Artikkelin kirjoittaja Sebastian Broman aloitti HEMA:n Vaasan Miekkailijoissa 2015. Hän on voittanut leikkauskisoissa HLO:ssa kultaa 2018 ja 2019 sekä hopeaa 2020.
Edellisessä artikkelissa Leikkaus ja Hema – Osa 1 kirjoitin melko kriittisesti leikkauksen paikasta miekkailussa (etenkin HEMA:n harjoituksessa), mutta uskon että harva ihminen joka tämänlaisia artikkeleita ylipäätään lukee menettäisi kiinnostuksensa pelkästään yhden kaltaiseni jääräpään takia. Ja vaikka leikkausturnaukset eivät ole läheskään niin suosittuja HEMA-piireissä kun itse miekkailuturnaukset ovat ne tässä vaiheessa jo kutakuinkin muuttuneet vakiintuneeksi osaksi harrastusta, eli kiinnostusta selvästi löytyy ja uskon että se ei tule katoamaan minnekään lähiaikoina.
Joten pohtikaamme tällä kertaa itse leikkausta – miten se toimii mekaanisesti ja miten sitä voi aloittaa harjoitella turvallisesti.
Ottaen huomioon edellisen blogipostauksen, niin tahdon alustavasti sanoa että mielestäni ainoa lyönti millä pitäisi pystyä leikkaamaan on oberhau.
Koska useimmat muut lyönnit ovat aiemmin mainitun Japanilaisen logiikan mukaan “haavoittavia” leikkauksia—joilla mahdollistetaan tappavammat leikkaukset—niin mielestäni ei ole tarpeellista hinkata jokaista eri lyöntiä kahdella tai enemmällä eri tavalla. Ensimmäiseksi koska “tappavalla” tavalla käytettynä usein eivät ne toimi samoissa konteksteissa kuin haavoittavina mitkä tekevät niistä vähemmän tehokkaita, ja toiseksi koska tämä vaatii että jo valmiiksi monimutkaisten harjoitettavien tekniikoiden määrä käytännössä tuplaantuisi. Uskon että mieluummin kannattaa keskittyä yhden leikkauksen harjoittelemiseen tällä ”tappavalla” tavalla ja sitten parantaa ”haavoittavien” lyöntien käyttöä—eli tavallista HEMA-miekkailua—enemmän, joten tappavan lyönnin kontekstiin pääsee helpommin ja turvallisemmin.
Tämän takia paljon mitä kirjoitan tässä pätevätkin päämääräisesti oberhau-lyöntiin pitkämiekalla, mutta paljoa siitä mitä kerron voi kuitenkin soveltaa muihin lyönteihin ja teräaseisiin, kunhan ensin perusosaaminen on hallussa. Tässä auttaa myös se että leikkaavaa oberhau:ta on helppo harjoitella, eli jokainen joka tahtoo pystyy siitä ponnahtamaan muihin leikkauksiin tahdon ja tarpeen mukaan.
Tässä artikkelissa pyrin myös kirjoittamaan mahdollisimman alustavalla tasolla ja keskityn aluksi täysin siihen miten itse terä käyttäytyy kun se osuu leikattavaan esineeseen (useimmiten rullattu tatamimatto) ja jätän itse leikkaustekniikan harjoittamisen ja soveltamisen kehomekaanisella tasolla lukijoiden vastuulle.
Tämä on koska kirjallisesti on lähes mahdotonta selittää kehonliikkeitä tarpeellisella tarkkuudella samalla tavalla kuten pyöräilyä tai uintia ei voi oppia pelkästään tekstin kautta, ja kuvat tai videotkaan eivät aina riitä jos oppilaan kyky nähdä omia virheitään on puuttuva. Usein kun olen ohjeistanut tai minua on ohjeistettu virheen suhteen, on hyvin hankalaa virheitä korjata vaikka kuinka usein toistetaan, näytetään tai kerrotaan, koska jossain kohtaa vain menevät piuhat ristiin. Esimerkiksi yhdessä vetämässäni leikkausseminaarissa kun yritin opettaa erästä HEMA:ilijaa leikkaamaan tatamia ja hänellä oli hankaluuksia saada miekka tatamin läpi, niin vaikka kuinka toistin mitä hänen piti huomioida että onnistuisi niin hän ei millään muuttanut leikkaustekniikkaansa, vaikka vaadittu korjaus oli erittäin helppo. Vasta noin kuuden tatamirullan jälkeen onnistui korjaus kun pakotin hänet tekemään niin kuin ohjeistin, jolloin leikkaus lopultakin onnistui. Eli mielestäni miekkailua ja leikkausta on joskus vain mahdotonta opettaa ilman kykyä läpsäyttää oppilasta takaraivoon ja kysyä “miksi et tee niin kuin yritän opettaa” paikan päällä, ja usein sitä ei itsekkään huomaa vaikka tietää mitä pitäisi tehdä. Lihasmuistia ja aiempaa kokemusta on erittäin vaikea vastustaa ellei kuviota pakolla pysty muuttamaan jollain tapaa.
Itse usein nauhoitan tekemistäni ja katson jälkeenpäin niin että voin tutkiskella mitä teen, ja silloinkaan korjaaminen ei ole helppoa.
Joten jätän tämänkin lukijoiden vastuulle ja pyydän vain että he harjoittelevat turvallisesti.
Mutta, aloittakaamme.
Leikkauksen Perusteet
Kun terävällä miekalla leikataan voi huomioitavat osat jakaa kahteen pääaiheeseen: miekan nopeus/voimasuhteeseen sekä leikkauskulmiin.
Koska jo pelkästään oberhau on huomattavan monimutkainen liike niin liittyvät nämä kaksi hyvin vahvasti toisiinsa, mutta yritän selventää mitä kummassakin kuuluu huomioida ja ymmärtää. Ja koska ne ovatkin niin pirun monimutkaisia niin keskityn tässä artikkelissa pelkästään ensimmäiseen näistä kahdesta, eli miekan nopeus/voimasuhteeseen ja kirjoitan leikkauskulmista joskus toiste.
Alustavasti, ymmärtäkäämme että miekka on vipu.
Käsillä (tai kädellä) on pienempi vipupuoli verrattuna liikkuvaan terään, jolloin pieni liike suurenee mutta muuttuu heikommaksi mitä pidemmälle vipua siirrytään. Tämän takia meillä onkin miekassa “vahva” ja “heikko” ja voimme soveltaa erilaisia tekniikoita kun kaksi miekkaa kohtaavat eri kohdilla ja vipuvoimakkuuksilla.
Seuraavaksi, ymmärtäkäämme että miekan massa ei ole täysin tasapainoissa tai tasaisesti jaettu, vaan se on painotettu kahvaa kohti niin että terä on kevyempi ja helpompi liikuttaa vaikka kahvan vipu onkin pienempi. Tätä voidaan saada aikaan eri tavoilla, kuten terägeometrialla tai vaihtelevilla materiaaleilla miekassa, mutta länsimaalaisissa miekoissa kahvan ääripäässä oleva ponsi on useimmiten pääsyy tähän ja tämän takia se löytyy usein myös tylpissä harjoitusmiekoissa.
Eli jos hahmotamme nämä kaksi miekan ominaisuutta niin sitä voidaan katsoa näin:
Tämä on minun Cold Steel Italian Longsword jonka tiedot olen pistänyt Ensis Sub Caelo:n Weapon Dynamics Computeri:n läpi, minkä löytää täältä: https://subcaelo.net/ensis/dynamics-computer/
Tämä tarkoittaa että pitkämiekka on melko monimutkainen ase—kuten moni HEMA:n harrastaja varmaan tietää jo pelkästään siitä miten erilaisilta eri harjoitusmiekat käyttäytyvät ja tuntuvat kädessä—ja ilman ymmärrystä mitä tämä painojakauma tekee voi olla vaikeaa hahmottaa miten sitä kuuluu käyttää hyväkseen.
Joten verratkaamme ensin eri ääripään leikkausvälineitä niin että ymmärrämme paremmin yllä olevan miekan ominaisuuksia.
Massa, Momentti, Nopeus ja Kineettinen Energia
Jos tahtoo halkoja hakata polttopuuksi, niin mikä työkalu kannattaa ottaa välineeksi? Onko tärkein ominaisuus valitsemassani työkalussaterävyys? Eli jos yritän maailman terävimmällä veitsellä pistää pölkkyjä pinoon tai kaataa puun, toimiiko se? Vai joudunko uurastamaan päivän pitkän aivan turhaan, jos verrattaisiin vaikka miten homma sujuisi vaikka verrattavissa paljon tylsemmällä kirveellä?
Luulen että tämä on aika selvä asia sillä harvemmin metsureita näkee pelkkä veitsi kädessä. Totta kai kirveen terävyydelläkin on väliä, mutta miksi tylsäkin kirveskin toimii siinä missä veitsi ei?
Vastaus on massa.
Tai tarkemmin sanottuna momentti, eli massa kertaa nopeus.
Siinä missä terävä veitsen terä vain uppoaa puuhun ja pysähtyy kirveen terä pakottaa itsensä läpi väkivaltaisesti koska sen suurempi massa ei pysähdy yhtä helposti kuin kevyemmän veitsen. Tämä on sama inertian periaate mikä tekee vaikeaksi saada kirves liikkeeseen: liikkuvat esineet tahtovat pysyä liikkeessä ja pysähtyneet esineet tahtovat pysyä paikallaan, ja näiden massa päättää miten paljon energiaa tilanmuutokseen tarvitaan. Tämän takia vasaroissa, lekoissa ja lähes kaikissa muissa käsinkäytettävissä iskutyökaluissa ja aseissa on massa kärjessä, missä nopeus—ja siis momentti—on suurimmillaan.
Eli momentti on tarvitsemamme voimaa. Mutta momentti ei ole kaikki kaikessaan.
Sillä mitäpä jos tahdon leikata jotain kevyempää kuten puskia tai ruohoja? Toimiiko voimakas kirves siinäkin parhaiten? Vai onko se liian hidas ja kömpelö? Ainakin oman kokemuksen mukaan ruohonkorret ja pajunpuskat antavat vain periksi ja siirtyvät alta pois vaikka kuinka kovaa kirveellä yrittää lyödä.
Mutta siinä missä kirves ei toimi niin veitset (tai vesuri) taas toimiikin, sillä ne ovat tarpeeksi nopeita että kevyet ruohot ja puskat eivät ehdi alta pois vaikka näiden momentti on huomattavasti pienempi kuin kirveellä.
Ruohoa leikatessa on momentin sijaan kyseessä kineettisestä energiasta, eli 0.5 kertaa massa kertaa nopeuden neliö. Eli nopeuden arvo on paljon suurempi kuin massan tässä yhtälössä.
Jousi- ja tuliaseiden parissa tämä on aika vanhaa tietoa, ja siitä usein puhutaankin lauseella “kinetic energy is the messenger and momentum is the message,” eli että kineettinen energia on viestintuoja ja taas momentti on itse viesti. Tästä aiheesta löytyykin äärimmäisen paljon materiaalia eri muodoissa jos siihen tahtoo paneutua ballistiikan ääressä, mutta lyhyesti sanottuna kineettinen energia ja nopeus päättää mihin terä tai luoti pystyy “puremaan”, ja momentti ja massa päättävät minkä läpi terä jaksaa leikata alkuimpulssilla.
Eli raskas kirves on voimakas ja kevyt veitsi on nopea.
Miten tämä pätee miekkoihin?
Pitkämiekka on erityinen ase siinä että sen terä on niin pitkä ja sen painopiste on niin lähellä kahvaa, että se toimii kuin kirves tai veitsi riippuen siitä millä kohtaa terää leikataan. Jos palaamme aiemmin näyttämääni miekkaan, niin voimme sanoa että miekan nopeus ja voima ovat suhteessa toisiinsa tällä tavalla:
Huomaa, että vaikka miekan painopiste on terässä niin käsien massaa ei voi unohtaa, eli momentti jatkaa kasvua miekan painopisteen ohi. Se millä kohtaa terällä leikattavaan esineeseen osutaan on erittäin paljon väliä. Voi melkein sanoa että miekka on veitsi ja kirves samaan aikaan, näin:
Usein opetetaan että miekoissa on niin sanottu optimaalinen leikkauspiste (englanniksi tunnetaan termeillä “center of percussion”, “node of no vibration”) ja että sen voi löytää tutkimalla miten terä tärisee ja missä se ei tärise. Tämä vaatii kuitenkin että miekka on metallia ja että se on tarpeeksi joustava, sillä liian paksua ja jäykkää terää kuten katana tai kirveitä on lähes mahdotonta saada tärisemään tällä tavalla. Yllä olevissa kuvissa onkin minun Cold Steel miekassa nämä kaksi pistettä merkattu sinisellä pisteviivalla. Miekoissa on lähes aina kaksi pistettä mitkä eivät tärise, joista yksi on kahvassa ja toinen jossain kohtaa terää riippuen terän geometriasta ja koko miekan painojakaumasta.
Teoria on osittain että koska tässä pisteessä terää miekka ei tärise kun sillä lyö niin se ei haihduta iskun aiheuttamaa energiaa tärinäksi ja mahdollisimman paljon energiasta pysyy lyönnissä, ja osittain että siinä kohtaa terää on optimaalinen jakauma momenttia ja kineettistä energia leikkaamista varten.
Mutta tämä ei ole koko totuus, sillä veitsellä ei pysty hakkaamaan halkoja eikä kirveellä ruohoa. (Ja jos leikkaus aiheuttaa niin paljon tärinää terässä että se aiheuttaa ongelmia, niin on leikkaustekniikka tai miekka vain huono, mutta tästä enemmän kun kirjoitan leikkauskulmista.)
Miekalla ei voi olla yhtä parasta leikkauskohtaa sillä se riippuu siitä mitä leikataan ja vastaavasti siitä että kuka leikkaa, sillä fyysisesti heikomman leikkaajan “optimaalissa”-pisteessä ei välttämättä ole riittävästi momenttia, jolloin on pakko kompensoida tekniikalla.
Mitä kevyempi tai kovempi leikattavan esineen pinta on sitä enemmän kineettistä energiaa tarvitaan, kun taas mitä paksumpi tai tiheämpi esine on sitä enemmän momentin tärkeys kasvaa.
Esimerkiksi vedellä täytetyt muovipullot ovat niin paljon kovempia ja kevyempiä kuin tatami että nopeuden tarpeellisuus korostuu niitä leikatessa äärimmäisen paljon että siinä missä kevyt kärki ei pysty leikkaamaan tatamin läpi niin toimii se parhaiten limsapulloihin, ja siinä missä aiemmin mainittu niin sanottu “optimaali” piste pystyy leikkaamaan tatamin läpi mainiosti, niin usein se lennättääkin vahingotta kevyemmät limsapullot pois.
Toisessa ääripäässä esimerkkejä jos leikataan tuplatatamia (tunnetaan Japanissa usein “futomaki:na”, eli läskinä rullana) tai useampaa tatamimattoa rivissä tai kasassa, niin käy usein niin että miekka pysähtyykin kesken lyönnin tatamiin ilman että se jaksaa koko matkan läpi.
Eli tapa millä leikataan tuplarullattuja tatamimattoja ei ole sama kuin millä leikataan puolen litran muovipulloja.
Näiden ääripäiden väliltä löytyy myös muita hankalia esineitä kuten eri paksuisia naruja ja köysiä, mudasta tehtyjä möykkyjä, kuivia tai märkiä ja rullattuja sanomalehtiä, pahvia, metalliputkia, puutavaraa ja mitä ikinä sitä voikaan keksiä. Historiallisesti Euroopassa on myös leikattu roikkuvia eläinten ruhoja, silkkinenäliinoja ja lyijytankojakin… Tämän takia voi olla hankalaa löytää se oikea leikkauspiste terässä kun näitä eri asioita leikatessa ja ainoa oikea tapa parantua on kokemus eri outojen materiaalien leikkaamisessa.
Ja vaikka nämä ovat melko kaukana “todellisesta” miekkailusta ja lähestytään sitä temppuilua mistä kirjoitin edellisessä artikkelissa, niin ei se ole täysin asiatonta oikean miekkailun kontekstissa sillä ihmiskehossakin on eri vastuksia; sormet, käsivarsi, niska, kallo, keskivartalo ja jalat ovat kaikki eri paksuisia ja kovia, jolloin niitä leikatessa ei voi aina käyttää samaa osaa terästä jos tahtoo leikata läpi yhdellä leikkauksella.
Mutta palatkaamme siihen mitä tänään useimmiten leikataan kun yritetään simuloida “oikeata leikkaamista”, eli tatamiin.
Tatami ja ”Leikkausharjoitus”
Alustavasti kun tässä nyt kirjoitan tatamista, niin tarkoitan rullatuista ja liotetuista tatamimatoista, jotka seisovat puupiikkiin pystytettyinä, niin että matto on saanut likoa yön yli (tai ainakin 4 tuntia) vedessä, eikä siihen ole lisätty keskelle tuoretta bambua (mikä simuloi elävää luuta, mikä ei vaikeuta huomattavasti vaikeuteen, mutta tuoreen bambun saaminen Suomessa ei ole niin helppoa kuin Japanissa) tai muuta ydintä.
Tatamin on tarkoitus simuloida ihmisen käsivarsia, niskaa, tai keskivartaloa riippuen mihin kohtaa tatamia lyö, minkä takia niitä onkin aika helppo leikata kunhan kädessä on oikea miekka. Jos mietimme mitä päädyimme aiemmin veitsiin ja kirveisiin liityen, niin jos ihmisiä olisi vaikea leikata ja tappaa miekoilla niin olisivat ne raskaampia tai niitä ei käytettäisi. Mutta vuosisatojen kehitys on johtanut ne lopullisiin muotohinsa jossa ne ovatkin olleet äärimmäisen suosittuja, eli voimme perustavasti olettaa että niiden pitäisi toimia suhtkot hyvin. Tämän takia leikatessa tekniikka kaiken A ja Ö, sillä tatamia varten ei pitäisi tarvita yhtään enempää lihasvoimaa mitä tavallisessa HEMA:n harjoituksessa (eli kyseisten miekkojen käytössä) kehittyy.
Hyvän tekniikan peruste on se että ymmärtää mistä nopeus ja voima kummatkin leikkaukseen tulevat, sillä kuten miekassa on selvät ääripäät kummallekin niin tulevat ne kehostakin eri paikoista, ja sitten pystyy suorittamaan luottamuksella tarvittava liike ilman että hermostuneisuus sabotoi tekemistä.
Näin alustavasti sanottuna tekniikan ääripäistä, niin kädet ovat nopeita ja keho voimakas.
Tällä tarkoitan sitä että leikkaajan ei pitäisi yrittää luoda leikkaukseen nopeutta ja voimaa pelkästään käsillä tai lihasvoimalla, sillä se on kömpelöä ja usein vaarallistakin.
Tämänlaista tekemistä tunnistaa helposti kun katsoo rotevia tai hyväkuntoisia HEMA:n harrastajia jotka eivät ole ennen leikanneet; kuristusote kahvasta; leveät kyynärpäät, kuten kainaloissa olisi tennispallot; huono tasapaino ja hoiperteleva tai pompahtava askel, kuin tippuva vieteri kun kaikki ylimääräinen energia mitä yritettiin pistää leikkaukseen pursuakin kaikkialta muualta ulos…
Tämän sijaan liikkumisen pitäisi olla rentoa ja hallittua. Tatamin leikkaamiseen ei tarvitse paljon lihasvoimaa.
Kun jälkeenpäin katson videoita parhaista leikkauksistani niin näyttävät ne samanlaisilta kuin oikea-vasen oberhau-flowdrill tehtynä ilman mitään vastusta tai leikattavaa, niin kuin se että terä menee tatamin läpi on itsestäänselvyys. Ja kun olen etsinyt muita leikkaajia netissä ympäri maailmaa niin olen usein huomannut saman heidän tekemisessäkin.
Harvemmin se näyttää siltä että yritetään lihaksia jännittäen luoda mahdollisimman kova ja räjähtävä lyönti jolla upotettaan kaikki energia miekan kautta tatamiin, kuin pesäpallomailalla palloon ikään. Iaido:n ja battodo:n puolellakin kun näkee uusia leikkaajia niin usein heidän virheensä on juurikin se että he jännittävät ja unohtavat miten leikkaussarja—eli kata—oikeastaan tehdään rennosti. Miyamoto Musashikin kirjoitti että pitkällä miekalla ei voi lyödä niin nopeasti kuten lyhyellä miekalla, vaan iskun pitää olla rento jotta se on tappava.
Kun keskittyy liikaa “leikkaamiseen” niin kuin sitä ei olisi ennen tehnyt niin usein heillä tekniikka kärsii.
Joten toistan:
Leikkaamisen pitää on rentoa ja hallittua. Tatamin leikkaamiseen ei tarvitse paljon lihasvoimaa.
Kun asia miettii taas kineettisen energian ja momentin kannalta niin tämän pitäisi olla aika järkevää: rennot kädet ovat nopeammat kuin jäykät miekkaa kuristusotteessa pitävät, ja koko kehon massa miekan takana antaa huomattavasti enemmän momenttia kuin kädet yksinään ikinä voisivat. Jo etu koko kehon lihaksien käyttämisestä pelkän käsivarsien sijaan pitäisi olla itsestäänselvä.
Mutta aloittelijalle tämä voi olla hankalaa minkä takia näkeekin sitä lihasten pullistelua ja jäykkyyttä.
Voi olla houkuttelevaa yrittää leikata paikaltaan ilman mitään askelta, sillä se vaikuttaa helpommalta kun on vähemmän liikkuvia raajoja mietittävänä. Mutta tämä on kuitenkin virhe ellei jo osaa käyttää kehon lihaksia paikaltaan, sillä tämä on vaikeampaa ja tunnetaan usein termillä “one inch punch” muissa kamppailulajeissa ja on usein merkki korkeasta taidosta.
Tämän takia mielestäni tärkein osa kun aloittaa harjoittelemisen on tutustuminen liikkumiseen miekka kädessä, ei itse “leikkaaminen”.
Ja paras tapa tehdä tätä on jatkuvan flowdrill:ien avulla jossa liike ei pysähdy. Sen voi aloittaa lähes millä tahansa miekalla tai harjoitusvälineellä jonka voi sitten vaihtaa tarvittaessa teräväksi miekaksi kun tarpeellinen itsevarmuus löytyy. Tällä tavalla kun harjoittelee kehon- ja etäisyydenhallintaa niin kertyy kokemusta myös siitä miten miekka pysyy liikkeessä ilman että itseään tai lattiaa tai muita lyö vahingossa, sekä päästään eroon huonoista tavoista joita usein kehittyy pistehippamaisen sparrauksen kautta tai pariharjoittelussa.
Useimmiten tätä näkee sillä että lyöjä odottaa että miekan kaikki nopeus pysähtyy itsestään, niin kuin vastassa olisi toinen miekka tai miekkailija, jolloin oman miekan pysäyttäminen ja hallinta on kömpelöä.
Usein myös Saksalaisen miekkailun jäykkyydestä voi olla haittaa, jos yrittää leikata guardista guardiin; kun tarkoitus on tehdä leikkaava oberhau-lyönti, niin leikkauksen ei välttämättä kuulu loppua Pflug:iin, Alber:iin tai Nebenhut:iin, vaan kannattaisi melkein aina leikata alakautta takaisin ylös toisen puolen Vom Tag:iin asti askeleen kanssa ilman että miettii “välissä” olevia guardeja sen enempää.
Tämä auttaa ensinnäkin siinä että leikkaus jatkuu läpi jatkuvalla paineella eikä pysähdy kesken leikkaajaan toimesta—usein kun harjoitellaan tylsillä miekoilla on tapana vain koskettaa tai näpäyttää vastustajaa koska ollaan kavereita eikä tahdota viljellä mustelmia—mutta se auttaa myös tarpeellisen nopeuden kehittämisessä lyönteihin.
Nyrkkisääntö nopeuden suhteen on että kärjen kuuluu luoda viheltävä ääni ilman läpi, ja tämä ääni auttaa myös oikean teräkulman löytämisessä riippuen terän muodosta. Jotkin—etenkin timantin muotoiset terät—voivat olla erittäin äänekkäitä, kun taas toiset kuten veriuurrattomat katanat voivat olla todella hiljaisia. Federeissä, joissa on rullattu kärki turvallisempia pistoja varten, on usein melko helposti kuultava ääni. Nämä konseptit on Japanissa tuttuja nimillä “tachikaze” ja “hasuji”, joita etsimällä voikin löytää paljon lisäluettavaa, ja ne auttavatkin paljon esimerkiksi leikkauskulmien kehittämisessä. Näiden lisäksi voi olla ammentavaa lukea myös te-no-uchi:sta, mikä liittyy siihen miten käsi jäykistyy leikkaushetkellä, mikä on tärkeää voimansiirrossa niin että kädet eivät ole velttoja.
Kun taas voimaa pitää saada lisää leikkaukseen, pitää oppia miten kehoa ja lantiota käytetään, ja tämän harjoittelua varten olen löytänyt ja kehittänyt pari tapaa.
Yksin voi harjoitella niin että painaa miekalla seinää tai pöytää vastaan kunnes löytää biomekaanisesti tukevan asennon, niin että luut “lukittuvat” tai “kasautuvat” ilman että kaikkien lihaksien tarvitsee olla jäykkänä, niin paljon että voi hetkellisesti nostaa etujalan ilmaan ja nojata miekkaan. Ilman miekkaa tätä voi aluksi harjoitella niin että vertaa miltä tuntuu levätä punnerrusasennossa kädet suorana ja sitten kädet taivutettuna. Kädet suorana on huomattavasti helpompi oleskella koska suurin osa painosta lepää silloin luurangolla, samalla tavalla kun polvet on lukittuna taaksepäin seistessä.
Samalla tavalla kun on miekka kädessä ja käsivarret suorina, niin kun löytää tukevan asennon missä voi käyttää selän lihaksia ja lantioita työntämiseen niin voimistuu miekka huomattavasti. Tästä on myös hyötyä bindissa (edel krieg:issä) kun tahtoo olla vahva ja kova toista miekkaa vastaan.
Jos on harjoituskumppani ja naru niin on kaksi hyvää tapaa harjoitella voiman käyttöä liikkeessä, joista ensimmäinen on että sitoo narun vyötärön ympäri ja tekee oberhau-flowdrill:iä niin että pari antaa kevyttä vastusta edetessä, mikä pakottaa parantamaan tasapainoa ja jalkatyötä. Suosittelen että naru on tarpeeksi pitkä että pari ei ole lyöntietäisyydellä ja että vastuksen vahvuutta vaihdellaan, niin että jos harjoittelija vain nojaa eteenpäin ja menettää tasapainonsa kun vetovastus katoaa, niin hän kaatuu ja oppii pitämään tasapainonsa paremmin.
Toinen tapa narun kanssa on että sitoo narun miekan kärkeen ja hitaasti harjoittelee niin että pari antaa pientä ja jatkuvaa vastusta miekalle, jolloin harjoittelija oppii miten saa voimaa samalla tavalla kuin edellisessä harjoituksessa, mutta miekan kärkeen asti.
Huomaa kuitenkin että ajatus ei ole harjoitella painon vetämistä eri tavoilla vaan näillä kuuluu vain tutustua voimansiirtoon periaatteena.
Kun näillä tavoilla on harjoitellut niin pitää sitten siirtyä takaisin tavalliseen flowdrill:in harjoitukseen, niin että sen voi sisäistää tavalliseen miekkailuun. Näitä harjoitustapoja siis ei kuulu jynssätä tuntikaupalla erikseen vaan niillä pitäisi vain selventää miten flowdrill:iä kuuluisi tehdä. Tämän takia suosittelen myös vahvasti että joskus yrittää vaikka soratiellä, märällä nurmikolla tai jäällä tehdä eri jalkatyöharjoituksia.
Sitten kun tämä nopeuden ja voiman kehitys sujuu niin voi siirtyä etäisyydenhallintaan.
Koska miekan vahva ja heikko päättävät miten raskaasti ja nopeasti se leikkaa—kuten kirves tai veitsi—tarkoittaa tämä siis sitä että etäisyydenhallinta on äärimmäisen tärkeää leikatessa. Mutta sen sijaan että yrittää käsien avulla säätää millä kohtaa miekkaa leikkaa (ja tärvelee kehomekaniikan jota juuri olemme yrittäneet kehittää) niin voi pelkästään askelen pituuksia vaihtelemalla vaikuttaa leikkaukseen nopeuteen ja voimakkuuteen terän iskukohdalla. Kun tällä tavalla suorittaa hienosäädöt etäisyyden avulla voi aina leikata mekaanisesti parhaalla tavalla.
Ja flowdrill:eja voi myös muokata niin että harjoittaa eri osia leikkaustekniikasta.
Heti kun itse perusliike tuntuu tutulta ja turvalliselta niin voi aloittaa tarkkuuden harjoittelemisen niin että “tähtää” eri leikkauksia, “varjonyrkkeilemällä” miekan kanssa. Jos kaukaisella seinällä on jokin piste tai maalitaulu niin sitä kohti edetessä voi sen läpi leikata jopa tusina kertaa yhdessä flowdrill:issä.
Sitten kun tämä tuntuu onnistuvan niin voi tuoda mielessä oleva leikattava esine lähemmäs varjonyrkkeilyharjoitusta varten, niin että yrittää hahmotta millä kohtaa terää osuisi kun leikkaa. Jos mielikuvat eivät riitä niin voi vaikka lattialla pistää jonkin takin tai kengän niin että voi etäisyyksiä helpommin verrata ja varmistaa millä kohdalla miekkaa siihen leikkaisi jos se olisi vaikka tatamimatto. Jos on harjoituspelli (voi olla pelkkä seisova harjanvarsi tai nyrkkeilysäkki tai mikä lie löytyy) niin sen kanssa voi varmistaa millä kohtaa terä osuu.
Tämä on erittäin tärkeää hyvään leikkaukseen koska usein harjoitellaan vain sitä että ylipäätään osutaan eikä se millä osaa terää ole niin paljon väliä, minkä takia usein osutaankin vain huonosti leikkaavalla kärjellä. Usein myös terävät miekat ovat lyhyempiä kuin harjoitusfederit ja on hyvä tutustua eri leikkausetäisyyksiin ennen kuin otetaan terävä miekka käteen ja lyödään täysin ohi.
Eli jos ei osaa hallita etäisyyttä niin leikkaaminen kärsii, paljon muunkin ohella miekkailussa.
Aiemmin mainitsemaani ääntäkin (eli tarpeellista nopeutta leikkauksessa) voi harjoitella flowdrill:in avulla, niin että kuuntelee missä kohtaa leikkausta sitä ääntä kuuluu.
Äänen pitää vähintään kuulua leikkaushetkellä—punaiselle väritetty kohta—mutta oikeastaan sen pitäisi tapahtua jo oranssin tai keltaisen sisällä, riippuen siitä miten voimakkaasti pystyy terän kiihdyttämään sillä pidempi matka helpottaa hallintaa huomattavasti.
Näin eri flowdrill:ejä voi soveltaa ja muokata lähes loputtomasti. Tällä tavalla ei pelkästään leikkaajalle rakennu vankka ja turvallinen perusta mutta voi mahdollinen leikkaajaa turvallisesti harjoitella satoja ja tuhansia kertoja ennen kuin aloitetaan mikään oikean esineen leikkaaminen, sillä leikkauksen kuuluu olla pelkkä tsekki jolla varmistetaan että kaikki toimii.
Eli kun terävä miekka annetaan käteen ja pyydetään tekemään oberhau tatamiin, ei tekemisen pitäisi oikeastaan olla yhtään uutta, sillä sitä on jo harjoiteltu satoja kertoja aikaisemmin.
Ja sitten kun oberhau:n osaa niin voi aloittaa harjoitella muitakin leikkauksia—ilman tatamia aluksi, totta kai—kuten Zwerchhau, tai Krumphau ja Schielhau jotka ovatkin mielestäni seuraavaksi helpoimmat leikkaukset. Zwerchhau on melkein rajatapaus että senkin voisi liittää oberhau:n kanssa pakolliseksi leikkaukseksi, mutta koska hallittu ja voimakas Zwerchhau-leikkaus vaatii huomattavasti omaa harjoittelua, niin en usko että sitä kuuluu kaikkien harjoitella. Oberhau:n oppiminen on suurimmalle osalle pitkämiekan harrastajista enemmän hyötyä.
Huomaa, että oberhau on biomekaanisesti erittäin voimakas lyönti, mikä tarkoittaa että kun esimerkiksi tekee Krumphau:ta tai Schielhau:ta tatamiin, tarvitsee kompensoida lisäämällä voimaa ja menemällä lähemmäs tatamia, toisin kuin “haavoittavissa” versioissa joissa usein leikataan kärjellä tai pistetään.
Eli “oikeassa” tekniikassa kun hallitaan vastustajan terää omalla miekalla niin on pidempi etäisyys ja eri painostus kuin leikkauksessa. Kun olen kokeillut “tappavan” Schielhau:n tekemistä esimerkiksi matalaa pistoa tai vahvaa—puhvelimaista—oberhau:ta vastaan, niin sen tehokkuus kärsii verrattuna “haavoittavaan”.Mielestäni siis kyseessä on niche temppu, eikä tarpeeksi tärkeä tekniikka että sitä pitäisi erikseen harjoitella. Joten tehkäämme kaikki enemmän oberhau-flowdrill:ejä josta on hyötyä kaikin puolin.
Swordman.fi 