Huttonin sapelin opetuskuvia

alfred hutton

Alfred Hutton.

Sivustolle on lisätty ”pääsivuihin” Sapeli -sivu. Sen alle on visiona kokoilla sapeliin liittyvää asiaa lähinnä omaan käyttöön, mutta josko niistä olisi iloa jollekin muullekin.

Ensimmäisenä kasasin Alfred Huttonin (1839 – 1910), englantilaisen miekkailumestarin ja sotilaat sapelin opetuskuvia, jotka löytyvät täältä. Kuvat ovat Huttonin kirjasta Cold Steel – A Practical Treatise on the Sabre vuodelta 1889

Mainokset

”Nää Könsät vanhat puut”

2016-07-14 001

Hukareita Kuopion museossa (Kuva: Mika Vesterinen)

Kuopio museon lasivitriinissä roikkuu kaksi mielenkiintoista miekkaa…

Ne ovat hukareita Suomen Sodasta 1808-09. Toinen ruotsalainen ja toinen venäläinen. Osa Kuopion omaa historiaa, joka on täällä aika hyvin päässyt unohtumaan.

Hukari, ruotsiksi ”huggare”, oli vakioase Savon rykmentin ja sen paikallisesta väestä kootun Kuopion komppanian sotilailla. Hukari oli myös aktiivikäytössä näillä kulmilla Suomen sodan aikaan. Tuolloin Kuopiossa ja sen lähiympäristössä taisteltiin paljon keväällä, kesällä ja alkusyksystä 1808: Jynkkä 15.3, Kuopio 12.5, Koivumäki 14.-15.6, Kuopio 1.7, Toivala 23.7, Julkulanniemi 9.8, sekä Paukarlahti ja Kuopio 25.-26.8.

Museon hukareita katsellessa vanha kiinnostus Suomen Sodan historiaan heräsi uudelleen ja päällimmäisenä ajatus, että hukari täytyy saada, onhan siinä jotain paikallishistorian liittyvää miekkailun historiaa…

Lapsuuteni Kuopiossa asuneena ja historiasta aina kiinnostuneena Suomen sota on ruokkinut mielikuvitustani pienestä pitäen. Olen ikäni asunut lähes näköyhteydessä 15.3.1808 käydyn Jynkän taistelun tapahtumapaikalta. Olen kolmannen polven jynkkäläinen ja kuullut lapsuudessani paljon kertomuksia taistelusta, mitkä ovat herättäneet kiinnostuksen ko. sodan historiaan laajemminkin.

Tosin varhaisimmat muistot Suomen sotaa liittyen ovat pari hassua väärin ymmärrystä varhaislapsuudestani. Minulla on mielikuva, että olen hyvin pienenä käynyt tutustumassa Sandelsin joukkojen Toivalan asemien kaivantojen jäänteisiin. Muisto on niin kaukaa lapsuudesta, että mietin onko se edes totta. Onko sellaisia edes olemassa nykypäivän Toivalassa. Luulisi, että moiset kannattaisi käyttää nähtävyytenä hyväksi, elleivät ne sitten jääneet nykyisen Kallan Siltojen laajennuksen alle…

No, joka tapauksessa eräs muistoista esiin kaiveltu lapsuuteni pikkupoikien keskustelu kerrostalon pihamaalla todistaa tuon kaivantojen näkemisen todeksi. Keskustelin tuolloin kaverien kanssa, varmaan leikkiä suunnitellen, toisen maailman sodan Suomen sodista. Kaveri kertoi nähneensä sodan aikaisia oikeita juoksuhautoja. minä siihen kehuskelemaan ”niin minäkin, Toivalassa!”. Tästä syntyi väittely, jossa minun näkemys tuomittiin usealla suulla viisaampien osatessa kertoa, että olen väärässä, koska sota käytiin idässä. Minulle tuosta jäi pitkäksi aikaa suuri epätietoisuus. Olin nähnyt Toivalan aseman omin silmin, ja minulle oli kerrottu, että suomalaiset olivat näissä asemissa ja tuolla vastarannalla olivat venäläiset. Myöhemmin selvisi, että oli ollut olemassa ”toinen sota” kauempana menneisyydessä, jossa oli taisteltu Kuopion maisemissa, mikä ruokki pienen pojan mielikuvitustani.

Toinen koominen väärinymmärrys liittyi Savolaisten lauluun, tai siitä yleensä aina koulun juhlissa laulettuihin 1,9,10 ja 11 säkeistöihin. Lapsena ymmärsin sanat ”Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanhat puut” omalla tavallani näin: ”Jos kielin voisi kerto nää könsät vanhat puut”. Tästä viisastuneena ”Könsät” ruokkivat vilkasta mielikuvitustani. Kuvittelin Vanhoja muhkuraisia mäntyjä ja kuusia eli ”Könsiä”, jotka olivat nähneet hurjia taisteluja. Kun näin ”Könsän” saatoin kuvitella,  miten se oli nähnyt laulun sanoin ”Savon joukon tapelleen”. Mielikuvituskuvaelmaani ruokkivat muistikuvat Sven Tuuva -elokuvasta, joka asetti sen ”toisen sodan” minulle tarkemmin omalle paikalleen historiaan.

Vanhaa talvitien pohjaa lähellä lippumäkeä Petosella Kuopiossa. (Kuva: Mika Vesterinen).

Muutettuani 10-vuotiaana isovanhempieni kotipaikalle Jynkkään, kosketus Suomen sotaan muuttui konkreettisemmaksi. Kotipaikka oli kivenheiton päässä Jynkän taistelupaikasta. ”Vanha talvitie”, joka nykyään on kai jäänyt pääosin Petosen kaupunginosan jalkoihin, tuli hyvin tutuksi, koska siinä meni lapsuudessani hiihtolatu Jynkänlahdelta, Petosenlammen kautta etelään, ohi Lippumäen kallion missä kerrottiin suomalaisten komentajan J. Z. Dunckerin tähyilleen tietä pitkin lähestyvää 3000 venäläisen osastoa. Tuttu oli maakannas, jonka suojista suomalaiset kävivät ensimmäiseen viivytystaisteluun Jynkänlahden pohjukassa ja tuttu oli myös Jynkänlahden suun kapeikko, toisen kahakan tapahtumapaikka, jossa suomalaiset torjuivat 300 ratsuväkimiehen rynnäkön. Lapsena sitä pohdittiin, miten ne venäläiset olivat siihen kapeikkoon voineet mahtua rynnäköimään sadoilla ratsuilla…

Aiheesta kiinnostuneiden kaverien kanssa pelattiin Suomen sotaan liittyviä itse tehtyjä strategiapelejä, joita tuolloin kutsuttiin ”karttapeleiksi”. Niiden pohjiksi jouduttiin kaivelemaan tietoa historian kirjoista, mikä lisäsi tietämystä aiheesta. Duncker, Malm, Von Döbeln, Sandels ja moni muu, muuttuivat myyttisistä seikkailu tarinoiden hahmoista mielenkiintoisiksi todellisiksi historian henkilöiksi.

Verjnuarmu Suomen sodan tunnelmissä  seinän kokoisessa kuvassa Kuopion Museossa 2016.

Kaukaan lähti liikkeelle tämän tarinan kaari…  siirrytään loppuun:  2016 kävin Kuopion museossa katsomassa savonmurre-metallia tekevän kuopiolaisen Verjnuarmu-yhtyeen Suomen sotaan 1808-09 liittyvän teemalevyn näyttelyn, jossa oli mukana sekä yhtyeen omaa rekvisiittaa että aitoja museoesineitä.

Toteutus oli viihdettä ja historiaa kiinnostavana ja hauskana pakettina. Ehkä Verjnuarmun osin fiktiivisen historiallisen tarinan kautta joku kiinnostui myös Suomen sodan historiasta vähän syvemmin, täällä tapahtumapaikoilla kun eletään. Pohjois-Savostahan löytyy monta mielenkiintoista tarinaahan kyseiseen sotaan liittyen.

Omiin silmiin sattui erityisesti hieman messerin oloinen Suomen sodan aikainen jalkaväen lyhyt sapeli, hukari. Se herätti vanhan kiinnostuksen Suomen sotaan, nyt enemmänkin tuon miekan kautta, sillä haluaisimme päästä miekkailemaan aidoilla hukareilla. Ongelmaksi näytti muodostuvan se ettei tuon tyypin miekkoja ollut missään tarjolla.

Kesällä 2017 otettiin asia esille Warusseppien Marko Saaren kanssa, josko häneltä saisi hukarit tilattua.

…ja nyt kesällä 2018 on päästy niin pitkälle, että  meidän tilaamat hukarit ovat Markolla työn alla. Lähitulevaisudessa julkaistaan artikkeli tai artikkeleita, miten hukarien valmistus etenee.

Savon rykmentin sotilaita.

Diederich Porath ja ruotsalainen rapiiri

porath2.png

Teksti: Seppo Kokki. Artikkeli julkaistu myös Savonmiekka.netissä.

Diederich Porath, aatelisnimeltään Didrik von Porat, (1645-1703), oli Ruotsin kuningashovin miekkailumestari 1600-luvun lopulla. Porath opetti miekkailua muun muassa Ruotsin kuninkaille Kaarle XI:lle ja Kaarle XII:lle.

Porath itse opiskeli miekkailua ilmeisesti Saksassa ja Ranskassa. Porath kirjoitti miekkailusta oppikirjan Palæstra svecana : eller Den adelige fächtare-konsten (vapaasti suomennettuna Palæstra svecana, tai ylväs miekkailutaito), joka julkaistiin vuonna 1693. Teos käsittelee rapiiria, ja pohjautuu selvästi rapiirin italialaiseen koulukuntaan. Teos on ruotsinkielinen, mutta siinä käytetään runsaasti italialaista termistöä. Johdannossa Porath nimeää suoraan Salvator Fabriksen, yhden tunnetuimmista 1600-luvun alun miekkailumestareista.

1600-luvun lopun Euroopassa miekat kehittyivät 1600-luvun alun pitkästä rapiirista kohti pienempää pukumiekkaa, ja Porathin kuvaama ase vaikuttaa kuuluvan juuri tähän muutosvaiheeseen.

Palæstra svecana on noin 130 sivua pitkä kirja. Kirjan alussa on esipuhe, jossa Porath ylistää Kaarle-prinssiä, tulevaa Kaarle XII:ta. Tämän jälkeen seuraa johdanto. Johdannon jälkeen on miekkailuteoriaa, joka sisältää muun muassa varoasentojen määrittelyn ja käytön, feinttien käytön ja taistelun erilaisia vastustajia vastaan sekä paljon muuta. Tämä osio on 45 sivua pitkä.

Kirjan neljäs osio sisältää ”oppitunteja” miekkailusta samankätistä vastustajaa vastaan (oikeakätinen vs. oikeakätinen). Oppitunnit vastaavat kutakuinkin muiden miekkailuoppaiden ”pelejä”. Oppitunnit on jaoteltu teeman mukaan, ja niitä on yhteensä 181. Tämä on kirjan ainut kuvitettu osio. Myös neljäs osio on noin 45 sivua pitkä.

Kirjan viimeisenä osiona on oppitunteja miekkailusta erikätistä vastustajaa vastaan (oikeakätinen vs. vasenkätinen). Näitä oppitunteja on 114. Tämä osio on sikäli kiinnostava, että harva historiallinen opus käsittelee vasenkätisten miekkailua kovinkaan laajasti.

Palæstra svecana on tiettävästi ensimmäinen ruotsinkielinen miekkailukirja. Porath itse kirjoittaa näin, eikä ainakaan toistaiseksi ole löydetty vanhempia ruotsinkielisiä miekkailuoppaita. Palaestra svecanan lisäksi Porath ilmeisesti suunnitteli ratsumiekkailua käsittelevän kirjan julkaisua, mutta kyseistä kirjaa ei ilmeisesti ole olemassa: Porath luultavasti kuoli ennen kuin pääsi kirjoittamaan toista kirjaansa.

porath1

Lähteinä käytetty itse Palaestra svecanan lisäksi Adelsvapen-nettisivua: https://www.adelsvapen.com/genealogi/Von_Porat_nr_1381. Tuon sivun teksti perustuu ilmeisesti Ruotsin ritarihuoneen arkistossa olevaan Porathin alkuperäiseen aateliskirjaan.

Palaestra svecana kuninkaallisen kirjaston nettisivulla

Korkean resoluution skannaus Palaestra svecanasta löytyy kuninkaallisen kirjaston sivulta: http://libris.kb.se/bib/2519056. Tekstin saa, kun klikkaa ”Visa/beställ digitalisering” ja sen jälkeen ylempi ”Läs fulltext”-linkki. Kirjaston käyttöehtojen mukaan skannausta ei saa suoraan levittää muille, mutta skannaus on kuitenkin heidän nettisivuiltaan kaikkien saatavilla.

Harmaasudet keskittyy rautakauden asetaitoihin

harmaasudet-2vs2

Harmaasudet ry on vuonna 1996 perustettu historianelävöittämiseen ja liveroolipeleihin keskittyvä helsinkiläinen yhdistys. Terästaistelu on ollut osa Harmaasusien toimintaa jo vuodesta 1997. Tuolloin terästaisteluharjoituksia alettiin järjestää viikoittain, ja viikoittainen toiminta jatkuu yhä. Taisteluharjoituksissa käytetään pääasiassa viikinkiaikaan painottuvia varusteita ja aseina pääsääntöisesti miekkaa ja kilpeä, keihästä ja kirvestä.

Haastateltavana oleva Julius Väliaho on vetänyt Harmaasusien teräasetreenejä vuodesta 2011 lähtien.

Treenaatte Oulunkylässä Helsingissä. Miten säännöllisesti?

Harmaasudet treenaavat kerran viikossa nuorisoasiainkeskuksen tiloissa, Oulunkylässä Helsingissä. Treenit ovat olleet tiistaisin viimeiset 15 vuotta, klo 17-20. Puhutaan siis kolmen tunnin treeneistä, joihin saa hyvin mahdutettua kattavat alkulämmittelyt, tekniikkaharjoituksia, taukoja, väliaikaohjelmaa ja kevyempää liikuntaa. Treenikausi on syyskuusta toukokuun loppuun, pois lukien syys-, joulu ja talvilomat ja muut pyhäpäivät. Viimeiset pari vuotta Harmaasusilla on ollut myös ns. vapaavuoro, eli treenisali on ollut käytössä vielä klo 20-21. Se on toiminut monikäyttövuorona, joskus siellä on treenattu rapiiria jotain live-roolipeliä varten, joskus suunniteltu näytösten koreografioita, dussakoitu, sparrailtu tai vain jutusteltu asiaan liittyvistä aiheista.

Aikoinaan ennen vapaavuoroa oli myös noin kerran kuussa sunnuntaisin neljän tunnin vuoroja, joiden aiheet vaihtelivat mutta keskittyivät usein myöhempiin lähteisiin. Sunnuntaivuorolla mm. käytiin läpi Paulus Hector Mairin sauvaa, leikattiin savea, kehitettiin harjoittelussa turvallisia yhdenkäden keihäitä ja harrastettiin panssareissa taistelua.

 

Miten paljon teillä on aktiivisia treenaajia?

Tyypillisesti Harmaasusien treeneissä on kymmenkunta osallistujaa, mutta säännöllisesti käyviä tai edes jossain määrin aktiivisia eli joitakin kertoja vuodessa käyviä treenaajia on helposti yli kolmekymmentä. Jos katsotaan kuinka paljon väkeä on treenien läpi kulkenut vuosikymmenten saatossa, luku on varmasti satoja.

Sukupuoli- ja ikäjakauma on vaihdellut paljon. 2000-luvun alussa treeneissä kävivät pääosin nuoret miehet. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut aikoja, jolloin säännöllisesti yli puolet osallistujista olivat naisia. Keskimäärin kaksi kolmasosaa osallistujista on perinteisesti ollut alle 28-vuotiaita, mutta keski-ikä on ollut nousussa.

harmaasudet-yleiskuva

Teillä on treenien tähtäin rautakauden asetaidoissa. Miten niitä käytännössä treenaatte ja löytyykö rautakauden lähteistä minkälaista hyödyksi käytettävää tietoa asetaidoista, taistelukuvauksista, varusteista yms. teidän avuksi?

Käytännön treenaamisen, treenikulttuurin ja lähdemateriaalin suhde on monimutkainen jopa tapauksissa, joissa on kohtalaisen kattavat kuvaukset ajanmukaisista harjoittelumenetelmistä ja asetaidoista. Nykyajan liikunta- tai kamppailulajiharrastuksen täytyy osin sopeutua siihen, mitä nykyajan ihmiset ja yhteiskunta siltä odottavat. Esimerkiksi monella ei ole aikaa tai motivaatiota harjoitella joka päivä aamuisin ja iltaisin, kuten vaikka Konungs skuggsjá ohjeistaa.

Lähdemateriaali ei myöskään lähes koskaan tarjoa selkeää ja monipuolista treeniohjelmaa itsessään, vaan se pitää usein luoda itse joko enemmän tai vähemmän lähdemateriaaliin nojaten. Rautakautisten asetaitojen osalta lähdemateriaalia on luonnollisesti vielä vähemmän ja se on pirstaleisempaa ja vaikeatulkintaisempaa. Rautakautisten asetaitojen lähdemateriaaliksi voidaan katsoa esimerkiksi arkeologinen aineisto eli aseet, varusteet, väkivallan jäljet luissa, tai kansatieteellinen/folkloristinen aineisto kuten keskiaikaiset saagat.

Käytännössä Harmaasusien treeneissä opetellaan rautakautisten aseiden turvallista ja monipuolista hallintaa. Tavoitteemme on hankkia osallistujille sellainen aseiden käsittelytaito, että he pystyvät omaa ja muiden ihmisten turvallisuutta vaarantamatta osallistumaan väkivallan simulointiin historianelävöitystapahtumissa tai live-roolipeleissä.

Pääasiassa treenimme perustuvat siihen, minkälaisia treeniaseita meillä on käytössämme. Yhdistykseltä löytyy parisenkymmentä 70-80 cm halkaisijan pyöreää vanerista keskikahvakilpeä, Viktor Berbekuczin elävöitysmiekkoja, kirveitä, puisia väkipuukkoja ja veitsiä, teräskärkisiä kahdella kädellä käytettäviä keihäitä, sekä kourallinen kumikärjillä varustettuja kevyitä heittokeihäitä. Nämä aseet ovat pääosin käyttöominaisuuksiltaan historiallisia esikuviaan vastaavia, pois lukien terävyydestä koituvat ilmeiset artefaktat.

Arkeologinen aineisto on siis pääasiallinen lähde, sillä esimerkiksi saagalähteet voivat olla monitulkintaisempia. Kuitenkin saagalähteistäkin löytyy käytännössä järkeväksi todettuja asetaitoihin liittyviä tiedonmurusia, kuten vaikka kilven pitäminen vinossa jotteivät heittokeihäät jäisi siihen kiinni ja hidastaisi kilpeä (Egill Kalju-Grimrinpojan saaga).

Treeneihin kuuluu:

  • Liikkumisharjoitteita ja jalkatyötä, tavoitteena lisätä koordinaatiota, etäisyydentajua ja -hallintaa ja ajoitusta
  • Lyöntiharjoituksia, joissa opetellaan lyömään miekalla tai kirveellä hallittuja, suoria linjoja terä edellä ja erilaisilla otteilla
  • Kilpiharjoitteita, joissa opetellaan kilven optimaalista asentoa eri etäisyyksillä, tuntemaan kilpeen kohdistuva paine ja sen suunta, kontrolloimaan vastustajan asetta tai raajoja kilvellä sekä torjumaan ja ohjaamaan aseiden iskuja sivuun kilvellä
  • Hidastusharjoituksia, joissa pysäytetään lyönnit ennen kuin ne osuvat panssaroimattomaan treenikaveriin
  • Liikesarjoja eli drillejä, joissa yhdistellään eri liikkeitä ja lyöntejä. Drillit voivat olla joko ennalta määrättyjä tai parin kanssa spontaanisti vaihe vaiheelta kehitettyjä.
  • Vapaata taistelua, jossa pari harjoittelee vailla ennalta sovittua kuviota tarkoituksenaan osua kevyesti tai pysäyttäen aseella toisiinsa. Tämä voi olla hidasta tai hyvinkin nopeaa. Jos on panssarointia, niin nopeutta voi nostaa ja viedä lyöntejä enemmän perille asti.
  • Pääsääntöisesti osuma-aluetta ei ole rajattu. Turvallisuuden nimissä aseilla harvoin pistetään, sillä miekat ja keihäät eivät jousta ja suojavarusteita ei juuri käytetä.
  • Joskus treenit on rakennettu pedagogisesti järkeviksi kokonaisuuksiksi, joskus mennään fiiliksen mukaan. Viime aikoina ollaan tehty paljon myös yhdenkäden keihäillä, ja painotettu aktiivista kilvenkäyttöä ja kilvellä “miekkailua”. Itse asiassa vähän samaan tapaan kuin Roland Warzecha, mutta erilaisella painotuksella: meistä kukaan ei ole tehnyt pahemmin miekkaa ja kupuraa, vaikka siitä olisi varmasti paljon hyötyä viikinkimiekalle ja -kilvelle.

Treeneissä on ollut myös tarkoitus kehittää treenaajien fysiikkaa monipuolisemmaksi ja paremmaksi, koska siitä on nähdäkseni paljon hyötyä: aseita käyttäneet henkilöt ovat varmasti olleet keskimäärin fyysisesti paremmassa kunnossa tai ruumiinrakenteeltaan kovan työn tekijöitä.

Tiukan lähdemateriaalin puute tuo myös tietyssä mielessä vapautta: kokeilemme mielellämme erilaisia tapoja käyttää ja hallita aseita, sekä miten erilaiset sääntöjärjestelmät, kuten vaikka osuma-alueet vaikuttavat aseiden käyttöön.

Tarkoitus on myös kehittää tuntumaa aseisiin ja niiden fysikaalisten ja funktionaalisten ominaisuuksien ymmärrystä, ei niinkään hirveän tarkasti tiettyjä tekniikoita. Näin jokainen saa jonkinlaisen käytännön osaamisen viitekehyksen, jonka perusteella voi sitten tehdä omaa tutkimusta tai arvioida lähteitä.

harmaasudet-muuri

Olette treenanneet myöhemmistä lähteistä messeriä, dussackia, Le Jeu fe la Hachen varsikirvestä, Talhofferin kilpiä ja Mairin varsiaseita. Miten yhdistät näitä oppeja rautakauden miekkailuun? Mitä hyödynnät mistäkin kustakin aseopista?

Messerin yhdistäminen rautakautisiin miekkoihin on luontevaa. Ensinnäkin messerillä ja monilla rautakautisilla miekoilla on samankaltaisia ominaisuuksia, eivätkä yksiteräiset miekatkaan olleet tavattomia itämerenalueen rautakaudella. Monissa rautakautisissa miekoissa on myös lyhyet kahvat, ja messermäinen peukalo-ote toimii lyhyillä kahvoilla varsin hyvin. Itse asiassa ennen kuin edes tiesin messerien olemassaolosta, olimme jo kehitelleet treeneissä luontevia tapoja käyttää miekkaa ja esimerkiksi messer-tekniikoista entrusthaw-durchlauffen/pnemeniä käytimme vastustajan kilven avaamiseen. Suomalaisia rautakautisia miekkoja tutkinut Mikko Moilanen on myös kertonut havainneensa tummumia miekkojen väistinten keskiosissa, mitkä voisivat esimerkiksi johtua siinä pidetyn sormen aiheuttamasta ruostumisesta.

Myöhäiskeskiaikaiset oikeudellisissa kaksintaisteluissa käytetyt kilvet ja itämerenalueen rautakautiset kilvet jakavat yhden tärkeän ominaisuuden: niissä on samanlainen keskikahvaratkaisu. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kilpeä pitää suoraan edessään, voi sen kummaltakin puolelta lyödä. Kilvestä tulee vähän kuin pyöröovi. Toki kilvillä on enemmän eroja kuin yhteneväisyyksiä: ne ovat eri kokoisia, toisia tuetaan maahan ja niiden käyttökonteksti on jossain määrin erilainen (rautakautisia kilpiä on käytetty paitsi oikeudellisissa kaksintaisteluissa kuten holmgångissa, myös sodassa). Kilven pyöräyttämistä ja sen eri puolilta lyömistä ymmärtääksemme olemme kuitenkin tarkastelleet Hans Talhofferin kaksintaistelukilpi-materiaalia. Suuri inspiraatio on ollut myös Hammaborgin youtube-videot, hekin käsittääkseni ovat lähestyneet kilven käyttöä myöhempien lähteiden pohjalta.

Dussakki taas ei sinänsä muotokielensä ja tekniikkarepertuaarinsa puolesta mielestäni liity olennaisesti viikinkiaikaan, mutta dussakointi tarjoaa halvan, helpon ja turvallisen tavan harjoitella intensiivisesti (lue: hankkia hienoja mustelmia), opetella ajoitusta ja ennen kaikkea etäisyyden hallintaa.

Varsikirvestä olemme harjoitelleet kaikista vähiten, johtuen aseen vaarallisuudesta. Varsikirveen ominaisuudet eivät oikein välity hyvin elävöitystaisteluun, edes hyvillä ja kattavilla panssareilla: niistä ei nimittäin juuri ole hyötyä hyvää varsikirveen iskua vastaan. Olemme kuitenkin kuriositeetista harjoitelleet joitakin kertoja varsiaseiden käyttöä Le Jeu de la Hachen avulla.

Paulus Hector Mairin varsiaseista yritettiin aikoinaan saada inspiraatiota sauvoihin ja keihäisiin, mutta panostus jäi lopulta aika vähäiseksi.

 

Mitä näistä myöhemmistä opeista treenaatte säännöllisimmin?

Myöhemmistä opeista sovellamme ehdottomasti eniten messeriä tekniikoiden vuoksi ja dussakkia yleisen ajoituksen ja etäisyyden hallinnan vuoksi.

harmaasudet-pino

Harmaasusien nettisivujen mukaan terästaistelu on ollut osa yhdistyksen  toimintaa jo vuodesta 1997. Käytettiinkö toiminnan alussa hema- lähteistä avuksi? Missä vaiheessa voidaan alkaa puhua hemasta susien toiminnan yhteydessä?

Tietääkseni toiminnan alussa ei käytetty juurikaan lähteitä. Alkuaikoina Harmaasusia kävivät tosin opettamassa ruotsalaiset elävöittäjät. Tämä oli käsittääkseni melko yksinkertaista, hieman dogmaattista opetusta. Puhuttiin ns. “English fivesta”, eli viidestä lyönnistä: suoraan ylhäältä, kämmenpuolelta, rystypuolelta ja jalkoihin samat.

Ehkä hemasta voidaan alkaa puhua siinä vaiheessa kun kilvet ja laadukkaammat miekat yleistyivät siinä vuoden 2003 paikkeilla. Silloin alkoi myös systemaattisempi lähestyminen aseiden käyttöön, kiitos silloisen treenivastaavan Johannes Lepän.

Johannes kävi myös Ilkka Hartikaisen bolognalaisen miekkailun kursseilla, ja hänen aikanaan erilaisia muita lähteitä tutkailevia sunnuntaivuoroja alettiin järjestää. Myös esimerkiksi Alfred Huttonin sapelioppeja yritettiin soveltaa rautakauden slaavi- ja madjaarisapeleihin, jotka olivat suosittuja elävöittäjien parissa.

Itse aloin myös etsiytyä muun Suomen hema-skenen piiriin ruvetessani treenivastaavaksi: halusin laajentaa osaamistani ja jatkaa normaalina treenaajana oloa. Painista ja messeristä Grieswarttin parissa sain paljon inspiraatiota, samoin myöhemmin saksalaisesta pitkämiekasta ensin Vorschlachissa ja sittemmin EHMSssä. Myös siinä 2010 paikkeilla alkoi Suomen elävöitystaisteluskene järjestäytyä hieman, ja Vaasalaisen Odins’ Guardin ja myöhemmin Ulvilan kaartin järjestämillä elävöitystaisteluviikonleireillä jaettiin tietoa, taitoja ja kokemuksia rautakautisen taistelun simuloinnista ja sen haasteista.

Tiivistettynä: Harmaasusien taistelutoiminnan olemuksesta voi olla montaa mieltä, mutta sekä se, että siihen liittyvä muu skene ovat viimeisen kahden vuosikymmenen aikana kehittyneet huomattavasti systemaattisempaan ja tutkimuksellisempaan suuntaan. Ja eikö se ole heman ydintä…

 

Niin, onko Harmaasusien toiminta sinun näkemyksen mukaan hemaa?

No, rautakautisten asetaitojen tutkiminen ja harjoittaminen on oikeastaan PHEMAa eli prehistorical european martial arts. Monet ovat varmasti sitä mieltä, ettei se ole hemaa, ainakaan sillä tavalla miten hemaa terminä nykyisin käytetään. Esimerkiksi kirjallisten lähteiden olemassaoloon monet vetävät rajan: jos niitä on, se on hemaa, jos ei ole, niin se ei ole hemaa. Mutta harvoin asiat ovat näin yksinkertaisia.

Siinä uudessa Eurooppalaiset historialliset kamppailutaidot Suomessa -kirjassa oli hyvin eroteltu erilaisia lähestymistapoja historiallisessa miekkailussa: rekonstruktiivinen, synkretistinen ja spekulatiivinen. Näistä rautakausijutut on spekulatiivisia, siinä missä vaikka saksalainen pitkämiekka on usein rekonstruktiivista ja vaikka buhurt synkretististä. Spekulatiiviseen systeemiin kuuluu pakostikin ekstrapolointia, eli tietämyksen tyhjien aukkojen paikkaaminen sillä mitä tiedämme muusta aineistosta. Kuitenkin spekulatiivisella menetelmällä pyritään rekonstruktioon, vaikka siihen ei koskaan päästä niin hyvin kuin vaikkapa 1500-luvun urheilumiekkailun osalta.

Niin ja monet hemaksi vakiintuneet aselajit, kuten pitkämiekka, voivat olla synkretistisiä! Vrt. sport vs. art -debatti, jota ollaan taidettu käydä jo vuosia.

Minusta rautakautisten asetaitojen harrastaminen on hemaa, mikäli niiden harrastamisessa pyrkii historialliseen autenttisuuteen. Toki kyseessä on huomattavasti vaikeammin tulkittava historiallinen tai esihistoriallinen ajanjakso, ja tulkinnan vaikeuteen liittyy aina riski vääriin tulkintoihin. Meillä ei koskaan voi olla selkeää kokonaiskuvaa rautakautisista asetaidoista tai niihin liittyvästä kulttuurista, mutta meidän täytyy tyytyä aina kulloiseenkin parhaaseen mahdolliseen tietoon. Avoin mieli, oman toimintansa kriittinen tarkastelu ja rehellisyys auttavat säilyttämään jonkinlaisen “elävöityksellisen integriteetin”.

Onko jotain mitä haluaisit vielä kertoa Harmaasusista?

Varmaan sen, että Harmaasudet tekevät laajalti kaikenlaista historianelävöitykseen ja live-roolipeleihin liittyen. Taistelutoiminta on vain osa meidän kokonaisrepertuaarista.  Yhdistyksen toiminnasta löytyy lisätietoa yhdistyksen nettisivuilta täältä.

harmaasudet-maskit

Seinäjoelle historiallisen miekkailun seura

Seinäjoen seuran perustajaporukka Toni, Roope, Arjan ja Matti.

Seinäjoella on tässä äskettäin pistetty pystyy uusi hema-porukka, Seinäjoen Historiallisen Miekkailun Seura. Aloitus on hieman vielä vaiheessa, mutta annetaanpa uuden seuran puuhamiehen Matti Porkan vastailla muutamaan kysymykseen…

Teillä on miekkailuporukka koossa Seinäjoella ja seurakin on perustettu. Virallinen nimi siis Seinäjoen Historiallisen Miekkailun Seura. Onko se yhdistyspohjainen vai rakenteeltaan vapaamuotoisempi?

Seuraa ei ole virallisesti rekisteröity yhdistysrekisteriin… vielä. Meillä on ollut tarkoituksena perustaa se RY pohjalle ja ottaa käyttöön yhdistyksen toimintaa ohjaavat säännöt ja periaatteet.

Tarkoituksena on, että yhdistysmuotoinen seura on yleishyödyllinen ja on ollut puhetta että yksi sen tavoitteista olisi yleinen historiallisen tiedon levittäminen ja parantaminen alueellamme sekä yleisesti. tämä on ollut mm. minulle henkilökohtaisesti tärkeä osa tulevaa toimintaa, mutta tärkeintä on historialliset taistelutaidot ja erityisesti miekkailu.

Yhdistyksen rekisteröiminen on ollut hidasta osittain, koska kahdella viidestä jäsenestä, minä mukaan lukien, on ollut tässä perheenlisäystä ja itselläni on nyt kolme pientä lasta, mikä asettaa rajoituksia harrastustoiminnalle.

Seuran nimien lyhenteissä on vähän tungosta kun seurojen nimet on niin samankaltaisia. Mites toimitte tuon seuran nimen lyhenteen kanssa SHMS on jo varattu Suomen Historiallisen Miekkailun Seuralle. SeHMS?

Ok. Tuskinpa mekään sitä nimeä sitten ruvetaan nappaamaan pois, meinaan kun rekisteristä ei löytynyt, niin vaikutti vapaalta. Meidän pitää kattoa, mikä nimi sitten tulis tilalle, tai miten tuon kanssa tekee.

Miten teidän porukka syntyi?

Itse kuulin ensimmäistä kertaa hemasta 2016 kesällä ja innostuin heti lukemaan lisää. Olin viimeiset kymmenen vuotta halunnut harrastaa miekkailua, muttei koskaan ollut mahdollisuuksia. Lopulta 2016 tammikuussa aloitin Kendon Seinäjoella, se oli hauskaa ja seura oli hyvä. Mutta kyse ei ollut miekkailusta taistelulajina, vaan hyvin omalaatuisesta japanilaisesta urheilutraditiosta.

Mitä enemmän opiskelin hemaan liittyviä asioita, sitä vahvemmin näin, että tämä on tuotava Seinäjoelle saataville, sillä minulle ja monelle muulle ajatus eri kaupungissa olevista treeneistä on mahdoton. Itellä oli jo edellisen joulukuun aikana loppunut kendotouhut enimmäkseen.

Rupesin kyselemään Vaasasta Sebastian Wilhelmssonilta ja John Grönholmilta, sekä erityisesti EHMS:n Kristian Ruokoselta perustamiseen liittyvistä asioista.

Sebastian ja John kävivät 19.3.2017 Seinäjoella useiden muiden vaasalaisten kanssa ja tutustuin tuolloin mukana olleisiin seinäjokelaisiin Roope Koskelaan ja Arjan Broniin, jotka ovat treenanneet Fiorea Vaasassa. Heidän lisäksi porukkaa tuli Toni Käkelä, johon tutustuin Kendossa. Kaikki muut pitempään Kendoa harrastaneet, jotka kävivät ensimmäisissä hyvin sekalaisissa ja omituisissa treeneissämme kokivat, että saavat enemmän irti Kendosta.

Näin meille jäi neljän hengen ydinryhmä, jonka kanssa lähdimme 2017 vuoden aikana viemään hommaa eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Roope ja Arjan ovat käyneet edelleen myös Vaasan treeneissä, joten seuroilla on erityisen läheinen kontakti.

Mites seuratoiminta on lähtenyt käyntiin?

Roope ja Arjan ovat olleet erittäin tärkeitä toiminnan eteenpäin viemisessä, sillä he ovat harjoitelleet erityisesti Fiorea Vaasassa. Tonilla taas on rautainen kokemus tämäntyyppisen toiminnan järjestämisestä ja pyörittämisestä ja paljon käytännön osaamista. Itse olen historian harrastaja ja tätä kautta olen monesti osannut häiritä treeneissä tekemistä tuomalla mukaan historiallista kontekstia

Teillä taisi olla kaikikka entuudestaan jotain lajitaustaa?

Minulla on itselläni vuoden kokemus Kendosta ja noin kuuden vuoden kokemus erilaisista itämaisista aseettomista ja aseellisista kamppailulajeista aloittelijatasolla. Olen asunut monessa eri paikassa ja aina kussakin paikassa harjoitellut mahdollisuuksien mukaan mitä on ollut saatavilla.

Roope ja Arjan ovat harjoitelleen aktiivisesti Fioren oppeja Vaasassa noin parin vuoden ajan. Tonilla on muistaakseni yli kuuden vuoden kokemus viikinkimiekkailusta.

Syksyllä mukaan liittyneellä Jere Koskelalla, joka omistaa jo mukavan kokoelman historiallisia varusteita on reilusti kokemusta mm. leikkaamisesta pitkämiekalla.

Pitkämiekka on teidän pääväline. Mihin miekkailun tyylisuuntaan ja onko teillä muita aseita mukana?

Jutteluista Kristianin kanssa ja osittain omista mieltymyksistä johtuen itse suosin Liechtenauerin traditiota. Minuun vetoaa sotahistoriallisesti ajatus hyökkäyksestä parhaana puolustuksena.

Olemme lähteneet pääasiassa opiskelemaan suurmestari Liechtenauerin traditiota, mutta myös kuka tahansa voi opiskella, mitä tahtoo ja tulla esittelemään tai kokeilemaan tunnille. Esimerkiksi Jere toi tunnille Jon Enzhongin kiinalaisen kahden käden sapelin manuaalin, joka oli varsin mielenkiintoinen, vaikkei olekkaan eurooppalaista traditiota.

Meitä kaikkia kiinnostaa taistelulajit ympäri maailmaa. Vaikka keskitymmekin pääasiassa tiettyyn pääkohteeseen, niin se ei estä kokeilemasta muita asioita sivussa. Kerran teimme myös pientä keihästestiä Jeren kanssa, keihäs vs. pitkämiekka asetelmalla.

Sinä siis vedät teillä treenejä? koetko sen helpoksi tai vaikeaksi?

Minä olen monesti yrittänyt valmistaa treeniohjelmia, mutta myös muut voivat halutessaan ja esim. Roope on tehnyt omia treeniohjelmia tunneille, sekä yksittäisiä harjoituksia, joita on käyty läpi. Olemme kokeilleet paljon kaikenlaista ja pyrimme kokoamaan runkoa, jossa olisi yleiset ydintreenit, joita tulemme jatkossa käyttämään aktiivisesti.

Tässä on ollut paljon kokeilua ja viilaamista ja varsinkin ensimmäisillä kerroilla, kun mukana oli vielä Kendo-harrastajia. Kävi usein niin, että olin monta päivää valmistellut treeniohjelmaa tuntia varten ja ensimmäisen viiden minuutin aikana kävi ilmi, että koko ohjelma oli mietitty päin metsää. Piti improvisoida koko loppuharjoitus ilman hyvää näkemystä edes siitä, mitä kaikkea pitkämiekka pitää sisällään.

Koin, että nimenomaan mielekkäiden treenien tekeminen on ollut kaikista vaikeinta. Treenien, joissa karttuisi taidot miekkailussa historiallisena taistelulajina ja jossa oma osaamattomuus ei paistaisi liikaa läpi.

Kokemuksen myötä vuoden aikana alkaa olla jo parempi käsitys siitä miten hyvä treeni muodostetaan. Valitettavasti nyt meillä on vain kaksi kertaa viikossa yksi tunti käytettävissä ja tunnin lyhyys on oma ongelmansa.

Missä ja miten säännöllisesti treenaatte?

Maanantaisin ja keskiviikkoisin 17.00- 18.00 meillä on käytössä suuri liikuntasali pukuhuoneineen. Meillä on myös harjoitustolppa, jota olen osan ajasta pitänyt mukana treeneissä ja jota olen itse käyttänyt kotona aktiivisesti niin, että juuttiköysi on päässyt jo vähän kulumaan. Roope ja Arjan ovat vuorotelleet Vaasan ja Seinäjoen välillä ja Vaasassa on myös enemmän ja pitempiä treenejä. Tarkoitus olisi saada lisää treeniaikaa seuraavalle kaudelle.

Teillä taisi olla puolenkymmentä harrastajaa tällä hetkellä koossa? Onko tavoite värvätä lisää väkeä?

Meillä on nettisivu tekeillä ja kun treeniohjelma alkaa selkeentyä, niin tarkoitus olisi alkaa värvätä. Olemme myös hankkineet ylimääräisiä harjoitusvälineitä, jotta uudet kokelaat saisivat heti jotain käsiinsä. Seuraavaksi olisi tarkoitus hommata ylimääräisiä suojavälineitä, erityisesti maskeja ja hanskoja.

Nettisivut teillä on vielä vähän vaiheessa. miten pian saatte siellä valmista? Jokunen kuva ja seuran perustiedothan riittää minimissään.

Nettisivut pyrimme saamaan valmiiksi mahdollisimman pian ja ennen kuin alamme värväämään. Omalta osaltani ja varmaan myös Arjanin puolesta ajan puute on hidastanut nettisivuja, kun pitää välillä priorisoida ajankäyttöä.

Minkälaisia lähitulevaisuuden suunnitelmia teiltä löytyy?

Enemmän ja parempia treenejä ja uusia jäseniä. Nettisivut kuntoon ja jossain vaiheessa virallinen järjestäytyminen yhdistykseksi. Joskus tulevaisuudessa olisi hauskaa, sekä järjestää omia tapahtumia, että seurana ottaa osaa muiden tapahtumiin. Ja tietysti aina välillä edistää historiallisten taistelulajien asiaa.

Minulla on viimeaikoina noussut ajatusta myös siitä, että jotta vältettäisiin Englannin terrorismilakien kaltainen sekasotku pitäisi Suomessa jossain vaiheessa historiaharrastajien ja taistelulajiharrastajien, sekä metsästäjien ym. kesken järjestää oma edunvalvontaryhmä, joka vahtisi ettei täällä yhtäkkiä kiellettäisi meidän harrastusvälineitä saati historiallisten esineiden keräilyä!

Jos miekkailu Seinäjoella kiinnostaa, niin mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Matti Porkkaan: matti.m.porkka(ÄT)gmail.com

Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen

Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen -ohjeistus on suunnattu otsikkonsa mukaisesti ohjaajille ja apuohjaajille kokemattomamman ja aloittelijan ohjaamiseen. Se on käyttökelpoinen myös yleisenä ohjeena pariharjoitteluun ja harjoitusparin kohteluun ja treenien tunnelman ylläpitämiseen.

Treenien tunnelma, harjoittelun sujuvuus, muiden harrastajien viihtyminen ja seuran toiminnan tukeminen tätä kautta on jokaisen jäsenen tehtävä. Luonnollisesti tämän kaltainen vastuu on suurempi kokeneella harrastajalla.

Jokainen kokeneempi harrastaja toimii myös periaatteessa jossain määrin apuohjaajan roolissa pariharjoittelussa silloin kun parina on selvästi kokemattomampi harrastaja.

Ohjeistus rakentunut Savon Miekassa havaitun tarpeen mukaan seuran sisäiseen käyttöön, mutta voi ehkä olla hyödyksi jossain muuallakin. Tiedoston voi ladata tästä:

Kokemattomamman ohjaaminen 3.2

Tarpeesta syntynyt

Vuosina 2012-13 Savon Miekassa oli paljon miekkailun harrastajia, jotka lopettivat harrastuksensa ja lajin kokeilijoita, jotka kokeilun jälkeen jäivät pois. Heräsin miettimään syitä vuoden 2012 lopulla, kun näitä molempia oli erityisen paljon. Ryhdyin kyselemään pois lähtijöiltä syitä lajin hylkäämiselle. Tietoa kertyi ja syntyi käsitys miksi potentiaaliset harrastajat lopettavat. Osaan syitä ei voi vaikuttaa, mutta joihinkin seikkoihin voi… Yksi merkittävä syy oli ihmisten suhtautuminen toisiinsa treeneissä. Tämä tuli vastaan toistuvasti.

Uudet harrastajat ovat arvokas lisä seuralle, mitä moni ei tuntunut ajattelevan riittävästi. Vastaani on tullut tapauksia, missä yhden harrastajan käytös on saanut aikaan sen, että kokeilija ei jäänyt porukkaan tai joku toinen harrastaja lopetti.

Syy siihen, että uudet harrastajat eivät kokeneet kotiutuvansa ryhmään, löytyi  meistä kokeneemmista, joissakin seikoissa epäsuorasti, toisissa aivan suoraan. Peiliin katsomisen paikka monille meistä.

Ryhdyin pohtimaan mitä asialle pitäisi konkreettisesti tehdä. Aloin seurata treenejä ja ihmisten toimintatapoja ”sillä silmällä”. Samanlainen ihmisten tarkkailuasenne oli päällä, kun olin miekkailemassa muualla Suomessa kursseilla, seminaareissa yms.

Aluksi syntyi lista huomioitavista seikoista omaan käyttöön. Huomasin, että näihin seikkoihin keskittyminen omassa toiminnassa ja ohjeistamisessa toimivat käytännössä.

Mutta panin merkille, ettei oma toimintani riittänyt ryhmän asenteen ja treenien käytöskulttuurin muuttamiseen. Samojen ”käytösohjeiden” toistelu treeneissä alkaa tuntua jankuttamiselle, vaikka miten loogisesta asiasta olisi kyse. Tämä johti ajatukseen, että laajempi ryhmä esimerkkinä toimivia ihmisiä voisi muuttaa treenien käytöskulttuuria paremmin. Tätä ajatellen kasasin vuoden 2013 lopulla Savon Miekan sisäiseen käyttöön kirjalliset Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen –ohjeistuksen, joka jaettiin kaikille kokeneemmille harrastajille. Sen jälkeen olen ohjeistusta jakanut säännöllisesti ja muokannut ja täydentänyt useaan kertaa sitä mukaa, kun uusia ongelmakohtia on löytynyt.

Tämän hetkinen versio (3.2. 29.12.17) on käytännössä koostettu vuoden 2016 maaliskuussa. Sen jälkeen siitä on muokattu lähinnä esipuheen ja ulkoasun osalta. Mielipiteet ja täydennysehdotuksen omat tervetulleita

Kohdassa 17. viitataan Savon Miekan turvallisuus- ja käytösohjeisiin, jotka löytyvät seuran nettisivuilta täältä:

Savon Miekka: turvallisuus- ja käytösohjeet

Sääntöihin rakentuu ennakko-oletus ja vaatimus taso että kaikki seuran jäsenet tietävät ja huomioivat nämä asiat, eikä niitä tarvitse toistella harjoituksissa.

Joskus muutos vanhasta uuteen kirpaisee

lapio

”Miekka nimeltä Lapio” oli hyväksyttyjen treenivälineiden joukossa 2009-2011. Lähinnä lainakäytössä.

Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Kehitys kehittyy ja hema-välineet siinä mukana. Joiden on vaikea ymmärtää, että joskus hommattu, aikanaan ihan asiallinen väline on vanhentunut ja jopa turvariski. Joillakin tuntuu olevan tapana kiintyä välineisiin tai nuukuus saan aikaan henkistä uudistumisen vastaisuutta.

”Kyllä tämä on aina ennen kelvannut”

”Ei viitti tuhlata uuteen. Kyllä mulle tää nykyinen riittää”

2015-06-04 008 viollet

Vuosina 2008-2012 vallitseva miekka tyyppi meilläpäin. Kuvassa Pavel Mocin Viollet. Muista suosittuja malleja olivat saman valmistajan Dürer ja Empleton – mallit

Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Ennen, 2008-2011 meillä Savossa miekkailtiin aikanaan asiallisilla ja yleisillä Pavel Mocin joustamattomilla ja raskailla miekoilla ja jollain elävöitysastaloilla. Ostin itse yhden sellaisen astalon 2009 ja se nimettiin jo silloin ominaisuuksiensa mukaan ”Lapioksi”. ”Lapio” oli hyväksyttyjen treenivälineiden joukossa 2009-2011. Lähinnä lainakäytössä miekattomille, ei kovin suosittu silloinkaan. Sillä on ollut edelleen harvakseen käyttöä opetusvälineenä esimerkkinä huonosta miekasta ja miekan muotoisesta nuijasta.

Hemaan tehtyjä suojavarusteita ei noihin aikohin ollut. Suojarompetta koottiin mistä saatiin.  Miekkailtiin vanutäytteisissä elävöitys gambesoneissa, tai käytettiin taekwondo rintasuojusta, joka pehmustaa ehkä potkua, mutta ei pysäytä miekan kärkeä sen enempää, kun ensin mainittu gambesonkaan, tai motocross- ylävartalosuojusta, joka jätti ison osan rintakehää kokoaan suojatta.

Niillä miekoilla ja sellaisilla varusteilla! Ihme ettei vammoja tullut meidän treeneissä! Se lienee treenien tempon ansiota, tehtiin paljon määrä muotoisia drillejä ja vapaampaa miekkailua oli vähän ja sitäkin paljon nykyistä hitaammin ja pistoja tehtiin tuolloin vähemmän. Vierailulla toisaalla olen ollut todistamassa miten jäykkä Moc uppoaa käsivarteen…

Muutosprosessi alkoi selkeästi keväällä 2012. Joeli Takala ja Kristian Ruokonen kävivät Kuopiossa esittelemässä saksalaista miekkailua ja Peter Regenyein federeitä. Meillä otettiin koppi molemmista. Samana kesänä meillä pyöri jo saksalaisen pitkämiekan treenit. Seuran ensimmäiset federin tilattiin pian em. kaksikon vierailun jälkeen.  Koko seuran yhdinryhmä oli tilauksessa mukana. sen lisäksi seuralle tilattiin kaksi federiä vapaamiekkailua varten ja että muu porukka pääsisi niiden kanssa tutuksi. Siitä eteenpäin alettiin hommata federeitä ja hiljakseen myös hemaan tarkoitettuja suojavarusteita.

regenyei federit

2012 lähtien yleistyneet ja tämän hetken tyypilliset pitkämiekat Kuopiossa: Regenyei Armoryn erilaiset feder-pitkämiekat ja Regenyein messer mallit: 2013-2016 yleinen suorempi Messer I ja sitä tällä hetkellä selkeästi syrjäyttämässä oleva käyrempi malli Messer IC.  Kuvan puukahvainen on Marko Saaren  kunnostama Messer I siitä lisää tarinaan artikkelissa: Aseen tarkistaminen aina paikallaan.

Miekkailu kehittyi nopeampaan ja vapaampaan suuntaan, käytännön läheisemmäksi ulos kaavamaisesta tekemisestä. Siinä sivussa siirtyminen uudenlaisiin välineisiin tapahtui hitaasti ja aluksi muutos kohtasi myös vastustusta. Joku ei tykännyt federeistä, kun raskaat Mocit tuntuivat enemmän miekoilta, toinen ei tykännyt nopeutuvasta temposta, kolmas tuttujen drillien sivuun jäännistä, neljäs ei saksalaisesta miekkailusta, viides siitä, että joutuu panostamaan lisää rahaa harrastukseen. Uusi ja vanha oli vastakkain siirtymän aikana. Moni asia kulminoitui juuri miekkoihin: Muutokseen Pavel Mocin jäykistä ja raskaista miekoista kevyempiin ja taipuisampiin federeihin. Federit mahdollistivat räväkämmän ja vapaamman treenaamisen pistojen kera turvallisemmin, kuin jäykemmät miekat.

Hitaasti federit yleistyivät, lopulta parissa vuodessa kaikki olivat siirtyneet federeihin kun vapaamiekkailu raskaammilla miekoilla kiellettiin …mutta vielä 2014 tai 2015 oli niitä, jotka omistivat molemmat miekat ja joka kerta harjoituksissa vasta erillisestä pyynnöstä vaihtoivat federiin. Tätä nykyä meillä on näkynyt treeneissä jäänteenä enää kaksi raskasta loppuun kaluttua Mocia, jotka ostettiin seuralle Kristianilta tuon vuoden 2012 vierailun yhteydessä. Molemmat ovat palvelleet seuran lainamiekkoina uusille harrastajille. Enää ei taida kukaan haikailla niiden perään.

Messereissä Regenyein suorempi Messer I oli Kuopiossa vallitseva 2013-2016. Sitä kesästä 2017 lähtien selkeästi syrjäyttämässä saman valmistajan käyrempi malli Messer IC. Tässä kohtaa muutos on ollut niin pieni ja molemmat mallit rinnakkain käytössä, ettei millekään vastustusreaktiota tarvetta. Juuri nyt on käynnissä siirtymä pyöröpyy tikarista kovemman treenaamisen kivuttomammin mahdollistavaan Cold Steelin synteettiseen tikariin. Miten siinä muutoksessa käy, ei ole tiedossa?

dussackit 2016-04-03 003

Nahkadussackit.

Muutosyritys voi myös tyrmääntyä, kuten 2016, kun esiteltiin autenttiset nahkaiset dussackit, joilla voisi dussackoida kevyessäkin varustuksessa, mutta toistaiseksi porukka on pitänyt parempana Spessin kärkipainoisia muovisia  dussackeja, jotka kaipaavat täyden varustesetin, jotta osumat eivät tunnu.  Toisaalta kyseessä on sivuväline, joten hyvin ymmärrettävää, ettei väki siihen innostunut rahojaan sijoittamaan.

Samanlainen kaari kun pitkämiekassa mocista federiin siirryttäessä, uuden vastustuksesta, yleistymisen kautta yleisesti hyväksytyksi on käyty monen suojavarusteenkin kanssa, mm. kovien hanskojen, kyynärpää-suojien ja takin alla pidettävien rintasuojusten ja viimeisimpänä alapääsuojuksen kanssa.  Myös niskasuojus on edelleen hämmästyttävän vähän arvostettu meillä päin. Kalliiden varusteiden kohdalla tavallaan ymmärrän, ettei niitä ehkä huvittaisi ostaa.

Asian voin kyllä laskea toisinkin päin: Minkä hintaiseksi arvion euroissa yhden sormen? No, jos vaikka 20€ olisi yhden sormen arvo. Kun kaikki sormet ovat vielä tallella, niin pikkulaskutoimituksella 10×20 päädyn lopputulokseen, että kannattaa siis suojahanskoihin panostaa se 200€.  Kertaalleen käteni pahasti murtaneena lasken käteni arvon kyllä korkeammalle, jopa tuon rikkimenneen ei niin priimalaatuisen…

kasi1

2016 murtunut käteni. Kämmenselän Reunimmainen luu hajosi, eikä pikkurilli enää täysin toimi. Syynä loppuun käytetty laatu Gautlet, ei ollut valmistajan vika. Tämä opetti hinnoittelemaan kädet paremmin kuin 20€/sormi. Tästä löytyy oma tarina täältä: Gauntleteihin kannattaa panostaa

….Mutta joissakin halvoissa ja erittäin tärkeissä suojavarusteissa ei ole kyse hinnasta. Miksi kukaan vastustaan 25 euron rintasuojuksen tai 19 euron alapääsuojuksen hommaamista? Tuon hintaluokan varusteen hommaaminen ei ole kenelläkään rahasta kiinni.

Siitä huolimatta alapääsuojia hankkimista on saanut opastaa ”ihan kädestä pitäen”. Peruste vastustamiselle on ollut ”ei kukaan lyö haaroihin”. No ei lyö, mutta itse voit vaikka epäonnistuneella torjunnalla ohjata piston omiin haaroihin. Näin on käynyt useita kertoja. On ollut onni matkassa ja muutamasta senttimetristä kiinni, ettei kukaan ei ole niissä tilanteissa menettänyt sukukalleuksiaan. …voisi luulla, että joku arvostaisi ne ainakin 19 euron hintaisiksi.


 

Toim.huom. Tämän tarinan tarkoitus ei ole olla ns. federeiden ylistys. Tekstin pointti on yleisesti muutoksessa varusteissa seuran ja harrastajaryhmän sisällä. Ryhmätason siirtymiseen uuteen varusteeseen, oli kyseessä suojavarusteet tai miekat, ei riitä yhden tai kahden ihmisen valinta (vrt. tarinan nahkadussackien kohtalo). Muutokseen tarvitaan isompi ryhmä esim. puolenkymmentä aktiiviharrastajaa, jotta uusi väline saa jalansijaa ja alkaa kehittyä uudeksi normaaliksi.

Nykyiset Regenyein federit tuskin ovat kehityskaaren huipentuma, kuten alussa todettiin, kehitys kehittyy ja nurkan takana odottaa ryhmän uusi kehitysaskel. Itseäni kiinnostaa kyllä miekkamaisempi ase tekniikkaharjoitteluun. Optimaalinen olisi miekka joka käy tekniikkaharjoitteluun ja sparraamiseen ja jolla voi pistää suojavarusteellista kaveria turvallisesti, kaikki hyvä samassa paketissa …realismia silti ehkä se toinen miekka tekniikkaan ja feder matsaamiseen. Aina on tilaa vielä yhdelle miekalle.

Miekkamaisemmasta harjoitusaseesta on jonkun kerran ollut keskustelua seuran sisällä, mutta porukka ei ole ajatukselle lämmennyt lähinnä kai kustannus syistä. Voi olla, että aika ei ole kypsä sille idealle. Meillä harrastajat ovat pääosin aika uusia, joillakin ei ole vielä omaa miekkaa eikä varusteita. Lopuillekin nykyiset kuviot tarjoavat tarpeeksi uutta ja ostettavaa tavaraa löytyy enemmän kun tarpeeksi nykyisissäkin tarpeissa. Kaikki varmaan hankkisivat mitä vain, jos se ei olisi rahasta kiinni.

Se täytyy sanoa, että vuonna 2012 nuo parjatut federit olivat enemmän kuin paikallaan. Saattoivat pelastaa koko lajin olemassa olon täällä päin. Ne toivat tullessaan liikettä ja vauhtia jähmeään harjoitteluun. Sellainen näppituntuma on, että ilman federeitä koko seura olisi lakannut jonkinlaiseen kyllästymiseen. Keväällä 2012 ennen Joeli Takalan ja Kriastian Ruokosen tuomia uusia tuulia meillä lopetti kahta vaille kaikki harrastajat Varkaudessa. Homma ei siellä toipunut koskaan vaan hiipui pois. Samoihin aikoihin Kuopion päässäkin porukka harveni treeneissä ja itsekin mietin, että ”oliko tää nyt tässä”, mutta federit toivat tullessaan uudenlaisen tekemisen meiningin. Jos tuo Varkauden haara olisi ehtinyt tutustua uusiin välineisiin ja niiden tuomiin mahdollisuuksiin, olisiko se pelastanut toiminnan hiipumiselta?