Esittelyssä Wargö Fäktargille Maalahdelta

cay-hc3a5kan.jpg

Cay-Håkan Englund. Kuva: Carina Nordman-Byskata.

Hema-seura Wargö Fäktargille toimii Maalahdella. Toiminta lähti käyntiin Bergössä, jonka ikivanha nimi oli Wargö. Siitä seuran nimi. Seura treenaa kerran viikossa pari tuntia, pääosin pitkämiekkaa ja Liechtenauerin koulukuntaa. Oppikirjana Wargö Fäktargillessä on Christian Henry Toblerin kirja ”Fighting with the German Longsword” , mutta seura on tehnyt myös omat drillit. Kyselläänpä vähän Cay-Håkan Englundilta.

Milloin olette aloittaneet toimintanne?

Ensimmäinen kokous oli 29.5.2017. Silloin me keskustelimme mitä me haluaisimme tehdä, milloin ja kuinka usein. Kesän aikana aloitimme treenaamisen joka toinen viikko. Syksyllä me tapasimme joka viikko.

Miten aloititte Heman treenaamisen?

Kaikki alkoi kun Christoffer Skuthälla, joka tiesi että olin ollut mukana Vaasan Miekkailjoiden toiminnassa aiemmin, kysyi jos olisin kiinnostunut treenaamaan taas. Kaverini oli myös treenannut VaMin kanssa. Mietin vähän aika ja keskustelimme enemmän. Vaasassa harjoiteltiin sekä italialaisen että saksalaisen miekkailua, mutta minä halusin keskittyä saksalaisen kouluun. Kun päätimme aloittaa toiminnan, me aloitimme sen takia käyttämällä drillejä, jotka löytävät Toblerin kirjasta.

Ensimmäiset treenit olivat Bergössa, mutta syksyllä me muutimme Petolahteen, tarkemmin Petolahden nuorisotalolle. Siellä on Sali, joka sopii erinomaisesti miekkailuun. liittyi seuraan.

Miten monta henkeä teidän porukkaan kuuluu?

Olemme pieni seura, lukumäärä on vaihdellut 2-5 henkilöiden välillä. Tällä hetkellä olemme vain kaksi aktiivisia, keväällä 2018 seuraan liittynyt Tom Wargh ja minä. Viime toukokuun lopussa meillä oli lajiesittely Petolahdessa. Sen jälkeen muutamat katsojat halusivat tulla tutustumaan miekkailuun. Toivomme tietysti, että he vielä liittyvät meihin.

Löysin teidät ihan sattumalta viime syksynä. Ette ole juuri pitäneet meteliä itsestänne?

kotisivumme ja Facebook-sivustamme lisäksi olemme tehneet vain paikallista mainontaa eniten Maalahden seudulla. Paikallislehti KustNytt teki jo syksyllä 2017 haastattelun meidän kanssa. Edellä mainitun esityksen jälkeen ruotsinkielinen aikakauslehti Kuriren teki toisen haastattelun. Esitys tuli syksyllä myös paikallis-TV:ssä. Facebookissa on tehty mainontaa, mutta sekin on ollut aika paikallista.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Yllä olevan kuvasarjan kuvat: Johanna Granlund.

Onko teillä ollut yhteistyötä muiden hema-seurojen kanssa?

Kuten mainitsin pari meistä on ollut mukana Vaasassa treenamassa Vaasan Miekkailijoiden kanssa, muuten meillä onollut  vain henkilökohtaisia yhteyksiä muiden harrastajien kanssa esimerkiksi Turun keskiaikaisen markkinoiden yhteydessä. Muuten yhteyksiä on pidetty Facebookin kautta.

Miltäs teidän tulevat kuviot näyttää?

Toivomme tietysti, että seuramme alkaa vähitellen kasvaa. Se mahdollistaisi monipuolisemman toiminnan.

Suunnitelma on, että pitkämiekka myös jatkossa on tärkein ase, mutta haluamme myös harjoitella muiden aseiden kanssa. Haluamme ymmärtää Liechtenauerin järjestälmän niin hyvin kuin mahdollista. Se tarkoittaa että pidemmällä tähtäimellä tutustumme myös muihin aseisiin.

Enemmän teoreettisella tasolla olen työskennellyt erään ruotsinkielisen Pseudo-Döbringer-käännöksen parantamiseksi. Se on tärkeä teksti meille, ja meidän on ymmärrettävä, mitä tekstissä sanotaan.

Jos joku tämän haastiksen lukija haluaisi liittyy Wargö Fäktargillen toimintaan mukaan, miten hänen pitäisi toimia ja keneen ottaa yhteyttä?

Se olisi erittäin hienoa, ja paras tapa on että hän käyttää yhteydenottolomake joka löytyy kotisivustamme. Viesti tulee sitten minulle sähköpostina.

Wargö Fäktargille löytyy täältä

Kuvat yllä: Cay-Håkan Englund ja Carina Nordman-Byskata.

Suomen ensimmäinen miekkailuopas julkaistiin 1923

Suomen urheilumiekkailun pioneeri ja voimistelun opettaja Oskari Väänänen julkaisi vuonna 1923 ensimmäisen suomalaisen miekkailuoppaan Miekkailun käsikirja 1 – Lyömämiekkailua kevyellä aseella. Kirja on säilämiekkailun opas, mutta liikkuu samalla klassisen miekkailun ja urheilumiekkailun välimaastossa suunnaten oppia terävillä miekoilla miekkailuun.

Suojeluskunnan pataljoonan komentajakin toiminut Oskari Väänänen omisti teoksen ”Suomen nuoren armeijan upseereille”.  Hän kertoo kirjassa suunnanneensa oppaan etupäässä armeijan ja suojeluskuntien upseereille sekä niille ylioppilaille, jotka ovat päässeet miekkailun alkuun.

dav

Oskari Väänäsen omistuskirjoitus Lyömämiekkailua kevyellä aseella -oppaassa.

Miekkailu kuului Venäjän armeijassa upseerien koulutukseen, näin myös Suomen suuriruhtinaskunnan kadettikoulussa. Peruskoulutus annettiin pistomiekkailuun floretilla. Venäjä lakkautti venäläistämispyrkimysten seurauksena Suomen armeijan 1901 ja Keisarillisen Suomen kadettikoulu lakkautettiin pari vuotta myöhemmin. Syynä oli Nikolai Bobrikovin sanoin ”kadeteista pyritään kasvattamaan hyviä upseereita keisarin armeijaan, mutta koulun perusideologia on runebergiläinen isänmaallisuus”.

Suomen itsenäistyttyä kadettien koulutus aloitettiin uudestaan vuoden 1919 alussa ja myös miekkailun opetus upseeristolle pääsi uudelleen käyntiin ja opetus välineenä oli Venäjän vallan ajan tapaan floretti.

Miekkailun käsikirja 1 – Lyömämiekkailua kevyellä aseella- oppaan kansilehti.

Vaikka opas käsittelee lyömämiekkaa eli säilää, Väänänen toteaa tekstissään, että tuolloin pidettiin sääntönä että miekkailun harjoitteleminen oli aloitettava pistomiekalla eli floretilla. Hän kuitenkin arvioi myös lyömämiekkailun oppaasta olevan käytännön hyötyä nuoren valtion armeijan upseereille, todeten että ”upseeriemme miekat ovat sekä lyöntiä että pistoa varten, joten heidän on opittava sellaisen aseen käyttö”. Eli oppi oli suunnattu myös miekoilla käytävään taisteluun, eikä pelkästään urheilumiekkailuun. Tekstissä tämä nouseekin esille jossain kohdissa esille Väänäsen opastaessa miten ”sivalluksen ja iskun vaikutusta voidaan lisätä viiltämällä. Viiltää voidaan sekä miekkaa vetämällä että työntämällä”. Pistosta hän kertoo, että se on ”miekan hyökkäysliikkeistä vaarallisin ja seurauksiltaan tuhoisin”.

Tosin hän myös mainitsee, että miekkailun käytännön merkitys sodassa oli jo hiipunut. Itsepuolustuksessa hän näki edelleen miekkailun hyödyn siviilielämässä: ”Päällekäyvän voi miekkailutaitoinen helposti esimerkiksi kävelykepillä passittaa hammaslääkärin puheille.” Väänänen seuraa tässä kansainväistä trendiä. Herrasmiesten miekkailutaidon hyväksikäyttö kävelykepin kanssa tulee esille monissa 1800-luvun miekkailuteksteissä, näin mm. Yhdysvaltalaisella Thomas Hoyer Monsteryllä, saksalaisella Friedrich Christian Christmannilla ja englantilaisella Frederick Wroughtonilla.

Väänänen viittaa myös tuolloin kiellettyihin, mutta Euroopassa edelleen käytyihin kaksintaisteluihin aavistuksen myönteisessä sävyssä ”mitä välien selvittämiseen taas tulee, niin varmaankin, jos nykyäänkin olisi kaksintaistelu sallittua, vähemmän parjattaisiin kanssa ihmistä. kun sanansa takana saisi seiso miekka eikä setelipinkka kädessä”.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

 

RIP Schranken Jyväskylä

schranken jyväskylä

SCHR Jyväskylä, Etualalla Jaakko. Taaenpana vasemmalta oikealle Elppi, Ellu, Juho ja Jani. Lopettajaiset 29.9.2019.

Vuonna 2014 perustettu Schranken Jyväskylän toiminta päättyi syksyllä 2019.

Schranken Jyväskylä toimi pienessä piirissä Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksella. Kyseessä oli eräänlainen HEMAn lukupiiri yliopistolla, jossa lueskelua ja pohdintaa vietiin aseiden käytössä käytäntöön saakka.

Syksyllä 2014 Schranken Jyväskylä olemassa olo herätti vähän näreitä kommentteja aina pääkaupunkiseutua myöten. Jotkut pelkäsivät että ryhmä pyrkii kilpailemaan Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seuran kanssa, tai vähintään häiritsee seuran toimintaa ja ihmeteltiin miksi ryhmä ei liittynyt JHMS:n jäseniksi, vaan perusti oman ”seuran”. Samassa yhteydessä todettiin myös, ettei Jyväskylän kokoiseen kaupunkiin mahdu kahta hema-seuraa. Ei ehkä mahdukaan, mutta kriitikoilta jäi ymmärtämättä Schrankenin perimmäinen olemus, vähän humoristinen ajatus salaseuramaisesta pienen piirin epämuodollinen toiminnasta, jonka sisältö lähtee mahdollisuudesta toimia vapaasti omien mielenkiinnonkohteiden ohjaamana ilman seuraorganisaatioita.

Jyväskylässä toimijoina oli kourallinen HEMAn itseopiskelusta kiinnostuneita aktiivisia ihmisiä. Jäsenvärväyksestä ei ryhmä ollut lainkaan kiinnostunut, eikä sitä missään vaiheessa tehtykään. Ehkä tämä myöhemmin ymmärrettiin kriitikoiden piirissäkin. Toivottavasti ainakin.

Syksyllä 2019 ryhmän jäsenten opiskelu oli edennyt siihen pisteeseen, että porukka hajaantui eri puolille Suomea vietti yhä vähemmän aikaa Jyväskylässä. Schranken Jyväskylän toiminta päättyi virallisesti lopettajaisiin Kuopiossa 29.9.19 KulttuuriKilta Schrankenin Antonius Rastin messer-työpaja yhteydessä.

KulttuuriKilta Schranken, jonka sivuhaara Schranken Jyväskylä oli, jatkaa toimintaansa Kuopiossa.

Sapeli ujuttautuu Kuopioon

dav

Kuva: Mika Vesterinen.

Ilpo Luhtala School of European Swordsmanship -miekkailukoulusta Helsingistä kävi  16.-17.11.2019 vetämässä Brittiläinen sotilassapeli ja broadsword -seminaarin Kulttuurikilta Schrankenin vieraana.

Tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen sapeli-tapahtuma kaupungissa. Ensimmäisen kerran Ilpo kävi opettamassa sapelia  Englantilaisen sotilassapelin seminaarissa kesällä 2018

Killan suunnitelmissa on sapelia jatkossakin. Tulossa on sapelityöpajoja ja jossain vaiheessa kolmas sapeliseminaari.

ilpo1

Kuva: Ilpo Luhtala.

juho4 (2).jpg

Kuva: Juho Kopra.

Hema käyntiin Vanajan Susissa

vanajans2.jpg

Näyttää siltä, että historiallinen miekkailu on levinnyt jälleen uuteen kaupunkiin kun Joni Karjalainen on aloittanut treenien vetämisen Vanajan Susissa Hämeenlinnassa. Kysellään Jonilta vähän lisää aiheesta.

 Mikä vei sinut Oulusta Hämeenlinnaan?

– Sain suoritettua opintoni arkeologian puolelta Oulun yliopistossa, minkä jälkeen olikin sitten aikeissa ryhtyä kirjoittamaan väitöskirjaa. Samalla hain myös aiempaa laajemmalla otteella töitä ympäri Suomea ja satuin huomaamaan, että Hämeen linnaan haettiin oppaita töihin. Hain paikkaa, pääsin töihin ja pari viikkoa sen jälkeen minut siirrettiin sijaistamaan linnan yleisötyökoordinaattorin virkaa. Eli perinteinen töiden perässä muuttaminen on kyseessä.

Sinä olet alkanut vetää hema-treeniä Vanajansudet historianelävöitysseurassa. Miten pitkään hema-toiminta on seurassa jatkunut?

– HEMA-toiminto alkoi Vanajan Susissa vuoden 2018 syksyllä, kun kävin ensin pitämässä seurassa pari esittelykertaa Fioren pitkämiekasta. Sen jälkeen seuran jäsenet toivoivat, että HEMAsta tulisi viikinkimiekkailun ohelle pysyvämpi osa seuran toimintaa.

Sinullahan on pitkätausta historiallisen miekkailun parissa. Kerrotko siitä jotain?

Historiallisen miekkailun aloitin kesällä 2009 eli kymmenen vuotta on vierähtänyt lajin parissa täyteen. Samana vuonna järjestin Oulussa historiallisen miekkailun alkeiskurssin, jonka vetäjänä toimi Ilkka Hartikainen. Heti tämän jälkeen historiallinen miekkailu tuli osaksi Oulun Miekkailuseuran toimintaa, mistä kiitokset Teemu Tokolalle. Lukuun ottamatta vuoden mittaista vaihto-opiskeluvuotta, opetin seurassa historiallista miekkailua kevääseen 2018 asti. Sen jälkeen tuli pieni tauko, mutta Vanajan Susien treenien kautta olen taas ryhtynyt aktivoitumaan. Oulussa opetin Fiorea, I.33:sta ja hieman Alfred Huttonin sotilassapelia. Lisäksi viimeisen vuoden ajan vedin myös oululaisen viikinkimiekkailuryhmän treenejä.

Joskus aikaisemmin jossain vaiheessa ehdottelin, että pistä hema-hommat pystyyn Hämeenlinnaan. Silloin se ei onnistanut. mistä mielenmuutos?

Ihan heti Hämeenlinnaan muutettua minulla ei ollut kovin paljoa vapaa-aikaa varsinkaan uuden viran vuoksi. Suurin osa kesästä 2018 meni työhön opetellessa, sillä vastuualueenani on linnan museopedagogiikka ja tapahtumien tuottaminen. Syksyllä aikaa alkoi olla taas paremmin käytettävissä ja miekkailun jatkaminen tuntui mukavammalta ajatukselta kuin kesän kiireiden keskellä.

Miten toiminta lähti käyntiin?

Toiminnan aloittaminen lähti muhimaan jo toukokuussa 2018, kun pidin linnalla luentoa keskiajan kamppailukirjoista osana linnan Turnajaisviikonloppua. Yleisössä oli yksi Vanajan Susien jäsen, joka kysyi, että pystyisinkö pitämään heille syksyllä pari esittelykertaa pitkämiekasta. Kesän aikana seurallakaan ei ollut kovin aikaa treenien järjestelyihin, sillä heillä ei ollut kesäajalle sisätreenitiloja ja elävöitysseurana heidän kalenterinsa oli melko täynnä erilaisia tapahtumia. Syksyllä aikataulut osuivat paremmin yksiin ja siitä se sitten lähti.

Miten paljon olet porukkaa saanut mukaan?

Porukka on ottanut pitkämiekan hyvin innostuneesti vastaan ja useimmilta löytyy jo oma pitkämiekka sekä joitain varusteita sparraamiseen. Yleensä treeneissä on ollut neljästä kahdeksaan henkeä, mikä on toiminut hyvänä ydinporukkana. Näiden lisäksi on vielä muutamia henkilöitä, jotka eivät töiden, opiskeluiden tai muiden syiden vuoksi pääse treeneihin säännöllisesti.

Mitä teidän treeniohjelmassa on? Tällä hetkellä harjoittelemme Fioren pitkämiekkaa, mutta ajatuksena olisi käydä jossain välissä myös tikaria läpi.

Miten tiuhaan treenaatte ja missä?

Syyskuusta alkaen treenaamme kerran viikossa Hämeenlinnan lyseon alasalissa osoitteessa Linnankatu 12-14 klo 19.30-21.00. Sisätreenit jatkuvat ensi vuoden toukokuuhun saakka.

Minkälaisia tavoitteita sinulla on tulevan suhteen?

Tällä hetkellä tavoitteena olisi aktivoida itseä enemmän miekkailun saralla ja luoda tänne Hämeenlinnaan vakaa pohja historialliselle miekkailulle. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja viekö tie taas toiselle paikkakunnalle linnan sijaisviran päättyessä, joten sen tarkempia suunnitelmia en osaa sanoa.

Jos joku tämän haastiksen lukija haluaisi liittyy Vanajan Susien hema-toimintaan mukaan, miten hänen pitäisi toimia ja keneen ottaa yhteyttä?

– Toimintaan pääsee mukaan ilmoittautumalla Vanajan Susien pitkämiekkakurssille. Facebookista löytyy jo tapahtuma, mistä saa lisää tietoa kurssista, maksuista ja ilmoittautumisesta: https://www.facebook.com/events/2280618322055449/

– Ja tuolta löytyy myös samat tiedot treeneistä, jos some ei ole vaihtoehto: https://www.vanajansudet.com/kurssit

Hema-seura Pietarsaareen

Uusi Hema-seura ilmoitti olemassa olostaan 4.8.2019.  Seuran kotikaupunki on Pietarsaari. Taustalta löytyy Vaasasta tuttu miekkailija Sebastian Wilhelmsson, joka muutti vähän yli puoli vuotta sitten työn takia Pietarsaareen.

Seura ei ole rekisteröity vielä mutta nimi jo löytyy, Jakobstads Historiska Fäktnings-Sällskap, eli JHFS.  Kyseessä lienee suomen ensimmäinen HEMA-seura, jolla on ruotsinkielinen nimi. Ruotsin kielestä nimestä huolimatta seurassa puhutaan myös suomea ja englantia sulassa sovussa.

sebastianw

Sebastian Wilhelmsson

Kyselläänpä Sebastianilta vähän lisää aiheesta. Mutta ensin voisit esitellä vähän hema-taustaasi, kerrotko siitä jotain?

– Tulin lajin pariin urheilumiekkailun kautta Osallistuin kalpa-kurssin Vaasassa vuonna 2004. Sain tietää Hemasta vuonna 2008. Luulen että Antti Kuusiniemi aloitti Vaasassa jo 2008, mutta Vaasan Miekkailijoissa aloitimme heman 2009.

Alussa meillä oli Vaasassa pieni ryhmä Erno Nikkola, Antti Kuusiniemi, Mikko Mäenpää ja minä. Juuso-Matias Maijanen tuli myös mukaan aikaisessa vaiheessa. Opiskelimme pääsääntöisesti Fioren pitkämiekkaa, tikaria, ja painia käyttäen huonoja manuskripti-käännöksiä, eli yritettiin niiden perusteella oppia. Pari vuotta myöhemmin meillä oli omasta mielestämme riittävän hyvä perusosaaminen, että uskalsimme pitää alkeiskursseja niin että saataisiin enemmän jäseniä. Urheilumiekkailupuolen harrastajamäärä oli alkanut kutistua, kun meidän opettajat lähtivät kotiin Helsinkiin ja Turkuun.

Vuodesta 2011 alkaen osallistuimme EHMS:n ja Ilkka Hartikaisen kursseihin esim. Oulussa ja Espoossa ja päätimme aloittaa myös Liechtenauerin koulunkunnan opin treenamisen. Swordfish, HLSO jne. seurasi. Muut alkuperäiset hema-oppilaat lähtivät Vaasasta. Viimeinen 2017.

Totesit että Jönköpingissä Ruotsissa on myös JHFS, mutta et ole saanut heihin yhteyttä. Onkohan seura edelleen toiminnassa? Onko siitä mitään haittaa jos naapurimaassa on samaa lyhennettä käyttävä seura? Teillä varalta myös JHFS-Indes -nimi, niihin tilanteisiin että sekaannuksen mahdollisuus tulisi?

– Juu. JHFS on olemassa Ruotsissa mutta en ole saanut yhteyttä heihin, enkä ole löytänyt tietoa että joku heistä olisi esim. osallistunut HLSO turnauksiin JHFS:n seuran nimellä

Kerroit että siellä oli lähistöllä jo yksi ryhmä harrastamassa hemaa ja päätitte yhdistää voimat. Mikä porukka sieltä löytyi ja miten sen löysit?

– Jo ennen kuin muutin Pietarsaareen sain yhteydenoton sieltä kysyen jos olisi mahdollista pitää alkeiskurssin heille, ja kun kerroin että olen muuttamassa niin sain myös tietää, että joku oli pitänyt kurssin Uudenkaarlepyyn työnväenopiston kautta. En tiennyt asiasta mitään enkä löytänyt semmoista henkilöä.

Kun olin muuttanut Pietarsaaren niin huomasin, että salien huonon saatavuuden takia ainoa vaihtoehto oli kurssin pitäminen juuri työväenopiston kautta, missä tapauksessa he maksavat salinvuokran.  Huomasin silloin, että Pännäisen kansalaisopiston kautta löytyi HEMA-kurssi Meyerin opeilla 2018!

Zoltan Nemes, unkarilainen jolla on yli 10 vuoden kokemus Hemasta, oli muuttanut Suomeen 2018 ja alun perin nimenomaan Uusikaarlepyyhyn. Keskustelimme Facebookin kautta. Päätimme pitää alkeiskurssin ruotsiksi työväen opiston kautta, ja että hän pitää ”jatkokurssin” englanniksi Pännäisessä kansalaisopiston kautta. Kokeilimme keväällä 2019 ja se toimi erittäin hyvin. Zoltanin kurssissa oli kuusia harrastajia, ja uusia aloittelijoita tuli 16, josta melkein kaikki jatkoivat tähän kesään asti.

Mihin aseisiin ja oppeihin JHFS keskittyy?

– Tällä hetkellä pitkämiekkaa, Fiore ja Vadi, Döbringer, Ringeck, PvD, Meyer. Harrastan itse myös miekkaa ja kupurakilpi sekä bolognalaista sivumiekkaa, eli niitäkin haluaisin saada mukaan jossain vaiheessa mutta ei vielä.

Kerroit että teillä on jo koossa parikymmentä harrastajaa. Aika hyvin noin pienessä ajassa! Miten tiuhaan treenaatte?

– Kaksi kertaa viikossa, ja on löytynyt paljon kiinnostusta. Kaikki kurssit ovat täynnä ja jonotuslistat ovat pitkät. Ollaan mainostettu Facebookissa, ollaan oltu paikallisissa lehdissä mukana ja Arbiksen työväen opiston omassa lehdessä.

Onko teillä aikomus perustaa seuralle rekisteröity ry?

– Kyllä, rekisteröidään varmasti tänä tai ensi vuonna. Haluan vaan varmistaa ja vahvistaa ensin ketkä jää Pietarsaareen. Samaan tapaan kuin Vaasassakin, suuri osa lähtee opiskelemaan täältä muualle.

Minkälaisia lähitulevaisuuden suunnitelmia teillä on?

– Toivon, että meillä olisi vuoden päästä treenit kolme kertaa viikossa, muita aseita, rekisteröity yhdistys ja että voitaisi Vaasan ja Seinäjoen harrastajien kanssa järjestää kilpailut. Siihen voi vielä mennä aikaa.

Jos joku tämän haastattelun lukija haluaisi liittyy teidän hema-toimintaan mukaan, miten hänen pitäisi toimia ja keneen ottaa yhteyttä?

– JHFS:n Facebook-sivun kautta tai minuun voi olla yhteydessä sähköpostilla inquartata((ät)gmail.com. TVO:n  (arbis.jakobstad.fi) kautta löytyy myös tietoa milloin seuraava kurssi alkaa.

Marko Saari: Teräksistä

Tämä artikkelin rinnalla kannattaa lukea myös Marko Saaren tätä teemaa täydentävä Miekoista -artikkeli. Kirjoittaja on suomiheman pioneereja, heman Suomeen tuoneen Warusseppäin killan puheenjohtaja ja myös haarniska- ja miekkaseppä, mikä lisännee näkemyksen painoarvoa.

MAforgeron

Seppiä työssä 1300-luvulla.

Olisi hyvä ymmärtää, että nykymiekat eivät vastaa kovinkaan hyvin alkuperäisiä, vaan on sovitettu lähinnä tukemaan sitä mitä ihmiset nykyään haluaa tehdä. Eikä niinpäin, että ihmiset yrittäisivät saada miekkailunsa sopimaan alkuperäisiin välineisiin…

Kun mietitään historiallisia tapoja, syitä ja seurauksia vaikka aseiden ja haarniskoiden valmistuksessa,täytyy ottaa huomioon myös raaka-aineen valmistus. Rauta atomina ei ole sen kummempi tietenkään,mutta heti kun tarkastelemme sen yhdistymistä muihin aineisiin, tilanne on varsin eri nykyisellä teknologialla valmistettuna kuin ennen. Varhaisimmat raudanpelkistysmenetelmät olivat melko tehottomia lämmöntuoton suhteen. Tästä johtuen harkkohyteistä saatu rauta ei ollut kokonaan sulaa vaan enemmänkin hyytelöä, jossa oli paljon kuonaa; silikaatteja ja muita kiviaineksia.

Harkkohytti tehtiin muuraamalla kivestä tai tiilestä jättäen se ylhäältä avoimeksi, jotta harkkohytti saatiin täyttää ja tyhjentää sieltä käsin. Raudan valmistus tapahtui täyttämällä hytti kerroksittain sydellä ja malmilla. Harkkohytin alaosassa oli reikä, josta puhallettiin palkeilla ilmaa hyttiin sysien palaessa, jolloin puhalletun ilman happi reagoi hehkuvien hiilien kanssa synnyttäen hiilimonoksidia, joka pelkistää raudan.

Raudan pelkistyessä syntyi hytin pohjalle kuonapitoinen harkko, joka sitten hytin tyhjentämisenyhteydessä nostettiin yläpäästä ulos ja vietiin sitten aluksi pilkottavaksi ja valkohehkuiseksi tulistamisen jälkeen tiiviimmäksi taottavaksi. Kauli- ja käännä -menetelmällä aine ahjohitsattiin yhä uudestaan itseensä jotta saatiin epäpuhtaudet hajoitettua mahdollisimman pieniksi ja tasaisesti jakautuneeksi sekä ajettua aineesta ulos niin paljon kuin mahdollista. Rauta täytyi sitten hiilettää ja karkaista, jotta siitä voitiin valmistaa esimerkiksi miekkoja. Tämä on kuluttava prosessi ja aikaansaatu teräs on määränä vähäisempi kuin lähtömäärä rautana ja näkyy keskiajalta säilyneissä syöpyneissä miekoissakin juovikkaana rakenteena, jota modernista valetusta teräksestä on turha hakea.

Suomessa harkkohyttejä käytettiin vielä 1800-luvulla raudan valmistukseen järvi- ja suomalmista, vaikka isoissa eurooppalaisissa teollisuuskeskuksissa oli jo siirrytty parempiin menetelmiin. Näiden malmien kosteus ja epäpuhtaudet pyrittiin poistamaan polttamalla niitä nuotiossa (pasuttaminen) ennen harkkohyttiin laittamista. Harkkohyttien avulla raudanvalmistusta harjoitettiin myös varsinkin Itä-Suomessa talonpoikien kotitarveteollisuutena, koska alueella oli runsaasti järvi- ja suomalmia saatavissa.

Jatkokehitelmä harkkohytistä on masuuni, joita käytetään terästen alkutuotannossa nykyäänkin. Keskiajalla keksitty lietsouuni tehosti tuotantoa ja raaka-aineen puhtautta. Euroopassa ensimmäinen masuuni, jossa rauta on saatu sulana ulos, on dokumentoitu Ruotsin Lapphyttanista 1100-luvulla. Suomen ensimmäinen teollinen masuuni rakennettiin Mustioon 1616. Vesivoimalla toimivien palkeiden avulla ilmaa saatiin nyt lietsottua masuuniin aikaisempaa tehokkaammin, ja lämpötila saatiin nostettua niin korkeaksi, että rauta suli.

Tuloksena oli valurautaa, jonka hiilipitoisuus 2–3% C on työkaluihin ja aseisiin aivan liian kovaa ja haurasta vaatien jatkotoimenpiteitä hiilen vähentämiseksi. Yhdistämällä valurautaa ja kankirautaa saatiin aikaan käyttökelpoisempaa ahjoterästä, joka kuitenkin oli keskiajalla hyvin kallista. 1300-luvulla masuunit ja niiden ympärille syntyneet ruukit olivat levinneet ympäri Eurooppaa, ja raudan valmistuksesta tuli teollisuutta.

Euroopan suuria kivihiilivarantoja ei voitu käyttää kivihiilen rikkipitoisuuden vuoksi, joten masuunien polttoaineena käytettiin sysiä. Puuhiilen käyttö puolestaan johti nopeaan metsien hakkaamiseen ja raudan valmistus keskittyikin puuhiilen hinnan noustessa seuduille, jossa oli paljon metsiä ja vesivoimaa. 1600-luvulla keksittiin käyttää myös kalkkikiveä neutraloimaan rikki. 1709 keksittiin koksiuuni, jonka avulla kivihiilestä kyettiin pyrolyysillä valmistamaan koksia. Koksi kelpasi myös masuuniin, ja teollinen vallankumous pääsi toden teolla käyntiin. Putlaus keksittiin 1784, menetelmä jossa sulaa valurautaa hämmennettiin samanaikaisesti puhaltaen ilmaa sen yli, ja tästä alkoi teräksen teollinen valmistus nykymielessä.

Putlaamalla saatava keittoteräs oli laadultaan tasaista ja parempaa kuin vanha takoteräs. Seuraava edistysaskel oli 1828 keksitty puhallusilman esilämmitys, jossa puhallettava ilma kulki kuumennetun putken läpi parantaen masuunin energiataloutta, ja Cowperin kehitettyä 1860 masuunikaasun rekuperaattorin, masuuni saavutti sen nykyisen muotonsa.

Seuraavaksi vertailussa on otettava huomioon seosaineet. Keskiajalla teräksissä ei ollut hiilikarbidien lisäksi juurikaan muuta, epäpuhtauksien lisäksi siis. Nykyään voidaan terässeoksiin korkeissa lämpötiloissa lisätä hyvin tarkkoja osuuksia erilaisia metalleja jotka muokkaavat seoksen ominaisuuksia todella paljon. Esimerkiksi mangaani, jota nykyteräksissä on kaikissa, ei keskiaikaisista löydy. Nämä lisäaineet vaikuttavat mm. kovuuteen, sitkeyteen, kulutuskestävyyteen, iskunkestävyyteen sekä lämpökäsittelyn mahdollisuuksiin. Pulveriteräkset ovat seuraava askel kehityksessä, mutta hinnan takia eivät taida olla paljoakaan käytössä miekanvalmistajilla. Mitkä siis ovat erot käytännössä modernin miekan ja vaikka 1300-luvulla valmistetun välillä?

Keskiaikaisessa ei siis ole muuta kuin hiilikarbideja, moderneissa mm. vanadiini-, kromi-molybdeenikarbideja. Tämä vaikuttaa erona mahdollisuuteen saavuttaa suurempi sitkeys samalla kovuudella, tai vaikka suurempaan kulutuskestävyyteen. Tai vähäisempään ruostumisalttiuteen. Suuressa lämpötilassa seostettu nykyteräs on puhdasta ja tasajakoista. Keskiaikaiset ovat sepän taidosta ja resursseista riippuen enemmän tai vähemmän tasalaatuista. Toisaalta keskiaikaisessa miekassa voi olla ahjohitsattu rakenne joka mahdollistaa pehmeän ja joustavan sisuksen ja kovan ulkokuoren, tämä on tietysti mahdollista nykyäänkin mutta on kalliimpaa ja taitoa vaativampaa kuin yhden teräslaadun käyttäminen. Sitten on tietysti pintakarkaisumenetelmät ym. joilla voidaan nykyään saada aikaan sama tulos.

Summa summarum: keskiaikaiset miekat ovat laadultaan nykyisiä huomattavasti vaihtelevampia. Miekan terässä voi olla suuriakin kovuusvaihteluita, saati suhteessa toiseen saman sepän miekkaan. Terät ovat karkaistu melko pehmeiksi,koska kuonasulkeumat lisäävät jäykkyyttä ja rikkoutumisriskiä. Yksi syy (erityisesti kaksiteräisten tyvestä leveiden ja paksujen) miekkojen muotokielelle on materiaalivikojenaiheuttamien riskien minimointi.

 

Pitkittäishalkeama federin terässä. Messerin terä, joka alkaa leviämään ja messerin katkennut nagel. Marko Saari: ”Tämän tyyppiset ongelmat johtuvat yleensä siitä, että on karkaistu liian kovaksi. Tämä on nykyään valitettava tendenssi sporttihemassa. Käyttäjät vaativat suurempia puristuslujuuksia kestämään jatkuvaa terä terää vasten hakkaamista. Keskiaikaisten miekkojen kovuudet keskimäärin 50 HRc, nykyvalmistajilla yleinen minimi 55 HRc … siihen kun vielä yhdistetään vaatimus aina vaan paremmasta joustosta, ollaan jo kaukana alkuperäisestä miekkojen funktiosta.”

Mitkä ovat sitten miekkojen rikkoutumistavat?

Terän tylsyminen on ollut tietysti yleisin ’vika’, ja syntyy kun teräs kuluu sen hankautuessa leikattavaa ainetta vastaa. Niinkuin sanottu, nykyteräksillä on mahdollista saavuttaa huomattavasti kauemmin terävyytensä säilyttävä terä, seostamalla hiilen kanssa rautaa kovempia karbideja muodostavia aineita. Näissä tietysti teroittaminenkin on työläämpää. Tylsyminen ei kuitenkaan ole nykyään ongelma kuin niillä jotka harrastavat leikkausharjoittelua, ja näissä miekoissa monasti teroituskulmat ovat jyrkempiä helpottamaan leikkaamista kuin mikä ’taistelukäytössä’ optimi olisi.

Katkeaminen. Tähän voi olla useampi eri syy valmistusvirheistä virheelliseen käyttöön.

Lämpökäsittely liian kovaksi. Karkaisu tehdään tyypillisesti maksimikovuuteen ja päästöllä säädetään käyttökovuus. Jos tämä jää liian korkeaksi, terä tietysti säilyttää terävyytensä kauemmin ja leikkaa paremmin, mutta menettää samalla sitkeyttään eli mahdollisuuttaan sietää äkillisiä energiapiikkejä plastisen muodonmuutoksen kautta. Kun energiamäärä ylittää tietyn rajan, teräs ei jousta vaan katkeaa. Keskiaikaisissa teräksissä oleva lasimainen kuona ei yhdisty rautaan kuten metallit vaan muodostaa epäjatkuvuuskohdan energioille ja siten edesauttaa rikkoutumista.

Pito liian kauan austenointilämpötilassa. Tällöin teräksen yksittäiset raerakenteet pääsevät kasvamaan isoiksi, joka jälleen edesauttaa rikkoontumista pienentämällä murtumiseen vaadittavaa energiamäärää. Edelleen nykyterästen lisäaineet vähentävät tätä raekasvun riskiä, mutta on toki läsnä vähän seostetuissa teräksissä. Runsas rikki kerääntyy epäpuhtautena raerajoille aiheuttaen samanlaisen rikkoutumismekanismin pienemmilläkin raekoilla.

Muokkauslujittuminen. Mitä korkeampi hiilipitoisuus (tai muu seosaine, tähän vaikuttaa lähinnä atomin koon ero verrattuna rautaan) sen nopeampaa on muokkauslujittuminen rasituksen alla. Puhtaassa raudassa atomit pääsevät liukumaan toistensa ohi kuin kuulalaakerit, aiheuttaen vähäistä vastusta muokkautuessaan. Kun sekaan laitetaan muita aineita, atomit eivät enää pääsekään liukumaan eri kokoisten atomien ohi yhtä helposti, vaan tulee epäjatkuvuuskohtia. Tämä lisää sitkeyttä ja vastustaa muokkautumista. Mutta kun toistuvat energialataukset iskujen muodossa esim. toista miekkaa vastaan lisäävät näitä epäjatkuvuuskohtia, tulee vastaan kohta jolloin materiaali ei enää muokkaudu vaan repeää. Kaikki kolhut terässä, mitä terävämmät sen enemmän, aiheuttaa lähtökohdan repeämälle.

Yksi rikkoutumistapa on tietysti sirpaloituminen; terästä irtoaa tai lohkeaa paloja. Samat syyt kuin katkeamisessa, mutta esim. pehmeä sisus pysäyttää lohkeamisen etenemisen. Tuollainen pehmeä keskus mahdollistaa hyvinkin kovan teräosan käyttämisen, mutta ei estä tämän teräosan rikkoutumista kontaktissa toiseen kovaan esineeseen vaikka koko miekka ei katkeaisikaan.

Landauer_I_048_v Bladesmith, Nuremberg, 1569. (2)

Seppä Nürnbergissä 1569 (Landauer_I_048_v ). Kuva: Wikipedia.