Suosikkiaseitani ovat pitkämiekka ja messer. Pääosin treenaamiseni keskittyy tällä hetkellä niihin. Välipaloiksi tulee joskus puuhailtua myös mm. sirpin ja tikarin kanssa. Välillä ovat myös vanhat keihäsopit hieman kiinnostaneet. Rapiiristakin tuli innostuttua, kiitos Guy Windsorin kesällä 2014 vetämien innostavien oppituntien ja bolognalainenkin miekkailu kiinnostaa. Ei riitä yksi ihmiselämä tähän kaikkeen… Kaikenlaiseen voi kyllä tehdä pieniä pyrähdyksiä ihan vaan virkistysmielessä.
PAVEL MOCIN BLUNTTI VIOLLET 2008
Miekkailun aloitin italialaisesta pitkämiekasta elokuussa 2008. Aluksi aseena oli tosin pelkkä keppi. Ensimmäisen miekkani, Pavel Mocin tekemän Viollet -pitkämiekan, tilasin SES:n kautta, jossa miekkatilaukseni hoiti ko. koulussa vielä vaikuttanut Ilkka Hartikainen. Violletin sain käteeni lokakuussa 2008. Se oli juhlapäivä! Tuolloin se oli hienointa mitä tiesin. Vakiopalveluksessa miekka oli vuoteen 2012. Sen jälkeen se on ollut satunnaisesti lainakäytössä. Uutta elämää miekalle oli haussa 2015 terottamisen myötä (ks. alempana)

So long Viollet! Viimeinen silmäys vanhaan blunttiin Violletiin, ennen lähettämistä teroitettavaksi Marko Saarelle.
Huhtikuussa 2015 iski vakava halu päästä miekkailemaan terävillä pitkämiekoilla. Yksihän minulla on, silmäteräni Pavel Movin terävä Viollet. Sen terää en kyllä raski miekkailemalla pilata, eikä noita terävän miekan omistajia näiltä leveyksiltä edes löydy. Siitä lähtien kun tylsä ”bluntti” Viollet oli jäänyt reserviin 2012, on mielessä häilynyt ajatus miekan teroittamisesta. Nyt kun ajatus lopulta kirkastui toiminnan asteelle, aloin kyselemään neuvoja, miten teroitus olisi hyvä toteuttaa. Vastaukset olivat sen verran monimutkaisia, että ajattelin turvautua Marko Saaren apuun. Ja sinnehän ne Turkuun sitten lähtivät meidän perheen bluntit Pavel Mocit Marko käsittelyyn kesäkuussa ja elokuun lopulla -15 saatiin terävät miekat paluupostissa.
ALBIONIN I:33 YHDEN KÄDEN MIEKKA 2009
2009 ostin I:33:n treenailua ajatellen Albionilta yhdenkäden Maestro Line I:33 -miekan. I:33:n harjoittelu jäi haaveilun asteelle ja tämä miekka varsin vähälle käytölle. Lähinnä hupimielessä sillä tuli miekkailtua. Messer-treenailun alussa 2012-2013 ase oli käytössä messerin korvikkeena, kunnes sain Regenyein messerin pitkällisen prosessin jälkeen.
MARKO SAAREN NYRKKIKILPI 2009
Samoihin aikoihin Albionin I:33:n kanssa tilasin myös nyrkkikilven Warusseppäin killan Marko Saarelta. Käyttöä kilvellä on ollut vähänlaisesti, vaikka 2014 yritin SaHMS:n porukkaa innostaa Lignizerin miekka & nyrkkikilpioppien kanssa. Vastaanotto oli laimeaa, kun porukalla ei kilpiä ollut.
KILVET 2009
Keskiaikamarkkinoilta Turusta lähti kesällä 2009 mukaan Tsekkilaistä tekoa olevat lasikuidusta tehdyt aika reipaskokoiset kilvet.

”Miekka nimeltä Lapio”
”MIEKKA” NIMELTÄ LAPIO JA KEIHÄÄT 2009
2009 tilailtiin kaikenlaista rompetta elävöitystoimintaan keskittyneeltä Battle Merchant-firmalta. Treenikeihään kärkiä, tikareita ja tilasinpa sieltä miekankin kun halvalla sain. Maksoi muistaakseni 70 euroa. Miekka osoittautui miekaksi vain heittomerkeissä. Sitä on joskus alkeiskursseilla tuotu esille esimerkkinä erittäin huonosta miekasta ja tämän maineikkaan ”miekan” nimeksi vakiintui jostain syystä, ehkä omnaisuuksiensa ansiosta Lapio. Muilla miekoillani ei mitään omia nimiä olekaan. Lapio on perheen mustalammas…

Jäljellä olevat puutikari ”Klassikot”, ensimmäiset lajissaan Kuopiossa. Vähän jo tunnearvoakin mukana niissä. Vieressä Battle Mecrchantin rondellit.
RONDEL -TIKARI JA PYÖRÖPUUTIKARIT 2010
Battle Merchantin veitsiteräiset rondel-tikarit olivat aikansa vakiokäytössä, mutta itse olen kokenut simppelin pyöröpuisen puutikarin miellyttävämmäksi varsinkin napakasti treenatessa. Battle Merchantin tikarikin on joskus käytössä, jos tekniikka vaatii tikariin väistiä, ja kun treenaillaan tikaria miekkaa vastaan. Kunnollinen treenitikarikin lienee joskus tulossa hankintaan, kun rahat riittää. Battle Merchantin tikareilla on ollut myös sellainen hupaisa vaikutus Savon Historiallisen Miekkailun Seuran treenitikareihin, että puutikarien pituudeksi vakiintui 41 cm.
Myöhemminhommasin näitä puutikareita kymmenkunta keihäiden ylijäämäpaloista, kun Savon Miekan jäsenille tuntui olevan ylimäärisen vaikeaa hommata reilun 40 senttimetrin puukeppiä. Onpahan mitä lainailla tikaritreenailuun, vaikka lainattavan tavaran kanniskelu omien varusteiden lisäksi ei nyt niin innostavaa olekaan.
Puutikarit jäivät pois käytöstä, kun synteettiset treenitikarit tulivat käyttöön 2017.

Cold Steelin kumitikarit
KUMITIKARIT
Vuoden 2011 alussa hommasin pari Cold Steel -kumitikaria, joita ei nyt ole juurikaan tullut käytettyä treenaamisessa kun ovat vähän lyhyitä ja taipuisia tikarilla tikaria torjuessa, mutta hupimielellä matsaamisessa ovat nämä veitsen käytössä edelleen.
TERÄVÄ PAVEL MOCIN VIOLLET 2011
2011 hommasin myös ensimmäiset terävän miekkani, joka on Pavel Mocin Viollet.
Miekka lähti paranneltavaksi ja teroitettavaksi Warusseppäin killan Marko Saarelle kesäkuussa 2017. Laatunsa puolesta tämä miekka ei Markolta saanut kovin hyviä pisteitä, mutta paluupostissa sitten paremmin teroitettu ja tasapainotettu miekka.
PETER REGENYEIN FEDER 2012
Huhtikuussa 2012 Kristian Ruokonen ja Joeli Takala kävivät vetämässä kahden päivän miekkailuseminaarin Kuopiossa. Heillä oli mukanaan meille uusia Pavel Moceja kevyempiä ja taipuisampia Feder-miekkoja. Tykästyin miekkamalliin ja aloin heti semman jälkeen selvitellä miekkatilausta Peter Regenyeiltä Unkarista. Kesällä Feder oli jo vakiokäytössä. Varsinkin rankemmassa treenaamisessa Feder todettiin paljon miellyttävämmäksi turvallisuusnäkökulmasta. Miksipä sitten treenata edes rauhallisemmassa treenissä raskaammalla ja jäykemmällä Pavel Mocilla. Niin jäi vanha treeni-Viollet kokonaan reserviin.
SYNTEETTISET XTREME KORIKAHVALLISET MIEKAT JA PITKÄMIEKAT
Syksyllä 2012 tilailin Rautaportista Xtreme-nimisiä synteettisiä korikahvallisia harjoitusmiekkoja ja pitkämiekkoja. Pitkämiekat ovat käytännössä jääneet täysin käyttämättä, mutta yhden käden harjoitusmiekoilla tuli aikanaan mätkittyä mustelmia varsin paljon, enempi hupimielellä. Teräsaseistuksen ja suojavarustuksen kehittyessä ovat korikahvalliset yhdenkäden miekatkin jääneet myöhemmin vähälle käytölle. Dussack-henkiseen treenaamiseen niille voisi tulevaisuudessa löytyäkin käyttöä jossain yhteydessä…
PUUMESSER 2012
2012 kiinnostuin messer-miekkailusta. Pitkin syksyä 2012 tutkailin messer-oppeja välineenä jo vuonna 2009 ostamani Albionin I.33. SaHMS:n treeneihin toin messerin ensimmäistä kertaa 2012 lopulla. Tein sitä varten läjän pyöröpuukeppejä, joilla porukka pääsi tuntumaan asiasta. Samalla tein itselleni oman pyöröpuumesserin, joka oli siis lähinnä sopivan mittainen pyöröpuukeppi, ei sen enempää. Myöhemmin noihin keppeihin oli mahdollista saada myös treenaamista huomattavasti helpottava väisti naulan kera, mutta sellaista en ikinä hommannut.Keppimesser jäikin aika olemattomalle käytölle ja meni kiertoon, koska I:33 toimi messerin korvikkeena paremmin.
PETER REGENYEIN MESSER 2013
Messer -kiinnostuksen myötä aloin säätää miekkatilausta Regenyeiltä loppuvuodesta 2012. Neuvoja kyselin Joeli Takalalta, jolla oli kokemusta ja näkemystä Peter Regenyein messereistä. Joeli antoi ohjeita, miten Regenyein Messer I -mallia kannatti säätää paremmaksi. Käsittääkseni tämä Joelin säätämä malli tuli myöhemmin Regenyein vakiomalliksi. Sen verran meidän prototyyppimallista oli viimeisimmässä näkemissäni uudemmissa versioissa muutosta tullut, että kahvan kulmikkuutta on vähän pyöristetty, mikä tekee kahvan miellyttävämmäksi käsitellä.
Messer-tilauksen teko vinui ja vanui kimppatilaukseen lähteneiden miettiessä toista kuukautta Feder-tilauksiaan. Lopulta tilaus oli tuskaisesti koossa vuoden 2012 lopussa. Unkarin päässä meni sitten vielä joku mönkään. Oli huonoa terästä federien teriin tms. Toimitusaika venyi ja venyi luvatusta muutamasta kuukaudesta. Lopulta miekat tulivat vasta heinäkuussa 2013. Ennatyspitkäprosessi se oli. Kaikkine alkusäätämisineen noin 10 kuukautta!
Tämä messer oli vakiokäytössä joulukuulle 2015, jolloin hommasin uuden.
MARKO SAAREN SIRPPI 2013
Warusseppäin innoittamana tilattiin myös treenisirppejä Marko Saarelta. Toimitusaika oli vähän lyhyempi kuin messerissä. Olisiko ollut kaksi tai kolme viikkoa. Hieno arkisen näköinen väline, jolla on hauska välillä treenailla. Näytöksissä ja esittelyissä on sirppi todettu yleisöä hämmentäväksi ja kiinnostavaksi aseeksi.
TERÄVÄ SIRPPI 2013
Marko Saarelta tilatun sirpin perässä innostuin ostamaan myös terävän sirpin. Ostopaikka niinkin antikliimaksinen kuin Kodin Terra. Valmistaja oli Härmän Taonta ja hintaa oli jotain alle 50 euroa. Eihän tällä nyt HEMA-hommissa paljoa ole. On noita lyöntejä tullut treenailtua esim. vedellä täytettyjä pulloja vastaan yms. Enemmän on kyllä tullut tätä asetta käytetty rahvaanomaisemmissa taisteluissa puutarhan hoidossa. Onhan se ihan eri tatsi leikellä vaikkapa ohuempia puiden oksia sirpillä, kuin jollain oksaleikkurilla.
LISÄÄ KEIHÄITÄ 2013
Syksyllä 2013 keihäät kiinnostivat, vaikka treenikeihäs jo olikin. Nyt vaan piti saada lisää …isompi ja komeampi terä, pitempi keihäs… ja toinen oikein lyhyt keihäs terineen… ja kantarautaa molempiin tietenkin. Battle Merchantilta niitä metalliosia sitten tilailin, kun ne ovat osoittautuneet ihan kelvollisiksi treenikäyttöön.
PUINEN TREENISIRPPI 2013
Kesällä ja syksyllä 2013 viriteltiin sirppitreenejä Kuopiossa. Ongelmana oli aseiden puute. Loppusyksyllä kehiteltiin idea vanerista ja puusta tehdyistä treenisirpeistä. Reilut puolenkymmentä jäsentä innostui työpajasta, jossa sirppejä tehtiin jokaiselle oma ja lisäksi joitakin kappaleita halvalla seuran piikkiin myytäväksi. Harmillisen niukaksi jäi loppujen seuran jäsenten kiinnostus harjoitusaseisiin, mikä käytännössä sitten haittasi sirpeillä treenaamista seuran harjoituksissa. Käytössä vanerisirpit olivat erittäin helposti hajoavia ….ihan tekniikkatreenissäkin. Aika nopeasti nämä hävisivät. Enpä suosittele näin heikkoja treenivälineitä.
DARKWOOD ARMOURIN RAPIIRI 2014
Fiore Extravaganzassa kesällä 2014 oli ohjelmassa myös rapiiria. Guy Windsor veti siitä todella innostavat oppitunnit. Puolessa välissä treenipäivää lainassa ollut rapiiri sai jäädä ja ostettiin Jaakon kanssa salin seinällä myynnissä olleet Darkwood Armourin miekat. Huvittavinta tässä rapiirin ostossa oli, että Extravaganzan monesta päivittäin vaihtelevasta teemasta koin rapiirin ennakkoon ainoana vähän tylsäksi, tavallaan välipäiväksi itselleni. Guy innostava opetus muutti mielipiteeni tunnissa tai parissa. Rapiiria on tarkoitus harjoitella ihan vaan omaksi iloksi. Jaakon muutto opiskelemaan Jyväskylään on tosin sotkenut rapiiri-suunnitelmia, kun ei olla juurikaan päästy rapiirien kanssa kohtaamaan.
PETER REGENYEIN BOLOGNALAINEN MIEKKA / SIVUMIEKKA 2014
Bolognalaisen treenaamisen aloittamista Kuopio-Varkaus-akselilla kaavailtiin syksyyn 2014. Sitä ajatellen tilailtiin jo Regenyeiltä Firenze-miekatkin. Suunnitelmiin tuli muutoksia, kun lauantain treenit tulivat minun vedettäväksi jo samana syksynä. Bolognalaisen treenien vetoon ei minulla ole ollut rahkeita, kun oma miekkailun opiskelu keskittyi pitkämiekkaan ja messeriin. Joulukuun toisella viikolla se sitten saapui, mieltä sykähdyttävä esine… Käyttöä aseelle on löytynyt kunnolla kesällä 2015 Mairin ja Meyerin rapiirioppeja ihmetellessä. Jotain perusoppia on kyllä jo koossa bolognalaiseenkin miekkailuun, joten ehkä jossain vaiheessa voisi sitäkin yrittää vielä meidän kulmilla eteenpäin.
UUSI REGENYEIN FEDER 2014
Lokakuussa 2014 lähti tilaukseen myös jokusen senttimetrin pitempi Feder Regenyeiltä. Sama malli kuin aikaisemminkin, mutta vähän kookkaampana. Vanhaan, 2012 hommaamani Federin kahvaan halusin pari senttimetriä pituutta lisää, jotta kovat Sparring Glovesin vapaamiekkailuhaskat asettuisivat siihen paremmin. Samalla otin terään 5 senttimetriä lisää, kun vanhan federin terä alkoi tuntua turhan lyhyeltä. Joulukuun 2014 alkuun tuli tämäkin miekka Kuopioon ja kuun lopulta lähtien se on ollut minulla vakiokäytössä pitkämiekkana.
TAISTELUSAUVAT 2014 & 2015
Joulukuusta 2014 lähtien on tullut treenattua myös Paulus Hector Mairin taistelusauvaa. Siihenhän piti joku välinekin hommata, 28 mm pyöröpuulistasta kutakuinkin itseni mittaiseksi sahattu sauva pääsi esittämään tätä asetta. Aina ei aseesta tarvitse paljoa maksaa. Tälle tuli hintaa seitsemän euroa. Pyöröpuu soveltuu tekniikkaharjoitteluun, kovemmasta treenistä en sitten tiedä, mutta on nuo tekniikatkin sellaisia, ettei niitä välttämättä ole turvallista tehdä kovin kovalla tempolla. Huhtikuussa 2015 hommailin kyllä jo uuden sauvan joka oli pykälää paksumpaa pyöröpuuta. Se tuntui sopivan hommaan paljon paremmin.
HALPOJA NYRKKIKILPIÄ 2015
Vuoden 2014/2015 vaihteessa sattui mahdollisuus tilailla treenikäyttöön soveltuvia nyrkkikilpiä yhdeltä SaHMS:n jäseneltä halavalla. Malli oli sellainen kevytversio, joka sopi ihan hyvin treenikäyttöön. Halavalla kun sain niin pitihän niitä ottaa. Ensimmäisen sain muistaakseni tammikuussa 2015 ja muutaman lisää pari kuukautta myöhemmin maaliskuussa. Harmillisen vähän seuran porukka näistä halvoistakin kilvistä innostui, joten toiveet SaHMS:n puitteissa treenaamiseen ovat aika vähäiset.
HALPOJA TREENISIRPPEJÄ 2015
Samoihin aikoihin em. nyrkkikilpien kanssa tuli toisen SaHMS:n jäsenen kautta mahdollisuus tilailla teräksisiä treenisirppejä ihan naurettavan edullisesti. Pitihän niitä laittaa tilaukseen, usemapikin kappale, peräti 10, kun halavalla sai… Jos vaikka olisi joskus tarvetta useammallekin. Eihän ne nyt Marko Saaren tekemälle treenisirpille pärjää, mutta vähän on tullut tarve sitä Markonkin tekemää asetta jo säästellä. Maaliskuussa pääsin nämäkin aseet lisäilemään asevarastooni. Jälleen kerran harmillisen vähän seuran porukka näistä suorastaan pilkkahintaisista sirpeistä innostui, joten vähäiseksi varmaan jää SaHMS:n puitteissa treenaamiset sirpillä.
VARSIKIRVES 2015
Vähän ollaan myös varsikirveen tekniikoiden harjoittelua visioitu ja sitä varten tilattiin maaliskuussa 2015 halpisvarsikirveitä Battle Merchantista. Elävöitysasehan ne ovat, mutta kun rahat ei nyt muuhun riittäneet, niin hintaansa nähden tuntuu tämä ihan hyvälle vaihtoehdolle tekniikkaharjoitteiden testailemiseen. Nopeasti tuli rojujen toimitus. Huhtikuussa päästiin jo vähän kirvestä käsittelemään.
HILPARI 2015
Varsikirveen tilauksen yhteydessä tilailin myös hilparin terän. Sitäkin sitten joskus… Toistaiseksi terä on lojunut varastossa odottamassa käyttöä. Varsikin on, mutta en ole terää saanut siihen asennettua.
PUISET TORJUNTATIKARIT 2015
Huhtikuussa 2015 kiinnostuin rapiirin ja bolognalaisen yhdenkäden miekan rinnalle torjuntatikarista. Rahat kun on näihin ei-säännöllisesti-käytössä -varusteisiin aika vähissä, hain halpaa ratkaisua. EHMS:n foruumilta sain vinkin, että Jyväskylän seurassa löytyy edullisesti metalliväistiä puutikariin. Sopivasti minulla olikin asiaa JHMS:n salille ja päädyin tikaria tilailemaan. Kyseessä oli itseasiassa erään meidän seuran jäsenen kehittelemän puumesserin metalliväistin edullisempi kopio. Kopio oli tehty plasmaleikkurilla harjanvarren paksuiseen pyöröpuuhun. Puumesseriksi ehkä vähän heikko ratkaisu, mutta tikariksi toimivampi. Toukokuussa sitten tämäkin ase oli jo koossa ja kesäkuussa käytössä. Nopeasti puutikari torjuntakäytössä kuluu. Viisituntia treeniä ja toinen oli jo poikki. Onneksi ”terää” voi vaihtaa helposti.
SPESIN DUSSACKIT 2015
Suomenlinnan kesäleiriltä lähti mukaan Spesin muoviset dussackit. Nahkaisetkin ovat olleet tilaussuunnitelmissa, mutta niiden toimittamisesta ole vielä tietoa. Näillä muovisilla pääsee jo treenailemaan nahkaisia odotellessa. Dussackit otettiin Kuopion messer-treeneissä aktiiviseen treenikäyttöön vuoden 2016 alussa. Muoviset dussackit jäivät pois käytöstä kun hommattiin pari nahkaista dussackia seuraavana vuonna. Ja pari lisää vuoden 2019 alussa, kun nahkaiset dussackit yleistyivät Kuopiossa.
KUMITERÄINEN VARSIKIRVES 2015
Kesällä tuli tilattua muiden varusteiden ohessa Ranskasta kumiosat varsikirvestä varten. Tämä ase muodostuu kolmesta puuvarteen liitettävästä kumiosasta. Sillä kelpaa sitten kaveria mätkiä, eikä satu, tai ei se ainakaan heti siihen kuole… No joo, aika napakkaa kumia ovat. Aika olemattomaksi jäänyt näiden käyttö.
KUMITERÄINEN KEIHÄS 2015
Samassa yhteydessä edellä mainitun varsikirveen kumiosien kanssa tilasin myös kumisen keihään kärjen ja kantaraudan vähän napakampaan keihäs-treenailuun.
BM:N NYRKKIKILVET 2015
Lisää nyrkkikilpiä. Syyskuussa 2015 tilailin Battle Merchantista kaksi nyrkkikilpeä lisää, ihan vaan muille lainattavaksi, kun Kulttuurikilta Schrankenin miekkailupäivillä myöhemmin samana syksynä oli tarkoitus treenata miekan ja kilven kanssa. Battle Merchantin kilvet ostin siksi, että ne olivat halvimmat mitä löytyy. Kokoonsa nähden ne ovat turhan raskaita, joten firman valikoimasta piti ottaa kilvet sieltä pienemmästä päästä. Näissä halkaisija vajaat 23 cm. Vähän turhan pieni, mutta ajaa asiansa lainakamana.
PETER REGENYEIN MESSER 2015
Ensimmäinen messerini alkoi olla siinä kunnossa, että oli aika ostaa uusi. Erityisesti rumasti vääntynyt terä alkoi häiritä. Joulukuun alussa 2015 tuli sitten hommattua uusi Peter Regenyein messer. Päällisin puolin samanlainen kun edellisenikin, mutta kahva vähän paremmin käteen sattuva. Varsin lyhyeksi jäi miekan ensimmäinen elämä, sillä nagel katkesi 11.5.17. Käyttöikää tuli noin 17 kuukautta noin pari kertaa viikossa. Kesäkuun alussa lähti miekka kunnostettavaksi Warusseppä Marko Saarelle.
Marko korjasi messerin uusiksi saman kesän aikana. Nyt kelpaa taas tälläkin miekalla miekkailla. Tuntuma miekkaan on parempi nyt remontin jälkeen kun alkuperäisessä.

Yhden piston hanwei-sapeli.
HANWEIN SAPELI 2016
Kun halavallla saatiin niin oli pakko testailla Hanwein sapeleita. Enpä suosittele kelläkään meidän 4 kappalleen erästä yksi vääntyi ensimmäisessä pistossa ja toinen katkesi ensimmäisestä napakamasta lyönnista.
NAHKAISET DUSSACKIT 2016
Grieswarttin Juliuksen kautta pääsin tammikuussa 2016 mukaan nahkaiset dussackien tilaukseen Purpleheart Armoury Yhdysvalloista. Malli käsittääkseni Dussack Leather Version D1. Maaliskuun lopulla tilaus sitten saapui Suomeen ja kaksi meidänkin talouteen. Suomenlinnan kesäleirillä 2014 olin päässyt nahkaisia dussackeja testailemaan ja siitä lähtien ovat nämä olleet hankintalistalla.
PLEKSITERÄISET VARSIKIRVEET 2016
Tähän mennessä parhaat varsikirveet treenaamiseen löytyivät seuran sisältä. Muutama aktiivinen seuran jäsen muotoili pleksistä kirveen teriä, jotka yhdistettiin pyöröpuuvarsiin. Tällä välineellä tekniikkatreenailu onnistuu jo hyvin turvallisesti.
MACHETE 73CM 2016
Serbian matkalla tarttui työkalukaupasta mukaan terävä machete, tai serbialaisittain ”maceta”, kun hintaa veitsellä oli vain noin 7 euroa. Painoa noin 700 grammaa ja pituutta 73 cm. Mukava väline leikkuuhommiin puutarhan viidakkotaisteluihin.
NAGEL SPESIN DUSSACKEIHIN 2016
Vuotta aikaisemmin ostettuja dussackeja paranneltiin spesin kehittämällä nagelilla, jotta asetta voisi käyttää paremmäin myös messer-treeneissä.Jäipä nämä kokonaan käyttämättä…
KALPA 2017
Kävin tammikuussa 2017 katsomassa Kuopion Miekkailijoiden järjestämää urheilumiekkailun Torni-turnausta ja sieltä lähti mukaan kalpamiekat asekaappiin. Ajatuksena miekkailla noilla ihan omaksi huviksi ja omalla ajalla, joskus kun lumi pihalla vähenee.
SYNTEETTISET MESSERIT 2017
Hommasin erästä projektia varten testattavaksi kaksi synteettistä messeriä Rautaportista kesäkuussa 2017. Kyllähän nämä aika ikäväntuntuisia ovat käyttää, mutta ajanevat asiansa ko. projektissa.
KUMISET RODELLIT 2017
Tilasin testattavaksi Cold Steelin kumiset rondel-tikarit Rautaportista kesäkuussa -17. Nämä osoittautuivat hyvinkin toimiviksi treeniaseiksi.
PETER REGENYEIN MESSER 2017
Tilasin Oulun miekkailutarvikkeesta uuden treenimesserin heinäkuussa -17. Malli on terästä käyrä Peter Regenyein messer I.C. ”short”, jota sattui olemaan Oulussa heti toimitettavaksi. Tämän messerin nagel ei pitkään kestänyt. Meni rikki vuoden 2018 alkupuolella. Onneksi Marko Saari sai sen korjattua syksyllä -18 uudella nagelilla, kuten edellisenkin messerin.
PETER REGENYEIN SAPELI 2017
Pitkään ostostilalla ollut sapelikin tuli hommattua heinäkuussa -17 Oulun miekkailutarvikkeesta.
MACHETE 50CM 2017
Aseistus puutarhan viidakkotaisteluihin sai täydennystä elokuussa -17, kun Serbian matkalla tarttui työkalukaupasta mukaan 50 cm mittainen terävä ”maceta”. Hintaa veitsellä oli edellisen kesän pidemmän matkamuisto-macetan tapaan vain noin 7 euroa.
SÄILÄ 2017
Elokuussa ostin kaksi säilää omaksi huviksi pihamiekkailuun.
LISÄÄ KUMISIA RODELLEJA 2017
vuoden 2017 lopulla hommasin pari kappaletta lisää Cold Steelin kumisia rondel-tikareita.
NAHKAINEN DUSSACK 2019
elokuussa 2018 tilattiin iso satsi nahkadussackeja Black Armorylta raskasta. Toimitus saapui lopulta tammikuussa 2019
”VASURI” KALPA 2019
Kyynärpääongelmat haittasivat rapiirireeniä. Kevyt kapla oli meillä yleisena halpana treeniaseena, mutta sekin liikaa oikean käden kyynärpäälle, joten hommasin vasemman käden kalvan kun nämä ei maksa juuri mitään