Hukareita Kuopion museossa (Kuva: Mika Vesterinen)
Kuopio museon lasivitriinissä roikkuu kaksi mielenkiintoista miekkaa…
Ne ovat hukareita Suomen Sodasta 1808-09. Toinen ruotsalainen ja toinen venäläinen. Osa Kuopion omaa historiaa, joka on täällä aika hyvin päässyt unohtumaan.
Hukari, ruotsiksi ”huggare”, oli vakioase Savon rykmentin ja sen paikallisesta väestä kootun Kuopion komppanian sotilailla. Hukari oli myös aktiivikäytössä näillä kulmilla Suomen sodan aikaan. Tuolloin Kuopiossa ja sen lähiympäristössä taisteltiin paljon keväällä, kesällä ja alkusyksystä 1808: Jynkkä 15.3, Kuopio 12.5, Koivumäki 14.-15.6, Kuopio 1.7, Toivala 23.7, Julkulanniemi 9.8, sekä Paukarlahti ja Kuopio 25.-26.8.
Museon hukareita katsellessa vanha kiinnostus Suomen Sodan historiaan heräsi uudelleen ja päällimmäisenä ajatus, että hukari täytyy saada, onhan siinä jotain paikallishistorian liittyvää miekkailun historiaa…
Lapsuuteni Kuopiossa asuneena ja historiasta aina kiinnostuneena Suomen sota on ruokkinut mielikuvitustani pienestä pitäen. Olen ikäni asunut lähes näköyhteydessä 15.3.1808 käydyn Jynkän taistelun tapahtumapaikalta. Olen kolmannen polven jynkkäläinen ja kuullut lapsuudessani paljon kertomuksia taistelusta, mitkä ovat herättäneet kiinnostuksen ko. sodan historiaan laajemminkin.
Tosin varhaisimmat muistot Suomen sotaa liittyen ovat pari hassua väärin ymmärrystä varhaislapsuudestani. Minulla on mielikuva, että olen hyvin pienenä käynyt tutustumassa Sandelsin joukkojen Toivalan asemien kaivantojen jäänteisiin. Muisto on niin kaukaa lapsuudesta, että mietin onko se edes totta. Onko sellaisia edes olemassa nykypäivän Toivalassa. Luulisi, että moiset kannattaisi käyttää nähtävyytenä hyväksi, elleivät ne sitten jääneet nykyisen Kallan Siltojen laajennuksen alle…
No, joka tapauksessa eräs muistoista esiin kaiveltu lapsuuteni pikkupoikien keskustelu kerrostalon pihamaalla todistaa tuon kaivantojen näkemisen todeksi. Keskustelin tuolloin kaverien kanssa, varmaan leikkiä suunnitellen, toisen maailman sodan Suomen sodista. Kaveri kertoi nähneensä sodan aikaisia oikeita juoksuhautoja. minä siihen kehuskelemaan ”niin minäkin, Toivalassa!”. Tästä syntyi väittely, jossa minun näkemys tuomittiin usealla suulla viisaampien osatessa kertoa, että olen väärässä, koska sota käytiin idässä. Minulle tuosta jäi pitkäksi aikaa suuri epätietoisuus. Olin nähnyt Toivalan aseman omin silmin, ja minulle oli kerrottu, että suomalaiset olivat näissä asemissa ja tuolla vastarannalla olivat venäläiset. Myöhemmin selvisi, että oli ollut olemassa ”toinen sota” kauempana menneisyydessä, jossa oli taisteltu Kuopion maisemissa, mikä ruokki pienen pojan mielikuvitustani.
Toinen koominen väärinymmärrys liittyi Savolaisten lauluun, tai siitä yleensä aina koulun juhlissa laulettuihin 1,9,10 ja 11 säkeistöihin. Lapsena ymmärsin sanat ”Jos kielin voisi kertoa näkönsä vanhat puut” omalla tavallani näin: ”Jos kielin voisi kerto nää könsät vanhat puut”. Tästä viisastuneena ”Könsät” ruokkivat vilkasta mielikuvitustani. Kuvittelin Vanhoja muhkuraisia mäntyjä ja kuusia eli ”Könsiä”, jotka olivat nähneet hurjia taisteluja. Kun näin ”Könsän” saatoin kuvitella, miten se oli nähnyt laulun sanoin ”Savon joukon tapelleen”. Mielikuvituskuvaelmaani ruokkivat muistikuvat Sven Tuuva -elokuvasta, joka asetti sen ”toisen sodan” minulle tarkemmin omalle paikalleen historiaan.
Vanhaa talvitien pohjaa lähellä lippumäkeä Petosella Kuopiossa. (Kuva: Mika Vesterinen).
Muutettuani 10-vuotiaana isovanhempieni kotipaikalle Jynkkään, kosketus Suomen sotaan muuttui konkreettisemmaksi. Kotipaikka oli kivenheiton päässä Jynkän taistelupaikasta. ”Vanha talvitie”, joka nykyään on kai jäänyt pääosin Petosen kaupunginosan jalkoihin, tuli hyvin tutuksi, koska siinä meni lapsuudessani hiihtolatu Jynkänlahdelta, Petosenlammen kautta etelään, ohi Lippumäen kallion missä kerrottiin suomalaisten komentajan J. Z. Dunckerin tähyilleen tietä pitkin lähestyvää 3000 venäläisen osastoa. Tuttu oli maakannas, jonka suojista suomalaiset kävivät ensimmäiseen viivytystaisteluun Jynkänlahden pohjukassa ja tuttu oli myös Jynkänlahden suun kapeikko, toisen kahakan tapahtumapaikka, jossa suomalaiset torjuivat 300 ratsuväkimiehen rynnäkön. Lapsena sitä pohdittiin, miten ne venäläiset olivat siihen kapeikkoon voineet mahtua rynnäköimään sadoilla ratsuilla…
Aiheesta kiinnostuneiden kaverien kanssa pelattiin Suomen sotaan liittyviä itse tehtyjä strategiapelejä, joita tuolloin kutsuttiin ”karttapeleiksi”. Niiden pohjiksi jouduttiin kaivelemaan tietoa historian kirjoista, mikä lisäsi tietämystä aiheesta. Duncker, Malm, Von Döbeln, Sandels ja moni muu, muuttuivat myyttisistä seikkailu tarinoiden hahmoista mielenkiintoisiksi todellisiksi historian henkilöiksi.
Verjnuarmu Suomen sodan tunnelmissä seinän kokoisessa kuvassa Kuopion Museossa 2016.
Kaukaan lähti liikkeelle tämän tarinan kaari… siirrytään loppuun: 2016 kävin Kuopion museossa katsomassa savonmurre-metallia tekevän kuopiolaisen Verjnuarmu-yhtyeen Suomen sotaan 1808-09 liittyvän teemalevyn näyttelyn, jossa oli mukana sekä yhtyeen omaa rekvisiittaa että aitoja museoesineitä.
Toteutus oli viihdettä ja historiaa kiinnostavana ja hauskana pakettina. Ehkä Verjnuarmun osin fiktiivisen historiallisen tarinan kautta joku kiinnostui myös Suomen sodan historiasta vähän syvemmin, täällä tapahtumapaikoilla kun eletään. Pohjois-Savostahan löytyy monta mielenkiintoista tarinaahan kyseiseen sotaan liittyen.
Omiin silmiin sattui erityisesti hieman messerin oloinen Suomen sodan aikainen jalkaväen lyhyt sapeli, hukari. Se herätti vanhan kiinnostuksen Suomen sotaan, nyt enemmänkin tuon miekan kautta, sillä haluaisimme päästä miekkailemaan aidoilla hukareilla. Ongelmaksi näytti muodostuvan se ettei tuon tyypin miekkoja ollut missään tarjolla.
Kesällä 2017 otettiin asia esille Warusseppien Marko Saaren kanssa, josko häneltä saisi hukarit tilattua.
…ja nyt kesällä 2018 on päästy niin pitkälle, että meidän tilaamat hukarit ovat Markolla työn alla. Lähitulevaisudessa julkaistaan artikkeli tai artikkeleita, miten hukarien valmistus etenee.
Savon rykmentin sotilaita.
Swordman.fi 