Leikkaus ja HEMA

Artikkelin kirjoittaja Sebastian Broman aloitti HEMA:n Vaasan Miekkailijoissa 2015. Hän on voittanut leikkauskisoissa HLO:ssa kultaa 2018 ja 2019 seköä hopeaa 2020.

Leikkauksella on outo paikka HEMA:ssa, sillä se ei suoraan perustu mihinkää tekstiin ja manuskaan, niin kuin suurin osa meidän tekemisestä, vaan se on jotain mitä olemme ottaneet mukaan toimintaan hieman sieltä, hieman täältä…

Mitä olen parhaiten pystyn jäljittämään toiminnan alkuperää niin se tulee – niin kuin moni asia tänään – Amerikasta. 90-luvulta lähtien, internetistä on ollut mahdollista ostaa kaikenlaisia miekkoja, kuten ehkä jopa vanhemmat meistä muistavat ja kun tämmöisen terän on sitten ostanut, niin tokihan sitä pitää kokeilla – mutta mihin? Useimmat aloittavat maitokartongeilla ja limutölkeillä, mutta aidoimmat jäbät tottakai tietävät, että Japanissa leikataan rullattuja tatamimattoja, koska nämä ovat lähimpänä oikeita ihmisiä mitä voi leikata ilman, että aletaan leikkelemään oikeita ihmisiä. Tai näinhän kaikki samurai kirjat kertovat.

Mutta tässä asiasta kiikastaakin minun kohdalla.

Sillä Japanissakaan ei olla leikkauksesta—etenkin tatamin—yhtä ja samaa mieltä, sillä useat erittäin taitavat miekkailijat Japanissa ovat vahvasti kritisoineet tatamiin kiintymistä ja hokevat, että se on vain harhaanjohtavaa toimintaa. Oman ymmärrykseni mukaan heillä on joitain aika hyviä pointteja, etenkin kun olen enemmän toimintaan ja tekniikkaan perehtynyt. Kun kerran tatami alunperin onkin Japanista, vaikka olemme vahvasti sitä ottaneet käyttöön HEMA:ssa Amerikan takia, niin mielestäni on tärkeää ymmärtää miten ja miksi sitä on alunperin käytetty.

Eli saavumme tähän artikkeliin.

Nimeni on Sebastian ja olen heiluttanut eri teräaseita lähes koko elämäni. Kakarana yksi ensimmäisistä vahvoista lapsuudenmuistoistani on se kun isäni palasi takomiskurssilta ihka oikean miekan kanssa ja seuraavat päivät, kun juoksin ympäri metsää sen kanssa leikkaamassa lumiukkoja ja kaikenmaailman eri pikkupuita ja oksia. Sen jälkeen on tullut hakattua halkoja ja kaadettua puita noin kymmenen talvea kotinurkilla, sekä raivattua pajupuskia vesurillakin eri ojista, mutta auktoriteettiä tässä aiheessa varmaan eniten antaa HEMA-historiani: Aloitin terävien miekkojen ostamisen heti kun täytin 18. Ajoin paska-pakulla suoraan Jokelaan ja ostin Terä-Asekeskuksesta katanan. Sen jälkeen kun aloitin HEMA harrastuksen, niin alkoipa kertyä enemmän länsimaalaisia pitkämiekkoja ja federeitä kaappiin. Tällä hetkellä siellä niitä onkin vielä se puolisen tusinaa, vaikka onkin niitä tullut rikkottua ja myytyä eteenpäin vuosien mittaa ja kun niitä teräviä keppejä on niin pakkohan niillä on leikata, eikös? Mikä johtikin minut sitten Helsinki Longsword Openiin ja leikkausturnauksiin, joista on tullut napsittua pari mitalia mukaan, jonka jälkeen minua on pyydetty pitämään pari leikkaus-seminaariakin. Eli miekat ja leikkaus ovat suorastaan intohimoni.

Pohja taidoille täten laadittu, jatketaan.

Tahdon tässä artikkelissa laatia kaksi asiaa selkeäksi: Mikä on leikkaus-harjoituksen paikka Japanilaisessa miekkailussa ja mikä sen paikka tämän perusteella pitäisi olla HEMA:ssa.

Aloittakaamme.

Ensimmäinen asia japanilaisista kamppailulajeista mikä pitää ymmärtää on se, että ne ovat kaikki erittäin lokeroituja. Tätä voisi kutsua jopa japanilaiseksi tyyppiviaksi, sillä heidän on erittäin vahva vietti jakaa ja klassifioida eri asiat selkeästi. Tästä on esimerkiksi kendossa hyötyä, kun tekniikan nimi ei ole ”lyönti ylhäältä”, vaan esimerkiksi ”suunta-kohde (diagonaali-päälyönti)” tai jotain tähän malliin, mikä tekee sen oppimisen aika selkeäksi, kunhan ymmärtää kaikki palaset ja sanat erikseen niin melko nopeasti avautuvat kaikki tekniikat mitä harjoitellaan.

Mutta tästä on myös haittaa siinä, että esimerkiksi kun pitäisi opetella tappelemaan, niin kaikki taidot mitkä ”tappeluun” kuuluvat ovat täysin erillään. Pysty-tappelussa on karate, mutta, kun mennään lattialle, niin sitten tarvitaankin judoa. Tämä ei ole niin ihmeellistä meidän nyky-perspektiivistä, kun meilläkin on nyrkkeily ja paini erikseen. Tai ainakin olivat kunnes MMA tuli ja näytti että molempia tarvitaan. Tämä on mielestäni myös länsimaalainen keskiaikaisperspektiivi, kun katsotaan miten paini, tikari, yhden käden miekka, kahden käden miekka, keihäs ja hilpari kaikki tulevat samasta perustasta ja tekniikkapuusta. Kun miekkailussa tullaankin rinnat vastakkain,niin painia tarvitaankin yhtäkkiä paljon enemmän kuin esim. kendo tai olympiamiekkailussa. Veikkaan, että lähes kaikissa HEMA-ryhmissä on joskus nostettu esimerkki siitä, että kun ollan miekat kiinni ja aletaan puhua siitä, että ”tapoit isäni!” jossain leffassa niin ”Saakeli ota sitä kiinni kädestä ja heitä se jätkä vain lonkan yli jo!” Tai jotain vastaavaa.

Ja tämä lokerointi löytyy myös Japanilaisesta miekkailusta: Kun puhutaan kendosta, puhutaan yhdestä erittäin spesifistä osasta miekkailua, ei oikeastaan koko prosessista missä pistettäisiin joku lyhyeksi.

Tätä eroa korostetaaan puhumalla kiritsukesta ja kirioroshista, eli haavoittava- ja kuolettava leikkaus, mutta näitä kutsutaan myös nimillä shodachi ja ninodachi. Eli ensimmäinen- ja toinen miekka. Kendoa voisi kutsua kiritsuken, tai ensimmäisen miekan harjoitteluksi minkä takia se näyttääkin usein HEMA:n harrstajille oudolta.

Kiritsuken ja Kirioroshin eron pystyy parhaiten selittämään käyttämällä nyrkkeilyä esimerkkinä.

Nyrkkeilyssä on paljon erilaisiä lyöntejä, mutta oikestaan vain kahta tarvitaan: jab ja straight. Nämä kaksi lyöntiä, jotka ovat aika samanlaisia, sillä ne ovat molemmat suoria lyöntejä joissa tähdätään vastustajan naamaan, mutta niiden suurimpana erona on että kumpi käsi lyö. Nyrkkeilyssä otellaan niin, että jalat eivät ole täysin vierekkäin, vaan toinen on hieman edessä, vähän niin kuin meillä HEMA:ssakin on. Tämän takia jab tehdään etukädellä ja ilman sen erikoisempaa kehonliikettä. Siinä voidaan ottaa pieni askel eteenpäin tai taaksepäin, mutta keho ei käänny eikä mikään muu kuin etukäsi oikeastaan liiku. Tämän takia jab on aika heikko lyönti. Semmoinen hento ojennus millä ehkä saadaan hieman verta nenästä, mutta joita tarvittaisiin tusina että saataisiin mitään oikea vahinkoa aikaan.

Straight toisaalta tehdään taka-kädellä ja siinäkään ei tarvitse olla mitään erityistä askellusta, MUTTA kun straight heitetään niin koko keho kääntyy ja lihaksia jaloista selän kautta käteen asti aktivoidaan niin että saadaan mahdollisimman paljon voimaa lyöntiin. Jos jab on se millä hyttynen saadaan, niin straight on se millä työnnetään autoa. Eli jos straight osuu vastustajan naaman, tai jopa käsiin naaman edessä, niin se aiheuttaa jo huomattavaa vahinkoa.

Joten miksi jab on sitten niin tärkeä nyrkkeilyssä jos straight on niin paljon vahvempi? Koska se on riskitön ja nopea. Sillä ei rikota asentoa eikä naama aukea turhan paljon vastustajalle, joten vaaraa siitä että sinut pistetään matolle kun käytät sitä on minimaalinen, joten sillä pystytään ”mutustelemaan” vastustajaa ja etäisyyttä: Koska jos jab pystyy osumaan, niin straight pystyy myös HETI osumaan samalla etäisyydellä. Eli kyseessä on meidän vanha ystävä HEMA:sta: FühlenJab löytää paikan missä tunnetaan että kaveri on oikealla etäisyydellä ja straight pistää nokosille.

Ensimmäinen miekka on jab, toinen miekka on straight.

Tämä selittää paljon kendon outouksia – miksi lyönnit ovat niin pieniä ja heikkoja, kun eihän tuolla ketään pystyisi tappamaan; miksi kehon pitää aina olla tietyllä tavalla,  kun lyödään mikä tekee vaikeaksi oikestaan lyödä ”tappavan” kovaa ja miksi pitää juosta ”läpi” lyönnin jälkeen; miksi lyöntipaikat ovat niin vähäiset kun osuma on aina kuitenkin osuma; miksi zanshinia (valmiuden jatkaa ja lyödä heti uudestaan, eli jos huutaa ”JES! Osuin!” niin tuomari voi hylkää lyönnin) pitää aina ylläpitää?

Koska kendo on vain yksi lokero lipastossa. Se on vain jab, jonka jälkee tulee sitten erikseen straight, se tappava lyönti.

Eli jos uhrataan asento pistehippalyönnillä niin, että tarvitaan sekunti tasapainon korjaamiseen, tai lyödään kohtaan mikä ei miekkailu-perinteen mukaan varmista jatko-lyönnin paikkaa, tai jos ollaan kahvilla niin, että haavoittunut vastustaja voisi paeta tai lyödä, niin kiritsuke on ollut täysin hyödytön. Tässä kohtaa itse tatami tulee kuvaan. Seuraava lokero—niin kuin karatesta siirrytään judoon jos kaadutaan maahan—on mikä tahansa perinne missä leikataan terävällä jotain, esimerkiksi iaido, battodo, tai vanhemmat kenjutsukoulukunnat. Näissä sitten taas lyödään kovempaa ja tavalla mitä ei kendossa välttämättä opeteta.

Eli on selkeä jako mitä lyöntejä voidaan käyttää vastustajaa kohtaan (jab, ensimmäinen miekka) ja sitten henkilöä vastaan jota on jo haavoitettu ja on täysin avoin coup de gracea (straight, toinen miekka) varten. Jos Japanilaisia tataminleikkausvideoita katsoo esimerkiksi Youtubesta, niin nopeasti huomaa, että lyöntien samanlaisuus kendolyöntien kanssa on aika pieni.

Tässä tuleekin sitten ongelma HEMA:n suhteen.

Olemme ottaneet tavan Amerikasta, jolloin kaikki tuo perusta välistä on vain kadonnut, kun useimpia heistä ei vain kiinnosta tuo verrattuna siihen miten mahtava leikkausväline jokin miekka on.

Kun nykyään ”HEMA-tyyliin” leikataan tatamia, niin mitä leikkauksia siellä useimmiten nähdään? Oberhau, unterhau, mittelhau totta kai ja tämähän ei ole väärin – nuo kaikki ovatkin tappavia leikkauksia. Mutta entäs Meisterhaut? Kun mietitään esimerkiksi scheitelhaun tai schielhaun paikkaa taistelussa niin eikös se ole tekniikka mitä käytetään vastustajan haavoittamiseksi? Onko krumphau, mikä tähtää joko ojennettuun miekkaan tai käsiin, leikkaus millä kuuluisi tappaa? Tottakai, on olemassa tekniikoita mitkä yhdistävät nämä kaksi teoriaa ja niitä ylistettiinkin Japanissa miekkailutaidon huippuna, esimerkiksi Onoha Itto Ryun Kiriotoshi (ei siis aiemmin mainittu kirioroshi), mitä voidaan suoraan verrata zornhauiin.

Mutta nämä palaset eivät sovi täydellisesti yhteen, koska logiikat ja perusteet eivät täsmää. Meillä kun ei oikein ole kiritsukea tai kirioroshia.

Ottakaamme zwerch.

Sillä pystyy haavoittamaan ja tappamaan kunhan sen oppii vain tekemään, mutta haavoittava ja tappava zwerch ovat täysin erilaisia, vaatien erilaista kehonkääntöä ja jalkojen asentoa: Jos tappavan zwerchin heittää kron torjuntaa vastaan niin voi olla, että se ei mene läpi, siinä missä haavoittava zwerch voikin mennä torjunnan ympäri vaikka onkin heikompi. Taikkapa oikea-vasen haavoittava-tappava tupla zwerch yhdistelmähyökkäys Vom Tagista vastustajan leikkausta tai torjuntaa vastaan: Miten ensimmäisen zwerchin kuuluu kimmota vastakkaiseen, vahvempaan zwerchin? Kun yritän suorittaa tupla zwerchiä leikkauskisoista esim. sparrauksessa, se ei onnistu läheskään yhtö usein kuin jos painostan osumista enemmän kuin leikkausta.

Eli kyse on tekniikkojen vääristymisestä, kun niitä painotetaan eri tavoilla kuin niitä käytettään toisia vastaan.

Ja tässä ei oles edes kyse puhtaasti eri tekniikoiden paikoista, kuten vaikkapa että pitäisi vain karsia krumphau tatamin leikkauksesta… sillä kuten zwerchiä voi käyttää eri lailla, niin voi myös esimerkiksi peruslyöntejäkin – oberhau on yllättävän vaikea monille. Tämän näkee parhaiten siitä kun katsotaan lähes minkä tahansa HEMA-leikkausturnauksen ensimmäisiä roundeja, missä suurimmalla osalla osanottajista ei ole mitään muuta taustaa leikkauksessa kuin heidän HEMA harrastuksensa. Mitä olen nähnyt Helsinki Longsword Openissa sanoisin että puolet jotka kokeilevat eivät onnistuneet edes ensimmäisissä lyönneissä, vaikka kyseessä ovat tekniikat,  mitä he ovat toistaneet satoja ja tuhansia kertoja vuosien mittaan.

Koska ”jab” oberhau ja ”straight” oberhau eivät ole sama tekniikka.

Tämän takia esimerkiksi iaidossa korostetaan miten tiettyjä lyönteja sarjassa tehdään ja millä etäisyydellä. Tiettyjen japanilaisten miekkamestarien mukaan (esim. Nakayama Hakudo joiden mietteitä olen lukenut)  tatamia pitäisi vasta leikata iaidossa kun ollaan huippujen huipulla, ja silloinkin vaan, että tarkastetaan että kaikki tapahtuu oikein. Eli tekniikkasarjaa ei opita ja sitten harjoitella tatamia leikaten kunnes sujuu: Tekniikkojen paikat ja konteksti opitaan ennen kuin ikinä saadaan oikea miekka käteen, koska jos aletaan heti leikkaamaan tatamia, niin se kehittyy täysin omaksi asiakseen siitä.

Koska tatami ei ole ihminen ja jos opettelemme miekkailua, minkä oikea tarkoitus on ihmisten leikkaaminen, niin taitomme kehittyvät outoon suuntaan. Tatamilla ei ole samanlainen sisäinen rakenne tai painojakauma kuin ihmiskehoilla, eikä se reagoi samalla tavalla kun sitä lyödään. Joten voimme todeta, että kyvyt ja taidot jotka kehitettään, jotta voidaan leikata tatamia paremmin voivatkin olla täysin hyödyttömiä ihmisiä vastaan. Eli ne eivät ole miekkailua, ne ovat vain temppuja. Totta kai ne voivat olla erittäin hienoja, mutta loppujen lopuksi ne ovat aina vain kuitenkin temppuja.

Sebastian Broman

Hajonneet miekat uusiokäyttöön

Korjatut messerit.

Vuosien varrella aika moni miekka on hajonnut. Joskus vuosia sitten hajonneiden miekkojen kunnostaminen ja uusiokäyttö alkoi Regenyein messerin katkenneesta nagelista, jonka Marko Saari korvasi uudella. Sittemmin toinenkin messer päätyi samaan korjaukseen ja samalla myös kourain tuli uusittua molemmissa. Sittemmin olen lähettänyt Markon käsittelyyn kaikki hajonneet miekat. Kaikista on saatu aikaiseksi jotain käyttökelpoista, romusta käyttökelpoista.

”Katkennut pitkämiekka” ja Bauenwehr

Katkennut Regenyein pitkämiekka päätyi opetusvälineeksi demostroimaan katkenutta miekkaa liian paljon voimaa käyttäville treenaajille, kuviteltuun tilanteeseen, että miekka ei ihan ollutkaan niin laadukas kun käyttäjä luuli ja ase menee poikki liiasta lyöntivoimasta. Tällä terästä pyöristetyllä tyngällä voi sitten testailla aika turvallisesti sitä, miten se miekkailu sujuu miekan katkettua.

Terästään murtuneesta Regenyein messeristä Marko ideoi bauenwehrin, messeriä lyhyemmän tikarimaisen veitsen, jolla on yllättävän mielenkiintoista miekkailla messeriä vastaan. Marko muotoili terän ja väistimen lisäksi pommerin uusiksi veitsen tasapainottamiseksi.

Yllä ja alla: Pitkämiekoista muotollut yhdenkäden miekat.

Viimeisinpänä Marko muotoili kahdesta katkenneesta pitkämiekasta yhdenkäden miekat. Terän, schiltin ja väistimen muotoilun lisäksi Marko lyhensi kourainta, muotoili pommelin uusiksi ja tasapainotti aseet.

Kaikille näille entratuille aseille on löytynyt enemmän tai vähemmän käyttöä. Lisää vastaavia taas kun joku ase hajoaa.

Lisäksi olet teroituttanut Markolla kolme vanhaa jo käytöstä poistettua Pavel Mocin bluttia pitkämiekkaa terävillä miekoilla treenailua varten ja lisäksi säädettitn vielä yksi Pavel Mocin terävä miekka leikkuutreenaamiseen tasapainottamalla ja teroituksella.

Pukumiekka – uusin ihastukseni

Kuva: Mika Vesterinen.

Samalla Kuopion visiitillä kun Ilpo Luhtala kävi Kuopiossa vetämässä seminaarin Brittiläisestä sotilassapelista marraskuussa, veti hän toisena päivänä Schranken Kuopion ryhmälle suljetun seminaarin pukumiekasta.

Syksyn mittaan Schranken Kuopion treeneissä on vähän tunnusteltu skottilaisen Sir William Hopen pukumiekkaoppia 1600- ja 1700-lukujen taitteesta ja innostuttu aiheesta. Ilpo opetti meille pukumiekkaa John MacArthurin vuonna 1780 julkaiseman The Army and Navy Gentleman’s Companion -kirjan mukaan. Erittäin viihdyttämää puuhaa! Tätä on pakko saada lisää.

Ilpo Luhtala. Kuva: Mika Vesterinen.

Me olemme käyttäneet säiliä tässä syksyllä, mutta ne eivät tyydytä ollenkaan. Terä on aivan liian taipuisa. Ehkä kalvan terä ja floretin tai säilän suorakahva olisi kelvollinen halpa harjoitusväline. Onnistuuko Sellainen kombinaatio? Tätä täytyy selvitellä Oulun suunnalta. Nyt kuitenkin pääsin miekkailemaan Ilpon mukanaan tuomilla pukumiekoilla. Se tuntui sen verran hyvältä, että miekkojen tilaaminen tuli välittömästi toteutettavien asioiden listalle.

Ilpon mukanaan tuomat pukumiekat. Kuva: Mika Vesterinen.

Aluksi näytti siltä, että pukumiekkoja tilaaminen ei olekaan niin helppo operaatio. Miekkojen valmistajia ja ainakaan kohtuu hintaisia miekkoja ei sitten tuntunut oikein löytyvän. Kunnes pelastus löytyi Belgradista Serbiasta. Sieltä löytyi Feather Smallswords. Firman ovat näemmä löytäneet muutkin, koska tilausjonossa oli heillä noin 90 miekkaa ja toimitusaika venyi neljän ja puolen kuukauden päähän maaliskuun loppuun 2022.  Feather Smallswordsin Predrag Agatonović tarjosi meille väistintensä prototyyppejä, joita oli jäljellä neljä kappaletta, kaikki erilaisia. Siten toimitusaika lyhenisi.

Feather Smallswordsin prototyyppejä jotka ostettiin. Kuva:Feather Smallswords.

Näinpä Schranken Kuopiolle tulee sitten neljä väistimistään erilaista pukumiekkaa. Miekkailemaan niillä päästää ehkä jo tammikuussa. Joudumme odottamaan kuukauden verran sitä, että serbialainen firma tilaa Musketeer-terät miekkoihin Ukrainasta HF-Armoryltä. Miekat olisi saanut pikaisemmin kalvan terillä, mutta halusimme jyhkeämmät terät. Musketeer-terä on kaksi kertaa leveämpi kuin kalvan terä ja siten lähellä historiallisia pukumiekkoja. Pituutta terälle otettiin 83cm

Hintaa miekalle kertyy Musketeer-terällä 165 euroa (Kalvan terällä hinta olisi ollut 120€). Tähän tulee toki päälle vielä rahti, tulli ja liikevaihtoveto.

Sapeliseminaarista vaihtelua korona-arkeen

Kuva: Mika Vesterinen.

Kulttuurikilta Schranken järjesti marraskuussa Kuopiossa Brittiläinen sotilassapeli ja broadsword -seminaarin Opettaja toimi Ilpo Luhtala School of European Swordsmanship -miekkailukoulusta Helsingistä. Osallistujia oli semmassa mukana Kuopion Savon Miekan jäsenten lisäksi myös Oulusta ja Joensuusta. Oli mukava päästä taas juttelemaan muiden seurojen ihmisten kanssa ihan livenä pitkästä aikaa. Korona kun pitänyt aika pitkään huolen, että varsin omissa porukoissa ollaan pääosin pyöritty. Nyt taas näyttää korona tilanne huonontuvan, joten taitaa tämmöiset olla harvinaista vaihtelua perusmeininkiin vielä lähitulevaisuudessakin…

Seminaarissa käytiin läpi brittiläisen sotilassapelin oppeja Roworthin teoksesta ”The art of defence on foot with the broad sword and sabre”. Teoksesta on olemassa ainakin kolme eri painosta, vuosilta 1798, 1804 ja 1824. Lähdeteoksena oli nimenomaan vuoden 1824 painos, johon oli lisätty uutta sapelin käsittelyoppia, jota britit olivat oppineet Napoleonin sodissa. Seminaarin lopulla tutkailtiin George Silverin Broadsword -opin eroja sapelitekniikoihin ja tässä oli lähteenä  ”Paradoxes of Defence”-opus vuodelta 1599.