muutoksessa varusteissa seuran ja harrastajaryhmän sisällä. Ryhmätason siirtymiseen uuteen varusteeseen, oli kyseessä suojavarusteet tai miekat, ei riitä yhden tai kahden ihmisen valinta (vrt. tarinan nahkadussackien kohtalo). Muutokseen tarvitaan isompi ryhmä esim. puolenkymmentä aktiiviharrastajaa, jotta uusi väline saa jalansijaa ja alkaa kehittyä uudeksi normaaliksi.

Nykyiset Regenyein federit tuskin ovat kehityskaaren huipentuma, kuten alussa todettiin, kehitys kehittyy ja nurkan takana odottaa ryhmän uusi kehitysaskel. Itseäni kiinnostaa kyllä miekkamaisempi ase tekniikkaharjoitteluun. Optimaalinen olisi miekka joka käy tekniikkaharjoitteluun ja sparraamiseen ja jolla voi pistää suojavarusteellista kaveria turvallisesti, kaikki hyvä samassa paketissa …realismia silti ehkä se toinen miekka tekniikkaan ja feder matsaamiseen. Aina on tilaa vielä yhdelle miekalle.

Miekkamaisemmasta harjoitusaseesta on jonkun kerran ollut keskustelua seuran sisällä, mutta porukka ei ole ajatukselle lämmennyt lähinnä kai kustannus syistä. Voi olla, että aika ei ole kypsä sille idealle. Meillä harrastajat ovat pääosin aika uusia, joillakin ei ole vielä omaa miekkaa eikä varusteita. Lopuillekin nykyiset kuviot tarjoavat tarpeeksi uutta ja ostettavaa tavaraa löytyy enemmän kun tarpeeksi nykyisissäkin tarpeissa. Kaikki varmaan hankkisivat mitä vain, jos se ei olisi rahasta kiinni.

Se täytyy sanoa, että vuonna 2012 nuo parjatut federit olivat enemmän kuin paikallaan. Saattoivat pelastaa koko lajin olemassa olon täällä päin. Ne toivat tullessaan liikettä ja vauhtia jähmeään harjoitteluun. Sellainen näppituntuma on, että ilman federeitä koko seura olisi lakannut jonkinlaiseen kyllästymiseen. Keväällä 2012 ennen Joeli Takalan ja Kriastian Ruokosen tuomia uusia tuulia meillä lopetti kahta vaille kaikki harrastajat Varkaudessa. Homma ei siellä toipunut koskaan vaan hiipui pois. Samoihin aikoihin Kuopion päässäkin porukka harveni treeneissä ja itsekin mietin, että ”oliko tää nyt tässä”, mutta federit toivat tullessaan uudenlaisen tekemisen meiningin. Jos tuo Varkauden haara olisi ehtinyt tutustua uusiin välineisiin ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin, olisiko se pelastanut toiminnan hiipumiselta?

 

Miekan valmistajalla on väliä


Yhden iskun sapeli. Kyseessä oi ollut kova lyönti. Onneksi tuo 52 cm pitkä katkennut kärkiosa, katkeamiskohdasta terävä, ei osunut ympärillä olleisiin suojattomiin ihmisiin. Valmistaja Hanwei. Myyjä walesiläinen Red Dragon ei nähnyt hyvittämisen tarvetta.

Harjoitusmiekat puhututtavat, varsinkin uusia harrastajia. Mistä ostaa ja minkälainen. Yleensä haussa väline, joka kelpaa sekä tekniikkaharjoitteluun että vapaamiekkailuun.

Savon Miekassa pääosin seuran käytössä olevista aseista on unkarilaiset Regenyei Armoryn valmistamia ”feder”-tyyppisiä aseita, jotka ikään kuin asettavat standardin, mitä meillä treenifederilta vaaditaan. Aseita saa tilattua suoraan Unkaristakin, mutta Suomessa niitä myyvät ainakin Oulun Miekkailutarvike ja Periosport. Regenyei Armoryn miekkoihin on helppo tutustua, kun vaan muistaa treeneissä asiaa kysellä, kun niitä käytössä aika paljon erilaisina versioina meidän seurassa ja näin varmaan muuallakin.

Onneksi asia puhututtaa, eikä viimeaikoina ole ollut meidän seurassa niitä, jotka ostavat treenimiekkoja ihan omin päin luottaen omaan arvostelukykyyn, muilta mitään kysymättä. Näin on joskun menneisyydessä käynyt, kun kokematon harrastaja ei ymmärrä, mitä eroa eri tahoilla myytävissä miekoissa voi olla. Toki testattavaksi yksityisesti voi ostaa mitä vaan, näin olet itsekin tehnyt, mutta epämääräisen välineen tuominen treeneihin ei ole meillä luvallista.

Parhaimmillaan uusi hankinta joutuu suoraan käyttökieltoon. Tällaisia miekkoja ovat elävöityskäyttöön suunnatut miekat ja esim. kiinalaiset Hanwein tuotteet. Joista tässä kuvituksessa pari yksilöä esimerkkinä 2016 hankituista testikappaleista.

Yhden piston sapeli. Pisto tehtiitiin vapaamiekkailussa, onneksi sapeli taipui eikä katkennyt. Valmistaja Hanwei. Kuva: Mika Vesterinen

Aina kun eteen tulee joku uusi tuntematon valmistaja, niin sen tuotteiden laatua kuulostellaan ensin heman puskaradiosta, minkälaisia kokemuksia löytyy.  Sitä kautta on monen miekan laatu selvinnyt itse testaamatta. Näin säästytään ikäviltä pettymyksiltä ja myös tarpeettomilta vaaratilanteita.

Kannattaa myös huomioida, että hyväkin miekka kuluu käytössä vai voi muuttua jopa käyttökelvottomaksi. Omaa asetta kannattaa tarkistaa säännöllisesti. Ks. oheinen Regenyein federin terä viiden vuoden käytön jälkeen.

Huonolaatuinen tai huonokuntoinen miekka on turvallisuusriski, niin käyttäjälleen kuin hänen harjoitusparille ja kaikille ympärillä oleville kanssa harjoittelijoille. esim. Huonolaatuisen miekasta irtoava kappale on vaaraksi kaikille.

Hyväkin kestää aikansa.  Halkeama Regenyein federissä viiden käyttövuoden jälkeen. Omaa miekkaa kannattaa tarkkailla. Kuva: Mika Vesterinen

Grieswartt syntyi sillan alla

Haastattelin marraskuun alussa Grieswarttin  Pyry Veteliä, Julius Väliahoa ja Joeli Takalaa seuran synnystä ja toiminnasta. Tämmöistä tarinaan kolmikosta irtosi…

KALLIOLLE PAINIMAAN

Pyry Veteli muutti Helsinkiin opiskelemaan syksyllä 2008. Samana syksynä hän kävi Suomen Historiallisen Miekkailun Seuran treeneissä Jakomäessä pari kuukautta, mutta ei oikein innostunut silloisesta treenaamisesta: ”meni hermo siihen jonossa liikesarjojen tekemiseen. Jakiksessa oli mulle aika outo treenikulttuuri. Liikesarjat ja rakenteesta jauhaminen ei jatkoon, paha-paini kaltseilla parempi.”

Grieswarttin kantaporukka oli kaikki Helsingin yliopiston opiskelijoita. ”Tutustuttiin tyyppien kanssa yliopistolla ja aika moni kävi Harmaasusien mättötreeneissä”, kertoo Pyry, ”EHMS:aa ei silloin vielä ollut, niin jos halusi treenata auf Deutsch, sekin varmaan aika montaa kiinnosti. piti tehdä se keskenään, niin kuin tehtiin.”

Julius Väliaho ja Pyry Veteli. Mihin nämä hatut liittyvät? Joeli vastasi kysymykseen näin ”Siihen ei ole mitään oikeeta selitystä. Ne on suunnilleen tuollaisia luonnollisessa habitaatissaan.” Kuva: Grieswartt.

”Minä olin siis Harmaasusista ja tutustuin Pyryyn sitä kautta, että Pyry kävi joskus Susien treeneissä ja jossain Sotahuudossa 2009 ehkä ensimmäisen kerran tavattiin.  En muista miten päädyin Pyryn kanssa painimaan Taivaskalliolle, mutta about siitä lähti oma osuuteni”, muistelee Julius Väliaho, ”Ehkä myös messeröitiin puisilla messereillä ennen Joelin ilmaantumista. Painimassa oli myös pari muuta niin ikään oli Susien treeneistä lähtöisin olevaan. Pyryn kautta oli pari muualta tullutta treenaaja.

”Päivitettiin siltojen alla miekkailuksi joskus 2011-2012, vai miten se meni? Joeli oli siinä vaiheessa jo messissä. Mutta 2009 kyllä miekkailtiin ja taidettiin painiakin puistoissa ja kalliolla. Aika paljon oltiin aluksi Taivaskalliolla ja aika paljonkin tehtiin tikaria sillon 2010-2011” muistelee Pyry, ja Joeli täydentää: ”Treenipaikat olivat 2009-2011 tarkoituksella aika karuja. Kallioita, hiekkarantoja ja sillan alla. Harjoittelijoiden määrät oli pieniä mutta meininki rautaista.”

Treenitilan tarve oli Grieswarttin perustamisen käynnistä voima: ”Seuran perustaminen 2010 liitty just noihin treenitiloihin, kun haluttiin alkaa treenaamaan muuallakin kuin kallioilla.  perustamassa oli Pyry, minä, ja pari muuta. Muistan ainaki yhden bussimatkan, missä spekuloitiin Pyryn kanssa, että jos perustais Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan alle seuran niin, pääsiskö yliopiston tiloihin treenaamaan”, valottaa Julius seuran perustamista.

Loppujen lopuksi varsinainen tavoite yliopistoliikunnan tiloihin pääsystä ei toteutunut, vaan Grieswartt kotiutui Töölön kisahallille. ”Toki sitten uuden ylioppilastalon tiloja ollaan käytetty kohtalaisesti,” tarkentaa Julius.

Kuva: Grieswartt.

”Jos siinä on joku toistuva moka minkä uus tyyppi tekee, niin sitten sitä kaadetaan siitä se 3x2h per viikko niin pitkään, että oppii”
-Pyry Veteli-

 

”Joskus on erikseen nujuttu tyyppejä, jotka mieluummin puhuu kuin treenaa, kunnes puheen määrä vähenee”
-Joeli Takala-

Kuva: Grieswartt.

 GRIESWARTTIN TREENIASENNE:
”TREENATAAN KOVAA ILMAN KIKKELINMITTAILUA”

 Grieswarttin treenikulttuuria Pyry kuvailee näin: ”Mun mielestä Grieswarttissa on alusta asti ollut kaikilla sellainen toimiva asenne, että kun treenataan kovaa, mutta ilman mitään kikkelinmittailua, niin hyvä tulee. Muunkinlaista porukkaa on käyny kääntymässä, mutta ei ole jääneet pyörimään. Meillä on kans niin pieni porukka, ettei tästä mitään ego-trippiä saa tehdyksi. Painitreenejä ei yleensä mitenkään vedetä minkään ohjelman mukaan. Eli on ollu kausia, että vuoden ajan vaan tyypit tulee matolle muutaman kerran viikossa ja painitaan pari tuntia putkeen. Jos siinä on joku toistuva moka minkä uus tyyppi tekee, niin sitten sitä kaadetaan siitä se 3x2h per viikko niin pitkään, että oppii. Messer, pitkämiekka ja tikari on ehkä ollut jossain määrin perinteisempää, eli tietyt perusasiat on alkuun opetettu.”

…ja Joeli täydentää: ”Grieswarttilla on harvemmin muuta hierarkiaa kuin, että joku katsoo etukäteen* mitä treenataan ja näyttää muille mallia, muut tekee yhdessä ja koittaa saada tekniikat toimimaan parhaan mukaan tai sitten osoittamaan, että esitetty tulkinta kaipaa korjailua. Opetusmenetelmät ovat tekemällä oppimista, aktiivista tekemistä ja vähän jälkikäteen omien oivallusten esittämistä muille. Tietoa vastaanotetaan puheen sijaan kehollisesti. Kun joku huomaa homman toimivan erityisen hyvin, hän huomauttaa siitä muillekin. Jos joku haluaa selittää korkealentoista asiaa, todetaan että nyt tämän ajan voisi treenatakin. Kokemusperäinen tieto ja vuodatettu hiki on arvossaan. Joskus on erikseen nujuttu tyyppejä, jotka mieluummin puhuu kuin treenaa, kunnes puheen määrä vähenee.”

Joeli Takala. kuva: Grieswart.

JOELI MUKAAN 2011

Joeli oli vuonna 2011 tekemässä messer-lopputyötä unkarilaiseen miekkailukouluun.  Sitä varten hän tarvitsi kriittistä porukkaa, joka pystyisi arvioimaan käännöstä ja miekkailun tasoa. Joeli kuuli Joonakselta ja Pyryltä vähän kahta eri kautta Grieswarttin treenitoiminnasta.

”Hema-piirit on silleen verkottuneita että kyllä kaikenlaista puuhaillaan ja kiinnostuneena vierestä seuraillaan ja kannustellaan. Tuo oli silleen rikasta aikaa, että treenasin samalla epävirallisessa Talhoffer Fightclubissa*, SHMS:ssä ja EHMS:ssä kun tutustuin Grieswarttin toimintaan”, kertoo Joeli, ”Hetken näytti siltä, että pääkaupunkiseudulla treenasi seitsemän eri hemaporukkaa, ja noista sitten Griesswartt tuntui erilaiselta ja innokkaalta.”

”Ekana painittiin ja tehtiin pitkämiekkaa ja tikaria, johon mä lisäsin sitten omien käännösten pohjalta Lecküchnerin messeriä”; muistelee Joeli Grieswarttiin liittymistään, ”Siinä vaiheessa seuralla oli muutama puinen messer, joten niillä oli treenailtu aiemminkin. Treeneissä pyöri tuolloin kymmenkunta aktiivia.”

Joelin mainitsemista ’seitsemästä’ hema-porukasta viides oli tällä hetkellä aika hiljaiseloa viettävä Academia Liechtenaueris Helsingenesis Tapanilassa ja kuudes oli bofferiporukka Tuonen Korppien pitkämiekkatreenit Saviolla seitsemäs Oulunkylässä treenaava Harmaat Sudet, jossa veti hema-treenejä tulloin ja nykyäänkin Julius Väliaho.

Joeli takala ja Pyry Veteli painikisoihin valmistautumassa. Kuva: Grieswartt.

LÄHDETUTKIMUSTA

Grieswarttissa on harrastanut myös alkuperäisten lähteiden tutkimusta yleensä ihan alusta asti transkriptista, joka tuotetaan itse, tai työläimmissä tapauksissa käytetään muiden tekemää. ”Etukäteen kerätty tieto haalitaan näissä sessioissa, jotka ovat sekoitus tekstinvertailua ja kokeilemista.”, kertoo Joeli, ”Kotipolttoinen tavara on usein vahvaa, vaikkakin ajoittain epäpuhdasta ja päänsärkyjä aiheuttavaa.”

Idean on, että transkripti käännetään varhaissaksasta suomeksi ja pohdiskellaan käännöksen merkityksiä, ja käännös tulkitaan tekniikoiksi. ”Siitä koitetaan muodostaa joku kamppailulajillinen kokonaiskuva mitä fiilistellä treeneissä”, kertoo Joeli, ”Tähän mennessä käsittelyn on saanut osa 3227a:sta, joka jäi kesken, sekä Codex Wallersteinin tikari, Guelf 83.4:n paini ja tikari, Anton Rastin messer ja osa Lecküchnerin messeristä. Mulla on työpöydällä puolivalmis Martin Syberin pitkämiekka. Ideana on uteliaisuudesta selvittää itselleen vähän laajemmin, millaista hema on, mitä eroja samalta ajalta ja alueelta säilyneissä teoksissa on, ja tehdä hemaa mitä kukaan muu ei ole kauheasti tehnyt.”

Dussackointia. Kuva: Grieswartt.

TÄLLÄ HETKELLÄ PAINIA JA DUSSACKIA

Tällä hetkellä Grieswartt toimii edelleen Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan alla Joelin sanoin ”mahdollisimman kevyellä vaihteella”. Treenejä on kahdesti viikossa Töölön Kisahallilla. Treenattavana tätä nykyä dussack ja paini. Jatkossa suunnitelmissa on ehkä ottaa mukaan vähäsen pitkämiekkaakin. Aktiivisia treenaajia on mukana kahdeksan. Uusia otetaan mukaan, mutta mukaan tulo riippuu Joelin mukaan kovasti tulijasta itsestään: ” Kellekään ei mainosteta, eikä erillistä alkeisopetusta ole. Toisin sanoen uudet tyypit ovat vanhoja hemaajia, boffaajia tms.”

* Toim.huom:
Kristian Ruokonen kertoo salaperäiseltä kuulostavasta Talhoffer Fightclubista näin:
”Talhoffer Fightclubiksi kutsuttiin meidän ekaa hiilikellaria missä treenattiin Hannu Hartikaisen, Ilkan Hartikaisen ja Matias Parmalan kanssa. Ei se seura varsinaisesti ollu.  Talhoffer Fightclub oli mesta meille treenata EHMS:in rinnalla sillo kun omaa salia ei ollut. Siitä ponnistettiin siihen ekaa omaan saliin Ruskeasuolle 2013.”

 

 

Kuuleko TaHMS, kuuntelen…

KUVA YLE

Onko TaHMSissa elämää? -kuva: YLE

Kuuleko TaHMS, kuuntelen… Kuuleko TaHMS… kuuntelen. Kuuleko TaHMS,kuuntelen…

Houston meillä on ollut ongelma…

Tampereen Historiallisen Miekkailun Seuran kohtaloa jäin jälleen miettimään kun luin Jyrki Talosen äskettäin julkaistua kirjaa Eurooppalaiset historialliset kamppailutaidot Suomessa.

Itse olin ko. seuraan yhteydessä vuonna 2008, kun aloiteltiin miekkailua Kuopiossa. Tampereella toimi vielä tuolloin Guy Windsorin Fiore-oppeja treenannut Tampereen Historiallisen Miekkailun Seura.

Silloin Kuopiossa oli ongelmana treenitilan hommaamisen lisäksi tiedon saaminen. Tuolloin ei netin kautta ollut materiaalia edes saatavilla samalla tavalla kuin nykyään. Toiminnan käynnistäminen mietitytti myös… Tuntui helpommalta saada jostain henkilökohtaisia neuvoja, että saataisiin homma käyntiin Kuopiossa.  Niinpä olin Tampereen suuntaan yhteydessä, kun sinnepäin oli muutenkin asiaa. Siksi voin sanoa, että TaHMS oli varmuudella toiminnassa vielä vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa, jolloin yritin sovitella seuraa vetäneen henkilön, todennäköisesti Harri Ohra-Ahon, kanssa mahdollisuutta tapaamiseen ja yksityisopetukseen ko. vuoden maaliskuussa.  Valitettavasti aikataulumme eivät sopineet yhteen ja tapaaminen jäi toteutumatta.

Paria vuotta myöhemmin törmäsin TaHMS:ään kesän 2011 Tahkon varsin ainutlaatuisella historiallisen miekkailun leirillä, joka kokosi harrastajia ”Fiore-seuroista” kaikilta suunnilta Suomea. Monet ihmettelivät, ettei Tampereen suunnasta ollut paikalla ketään, eikä sieltä ollut enää pitkään aikaan kuulunut mitään.  Huomasin yllättäen olevani läsnä olleista viimeisin Tampereen seuraan yhteydessä ollut. Siitä oli helppo tehdä johtopäätös, että jossain vuoden 2009 alun ja kevään 2011 välillä seura oli kadonnut. Sen jälkeen ei Tampereen seurasta ole tietoja juurikaan löytynyt.

Jyrki tiesi kertoa kirjassaan TaHMS:in historiasta näin:

”Guy Windsorin SES-koulun ensimmäinen ulkopuolinen Suomen haara perustettiin Tampereelle tammikuussa 2003 Tomi Förstin toimesta. Hänellä oli jo pitkä tausta itämaisista kamppailutaidoista ja Försti perehtyi nyt toisenlaiseen traditioon Guy Windsorin koululla käyden jopa kolmesti viikossa noin kahden vuoden ajan Helsingissä harjoittelemassa. Försti ohjasi Tampereella harjoituksia noin kaksi vuotta, aluksi Nääshallissa, jonka jälkeen toimintaa jatkoi alkuvaiheessa apuopettajana toiminut Harri Ohra-Aho.  

Försti jäi toiminnasta pois lopulta ajanpuutteen vuoksi sillä perhe- ja työkiireet sekä muut kamppailuharrastukset veivät oman aikansa. Tampereen seurassa harjoiteltiin Guy Windsorin tulkinnan mukaista Fiore dei Liberin systeemiä, joka käsitti alkuvaiheessa pääasiasiassa kuusi lyöntikulmaa ja yhden suoran piston, kolme drilliä ja muutaman erilaisen pariharjoituksen. Rapiiriharjoittelu seurassa perustui Ridolfo Capoferron teokseen Gran Simulacro dell’arte e dell’uso della scherma(1610).

Tampereen toiminta muuttui yhdistysmuotoiseksi vuonna 2006 nimellä Tampereen historiallisen miekkailun seura ry, toimien edelleen SES-koulun sivuhaarana. Harjoittelu pysyi pienimuotoisena ja viimeistään kevääseen 2011 mennessä seuran toiminta oli käytännössä päättynyt.” Tuossa vuodella 2011 Jyrki viittaa ilmeisesti juuri tuohon minun Tahko –tarinaani.

Talosen kirjan HEMA:n historiaa Suomessa käsittelevä osio perustuu pääasiassa hänen omaan pitkäaikaiseen toimintaansa HEMA:n parissa ja ylläpitämääni artikkeliin ”Hema – Suomessa”. Kirjoitusvaiheessa kävimmekin mielenkiintoisia sähköpostikeskusteluja eri asioista. Siksi monet teoksessa käsitellyt HEMA-toimintaa koskevat asiat olivat minulle tuttuja jo ennen kirjan virallista julkaisua.

HEMA:n suhteen mielenkiintoisinta uutta tietoa itselleni oli Jyrkin kirjassa vihjaus siitä, että Tampereen Historiallisen Miekkailun Seuran hiipunutta toimintaa ollaan käynnistämässä uudelleen:

Hiljaiseloa kesti muutamia vuosia kunnes vuoden 2016 lopusta lähtien seuran toimintaa on pyritty jälleen aktivoimaan uusin voimin”, totesi Jyrki kirjassaan ja kertoi myöhemmin minulle tekemästään salapoliisityöstä: ”Tampereen historiallisen miekkailun seura ry:n toiminnasta koetin saada aikanaan lisätietoja, mutta kukaan ei oikein tuntunut tietävän mistä on kysymys. Yhdistysrekisteristä löytyi muutosmerkintä loppuvuodesta 2016 eli usein tämä tarkoittaa nimenkirjoittajien muutosta ja Tampereen kaupungin liikuntalautakunnalle seura oli jättänyt avustuspyynnön vuodelle 2017.”

Talonen tavoitti myös Tampereen toiminnan ensimmäisen puuhamiehen Tomi Förstin, joka yritti saada entisiä eli hänen jälkeensä tulleita vetäjiä kiinni, mutta ei siinä onnistunut. Kuten Talosen kirjassa todetaan, Tampereen seura oli ensimmäinen SES-koulun ulkopuolinen Suomen haara, joten Jyrki, minä ja varmasti koko Suomen HEMA-yhteisö toivomme saavamme seuran mahdollisesta uudesta toiminnasta lisätietoa eli…

TaHMS onko siellä ketään? …Jos luette tämän, ottakaa yhteyttä.

Marko Saari: Miekoista

Tämä  artikkeli on julkaistu aikaisemmin Warusseppäin killan blogissa 6.8.2016, mutta on siinä määrin mielenkiitoinen kirjoitus, että ansaitsee tulla uudelleen julkaistuksi täällä. Julkaisuun on kirjoittajan lupa. Hän on suomiheman pioneereja, heman Suomeen tuoneen Warusseppäin killan puheenjohtaja ja myös haarniska- ja miekkaseppä, mikä lisännee näkemyksen painoarvoa.

Miekka on leikkaava ja/tai lävistävä teräase.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä nykyajan ihmiselle? Tuntuu siltä että miekkoja käytetään suurimmaksi osaksi ensimmäisen rivin määrityksen päinvastaisella tavalla, poissulkien ainoastaan leikkausharjoitukset, mikä on varsin ymmärrettävää. Kuinka moni haluaa silpoa ja tappaa toisia ihmisiä? Tai tulla itse silvotuksi? En minä ainakaan, enkä halua sellaisten ihmisten kanssa olla tekemisissäkään. Ja kuitenkin tästä on miekan käytössä kuitenkin loppujen lopuksi kyse. Se, että aseita, tässä tapauksessa miekkoja, on käytetty urheilukontekstissa kautta aikojen, ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa että kyseinen toiminta on palvellut kuitenkin viimekädessä tappamisen opettelua.

Nykyään siis miekkoja ei käytetä siihen tarkoitukseen mihin ne ovat alun perin suunniteltu ja valmistettu. Nyt käyttöön suunnitellaan ja valmistetaan miekkoja jotka ovat alkuperänsä vastakohtia; mahdollisimman turvallisia. Ovatko nämä siis miekkoja enää ollenkaan? Eivät leikkaa eivätkä lävistä. Taipuvat piston alla, ovat profiililtaan suorakaiteen mallisia latikoita. Kärki on rullattu tai tulpattu. Tässä puhun tietenkin paratenschwerteistä, joita nykyään federeiksi kutsutaan. Tottakai ennenkin on ei-miekkoja käytetty miekkailun harjoittelemiseen, puukeppejä ja edellä mainitut federitkin ovat tulleet käyttöön jossain kohtaa 1400-luvun ensimmäistä puoliskoa. Mutta se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa että puukeppi ei toimi kuten oikea miekka, eikä latikkafederi leikkaa vaikka terästä onkin.

Ongelma ei tässä ole se, että kepit ja teräslatat eivät toimi kuten terävät aseet. Ongelmana on se, että kyseistä eroa ei ymmärretä tai haluta myöntää. Tässä kohtaa vaaditaan kriittistä ajattelua. Jos käytetään pelkästään harjoitusvälineitä ja rakennetaan koko miekkailu ja miekkailun tapa kyseisten esineiden ominaisuuksien mukaan, pisteiden voittamisen maksimoinniksi kisoissa, joissa ihmiset pukeutuvat moderneihin suojavarusteisiin ja ottelevat kumipohjatossuissa lakkaparketilla, niin kuinka rehellisesti voidaan enää puhua historiallisesta kamppailulajista? Kyseessä on enemmänkin moderni urheilulaji joka pohjaa historiallisiin lähteisiin, vaikka alkuperäisetkin lähteet kuvaisivat samankaltaisten simulaattoreiden käyttöä. Kilpaurheilussa ei todellakaan ole mitään vikaa, päin vastoin, mutta asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Turvallisuuden korostamisen ymmärrän todella hyvin, mutta sen vaikutuksien huomiotta jättämistä en, varsinkaan kun suojavarusteiden vaikutusta pyritään sitten kuitenkin kumoamaan voimankäytön lisäämisellä.

Sama ongelma koskettaa muitakin historiallisiin taistelutaitoihin itseään nojaavia lajeja, esimerkiksi ”buhurt”/BotN ym. kirjainyhdistelmät. Tässä lajissa käytetään ’miekkoina’ yleensä teräslatikoita jotka ovat 2-4 kertaa vastaavan kokoisia miekkoja painavampia. ’Turvallisuussyistä’. Jälleen ongelma ei ole itse välineet tai se että niillä tässä lajissa kuuluu piiskata vastustajan panssaria, vaan se, että _miekat_ eivät ole suunniteltu moiseen käyttöön. Nuija on nuija, eikä muutu miekaksi siitä, että se tehdään profiililtaan ja kahvaltaan miekkoja muistuttavaksi. Nuija on massa-ase jota käytetään nuijimiseen, ei leikkaamiseen.

Marko Saaren tekemä XIV 4 A -tyypin miekka. Paino 980g.  Kovuus ~56HRc. Materiaali C60R. Kahva ja huotra puuta ja kuvioitua nahkaa. Pronssihelat.

Miekan muodon lisäksi on olemassa seikka, jonka suurin osa ohittaa täysin ilman ajatustakaan; materiaali. Nykymiekkoihin ja harjoitusaseisiin käytetään tietenkin nykyaikaista terästä. Mutta ne miekat, joita enemmän tai vähemmän yritetään matkia, ovat valmistetut erilaisella prosessilla valmistetusta teräksestä. Ja tällä seikalla on vaikutusta siihen miten niitä on käytetty. Nykyään teräslaatuja on hyvin paljon erilaisia. Ne ovat optimoituja erilaisiin käyttökohteisiin ja miekantekijän on helppo valita paras hinta-laatusuhde selkeistä seosaineluetteloista ja lämpökäsittelyohjeista. Nykysepän on mahdollista luottaa teräksen puhtauteen ja tasalaatuisuuteen. Keskiajalla ja pitkään sen jälkeenkin tilanne oli eri. Jokainen sepän saama metallierä oli erilainen. Oli sepän ammattitaidosta kiinni kuinka hyvälaatuinen miekanterästä tuli. Ilman tietoa hiilipitoisuuksista tai siitä miten se vaikuttaa karkenevuuteen, pelkän kokemuksen ja taikauskoisten riittien varassa.

Tyypillisesti taistelun onnistumiseen listataan henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia kuten rohkeus ja nopeus mutta viimeisenä mainitaan ”erityisesti hyvä miekka”. Ja materiaalin itsensä lisäksi on vielä sepän ammattitaidosta riippuva tärkeä asia eli lämpökäsittely. Hyvänkin materiaalin saa tarkoitukseensa sopimattomaksi huonolla karkaisulla. Nykyäänkin. Tämä ei tietenkään tarkoita että kaikki entisajan miekat olisivat olleet jotenkin huonompia kuin nykyiset. Hyviä ja erinomaisia on ollut, mutta nimenomaan laadun huomattava vaihtelu on se huomion arvoinen juttu. Miekkamies itse ei voi päältä aina tietää toimiiko ase hyvin vai huonosti, varsinkaan uuden aseen kohdalla. Kannattaako tällaisessa tilanteessa lyödä kaikin voimin päin vastustajan asetta tai panssaria? Ei ollut mikään itsestäänselvyys, että keskiajalla kädessäsi ollut miekka olisi ollut kovinkaan kestävä. Ehkä se napsahtaa poikki kriittisellä hetkellä, ehkä taipuu. Leikkaava terä ainakin menee pilalle ja näin menettää sen edun, johon koko aseen idea perustuu. Tämä tietoisuus, jonka kyllä huomaa taistelutaitoja käsittelevistä kirjoituksista, heijastui vääjäämättä myös kaksinkappailun asenteeseen.

Tällä kaikella haluan vain sanoa sen, että kun tekee tulkintoja historiallisista kamppailulajeista kannattaa aihetta lähestyä vähän laajemmin kuin vain sillä perusteella onnistuuko jotain tekemään (tai ei onnistu) sillä välineistöllä (ja säännöillä), jota itsellä sattuu sillä hetkellä olemaan.

Miekka on miekka on miekka, vai onko sittenkään?