Miekkailumaskeissa on eroa

bpt-hm09Huhupuhe sanoo, että 350N ja 1600N miekkailumaskeissa on saman vahvuinen metalliristikko ja lujuus merkinnät kertovat kangasosien vahvuudesta… Kyselin asian perään muun miekkailutavaran ohessa miekkailumaskejakin myyvältä Teemu Tokolalta Oulun Miekkailutarvikkeesta. Huhussa oli totta toinen puoli. Merkinnät 350N ja 1600N viittaavat nimenomaan maskin kauluksessa käytetyn kankaan läpäisykestävyyteen. Metalliristikoiden lujuudessa on silti eroja, vaikka periaatteessa näin ei välttämättä ole.

”Olennainen ero on se, että 350N kypäriä kontrolloi CE-standardin taso 1, 1600N kypäriä taso 2. Ja nämähän ovat aina minimitasoja. Eli sinänsä mikään ei estä valmistajia käyttämästä tason 2 ristikkoa 350N kypärissä”, kertoo Teemu.

Maskien läpäisyvoiman keston minimivaatimuksissa on eroja. 350N maskien ristikoissa minimivaatimus on 600N ja 1600N maskien 1000N. ”Valmistajakohtaisesti voi sitten tietysti arvioida, onko sama ristikko käytössä molemmissa, vai heppoisempi 350N malleissa. ”Veikkaisin, että pääsääntöisesti jälkimmäinen vaihtoehto”, Teemu miettii.

Suomessa yleisimpiä ovat PBT:n miekkailumaskit. Esimerkiksi Kuopiossa kaikilla hema-harrastajilla on nimenomaan tämän valmistajan maskit. Miten lie verkkojen lujuudet PBT:llä? Onko taso 1:n maskissa sama verkko, kun tason 2 maskissa? Teemu ei ollut varma, mutta tarkisti asian suoraan valmistajalta: ”PBT:lläkin verkko on erilainen – olisin voinut toki veikatakin, mutta onpahan vahvistettu tieto valmistajalta.”

Eli 2. tason maskin verkon lujuus PBT:llä vähintään 1000 newtonin luokkaa, todennäköisesti aika isolla marginaalilla ylikin. Teemun sanoin: ”Ristikon kesto on valmistajalle keskeisin turvallisuuteen liittyvä mainekysymys.”

Urheilumiekkailun kalpa-maskin ja vastaavan hema-maskin ero on myös mietityttänyt vähän siellä sun täällä. Yleinen usko on ollut, että kyseessä on sama tuote eri väreissä. Tämä tieto pitää paikkansa. Vanhemmat ”Hema-maskit” ns. ”valmentajan kypärät” poikkeavat vain väriltään valkoisista kalpa-maskeista.

Heman laajentuessa ovat miekkailumaskien valmistajat alkaneet viimeaikoina kehittää nimenomaan tämän lajiin suunniteltuja maskeja. Näistä Suomessa on myynnissä Miekkailutarvikkeella PBT:n Hema Warrior-1600N, jossa on hemaa ajatellen tehty uudistuksia perusmaskiin: Verkko ulottuu 5cm pidemmälle taakse kuin tavallisessa miekkailukypärässä, antaen lisäsuojaa takaraivon puolelle. Verkkoa on vahvistettu lisäteräksellä otsan puolelta suojaamaan kovilta iskuilta ja lisäksi takaraivolla oleva tuki on pehmustettu.

Näitä miekkailumaskien verkkoja miettiessä on Teemun mielestä tärkeintä huomata, että CE-leima on nimenomaan minimitaso ja sen yläpuolella eri ristikoiden ominaisuudet voivat potentiaalisesti vaihdella paljonkin.

LUE MYÖS:
Miekkailuvarusteiden kokoaminen alkaa maskista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s