Suomen ensimmäinen miekkailuopas julkaistiin 1923

Suomen urheilumiekkailun pioneeri ja voimistelun opettaja Oskari Väänänen julkaisi vuonna 1923 ensimmäisen suomalaisen miekkailuoppaan Miekkailun käsikirja 1 – Lyömämiekkailua kevyellä aseella. Kirja on säilämiekkailun opas, mutta liikkuu samalla klassisen miekkailun ja urheilumiekkailun välimaastossa suunnaten oppia terävillä miekoilla miekkailuun.

Suojeluskunnan pataljoonan komentajakin toiminut Oskari Väänänen omisti teoksen ”Suomen nuoren armeijan upseereille”.  Hän kertoo kirjassa suunnanneensa oppaan etupäässä armeijan ja suojeluskuntien upseereille sekä niille ylioppilaille, jotka ovat päässeet miekkailun alkuun.

dav

Oskari Väänäsen omistuskirjoitus Lyömämiekkailua kevyellä aseella -oppaassa.

Miekkailu kuului Venäjän armeijassa upseerien koulutukseen, näin myös Suomen suuriruhtinaskunnan kadettikoulussa. Peruskoulutus annettiin pistomiekkailuun floretilla. Venäjä lakkautti venäläistämispyrkimysten seurauksena Suomen armeijan 1901 ja Keisarillisen Suomen kadettikoulu lakkautettiin pari vuotta myöhemmin. Syynä oli Nikolai Bobrikovin sanoin ”kadeteista pyritään kasvattamaan hyviä upseereita keisarin armeijaan, mutta koulun perusideologia on runebergiläinen isänmaallisuus”.

Suomen itsenäistyttyä kadettien koulutus aloitettiin uudestaan vuoden 1919 alussa ja myös miekkailun opetus upseeristolle pääsi uudelleen käyntiin ja opetus välineenä oli Venäjän vallan ajan tapaan floretti.

Miekkailun käsikirja 1 – Lyömämiekkailua kevyellä aseella- oppaan kansilehti.

Vaikka opas käsittelee lyömämiekkaa eli säilää, Väänänen toteaa tekstissään, että tuolloin pidettiin sääntönä että miekkailun harjoitteleminen oli aloitettava pistomiekalla eli floretilla. Hän kuitenkin arvioi myös lyömämiekkailun oppaasta olevan käytännön hyötyä nuoren valtion armeijan upseereille, todeten että ”upseeriemme miekat ovat sekä lyöntiä että pistoa varten, joten heidän on opittava sellaisen aseen käyttö”. Eli oppi oli suunnattu myös miekoilla käytävään taisteluun, eikä pelkästään urheilumiekkailuun. Tekstissä tämä nouseekin esille jossain kohdissa esille Väänäsen opastaessa miten ”sivalluksen ja iskun vaikutusta voidaan lisätä viiltämällä. Viiltää voidaan sekä miekkaa vetämällä että työntämällä”. Pistosta hän kertoo, että se on ”miekan hyökkäysliikkeistä vaarallisin ja seurauksiltaan tuhoisin”.

Tosin hän myös mainitsee, että miekkailun käytännön merkitys sodassa oli jo hiipunut. Itsepuolustuksessa hän näki edelleen miekkailun hyödyn siviilielämässä: ”Päällekäyvän voi miekkailutaitoinen helposti esimerkiksi kävelykepillä passittaa hammaslääkärin puheille.” Väänänen seuraa tässä kansainväistä trendiä. Herrasmiesten miekkailutaidon hyväksikäyttö kävelykepin kanssa tulee esille monissa 1800-luvun miekkailuteksteissä, näin mm. Yhdysvaltalaisella Thomas Hoyer Monsteryllä, saksalaisella Friedrich Christian Christmannilla ja englantilaisella Frederick Wroughtonilla.

Väänänen viittaa myös tuolloin kiellettyihin, mutta Euroopassa edelleen käytyihin kaksintaisteluihin aavistuksen myönteisessä sävyssä ”mitä välien selvittämiseen taas tulee, niin varmaankin, jos nykyäänkin olisi kaksintaistelu sallittua, vähemmän parjattaisiin kanssa ihmistä. kun sanansa takana saisi seiso miekka eikä setelipinkka kädessä”.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s