Marko Saari: Teräksistä

Tämä artikkelin rinnalla kannattaa lukea myös Marko Saaren tätä teemaa täydentävä Miekoista -artikkeli. Kirjoittaja on suomiheman pioneereja, heman Suomeen tuoneen Warusseppäin killan puheenjohtaja ja myös haarniska- ja miekkaseppä, mikä lisännee näkemyksen painoarvoa.

MAforgeron

Seppiä työssä 1300-luvulla.

Olisi hyvä ymmärtää, että nykymiekat eivät vastaa kovinkaan hyvin alkuperäisiä, vaan on sovitettu lähinnä tukemaan sitä mitä ihmiset nykyään haluaa tehdä. Eikä niinpäin, että ihmiset yrittäisivät saada miekkailunsa sopimaan alkuperäisiin välineisiin…

Kun mietitään historiallisia tapoja, syitä ja seurauksia vaikka aseiden ja haarniskoiden valmistuksessa,täytyy ottaa huomioon myös raaka-aineen valmistus. Rauta atomina ei ole sen kummempi tietenkään,mutta heti kun tarkastelemme sen yhdistymistä muihin aineisiin, tilanne on varsin eri nykyisellä teknologialla valmistettuna kuin ennen. Varhaisimmat raudanpelkistysmenetelmät olivat melko tehottomia lämmöntuoton suhteen. Tästä johtuen harkkohyteistä saatu rauta ei ollut kokonaan sulaa vaan enemmänkin hyytelöä, jossa oli paljon kuonaa; silikaatteja ja muita kiviaineksia.

Harkkohytti tehtiin muuraamalla kivestä tai tiilestä jättäen se ylhäältä avoimeksi, jotta harkkohytti saatiin täyttää ja tyhjentää sieltä käsin. Raudan valmistus tapahtui täyttämällä hytti kerroksittain sydellä ja malmilla. Harkkohytin alaosassa oli reikä, josta puhallettiin palkeilla ilmaa hyttiin sysien palaessa, jolloin puhalletun ilman happi reagoi hehkuvien hiilien kanssa synnyttäen hiilimonoksidia, joka pelkistää raudan.

Raudan pelkistyessä syntyi hytin pohjalle kuonapitoinen harkko, joka sitten hytin tyhjentämisenyhteydessä nostettiin yläpäästä ulos ja vietiin sitten aluksi pilkottavaksi ja valkohehkuiseksi tulistamisen jälkeen tiiviimmäksi taottavaksi. Kauli- ja käännä -menetelmällä aine ahjohitsattiin yhä uudestaan itseensä jotta saatiin epäpuhtaudet hajoitettua mahdollisimman pieniksi ja tasaisesti jakautuneeksi sekä ajettua aineesta ulos niin paljon kuin mahdollista. Rauta täytyi sitten hiilettää ja karkaista, jotta siitä voitiin valmistaa esimerkiksi miekkoja. Tämä on kuluttava prosessi ja aikaansaatu teräs on määränä vähäisempi kuin lähtömäärä rautana ja näkyy keskiajalta säilyneissä syöpyneissä miekoissakin juovikkaana rakenteena, jota modernista valetusta teräksestä on turha hakea.

Suomessa harkkohyttejä käytettiin vielä 1800-luvulla raudan valmistukseen järvi- ja suomalmista, vaikka isoissa eurooppalaisissa teollisuuskeskuksissa oli jo siirrytty parempiin menetelmiin. Näiden malmien kosteus ja epäpuhtaudet pyrittiin poistamaan polttamalla niitä nuotiossa (pasuttaminen) ennen harkkohyttiin laittamista. Harkkohyttien avulla raudanvalmistusta harjoitettiin myös varsinkin Itä-Suomessa talonpoikien kotitarveteollisuutena, koska alueella oli runsaasti järvi- ja suomalmia saatavissa.

Jatkokehitelmä harkkohytistä on masuuni, joita käytetään terästen alkutuotannossa nykyäänkin. Keskiajalla keksitty lietsouuni tehosti tuotantoa ja raaka-aineen puhtautta. Euroopassa ensimmäinen masuuni, jossa rauta on saatu sulana ulos, on dokumentoitu Ruotsin Lapphyttanista 1100-luvulla. Suomen ensimmäinen teollinen masuuni rakennettiin Mustioon 1616. Vesivoimalla toimivien palkeiden avulla ilmaa saatiin nyt lietsottua masuuniin aikaisempaa tehokkaammin, ja lämpötila saatiin nostettua niin korkeaksi, että rauta suli.

Tuloksena oli valurautaa, jonka hiilipitoisuus 2–3% C on työkaluihin ja aseisiin aivan liian kovaa ja haurasta vaatien jatkotoimenpiteitä hiilen vähentämiseksi. Yhdistämällä valurautaa ja kankirautaa saatiin aikaan käyttökelpoisempaa ahjoterästä, joka kuitenkin oli keskiajalla hyvin kallista. 1300-luvulla masuunit ja niiden ympärille syntyneet ruukit olivat levinneet ympäri Eurooppaa, ja raudan valmistuksesta tuli teollisuutta.

Euroopan suuria kivihiilivarantoja ei voitu käyttää kivihiilen rikkipitoisuuden vuoksi, joten masuunien polttoaineena käytettiin sysiä. Puuhiilen käyttö puolestaan johti nopeaan metsien hakkaamiseen ja raudan valmistus keskittyikin puuhiilen hinnan noustessa seuduille, jossa oli paljon metsiä ja vesivoimaa. 1600-luvulla keksittiin käyttää myös kalkkikiveä neutraloimaan rikki. 1709 keksittiin koksiuuni, jonka avulla kivihiilestä kyettiin pyrolyysillä valmistamaan koksia. Koksi kelpasi myös masuuniin, ja teollinen vallankumous pääsi toden teolla käyntiin. Putlaus keksittiin 1784, menetelmä jossa sulaa valurautaa hämmennettiin samanaikaisesti puhaltaen ilmaa sen yli, ja tästä alkoi teräksen teollinen valmistus nykymielessä.

Putlaamalla saatava keittoteräs oli laadultaan tasaista ja parempaa kuin vanha takoteräs. Seuraava edistysaskel oli 1828 keksitty puhallusilman esilämmitys, jossa puhallettava ilma kulki kuumennetun putken läpi parantaen masuunin energiataloutta, ja Cowperin kehitettyä 1860 masuunikaasun rekuperaattorin, masuuni saavutti sen nykyisen muotonsa.

Seuraavaksi vertailussa on otettava huomioon seosaineet. Keskiajalla teräksissä ei ollut hiilikarbidien lisäksi juurikaan muuta, epäpuhtauksien lisäksi siis. Nykyään voidaan terässeoksiin korkeissa lämpötiloissa lisätä hyvin tarkkoja osuuksia erilaisia metalleja jotka muokkaavat seoksen ominaisuuksia todella paljon. Esimerkiksi mangaani, jota nykyteräksissä on kaikissa, ei keskiaikaisista löydy. Nämä lisäaineet vaikuttavat mm. kovuuteen, sitkeyteen, kulutuskestävyyteen, iskunkestävyyteen sekä lämpökäsittelyn mahdollisuuksiin. Pulveriteräkset ovat seuraava askel kehityksessä, mutta hinnan takia eivät taida olla paljoakaan käytössä miekanvalmistajilla. Mitkä siis ovat erot käytännössä modernin miekan ja vaikka 1300-luvulla valmistetun välillä?

Keskiaikaisessa ei siis ole muuta kuin hiilikarbideja, moderneissa mm. vanadiini-, kromi-molybdeenikarbideja. Tämä vaikuttaa erona mahdollisuuteen saavuttaa suurempi sitkeys samalla kovuudella, tai vaikka suurempaan kulutuskestävyyteen. Tai vähäisempään ruostumisalttiuteen. Suuressa lämpötilassa seostettu nykyteräs on puhdasta ja tasajakoista. Keskiaikaiset ovat sepän taidosta ja resursseista riippuen enemmän tai vähemmän tasalaatuista. Toisaalta keskiaikaisessa miekassa voi olla ahjohitsattu rakenne joka mahdollistaa pehmeän ja joustavan sisuksen ja kovan ulkokuoren, tämä on tietysti mahdollista nykyäänkin mutta on kalliimpaa ja taitoa vaativampaa kuin yhden teräslaadun käyttäminen. Sitten on tietysti pintakarkaisumenetelmät ym. joilla voidaan nykyään saada aikaan sama tulos.

Summa summarum: keskiaikaiset miekat ovat laadultaan nykyisiä huomattavasti vaihtelevampia. Miekan terässä voi olla suuriakin kovuusvaihteluita, saati suhteessa toiseen saman sepän miekkaan. Terät ovat karkaistu melko pehmeiksi,koska kuonasulkeumat lisäävät jäykkyyttä ja rikkoutumisriskiä. Yksi syy (erityisesti kaksiteräisten tyvestä leveiden ja paksujen) miekkojen muotokielelle on materiaalivikojenaiheuttamien riskien minimointi.

 

Pitkittäishalkeama federin terässä. Messerin terä, joka alkaa leviämään ja messerin katkennut nagel. Marko Saari: ”Tämän tyyppiset ongelmat johtuvat yleensä siitä, että on karkaistu liian kovaksi. Tämä on nykyään valitettava tendenssi sporttihemassa. Käyttäjät vaativat suurempia puristuslujuuksia kestämään jatkuvaa terä terää vasten hakkaamista. Keskiaikaisten miekkojen kovuudet keskimäärin 50 HRc, nykyvalmistajilla yleinen minimi 55 HRc … siihen kun vielä yhdistetään vaatimus aina vaan paremmasta joustosta, ollaan jo kaukana alkuperäisestä miekkojen funktiosta.”

Mitkä ovat sitten miekkojen rikkoutumistavat?

Terän tylsyminen on ollut tietysti yleisin ’vika’, ja syntyy kun teräs kuluu sen hankautuessa leikattavaa ainetta vastaa. Niinkuin sanottu, nykyteräksillä on mahdollista saavuttaa huomattavasti kauemmin terävyytensä säilyttävä terä, seostamalla hiilen kanssa rautaa kovempia karbideja muodostavia aineita. Näissä tietysti teroittaminenkin on työläämpää. Tylsyminen ei kuitenkaan ole nykyään ongelma kuin niillä jotka harrastavat leikkausharjoittelua, ja näissä miekoissa monasti teroituskulmat ovat jyrkempiä helpottamaan leikkaamista kuin mikä ’taistelukäytössä’ optimi olisi.

Katkeaminen. Tähän voi olla useampi eri syy valmistusvirheistä virheelliseen käyttöön.

Lämpökäsittely liian kovaksi. Karkaisu tehdään tyypillisesti maksimikovuuteen ja päästöllä säädetään käyttökovuus. Jos tämä jää liian korkeaksi, terä tietysti säilyttää terävyytensä kauemmin ja leikkaa paremmin, mutta menettää samalla sitkeyttään eli mahdollisuuttaan sietää äkillisiä energiapiikkejä plastisen muodonmuutoksen kautta. Kun energiamäärä ylittää tietyn rajan, teräs ei jousta vaan katkeaa. Keskiaikaisissa teräksissä oleva lasimainen kuona ei yhdisty rautaan kuten metallit vaan muodostaa epäjatkuvuuskohdan energioille ja siten edesauttaa rikkoutumista.

Pito liian kauan austenointilämpötilassa. Tällöin teräksen yksittäiset raerakenteet pääsevät kasvamaan isoiksi, joka jälleen edesauttaa rikkoontumista pienentämällä murtumiseen vaadittavaa energiamäärää. Edelleen nykyterästen lisäaineet vähentävät tätä raekasvun riskiä, mutta on toki läsnä vähän seostetuissa teräksissä. Runsas rikki kerääntyy epäpuhtautena raerajoille aiheuttaen samanlaisen rikkoutumismekanismin pienemmilläkin raekoilla.

Muokkauslujittuminen. Mitä korkeampi hiilipitoisuus (tai muu seosaine, tähän vaikuttaa lähinnä atomin koon ero verrattuna rautaan) sen nopeampaa on muokkauslujittuminen rasituksen alla. Puhtaassa raudassa atomit pääsevät liukumaan toistensa ohi kuin kuulalaakerit, aiheuttaen vähäistä vastusta muokkautuessaan. Kun sekaan laitetaan muita aineita, atomit eivät enää pääsekään liukumaan eri kokoisten atomien ohi yhtä helposti, vaan tulee epäjatkuvuuskohtia. Tämä lisää sitkeyttä ja vastustaa muokkautumista. Mutta kun toistuvat energialataukset iskujen muodossa esim. toista miekkaa vastaan lisäävät näitä epäjatkuvuuskohtia, tulee vastaan kohta jolloin materiaali ei enää muokkaudu vaan repeää. Kaikki kolhut terässä, mitä terävämmät sen enemmän, aiheuttaa lähtökohdan repeämälle.

Yksi rikkoutumistapa on tietysti sirpaloituminen; terästä irtoaa tai lohkeaa paloja. Samat syyt kuin katkeamisessa, mutta esim. pehmeä sisus pysäyttää lohkeamisen etenemisen. Tuollainen pehmeä keskus mahdollistaa hyvinkin kovan teräosan käyttämisen, mutta ei estä tämän teräosan rikkoutumista kontaktissa toiseen kovaan esineeseen vaikka koko miekka ei katkeaisikaan.

Landauer_I_048_v Bladesmith, Nuremberg, 1569. (2)

Seppä Nürnbergissä 1569 (Landauer_I_048_v ). Kuva: Wikipedia.

Mainokset

Historia elää parhaiten tarinana

kumpujen osa 2 sivu

Kuva Aarno Karimon Kumpujen yöstä - ei niin historiallisesta - eeppistä ja kansallismielistä mystiikkaa sisältävästä Suomen historian kuvauksesta.

Joillekin heman harrastajille yksi harrastusmotivaation lähde on historia. Itseni kohdalla tämä ainakin pätee, vaikka en mikään elävöitusharrastaja olekaan. Koen että historia vaan antaa perspektiiviä ymmärtää miekkailua paremmin tai syvemmin, tai jotain…  ainakin historia tekee miekkailusta paljon ”siistimpää”, jos ei muuta.

Aina ei tarvitse mielenkiintoisia historian tarinoita löytääkseen mennä Keski-Euroopan historiaan tai muualle merta edemmäs kalaan. Menneiden aikojen Suomikin on historian tarinoineen hyvin kiinnostava.

Pohjalaista kulttuuriperintöä kokoavan Kirjastovirman sivuilta löytyy mielenkiintoisia myyttisia sotatarinoita historian hämäristä, vanhojen kronikoiden sotatarinoita, sekä Pohjois-Pohjanmaan sotahistoriaa Pähkinäsaaren rauhasta 1323 Täyssinän rauhaan 1595.

Osa niis­tä on en­tis­ai­ko­jen ih­mis­ten mie­li­ku­vi­tuk­sen tuo­tet­ta tai kul­ku­ta­ri­noi­den pai­kal­li­sia so­vel­lu­tuk­sia, mut­ta suu­res­sa osas­sa on myös to­den­pe­räis­tä tie­toa ta­ri­nak­si muun­tu­nee­na. Mu­ka­na on myös tut­ki­mus­ten poh­jal­ta teh­ty­jä to­si­poh­jai­sia ker­to­muk­sia sekä taus­to­jen his­to­rial­lis­ta sel­vit­telyä.

Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa käydä vilkuilemassa Kirjastovirman Vanhoja asutus- ja sotatarinoita Pohjois-Pohjanmaalta-sivuja.

Ja tässäpä pari mielenkiintoista historiaa elävöittävä kirjaa:

 

Miekkailu kun miekkailu

Jokunen niin urheilumiekkailun kuin historiallisen miekkailunkin harrastaja Kuopiossa on ehkä pari kertaa hieraissut silmiään selaillessaan 21.11.18 julkaistun ViikkoSavon urheilusivua.

dav

ViikkoSavo 21.11.2018

Kuopiolaiselle ViikkoSavolle tapahtui hieman nolo moka Miekkailun Veteraanien SM -kilpailun uutisoinnissa. 24.-25.11. Kuopiossa kisataan ”kaikissa kolmessa aselajissa floretti, kalpa ja säilä”. Artikkelin kuvaksi on joistain syystä lipsahtanut Elppi Hyvärisen ottama kuva eräästä Kulttuurikilta Schrankenin vuonna 2015 järjestämästä tapahtumasta. Miekkailulajeja  tuntematon saattaa miettiä hetken, mahtaako kuvan miekkailu olla florettia, kalpaa vai säilää. No eipä mitään niistä, vaan Paulus Hector Mairin sauvaa… kuva tekstinä ”miekkailu liikuntana sopii kaiken ikäisille. Kyllä sopinee, mutta meillä on ollut ala ikärajana 15 ja suositusikänä 18.”

Virhe lienee sattunut toimittajalle, joka ei miekkailulajeja tunne. ViikkoSavon kuva-arkistosta on epäilemättä kiireellä haettu kuvaa hakusanalla ”miekkailu” ja arpa on huonolla tuurilla sattunut vuosia vanhaan hema-kuvaan. Kuvan puusauvatkaan eivät toimittajan epäluuloja herättäneet. Ehkä tiedotteen sanat ”kaikissa kolmessa aselajissa floretti, kalpa ja säilä” synnyttivät tunteen ettei mikään miekkailukuva voi mennä vikaan, miekkailu kun miekkailu, kun kaikki aselajit on turnauksessa mukana

Kisat järjestäneen Kuopion Miekkailijoiden puolesta hieman harmittaa kun kisa-uutinen ei saanut arvoistaan kuvaa ja hieman tulee myötähäpeän tunne toimittajan suuntaan. Noh.. rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Ja ehkä jollekin satunnaiselle lukijalle on tullut myös epäilys siitä, että on ehkä olemassa jotain muitakin miekkailun lajeja kuin floretti, kalpa ja säilä…

Pääkaupunkiseudulle uusi seura: Espoo HEMA

matiasP

Matias Parmala, Espoo HEMA.

Espooseen on perustettu uusi historiallisen miekkailun seura Espoo HEMA. Toiminta alkaa 19.10.18 Kilon koululla Espoossa. Uuden seuran taustalta löytyvät EHMS:stä tutut Matias Parmala, Sara Vertanen ja Peik Bäckström.

”Ohjattuja harjoituksia ei ole toistaiseksi suunnitteilla. Tavoite on  tässä vaiheessa järjestää vapaamuotoisia treenejä lajin harrastajille, joilla on jo perustaidot ja varusteet olemassa”, kertoo Matias Parmala. Pidemmällä tähtäimellä seuran tarkoitus on mahdollistaa lajin harrastaminen Espoossa. Toiminta keskittynee pitkämiekkaan, sillä perustajat ovat kokeneita pitkämiekkailijoita EHMS:stä. ”Harjoituksiin kuitenkin ovat tervetulleita kaikki HEMA-harrastajat”, korostaa Matias.

Onko uusi seura sitten miten tiiviisti sidoksissa EHMS:iin? ”Me ollaan kaikki perustajat aktiivisia EHMS:in jäseniä jatkossakin, tää vaan avaa uusia mahdollisuuksia treenata paikallisemmin”, Matias vastaa, ”Omasta ry:stä kuitenkin kyse”.

Mutta miksi siis uusi seura Espooseen? ”Salivuokrat Espoossa ovat noin kymmenesosan siitä, mitä maksaisi ilman espoolaista ry:tä”, perustelee Matias. Uusi espoolaisseura saa helpommin ja edullisemmin salivuoroja Espoosta, kun vaikkapa helsinkiläinen EHMS.

Tilanteesta tulee mieleen Vorslagin tarina, joka oli tosin käänteinen. Vuonna 2012 Espoon Historiallisen Miekkailun Seura ry:n kylkeen perustettiin helsinkiläinen Vorslag Helsinki ry. Vorschlagin tarkoitus oli järjestää saksalaisen miekkailun treenejä Helsingin kantakaupungin alueella läheisessä yhteistyössä EHMS:n kanssa. Käytännössä tässä pyrittiin ratkaisemaan se ongelma, että espoolainen ry ei saanut salivuoroja Helsingistä, joten sitä varten piti perustaa oma helsinkiläinen ry. Vorschlag jäi lopulta hyvin lyhytaikaiseksi, kun EHMS vuokrasi Ruskeasuolta Helsingistä kerrostalon entisestä kerhotilasta oman salin syksyllä 2013. Vorschlag muuttui tarpeettomaksi ja siirtyi jonnekin EHMS:n pöytälaatikkoon.

Menneisyyttä pyöritellessä kävi mielessä, että eikö Vorslagia olisi voinut siirtää Espooseen ja käynnistää uudelleen? Matias tyrmää moisen ajatuksen: ”Oli luontevampaa perustaa suoraan uusi seura Espooseen, kuin kaivaa vanhaa helsinkiläistä pöytälaatikosta.”

Varsinaisesta EHMS:n sisarseurasta ei Matiaksen mukaan voi puhua: ”Espoo HEMA:lla ja EHMS:illä ei ole ainakaan tässä vaiheessa mitään virallista yhteyttä, hallituksissa ei ole päällekkäisyyksiä eikä EHMS osallistunut Espoo HEMA:n perustamiseen. ”Itsenäisestä seurasta ja omasta ry:stä kuitenkin kyse, toki yhteistyötä varmasti tehdään tulevaisuudessa.”

Nettisivuja tai markkinointia ei uudella seuralla ole tämän hetken suunnitelmissa. Facebookista löytyy ryhmä, jossa toiminnasta tiedotellaan.

Jos joku nyt tämän artikkelin perusteella kiinnostui Espoo HEMA:an liittymisestä, kannattaakin liittyä seuran Facebook-ryhmään tai ottaa suoraan yhteyttä Matias Parmalaan: matias.parmala(ät)gmail.com

Kuvia Martin Fabianin ja Anton Kohutovičin pitkämiekka-seminaarista 25-26.8.18

Artikkelin kuvat: Riku Kurki ja Martin Fabian.

Anton Kohutovič ja Martin Fabian . Kuva: Riku Kurki.

Olen pitkään kaipaillut jotain hema tapahtumaa, jonne kiinnostaisi lähteä kauemmaksikin, sellaista missä pääsisi tapaamaan hema-väkeä eripuolilta Suomea. Vähään aikaan ei ole tarpeeksi kiinnostavaa tapahtumaa tullut vastaan. Viimeisin sellainen oli Jake Norwoodin visiitti EHMS:n salilla 2016.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nyt oli elokuussa sellainen häppeninki Turussa, jossa kannatti olla läsnä. Turun Historiallisen Miekkailun Seura oli hommannut slovakialaiskaksikko Martin Fabianin ja Anton Kohutovičin vetämään pitkämiekkaseminaaria 25-26.8. Sellainen ennakkokutina oli, että tuonne täytyy päästä, vaikka työlästä se onkin kun Turku niin käsittämättömän syrjässä Kuopiosta katsottuna, yli 900 kilometriä autoilua, päivä mennen tullen ja muutama yö hotellissa Turussa, kustannusten lisäksi täytyi urhata vielä pari arvokasta lomapäivääkin ensi vuoden kesälomasta.  Vaan kyllä kannatti tuo kaikki vaivan näkö. Martin ja Anton tarjosivat erittäin inspirovan miekkailuseminaarin, joka antoi paljon ideoita ja ajatuksia omaan miekkailutoimintaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Toinen merkittävä anti Turun reissusta oli se, että seminaari oli koonnut väkeä seuroista eripuolilta Suomea. Edustettuina olivat ainakin THMS, Warussepät, SHMS, EHMS, TFS, JoHMS, JHMS, LHMS,  Tampere Hema ja tietty Savon Miekka. Korjatkaa minua jos joku puuttuu… Oli mukava tavata vanhoja tuttuja vuosien varrelta  ja tutustua uusiin, vaihtaa kuulumisia, ajatuksia ja ideoita, vertailla käytänteitä, purkaa murheita ja turhaumia seuratoiminnassa, tutustua uusiin varusteisiin yms, mitä kaikkea tämmöisissä kokoontumisissa saa parhaimmillaan kaupanpäälle.

anton2B

Kuva: Martin Fabian.

 

 

Lyhyt käsitteistö Porathin rapiiriin

porath2b

Sivustolle on lisätty Rapiiri-pääotsikko, jonka alle kertynee nimensä mukaisesti rapiiriin liittyvää asiaa. Otsikon alta löytyy nyt Savon Miekan Seppo Kokin kirjoittama esittely Ruotsin kuningashovin miekkailumestari Diederich Porathista ja hänen rapiiriopista, sekä Sepon kokoama ”Lyhyt käsitteistö Porathin rapiiriin”.

Kyseessä on ainakin näin aluksi lunttilappuja perusteiden opetteluun Savon Miekassa. Lisää oppia tulee esille jollakin aikataululla. Ehkä näistä on iloa jollekin  satunnaiselle surffailijallekin.

Jos joku halua tuottaa tietoa tänne Rapiiri-otsakkeen alle, niin allekirjoittaneeseen voi olla yhteydessä. yhteystiedot löytyvät yhteystiedot -sivulta.

Porathin esittely on julkaistu näillä sivuilla aikaisemmin artikkelina 11.5.18.

-M!ka-

Punapäällikkö Israel Närhen sapeli

Punapäällikkö Israel Närhen sapeli (artikkelin kaikki värivalokuvat: Mika Vesterinen).

Kuopion korttelimuseossa on mielenkiintoinen Toivon ja sekasorroon aika -näyttely joka on esillä marraskuun alkupäiviin saakka. Harmillista, ettei tälläiselle paikallishistorian näyttelylle löydy pysyvämpää paikkaa.

Näyttely kertoo Kuopiossa itsenäistymisen alkuvuosina. Erityisesti käydään läpi niitä tapahtumia, jotka johtivat väkivaltaisuuksiin helmikuussa 1918 ja sitä seuranneen vankileirin kohtaloihin Kuopion kasarmilla.

toivon ja sekasorron aika

Maailmansodan aiheuttama pula-aika kärjisti tilannetta, mutta uutta toivoa oli näkyvissä. Sisällissota aiheutti kahtiajakoa, mutta Kuopiossa terroritekojen vähyys helpotti sopeutumista arkeen sodan jälkeen.

dav

Sotatapahtumat Kuopiossa käydään hyvin huolella läpi, mikä oli hienoa. Uutta tietoa löytyi, vaikka tapahtumat olivat entuudestaan tuttuja. Näyttelyssä on oli myös joitakin mielenkiitoisia esineitä. Kiinnostavin oli punapäällikkö Israel Närhen sapeli…

IMG_20180718_123212

Israel Närhi Kuopion läänin punakaartin perustamikokouksessa työväentalon takapihalla Kuopiossa.  Kuva: Kuopion museo.

”Punakenraali” Israel Närhi

Närhi oli entinen ammattisotilas ja aliupseeri sortotoimien aikaan lakkautetusta ja Kuopioon sijoitetusta 5. tarkk’ampujapataljoonasta. Hän  nousi Kuopion punakaartin päälliköksi, epäilemättä sotilastaustansa ansiosta. Siviiliammatiltaan Närhi oli puuseppä. Liekkö tuntenut minun isänisänisäni, joka oli samaa ikäpolvea ja niin ikään kuopiolainen puuseppä? Muistan lapsuudesta ukkini jutustelleen, että ”niin se ol Kuopijonnii punasten piälikkökkii puuseppä”.

Tuo vitriinin mielenkiintonien sapeli oli Närhen käytössä 1918. Sapelin terä on venäläisvalmisteinen ja siinä on kolme eripituista veriuraa. Kotitekoisessa kahvassa on yksinkertainen messinkinen käden suojus ja mielenkiintoinen messerin nagelia muistuttava väistin.

dav
Israel Närhen sapeli ja sen Messer-henkinen nagel.

Närhi joutui vangiksi Kuopion taistelun päätteeksi, mutta ei kuulunut teloitettujen parinkymmenen joukkoon. Hänen tuomionsa oli 27 vuotta vankeutta, mutta sitä hän ei joutunut istumaan täysimääräisenä. Punavankeja oli Suomessa 1920 armahduksen jälkeen yhteenä 1000. 1920 armahdettujen joukossa Närhi ei ollut.

Vuonna 1923 armahdettiin melkein kaikki ja 1927 armahdettiin viimeisetkin 50 punavangit.  Närhi tuskin kuului 50 kymmenen ”pahimman” punaisen joukkoon, joten hänet armahdettiin todennäköisesti vuonna 1923, mutta varmaa tietoa tästä ei minulla ole.

Närhen myöhemmistä vaiheistaan löytyi tietoa sen verran, että hän toimi kauppiaana Kuopiossa. 30-luvulla otetussa kuvassa hän seisoo puotinsa edessä, joka näyttäisi olevan tori koju. Mitä mies kaupitteli, siitä ei tietoa löytynyt mutta, jotain voi arvailla myyntipöydällä olevasta Fazerin rasiasta. Närhen tiedetään toimineen  myös työväentalon vahtimestarina . Hänet tunnettiin ”Punakenraalin” lisänimellä. 50-luvulla hänellä oli talo Pikku-Pietarin pihalla Kuopiossa. Tuolloin hän oli jo varsin iäkäs, sillä hän oli syntynyt 1869. Kuolinvuoden tietoa ei löytynyt.

IMG_20180718_123136

Israel Närhi kauppansa edustalla 30-luvulla.

Muita näyttelyn mielenkiintoisia esineitä

Näyttelyssä oli myös kaksi kotitekoista tikaria. Toinen oli vanhasta pöytäveitsestä tehty tikari, joka ei suoraan liity Kuopion tapahtumiin. Se oli poimittu talteen kaatuneelta punakaartilaiselta Mäntyharjulla.  Punakaartilainen oli mahdollisesti ollut korkea-arvoinen, koska hänellä oli ollut runsaasti punaisia koristeita asussaan, mm. rinnassa iso punainen rusetti.

Kiinnostavamman näköinen tikari, oli otettu talteen antautuneelta punakaartilaiselta Kuopion tapahtumien yhteydessä. Sen tekijällä on ollut väistintä muotoillessa jo vähän esteettistä silmääkin.

Närhen sapelin lisäksi näyttelyn mielenkiintoisin esine oli ainakin minulle sisällissodassa käytössä ollut rautainen rintapanssari, joka on saatu punaisilta Kuopion kasarmilta. Ei kovin vakuuttava näky. Joku on tainnut luottaa siihen vähän liikaa, sillä suojuksessa on nähtävissä kolme luodinreikää ja painauma neljännestä, Kertaalleen on suojus siis toiminutkin..

Punaisilta Kuopiossa sotasaaliina talteen otettu rintasuojus.

Sisällissota Kuopiossa

Muun Suomen tapaan jakaantuivat Kuopiossakin ihmiset punakaartilaisiin ja suojeluskuntalaisiin syksyllä 1917. Kummallakaan puolella ei ollut tuossa vaiheessa aseita sotimiseen, ja tilanne säilyi pitkään rauhallisena. Tilanne alkoi muuttua joulukuun alussa 1917, kun punakaartilaiset saivat satojen kiväärien aselastin. Kaartin vahvuus oli nyt 600 miestä, kiväärejä kahdelle kolmesta ja patruunoita runsaasti. Punaisten toimia hillitsi kuitenkin se, etteivät he tienneet tarkkaan valkoisten aseistusta.

Kuopion valkoiset olivat vähälukuisempia, mutta paljon organisoidumpin kun punaiset. Heidän johdossa oli Ratsumestari C.W.Malm, jääkärit Einar Wichman (tuli myöhemmin tunnetuksi kenraali Einari Vihmana) ja Onni Purhonen. Miehiä oli 150, mutta kivääriä ei riittänyt edes joka kolmannelle. Tusina pelottavia konekiväärejä valkoisilla oli ja sen tiesivät punaisetkin, vaan eivät sitä, että kuularuiskuihin ei juuri ollut patruunoita. Ässänä hihassa valkoisilla oli runsaasti käsikranaatteja.

IMG_20180718_135832

Israel Närhen julistus Kuopion kaupunkilaisille. Kuva Kuopion museosta.

Valtakunnallisesti punakaarti julisti sotatilan 27.1.1918. Kuopion punakaartilaiset siirtyivät kasarmialueelle neljä päivää myöhemmin. 31.1. kaupunki jakaantui punakaartin hallitsemaan Kasarmialueeseen valkoisten hallitsemaan kaupunkialueeseen aivan kasarmialueen kupeessa. Valkoisten hallinnassa olivat kaupungin korkeat kivirakennukset Lyseo, museo, Snellmanin koulu, Ukkokoti ja Alavanhovi.

Taistelu Kuopiossa alkoi 1.2. kahakasta torin reunalla. Tämän jälkeen punaiset aloittivat tulituksen kasarmeilta ja vanhalta hautausmaalta. Ammuskelulla ei syntynyt juuri tulosta. yksi valkoinen kaatui ja muutama punainen haavoittui. Suurempaa terroriakaan ei Kuopiossa koettu puolin eikä toisin. Asemasotavaihe alkoi jo seuraavan päivän iltana.

Yöllä 2.2. valkoiset saivat junalla vahvistukseksi vaasalaiskomppanian sekä 150 kivääriä Kuopion aseettomille valkoisille. 6.2. valkoiset saivat vahvistukseksi tykin miehistöineen, lisää sotilaita ja konekiväärin. Israel Närhi lähetti osaston estämään tykkiä kuljettavan junan purkamisen. Kun junassa ollut konekivääri aloitti tulituksen, niin hyökkäävät punaiset pakenivat. Kolme tai neljä punakaartilaista sai surmansa. Kaksi päivää myöhemmin valkoiset saivat jälleen uuden täydennyskuljetuksen junalla, jossa oli mukana kaksi tykkiä miehistöineen.

Kolmen tykin tulitus alkoi 8.2. Huuhanmäeltä ja Kotkankalliolta kohti punaisten hallitsemaa kasarmialuetta. tykinlaukauksia ammuttiin yhteensä 29. Yksikään punainen ei tulituksessa kuollut, mutta taistelutahto loppui heiltä siihen. Kello 12.30 kasarmeilla nousi valkoinen lippu ja punaiset antautuivat. Sisällissodan taistelutoiminta päättyi Kuopiossa siihen.

Kuopion taistelun tappion olivat vähäiset. Valkoisilla 8 kaatunutta ja toista kymmentä haavoittunutta. Punaisten tappiot olivat 4 kaatunutta ja toistakymmentä haavoittunutta. Taisteluiden siviiliuhreja oli  alle kymmenen. Kuopiossa tehtiin vain joitakin yksittäisiä oikeudenkäynnittömiä teloituksia. Valtiorikosoikeus langetti kuolemantuomioita 24.

Taistelun jälkeen kasarmialue palveli punaisten vankileirinä, jonne tuotiin vankeja muualtakin. Suurimmillaan leirillä oli 2600-2700 vankia. Kaikkiaan Kuopion vankileirillä kävi yli 3 500 vankia.

Kuopiossa 1918 paha elintarvikepula ja vankileirillä nähtiin nälkää. Ruuan tuominen leirille oli omaisilta kielletty. Nälkä ja huonoissa olosuhteissa levinneet taudit tappoivat satoja vankeja.  Tappavista taudeista mainitaan ainakin lavantauti, toisintokuume ja espanjantauti. Leirillä kirjattiin kuolleen 475 vankia. Tuon luvun päälle kuolleita oli jonkin verran leirin alkuvaiheessa, jolloin vankien kuolemia ei kirjattu vielä ylös.

Vankileiri purettiin syyskuussa 1918. Sen jälkeen Kuopiossa päästiin aloittamaan paluu rauhan aikaan.

Kuopio pääsi sisällissodassa todella vähällä. Tapahtumat eivät päässeet ryöstäytymään sellaiseksi kuin vaikkapa lähikaupunki Varkaudessa. Siellä taistelutoimet olivat lähes yhtä vähäisiä, kuin Kuopiossa, mutta jälkiselvittelyssä teloitettiin vajaa 300 punaista, noin 10% kaupungin miespuolisesta väestöstä.