Saksalaista vai pyhäroomalaista miekkailua?

viila

Fiilaten ja höyläten.

Kuka teistä luuli harrastavansa ”saksalaista miekkailua”? Antakaa minun nauraa!Perustellusti väitän teidän harrastavan pyhäroomalaista miekkailua tai jompaa kumpaa sen alalajia.

viila

Nykyään puhutaan yleisesti Hemassa eli historiallisessa miekkailussa saksalaisesta miekkailusta ja sillä viitataan saksalaiseen koulukuntaan, erotuksena monista muista Heman suuntauksista. Saksalainen miekkailu on todellisuudessa enemmän kuin miekkailu ja enemmän kuin sen tunnetuin osa, Liechtenauerin oppi. Keskiajalta ja renessanssin ajalta löytyy aseita joka lähtöön ja useampi Liechtenauerista erillinen ”koulukunta”. Mutta annetaan niiden olla juuri nyt. Viilataan saksalaisuutta noin laajemmassa käsityksessä.

viila

talhoffer

Talhoffer on pyhäroomalaiskeisarikunnallisen miekkailun tunnetuimpia nimiä.

MIKÄ SE SEMMOINEN SAKSALAINEN MIEKKAILU ON?

”Saksalaisesta miekkailu”, hiertää joskus pilkunviilaajia, kerää heidän huomionsa ja nostattaa sormen pystyyn, riippumatta mihin saksalaiseen koulukuntaan tai aseeseen sillä viitataankaan. Eihän SAKSAA ollut olemassa ennen kuin modernilla ajalla! Tämä on tosiasia, mitä ei voi sivuuttaa!

Kunst des Fechtens, ”miekkailun taito”, taisivat aikalaiset asiaa kuvailla. Silloiset ihmiset opettelivat oppeja hyötykäyttöön, eikä taistelutaitojen nimikkeillä tainnut olla niin väliä, jos tekniikat toimivat. …mutta rajoittuneita kun olivat, niin eivät ymmärtäneet, että kyse on ihan liian epämääräisestä termistä tulevaisuuden ihmisille, jotka tutkailevat miekkailun oppeja vuosisatojen ajalta.

Taistelun taitoon lipsuu joidenkin mielestä mukaan ihan kaikki kamppailulajit menneestä nykyaikaan. Ajatusmalli sopisi varmasti juuri nappiin 1400-luvun eurooppalaisella miekkailumestarille hänen omana aikanaan. Hänelle toimiva oppi on hyödyllistä, pitää hengissä ja leivänsyrjässä kiinni, kaikki muu joutaa jättää huomiotta.

Vaan toista on monimutkaisena nykyaikana, kun henki, tai kovin monella leipäkään ei ole taistelutaidoissa kiinni. Ihmiset harrastavat ihan vaan omaksi ilokseen lukuisia reaalimaailmassa varsin hyödyttömiä kamppailulajeja. Ei mahda mitään, että nykyaikaisella perspektiivillä kaivataan helposti ymmärrettäviä ja helposti suuhun sattuvia tarkennuksia tai yleistermejä. ”Miekkailun taito” voi vähän hämätä, varsinkin, kun asioita käännellään eri kielille eri puolilla maailmaa. Miekkailuun liittyvän taistelun taitohan kukki ihan kirjaimellisestikin esimerkiksi jo Liechtenauerin aikalaisen Fiore dei Liberin toimesta Italiassa, heti siinä Alppien eteläpuolella, vaikka ei kai ollut osa ”saksalaista miekkailun taitoa”. Heille kummallekaan ei rajoittava määrittely ehkä ollut tarpeen, mutta moni kokee sen tarpeelliseksi yli puoli vuosituhatta myöhemmin…

viila

SAKSA JOTA EI OLLUT

Silloiseen monikulttuuriseen ja hajanaiseen Keisarikuntaan kuului 350–390 enemmän tai vähemmän itsenäistä ruhtinaskuntaa, kaupunkia tai kirkollista aluetta. Puhuttuja kieliäkin löytyy vaikka muille jakaa, kertoo Pilkun Viilaaja.

Näin on. Valtakunnan ydinalueen muodosti tosin saksalainen kielialue, mutta reuna-alueilla mukana oli iso siivu muutakin Keski-Eurooppaa eri kielineen. Keskiajalla saksankieliä ja kulttuureita löytyi sitten vielä useampiakin, voisi Pilkun Viilaajalle vielä lisätä …ja kaikki kirjoittelivat saksaa vähän miten sattuu, kun kirjakielikin on myöhempää perua.

…mutta yhtä kaikki, ”saksalainen” on epämääräinen termi. Etsitään siis se sulavampi määritelmä! Viilaajan hattu päähän, viila kouraan ja töihin!

viila

MIKÄ-MIKÄ MAA?

Tällä hetkellä tiedossa oleva vanhin saksalainen miekkailumanuaali Walpurgis fechtbuch (I.33) on 1200-luvun lopusta, joten lienee kohtuullista aloittaa ”Saksan” oikean nimen selvittely hieman taaempaa historiasta. Pysytään kuitenkin toisella vuosituhannella, jolla valtakunta säilyi yli 800 vuotta, vaikka nimeä välillä vähän säädettiinkin.

Keisari Konrad II:n alaisuuteen kuuluvia maita kutsuttiin Rooman keisarikunnaksi vuonna 1034. Valtakunnan pyhyys havaittiin vasta reilut sata vuotta myöhemmin, mutta samalla roomalaisuus pääsi hetkeksi unohtumaan, sillä 1157 valtakuntaa tituleerattiin Pyhäksi keisarikunnaksi.

Näiltä ajoilta ei miekkailumanuaaleja ole löytynyt, joten Pilkun Viilaajille nämä nimet ovat vähän toisarvoisia.

Ensimmäiset tunnetut ”saksalaiset” miekkailulähteet ovat 1200-luvun lopusta, joten oikeaan asiaan päästään vuonna 1254, kun valtakuntaa kutsutaan nimellä Pyhä roomalainen keisarikunta, aluksi latinaksi Sacrum (siunattu) ja myöhemmin saksaksi Heilig (pyhä/siunattu). Tällä nimikkeellä päästään eteenpäin kaksi ja puoli vuosisataa.

1512 valtakunnasta käytetään jälleen uutta nimeä. Nyt se on Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta ”Heiliges Römisches Reich Deutscher Nation”.

Siitäpä sitten viilaamaan oikeaoppinen termi ”saksalaiselle” miekkailulle…

MS_44_A_8_2v-liechtenauer

”PRK!”, sanoi Liechtenauer.

PYHÄROOMALAIS-KEISARIKUNNALLISTA MIEKKAILUA 1254-1511

1254-1511 aikaväli sisältää vanhimmat tunnetut ”saksalaisen” miekkailun lähteet, koko 1400-luvun kultakauden ja vähän seuraavaakin vuosisataa. Nämä lähteet ovat selkeästi ja helposti määriteltävissä ”pyhäroomalaiskeisarikunnalliseksi miekkailuksi”. Napakka ja selkeä termi. Suomeksi lyhennettynä tuttavallisesti PRK-miekkailua.

1200-luvun lopun Walpurgis fechtbuch, 1300-luvulla vaikuttanut Johannes Liechtenauer, Liechtenauerin koulukunnan ensimmäinen kirjallinen lähde Döbringer fechtbuch (Ms. 3227a) 1300-luvun lopulta ja varhaiset tunnetut mestarit Hanko Döbringerin ohessa Andres Jud, Jost von der Nyssen, ja Niklaus Preuss, 1400-luvun isot nimet kuten Hans Talhoffer, Peter von Danzig, Sigmund Ringeck, Paulus Kal ja Peter Falkner, sekä koko Gladiatoria-suuntaus ovat kaikki tätä Pyhäroomalaiskeisarikunnallista miekkailua.

viila

SAKSALAISPYHÄROOMALAISVALTAKUNNALLISTA MIEKKAILUA 1512-1806

Vuodesta 1512 lähtien voidaan sitten viitata jo vähän rennommin ”saksalaiseen” miekkailuun, kunhan muutkin määreet ovat kohdillaan: Tuona vuonna alkanut ”nimikausi” kesti aina Austerlitzin taisteluun ja Pressburgin rauhan saakka vuoden 1805 lopulle. Tulloinhan tämä tuhatvuotinen valtakunta romahti Napoleonin jalkoihin ja lakkasi olemasta. (Tilalle Napoleon pykäisi lyhytikäisen Reinin liiton 1806-13. Saksan liitto perustettiin Wienin kongressissa 1815. Mainittakoon vielä, että viimeinen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari kuoli vasta 1835).

Vuodesta 1512 eteenpäin miekkailumanuaaleissa käsitellään siis Pyhäsaksalais-roomalaiskeisarikunnallista miekkailua. Tosin ”keisarillisuus” on tässä vähän väärä termi, vaikka keisarikunnassa edelleen ollaankin, kun valtakunnan saksalainen nimi Heiliges Römisches Reich Deutscher Nation kääntyy suomeksi Saksan kansakunnan pyhä roomalainen valtakunta.

Jos unohdetaan suomenkieleen vakiintunut ”keisarin” sisältävä käännös, mikä on mielestäni oikea ratkaisu, on vuodesta 1512 lähtien ”saksalainen miekkailu” paremminkin saksalaispyhäroomalaisvaltakunnallista miekkailua.

Myöhemmät mestarit Paulus Hector Mair ja Joachim Meÿer ovat varmaankin saksalaispyhäroomalaisvaltakunnallisen miekkailun kuuluisimpia edustajia. Antonius Rast ja Albrecht Dürer ovat sellaisia rasittavia rajatapauksia, jotka ehtivät toimia vuoden 1512 molemmin puolin, mutta voisi ehkä sijoittaa saksalaispyhäroomalaisvaltakunnallisen miekkailuun.

200px-Cod_Icon__312b_52r

Pyhäsaksalais-roomalaiskeisarikunnallisen miekkailun suurnimi Paulus Hector Mair

Yhteistermi 1200-luvulta 1800-luvulle:
PYHÄROOMALAINEN MIEKKAILU

Voi olla, että joku harrastaja haluaa yhdistää pyhäroomalaiskeisarikunnallisen (1254-1511) ja saksalaispyhäroomalaisvaltakunnallisen (1512-1805) miekkailun yhdeksi kategoriaksi…

Itse kuulunen niihin ylimalkaisiin harrastajiin, joille kelpaisi yhtenäisnimikin, vaikka varhaisemman ja myöhäisemmän Liechtenauerin opin ero onkin hyvä ymmärtää, jos lähteiden kanssa puuhastelu kiinnostaa.

Yhtenäisnimike kyllä löytyykin varsin helposti. Voimme hyvillä mielin käyttää ”saksalaisesta miekkailusta” selkeästi oikeaoppisempaa nimikettä, jossa löytyvät määreet ovat Valtakunnan nimessä yhteneväiset 1200-luvulta 1800-luvun alkuun. ”Pyhäroomalainen” löytyy molemmissa nimikkeissä ja kattaa hyvin ”saksalaisena” tituleeratun historiallisen miekkailun aikakauden.

Lajimme laajempi yleisnimi olkoon siis ”pyhäroomalainen miekkailu”. Suomeksi lajin lyhenteenä voisi olla vaikkapa Pyro, englanniksi Horo ja saksaksi Herö. Lyhenteet eivät paljoa Hemalle kalpene.

viila

”Saksalainen miekkailu”
PARI VIRKETTÄ VIRHEELLISEN TERMIN PUOLESTA

Oikeaoppisten pyhäroomalaiskeisarikunnallisen, saksalaispyhäroomalais-valtakunnallisen ja pyhäroomalaisen miekkailun termien rinnalla mielessä kummittelee edelleen helposti suuhun sattuva ja jotenkin paremmin sisältöä kuvaava ”saksalainen miekkailu”…

Miten sitä nimikettä voisi perustella? Kunst des Fechtens on saksankielinen ja aikaisten käyttämä termi, pääosa lähteistä on saksankielistä ja vähäisempi osa latinaa. Saksalaisen miekkailun ydinalue sijoittui selkeästi 1400-luvulla eteläiseen Saksaan Swabiaan ja Franconiaan, saksankieliselle alueelle ja sen reuna-alueille, jotka niin ikään olivat saksankielistä seutua. Tärkeitä keskuksia olivat saksalaiset ja saksankieliset kaupungit Augsburg, Frankfurt ja Nürnberg. 1500-luvulla noilla samoilla seuduilla syntyi Federfechten -miekkailukilpailujen perinne. 1400-luvulta lähtien toiminut miekkailumestarien kilta Marxbrüder kokoontui vuosittain nimenomaan Frankfurtissa. Kilpaileva Federfechter, perustettiin Prahassa vasta vuonna 1570.  Aika umpisaksalaiselta näyttää, lukuun ottamatta tuota viimeisenä mainittua Prahaa, jossa tosin saksalaisuus oli enempi pinnassa tuolloin kun nykyään, mutta silloin koko homma oli jo hieman hiipumaan päin. Jos sitä ei niin pahaa virhettä tekisikään, jos pyhäroomalaista miekkailua saksalaiseksi erehtyisi kutsumaankin…

viila

AI NIIN…

Tiesittekö, että niin sanottua ”italialaista” koulukuntaa edustava Fiore dei Liberi oli kotoisin Aquileiasta, joka oli osa Pyhää roomalaista keisarikuntaa. Hänen synnyinkaupunki oli Cividale del Friuli, alueella jossa saksan, italian ja slovenian kielialueet sekoittuivat. Fiore dei Liberi kirjoitti italiaksi mutta-mutta…

Koko Italia pitäisi ehkä viilata pois. Italiahan syntyi vasta vuonna 1861 ja italialaiset vasta sitäkin myöhemmin. Italian kuningaskunnan ensimmäisessä parlamentissa kerrotaan yhden puhujan todenneen ”Me olemme tehneet Italian. Nyt meidän täytyy tehdä italialaiset” (J. Glover: Ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria).

Missä se viila nyt olikaan…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s