Mielestäni miekkailun ohjaamiseen tarvitaan aika lailla muutakin kun miekkailun taitoa, jotta miekkailuseura säilyy elinvoimaisena ja kehittyy eteenpäin. Tätä asiaa on tullut pohdittua vuosikausia enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Itse kun olen ollut synnyttämässä kehittämässä miekkailuseuraa vuodesta 2008 lähtien ja päässyt kokemaan monet onnistumiset ja liian monet mahalaskut. Kaikenlaiset hankaluudet on opeteltu hallitsemaan kantapään kautta. Siinä sivussa on vahingossa ehkä myös viisastuttu ja jossain kai onnistuttukin, kun seura on edelleen pystyssä. Tässä vähän pohdintaa aiheesta.
Treenit ja niiden ohjaaminen ovat olennainen osa miekkailuseuratoimintaa muunkin kun miekkailun oppimisen kannalta. Seuratoimintaa ajatellessa laajemmin täytyy nähdä seuran kokonaisetu ja yhteisön rakentaminen ja sen ylläpito. Seura muodostuu yksilöistä ja heidän sosiaalisesta verkostosta, joten ryhmän ohjauksessa meidän täytyy ottaa myös yksilöt huomioon. Siinä rinnalla täytyy nähdä koko ohjaamisen prosessi. Ohjaus täytyy rakentaa suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Luonnollisesti niin, että ohjaaja soveltaa ohjaussuunnitelmia sekä yksilön että ryhmän ohjauksessa tarkoituksenmukaisella tavalla.
Holtittomasti käytettynä meidän tylsätkin miekat ovat vaarallisia. Harjoitusten suunnittelussa ja ohjauksessa turvaseikat ja riskien ennakointi ja pois karsiminen on olennaista. Ohjaajan onkin hyvä tuntea lajin yleisten riskien lisäksi myös ohjattava ryhmänsä jäsen toimintamallit ja niiden mahdollisesti aiheuttamat riskit. Uusia ohjattavia on seurattava ”sillä silmällä” hieman tarkemmin.
Fyysisen turvallisuuden varmistaminen on varsin selkeä asia kaikille järkipäisille miekkailun harrastajille. Toisinaan sellainen asia kun ohjattavien kokonaisvaltainen turvallisuus, on ehkä oudompi käsite hema-harrastajien parissa. Se pitää sisällään fyysisen turvallisuuden lisäksi psyykkisen turvallisuuden ohjaustilanteissa ja treeneissä laajemminkin. Tämä korostuu uuden harrastajan ohjauksessa ja hänen vastaanottamisessa porukkaan. Siinä vastuu vastaanotosta pitäisi olla muillakin kuin ohjaajilla. Paras tapa karkottaa lajin kokeilija, uusi harrastaja, vierailija tai tapahtuman osallistuja, on olla noteeraamatta häntä ja keskittyä omaan sisäpiiriinsä. Liian usein on tämän kaltaista tahatonta toimintaa tullut todistettua…
Perustreeniporukassakin on erilaisia yksilöitä, joiden taitotason ja ryhmässä toimimisen yksilöllisiä piirteitä on ohjaajan hyvä tunnistaa ja ymmärtää, esimerkiksi hahmottaakseen minne treenien sisällön vaatimustaso täytyy asettaa, jotta kaikki osallistujat saavat siitä jotain irti. Miten kukin ottaa oppia vastaan, minkälaiset asiat joitakin ahdistavat ja miten ohjattavalle epämiellyttäviä tilanteita voi kiertää. Apuohjaajien aktiivinen käyttö auttaa tässä huomattavasti.
Tämmöisiä ydinasioita olisi minun mielestä jokaisen ohjaajan ihan hyvä miettiä: Organisoinnin tarve, ohjaamisen prosessi, tavoitteellisuus koko ryhmän ja yksittäisten harrastajien tasolla, suunnitelmallisuus, ohjattavien fyysinen ja psyykkinen turvallisuus, ryhmänohjaus ja yksilönohjaus.
Ohjauksen organisoinnissa täytyisi hahmottaa koko treeniporukan kehityksen tarve ja suunta. Sen perusteella pitää löytää kauden treeniohjelman pääsuunta ja tarkempi suunnitelma sisällöstä kuukauden tai kahden tähtäimellä. Päälinjoja miettiessä on rinnalla hyvä miettiä ennakoivasti myös tulevia haasteita. Jos uudet haasteet ja riskit tunnistaa ennakkoon ja niihin vastaaminen on helpompaa. Uutta suunnitellessa on myös aina mahdollisuus uusien toimintatapojen kehittämiseen. Hyvän treeni-ilmapiirin huomioiminen ja vahvistaminen on syytä ottaa suunnitteluun mukaan.
Miekkailun ohjauksella tulee olla tavoite, koska muuten homma saattaa jäädä puuhastelun asteelle ilman mitään päämäärää. Suunnittelun aluksi täytyy olla ohjaajan oma motivaatio. Oma motivoituminen suunnitelmaan on olennainen. Miten muuten sitä jaksaisi tehdä niin paljon suunnittelua ja vetää treenejä aika pyyteettömästi omalla vapaa-ajalla? Normitreenaaja voi joka treenikerta miettiä huvittaako ja jaksaako tänään lähteä treeneihin, mutta vetäjä ei voi jättäytyä pois ilman hyvää syytä ja silloinkin on jostain hommattava sijaisvetäjä. Motivoitumisessa auttaa se, että tavoitteisiin asettaa mukaan jotain sellaista, jota hakee myös omaan miekkailuun tai minkä toteutuminen parantaisi omaan miekkailukokemusta ohjattavien kanssa.
Motivoitumisen jälkeen täytyy asettaa tavoite. Tavoite täytyy pystyä perustelemaan, vaikka vastaamalla kysymyksiin ”Miksi tätä tehdään?” ja ”Miten se tukee porukan miekkailua ja sen kehitystä?” Kysymysten asettaminen itselleen tavoitteen määrittelyn yhteydessä motivoi ainakin itseäni. Se myös selkiyttää asioita ja antaa jo vaihtoehtoja toteutukseen. Tavoitteet voi jakaa päätavoitteeseen ja välitavoitteisiin. Esim. päätavoite voi olla koko vuoden tai pidemmän ajan tavoite, ja välitavoitteet yhden kauden tai kuukauden tai kahden treenisuunnitelman tavoitteet.
Tavoite tulee olla aika selkeä, esimerkiksi alkeisryhmälle perusopin sisällön ymmärtäminen pääpiirteittäin, vähän kehittyneemmällä liikkumisen parantaminen, keskiverto miekkailijalla ”terävien miekkojen maailman” vaikutus historialliseen oppiin, tai taktisen ajattelun saaminen osaksi ryhmän normaalia miekkailuajattelua. Jälkimmäisimmästä setistä löytyy helposti opittavaa kokeneemmallekin miekkailijalle.
Treenien suunnittelu syö vapaa-aikaa ja saattaa hyvinkin vaatia lähdetekstien läpikahlaamista ja asioiden testaamista käytännössä. Kaikkea ei tarvitse luoda tyhjästä vaan käyttää vanhoja tuttuja harjoituskuvioita muokattuna nykyiseen tarpeeseen.Olennaista on näyttää ohjattaville mitä tehdään ja perustella miksi näin tehdään. Ohjattavien on syytä ymmärtää harjoitteen syyt ja seuraukset, miksi mitäkin tehdään ja mihin kyseinen toiminta johtaa.
Pää- ja osatavoitteet määrittävät niin tekniikka- kuin vapaamiekkailuharjoitusten sisältöä. Harjoitteet eivät ole itsetarkoitus vaan valittujen harjoitteiden tulisi tukea tavoitteita ja harjoituksissa tulisi tuoda esille seikkoja, jotka tukevat tavoitteen saavuttamista.
Ajanhallinta on myös oleellinen, jotta saadaan vaihteleva treenikokonaisuus kasaan. Ei ole olemassa suunnitelmaa ilman aikataulua. Meillä ajankäytön peruskaava noudattelee muotoa kunto-, tekniikka-, vapaamiekkailuosio ja loppuvenyttely.
Harjoitusten suunnittelussa on olennaista ymmärtää harjoitteen tärkeät seikat ja niiden korostaminen ohjauksessa. Uusia harjoitteita kannattaa testailla ennakkoon tai jos mahdollista treenien yhteydessä. Tässä tulevat mukaan yksittäisten harjoitteiden ennakkoon suunnitellut tarkennukset ja täydennykset, sekä tilanteen pikareflektoinnin seurauksena syntyvät täydentävät selitykset ja tarvittaessa, kun homma ei näytä toimivan oikein, kokoharjoituksen uudelleen muokkaus ”lennosta”.
Etenemistahdissa myös kulloinkin läsnä oleva osallistujat määrittävät tarvelähtökohdat. Treenien alussa on hyvä tehdä nopea alkukartoitus ketä on paikalla ja miettiä viimehetken suunnitelman muokkaukset. Ainakin meillä Savon Miekassa kaiken tasoiset treenaavat yhdessä ja sen vuoksi tavoitteiden asettaminen koko ryhmälle on vaikeaa. Tavoite onkin asetettu sinne jonnekin taitotason keskiverron kohdalle, jotta kokeneet eivät turhaudu ja kokemattomat pysyvät mukana.
Käytännössä tämmöisessä ryhmässä tarvitaan aika joustava treenisuunnitelma, joka tähtää tietyn ryhmän kanssa suoraan tavoitteeseen, kokemattomampien kanssa tavoite on matalampi ja uusien kanssa mennään ihan perusteissa. Kaiken tämän rinnalla minulla on useiden treenaajien kohdalle asetetut yksilölliset tavoitteet, jotta heidät saisi etenemään ”seuraavalle portaalle”. Tämä varmaan kuulostaa kaoottiselle, mutta ei se käytännössä sitä ole, kunhan käytössä on kokonaisuutta ymmärtäviä apuvetäjiä.
Treenisuunnitelman täytyy joustaa osallistujien ja toimintaympäristön mukaan. Paikalla olevan porukan vaikuttaa siihen mitä ja miten treenataan, kerrataanko vai mennäänkö eteenpäin. treenaajien määrä ja käytettävänä oleva salitila määrittävät myös treenien sisältöä. Näissä harrastehommissa läsnäolijoita ei läheskään aina tiedä ennakkoon. Tämä pakottaa aina viimetipan treenisuunnitelman muokkauksiin.
Yksittäiset treenit eivät ole mikään voitto tai tappio menivätpä ne suunnitelmien mukaan tai vähän sinnepäin. Arviointi ei ole arvostelua vaan vahvuuksien ja kehittämisalueiden tunnistamista. Arviointi on jatkuvaa, kehittävää ja eri tilanteissa tapahtuvaa vuorovaikutteista toimintaa.
Arvioimisen materiaalina ovat omat näkemykset ja saatu palaute. Mites näytti lopputulos noin omasta mielestä? Miten ohjaajaryhmä treenit koki? Ja minkälaista palautetta treenaajat antoivat? Aina ei tarvitse kysyä sillä ihmisten ilmeet, eleet ja koko kehonkieli ovat yksi rehellisimmistä palautteista.
Treenien palautteen ja jälkiarvion reflektointi auttaa treenien jatkumon rakentamisessa, missä määrin tarvitaan kertausta, missä määrin uutta rakennetaan vanhan päälle. Onko kokonaisuudessa jotain korjattavaa? Uusia haasteita täytyy pyrkiä tunnistamaan uusia riskejä kartoittaa ja vähentää ja torjua kielteisiä ilmiöitä. Onko tarvetta kehittää uusia toimintatapoja? Ilmapiirin vahvistaminen on aina eduksi ja aina hyödyksi. Treenisuunnitelmaa muokataan ja päivitetään treenien edetessä pitkin kautta. Arvioinnissa ja toiminnan kehittämisessä tarpeen mukaan ja auttaa toimiva ohjaajaryhmän olemassaolo, informaation jakaminen, saavutettavissa olevat tavoitteet, yhteistyö, vastuun jakaminen ja varmistaminen.
Lue myös: Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen
Ohjaamista pohdin tasan kolme vuotta sittenkin uuden vuoden aattona 2017, tosin psyykkisen turvallisuuden näkökulmasta, artikkelissa Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen.
Swordman.fi 