Leikkaus ja Hema – Osa 2

Artikkelin kirjoittaja Sebastian Broman aloitti HEMA:n Vaasan Miekkailijoissa 2015. Hän on voittanut leikkauskisoissa HLO:ssa kultaa 2018 ja 2019 sekä hopeaa 2020.

Edellisessä artikkelissa Leikkaus ja Hema – Osa 1 kirjoitin melko kriittisesti leikkauksen paikasta miekkailussa (etenkin HEMA:n harjoituksessa), mutta uskon että harva ihminen joka tämänlaisia artikkeleita ylipäätään lukee menettäisi kiinnostuksensa pelkästään yhden kaltaiseni jääräpään takia. Ja vaikka leikkausturnaukset eivät ole läheskään niin suosittuja HEMA-piireissä kun itse miekkailuturnaukset ovat ne tässä vaiheessa jo kutakuinkin muuttuneet vakiintuneeksi osaksi harrastusta, eli kiinnostusta selvästi löytyy ja uskon että se ei tule katoamaan minnekään lähiaikoina.

Joten pohtikaamme tällä kertaa itse leikkausta – miten se toimii mekaanisesti ja miten sitä voi aloittaa harjoitella turvallisesti.

Ottaen huomioon edellisen blogipostauksen, niin tahdon alustavasti sanoa että mielestäni ainoa lyönti millä pitäisi pystyä leikkaamaan on oberhau.

Koska useimmat muut lyönnit ovat aiemmin mainitun Japanilaisen logiikan mukaan “haavoittavia” leikkauksia—joilla mahdollistetaan tappavammat leikkaukset—niin mielestäni ei ole tarpeellista hinkata jokaista eri lyöntiä kahdella tai enemmällä eri tavalla. Ensimmäiseksi koska “tappavalla” tavalla käytettynä usein eivät ne toimi samoissa konteksteissa kuin haavoittavina mitkä tekevät niistä vähemmän tehokkaita, ja toiseksi koska tämä vaatii että jo valmiiksi monimutkaisten harjoitettavien tekniikoiden määrä käytännössä tuplaantuisi. Uskon että mieluummin kannattaa keskittyä yhden leikkauksen harjoittelemiseen tällä ”tappavalla” tavalla ja sitten parantaa ”haavoittavien” lyöntien käyttöä—eli tavallista HEMA-miekkailua—enemmän, joten tappavan lyönnin kontekstiin pääsee helpommin ja turvallisemmin.

Tämän takia paljon mitä kirjoitan tässä pätevätkin päämääräisesti oberhau-lyöntiin pitkämiekalla, mutta paljoa siitä mitä kerron voi kuitenkin soveltaa muihin lyönteihin ja teräaseisiin, kunhan ensin perusosaaminen on hallussa. Tässä auttaa myös se että leikkaavaa oberhau:ta on helppo harjoitella, eli jokainen joka tahtoo pystyy siitä ponnahtamaan muihin leikkauksiin tahdon ja tarpeen mukaan.

Tässä artikkelissa pyrin myös kirjoittamaan mahdollisimman alustavalla tasolla ja keskityn aluksi täysin siihen miten itse terä käyttäytyy kun se osuu leikattavaan esineeseen (useimmiten rullattu tatamimatto) ja jätän itse leikkaustekniikan harjoittamisen ja soveltamisen kehomekaanisella tasolla lukijoiden vastuulle.

Tämä on koska kirjallisesti on lähes mahdotonta selittää kehonliikkeitä tarpeellisella tarkkuudella samalla tavalla kuten pyöräilyä tai uintia ei voi oppia pelkästään tekstin kautta, ja kuvat tai videotkaan eivät aina riitä jos oppilaan kyky nähdä omia virheitään on puuttuva. Usein kun olen ohjeistanut tai minua on ohjeistettu virheen suhteen, on hyvin hankalaa virheitä korjata vaikka kuinka usein toistetaan, näytetään tai kerrotaan, koska jossain kohtaa vain menevät piuhat ristiin. Esimerkiksi yhdessä vetämässäni leikkausseminaarissa kun yritin opettaa erästä HEMA:ilijaa leikkaamaan tatamia ja hänellä oli hankaluuksia saada miekka tatamin läpi, niin vaikka kuinka toistin mitä hänen piti huomioida että onnistuisi niin hän ei millään muuttanut leikkaustekniikkaansa, vaikka vaadittu korjaus oli erittäin helppo. Vasta noin kuuden tatamirullan jälkeen onnistui korjaus kun pakotin hänet tekemään niin kuin ohjeistin, jolloin leikkaus lopultakin onnistui. Eli mielestäni miekkailua ja leikkausta on joskus vain mahdotonta opettaa ilman kykyä läpsäyttää oppilasta takaraivoon ja kysyä “miksi et tee niin kuin yritän opettaa” paikan päällä, ja usein sitä ei itsekkään huomaa vaikka tietää mitä pitäisi tehdä. Lihasmuistia ja aiempaa kokemusta on erittäin vaikea vastustaa ellei kuviota pakolla pysty muuttamaan jollain tapaa.

Itse usein nauhoitan tekemistäni ja katson jälkeenpäin niin että voin tutkiskella mitä teen, ja silloinkaan korjaaminen ei ole helppoa.

Joten jätän tämänkin lukijoiden vastuulle ja pyydän vain että he harjoittelevat turvallisesti.

Mutta, aloittakaamme.

Leikkauksen Perusteet

Kun terävällä miekalla leikataan voi huomioitavat osat jakaa kahteen pääaiheeseen: miekan nopeus/voimasuhteeseen sekä leikkauskulmiin.

Koska jo pelkästään oberhau on huomattavan monimutkainen liike niin liittyvät nämä kaksi hyvin vahvasti toisiinsa, mutta yritän selventää mitä kummassakin kuuluu huomioida ja ymmärtää. Ja koska ne ovatkin niin pirun monimutkaisia niin keskityn tässä artikkelissa pelkästään ensimmäiseen näistä kahdesta, eli miekan nopeus/voimasuhteeseen ja kirjoitan leikkauskulmista joskus toiste.

Alustavasti, ymmärtäkäämme että miekka on vipu.

Käsillä (tai kädellä) on pienempi vipupuoli verrattuna liikkuvaan terään, jolloin pieni liike suurenee mutta muuttuu heikommaksi mitä pidemmälle vipua siirrytään. Tämän takia meillä onkin miekassa “vahva” ja “heikko” ja voimme soveltaa erilaisia tekniikoita kun kaksi miekkaa kohtaavat eri kohdilla ja vipuvoimakkuuksilla.

Seuraavaksi, ymmärtäkäämme että miekan massa ei ole täysin tasapainoissa tai tasaisesti jaettu, vaan se on painotettu kahvaa kohti niin että terä on kevyempi ja helpompi liikuttaa vaikka kahvan vipu onkin pienempi. Tätä voidaan saada aikaan eri tavoilla, kuten terägeometrialla tai vaihtelevilla materiaaleilla miekassa, mutta länsimaalaisissa miekoissa kahvan ääripäässä oleva ponsi on useimmiten pääsyy tähän ja tämän takia se löytyy usein myös tylpissä harjoitusmiekoissa.

Eli jos hahmotamme nämä kaksi miekan ominaisuutta niin sitä voidaan katsoa näin:

Tämä on minun Cold Steel Italian Longsword jonka tiedot olen pistänyt Ensis Sub Caelo:n Weapon Dynamics Computeri:n läpi, minkä löytää täältä: https://subcaelo.net/ensis/dynamics-computer/ 

Tämä tarkoittaa että pitkämiekka on melko monimutkainen ase—kuten moni HEMA:n harrastaja varmaan tietää jo pelkästään siitä miten erilaisilta eri harjoitusmiekat käyttäytyvät ja tuntuvat kädessä—ja ilman ymmärrystä mitä tämä painojakauma tekee voi olla vaikeaa hahmottaa miten sitä kuuluu käyttää hyväkseen.

Joten verratkaamme ensin eri ääripään leikkausvälineitä niin että ymmärrämme paremmin yllä olevan miekan ominaisuuksia.

Massa, Momentti, Nopeus ja Kineettinen Energia

Jos tahtoo halkoja hakata polttopuuksi, niin mikä työkalu kannattaa ottaa välineeksi? Onko tärkein ominaisuus valitsemassani työkalussaterävyys? Eli jos yritän maailman terävimmällä veitsellä pistää pölkkyjä pinoon tai kaataa puun, toimiiko se? Vai joudunko uurastamaan päivän pitkän aivan turhaan, jos verrattaisiin vaikka miten homma sujuisi vaikka verrattavissa paljon tylsemmällä kirveellä?

Luulen että tämä on aika selvä asia sillä harvemmin metsureita näkee pelkkä veitsi kädessä. Totta kai kirveen terävyydelläkin on väliä, mutta miksi tylsäkin kirveskin toimii siinä missä veitsi ei?

Vastaus on massa.

Tai tarkemmin sanottuna momentti, eli massa kertaa nopeus.

Siinä missä terävä veitsen terä vain uppoaa puuhun ja pysähtyy kirveen terä pakottaa itsensä läpi väkivaltaisesti koska sen suurempi massa ei pysähdy yhtä helposti kuin kevyemmän veitsen. Tämä on sama inertian periaate mikä tekee vaikeaksi saada kirves liikkeeseen: liikkuvat esineet tahtovat pysyä liikkeessä ja pysähtyneet esineet tahtovat pysyä paikallaan, ja näiden massa päättää miten paljon energiaa tilanmuutokseen tarvitaan. Tämän takia vasaroissa, lekoissa ja lähes kaikissa muissa käsinkäytettävissä iskutyökaluissa ja aseissa on massa kärjessä, missä nopeus—ja siis momentti—on suurimmillaan.

Eli momentti on tarvitsemamme voimaa. Mutta momentti ei ole kaikki kaikessaan.

Sillä mitäpä jos tahdon leikata jotain kevyempää kuten puskia tai ruohoja? Toimiiko voimakas kirves siinäkin parhaiten? Vai onko se liian hidas ja kömpelö? Ainakin oman kokemuksen mukaan ruohonkorret ja pajunpuskat antavat vain periksi ja siirtyvät alta pois vaikka kuinka kovaa kirveellä yrittää lyödä.

Mutta siinä missä kirves ei toimi niin veitset (tai vesuri) taas toimiikin, sillä ne ovat tarpeeksi nopeita että kevyet ruohot ja puskat eivät ehdi alta pois vaikka näiden momentti on huomattavasti pienempi kuin kirveellä.

Ruohoa leikatessa on momentin sijaan kyseessä kineettisestä energiasta, eli 0.5 kertaa massa kertaa nopeuden neliö. Eli nopeuden arvo on paljon suurempi kuin massan tässä yhtälössä.

Jousi- ja tuliaseiden parissa tämä on aika vanhaa tietoa, ja siitä usein puhutaankin lauseella “kinetic energy is the messenger and momentum is the message,” eli että kineettinen energia on viestintuoja ja taas momentti on itse viesti. Tästä aiheesta löytyykin äärimmäisen paljon materiaalia eri muodoissa jos siihen tahtoo paneutua ballistiikan ääressä, mutta lyhyesti sanottuna kineettinen energia ja nopeus päättää mihin terä tai luoti pystyy “puremaan”, ja momentti ja massa päättävät minkä läpi terä jaksaa leikata alkuimpulssilla.

Eli raskas kirves on voimakas ja kevyt veitsi on nopea.

Miten tämä pätee miekkoihin?

Pitkämiekka on erityinen ase siinä että sen terä on niin pitkä ja sen painopiste on niin lähellä kahvaa, että se toimii kuin kirves tai veitsi riippuen siitä millä kohtaa terää leikataan. Jos palaamme aiemmin näyttämääni miekkaan, niin voimme sanoa että miekan nopeus ja voima ovat suhteessa toisiinsa tällä tavalla:

Huomaa, että vaikka miekan painopiste on terässä niin käsien massaa ei voi unohtaa, eli momentti jatkaa kasvua miekan painopisteen ohi. Se millä kohtaa terällä leikattavaan esineeseen osutaan on erittäin paljon väliä. Voi melkein sanoa että miekka on veitsi ja kirves samaan aikaan, näin:

Usein opetetaan että miekoissa on niin sanottu optimaalinen leikkauspiste (englanniksi tunnetaan termeillä “center of percussion”, “node of no vibration”) ja että sen voi löytää tutkimalla miten terä tärisee ja missä se ei tärise. Tämä vaatii kuitenkin että miekka on metallia ja että se on tarpeeksi joustava, sillä liian paksua ja jäykkää terää kuten katana tai kirveitä on lähes mahdotonta saada tärisemään tällä tavalla. Yllä olevissa kuvissa onkin minun Cold Steel miekassa nämä kaksi pistettä merkattu sinisellä pisteviivalla. Miekoissa on lähes aina kaksi pistettä mitkä eivät tärise, joista yksi on kahvassa ja toinen jossain kohtaa terää riippuen terän geometriasta ja koko miekan painojakaumasta.

Teoria on osittain että koska tässä pisteessä terää miekka ei tärise kun sillä lyö niin se ei haihduta iskun aiheuttamaa energiaa tärinäksi ja mahdollisimman paljon energiasta pysyy lyönnissä, ja osittain että siinä kohtaa terää on optimaalinen jakauma momenttia ja kineettistä energia leikkaamista varten.

Mutta tämä ei ole koko totuus, sillä veitsellä ei pysty hakkaamaan halkoja eikä kirveellä ruohoa. (Ja jos leikkaus aiheuttaa niin paljon tärinää terässä että se aiheuttaa ongelmia, niin on leikkaustekniikka tai miekka vain huono, mutta tästä enemmän kun kirjoitan leikkauskulmista.)

Miekalla ei voi olla yhtä parasta leikkauskohtaa sillä se riippuu siitä mitä leikataan ja vastaavasti siitä että kuka leikkaa, sillä fyysisesti heikomman leikkaajan “optimaalissa”-pisteessä ei välttämättä ole riittävästi momenttia, jolloin on pakko kompensoida tekniikalla. 

Mitä kevyempi tai kovempi leikattavan esineen pinta on sitä enemmän kineettistä energiaa tarvitaan, kun taas mitä paksumpi tai tiheämpi esine on sitä enemmän momentin tärkeys kasvaa.

Esimerkiksi vedellä täytetyt muovipullot ovat niin paljon kovempia ja kevyempiä kuin tatami että nopeuden tarpeellisuus korostuu niitä leikatessa äärimmäisen paljon että siinä missä kevyt kärki ei pysty leikkaamaan tatamin läpi niin toimii se parhaiten limsapulloihin, ja siinä missä aiemmin mainittu niin sanottu “optimaali” piste pystyy leikkaamaan tatamin läpi mainiosti, niin usein se lennättääkin vahingotta kevyemmät limsapullot pois.

Toisessa ääripäässä esimerkkejä jos leikataan tuplatatamia (tunnetaan Japanissa usein “futomaki:na”, eli läskinä rullana) tai useampaa tatamimattoa rivissä tai kasassa, niin käy usein niin että miekka pysähtyykin kesken lyönnin tatamiin ilman että se jaksaa koko matkan läpi.

Eli tapa millä leikataan tuplarullattuja tatamimattoja ei ole sama kuin millä leikataan puolen litran muovipulloja.

Näiden ääripäiden väliltä löytyy myös muita hankalia esineitä kuten eri paksuisia naruja ja köysiä, mudasta tehtyjä möykkyjä, kuivia tai märkiä ja rullattuja sanomalehtiä, pahvia, metalliputkia, puutavaraa ja mitä ikinä sitä voikaan keksiä. Historiallisesti Euroopassa on myös leikattu roikkuvia eläinten ruhoja, silkkinenäliinoja ja lyijytankojakin… Tämän takia voi olla hankalaa löytää se oikea leikkauspiste terässä kun näitä eri asioita leikatessa ja ainoa oikea tapa parantua on kokemus eri outojen materiaalien leikkaamisessa.

Ja vaikka nämä ovat melko kaukana “todellisesta” miekkailusta ja lähestytään sitä temppuilua mistä kirjoitin edellisessä artikkelissa, niin ei se ole täysin asiatonta oikean miekkailun kontekstissa sillä ihmiskehossakin on eri vastuksia; sormet, käsivarsi, niska, kallo, keskivartalo ja jalat ovat kaikki eri paksuisia ja kovia, jolloin niitä leikatessa ei voi aina käyttää samaa osaa terästä jos tahtoo leikata läpi yhdellä leikkauksella.

Mutta palatkaamme siihen mitä tänään useimmiten leikataan kun yritetään simuloida “oikeata leikkaamista”, eli tatamiin.

Tatami ja ”Leikkausharjoitus”

Alustavasti kun tässä nyt kirjoitan tatamista, niin tarkoitan rullatuista ja liotetuista tatamimatoista, jotka seisovat puupiikkiin pystytettyinä, niin että matto on saanut likoa yön yli (tai ainakin 4 tuntia) vedessä, eikä siihen ole lisätty keskelle tuoretta bambua (mikä simuloi elävää luuta, mikä ei vaikeuta huomattavasti vaikeuteen, mutta tuoreen bambun saaminen Suomessa ei ole niin helppoa kuin Japanissa) tai muuta ydintä.

Tatamin on tarkoitus simuloida ihmisen käsivarsia, niskaa, tai keskivartaloa riippuen mihin kohtaa tatamia lyö, minkä takia niitä onkin aika helppo leikata kunhan kädessä on oikea miekka. Jos mietimme mitä päädyimme aiemmin veitsiin ja kirveisiin liityen, niin jos ihmisiä olisi vaikea leikata ja tappaa miekoilla niin olisivat ne raskaampia tai niitä ei käytettäisi. Mutta vuosisatojen kehitys on johtanut ne lopullisiin muotohinsa jossa ne ovatkin olleet äärimmäisen suosittuja, eli voimme perustavasti olettaa että niiden pitäisi toimia suhtkot hyvin. Tämän takia leikatessa tekniikka kaiken A ja Ö, sillä tatamia varten ei pitäisi tarvita yhtään enempää lihasvoimaa mitä tavallisessa HEMA:n harjoituksessa (eli kyseisten miekkojen käytössä) kehittyy.

Hyvän tekniikan peruste on se että ymmärtää mistä nopeus ja voima kummatkin leikkaukseen tulevat, sillä kuten miekassa on selvät ääripäät kummallekin niin tulevat ne kehostakin eri paikoista, ja sitten pystyy suorittamaan luottamuksella tarvittava liike ilman että hermostuneisuus sabotoi tekemistä.

Näin alustavasti sanottuna tekniikan ääripäistä, niin kädet ovat nopeita ja keho voimakas.

Tällä tarkoitan sitä että leikkaajan ei pitäisi yrittää luoda leikkaukseen nopeutta ja voimaa pelkästään käsillä tai lihasvoimalla, sillä se on kömpelöä ja usein vaarallistakin.

Tämänlaista tekemistä tunnistaa helposti kun katsoo rotevia tai hyväkuntoisia HEMA:n harrastajia jotka eivät ole ennen leikanneet; kuristusote kahvasta; leveät kyynärpäät, kuten kainaloissa olisi tennispallot; huono tasapaino ja hoiperteleva tai pompahtava askel, kuin tippuva vieteri kun kaikki ylimääräinen energia mitä yritettiin pistää leikkaukseen pursuakin kaikkialta muualta ulos…

Tämän sijaan liikkumisen pitäisi olla rentoa ja hallittua. Tatamin leikkaamiseen ei tarvitse paljon lihasvoimaa.

Kun jälkeenpäin katson videoita parhaista leikkauksistani niin näyttävät ne samanlaisilta kuin oikea-vasen oberhau-flowdrill tehtynä ilman mitään vastusta tai leikattavaa, niin kuin se että terä menee tatamin läpi on itsestäänselvyys. Ja kun olen etsinyt muita leikkaajia netissä ympäri maailmaa niin olen usein huomannut saman heidän tekemisessäkin.

Harvemmin se näyttää siltä että yritetään lihaksia jännittäen luoda mahdollisimman kova ja räjähtävä lyönti jolla upotettaan kaikki energia miekan kautta tatamiin, kuin pesäpallomailalla palloon ikään. Iaido:n ja battodo:n puolellakin kun näkee uusia leikkaajia niin usein heidän virheensä on juurikin se että he jännittävät ja unohtavat miten leikkaussarja—eli kata—oikeastaan tehdään rennosti. Miyamoto Musashikin kirjoitti että pitkällä miekalla ei voi lyödä niin nopeasti kuten lyhyellä miekalla, vaan iskun pitää olla rento jotta se on tappava. 

Kun keskittyy liikaa “leikkaamiseen” niin kuin sitä ei olisi ennen tehnyt niin usein heillä tekniikka kärsii.

Joten toistan:

Leikkaamisen pitää on rentoa ja hallittua. Tatamin leikkaamiseen ei tarvitse paljon lihasvoimaa.

Kun asia miettii taas kineettisen energian ja momentin kannalta niin tämän pitäisi olla aika järkevää: rennot kädet ovat nopeammat kuin jäykät miekkaa kuristusotteessa pitävät, ja koko kehon massa miekan takana antaa huomattavasti enemmän momenttia kuin kädet yksinään ikinä voisivat. Jo etu koko kehon lihaksien käyttämisestä pelkän käsivarsien sijaan pitäisi olla itsestäänselvä.

Mutta aloittelijalle tämä voi olla hankalaa minkä takia näkeekin sitä lihasten pullistelua ja jäykkyyttä.

Voi olla houkuttelevaa yrittää leikata paikaltaan ilman mitään askelta, sillä se vaikuttaa helpommalta kun on vähemmän liikkuvia raajoja mietittävänä. Mutta tämä on kuitenkin virhe ellei jo osaa käyttää kehon lihaksia paikaltaan, sillä tämä on vaikeampaa ja tunnetaan usein termillä “one inch punch” muissa kamppailulajeissa ja on usein merkki korkeasta taidosta.

Tämän takia mielestäni tärkein osa kun aloittaa harjoittelemisen on tutustuminen liikkumiseen miekka kädessä, ei itse “leikkaaminen”.

Ja paras tapa tehdä tätä on jatkuvan flowdrill:ien avulla jossa liike ei pysähdy. Sen voi aloittaa lähes millä tahansa miekalla tai harjoitusvälineellä jonka voi sitten vaihtaa tarvittaessa teräväksi miekaksi kun tarpeellinen itsevarmuus löytyy. Tällä tavalla kun harjoittelee kehon- ja etäisyydenhallintaa niin kertyy kokemusta myös siitä miten miekka pysyy liikkeessä ilman että itseään tai lattiaa tai muita lyö vahingossa, sekä päästään eroon huonoista tavoista joita usein kehittyy pistehippamaisen sparrauksen kautta tai pariharjoittelussa.

Useimmiten tätä näkee sillä että lyöjä odottaa että miekan kaikki nopeus pysähtyy itsestään, niin kuin vastassa olisi toinen miekka tai miekkailija, jolloin oman miekan pysäyttäminen ja hallinta on kömpelöä.

Usein myös Saksalaisen miekkailun jäykkyydestä voi olla haittaa, jos yrittää leikata guardista guardiin; kun tarkoitus on tehdä leikkaava oberhau-lyönti, niin leikkauksen ei välttämättä kuulu loppua Pflug:iin, Alber:iin tai Nebenhut:iin, vaan kannattaisi melkein aina leikata alakautta takaisin ylös toisen puolen Vom Tag:iin asti askeleen kanssa ilman että miettii “välissä” olevia guardeja sen enempää.

Tämä auttaa ensinnäkin siinä että leikkaus jatkuu läpi jatkuvalla paineella eikä pysähdy kesken leikkaajaan toimesta—usein kun harjoitellaan tylsillä miekoilla on tapana vain koskettaa tai näpäyttää vastustajaa koska ollaan kavereita eikä tahdota viljellä mustelmia—mutta se auttaa myös tarpeellisen nopeuden kehittämisessä lyönteihin.

Nyrkkisääntö nopeuden suhteen on että kärjen kuuluu luoda viheltävä ääni ilman läpi, ja tämä ääni auttaa myös oikean teräkulman löytämisessä riippuen terän muodosta. Jotkin—etenkin timantin muotoiset terät—voivat olla erittäin äänekkäitä, kun taas toiset kuten veriuurrattomat katanat voivat olla todella hiljaisia. Federeissä, joissa on rullattu kärki turvallisempia pistoja varten, on usein melko helposti kuultava ääni. Nämä konseptit on Japanissa tuttuja nimillä “tachikaze” ja “hasuji”, joita etsimällä voikin löytää paljon lisäluettavaa, ja ne auttavatkin paljon esimerkiksi leikkauskulmien kehittämisessä. Näiden lisäksi voi olla ammentavaa lukea myös te-no-uchi:sta, mikä liittyy siihen miten käsi jäykistyy leikkaushetkellä, mikä on tärkeää voimansiirrossa niin että kädet eivät ole velttoja.

Kun taas voimaa pitää saada lisää leikkaukseen, pitää oppia miten kehoa ja lantiota käytetään, ja tämän harjoittelua varten olen löytänyt ja kehittänyt pari tapaa.

Yksin voi harjoitella niin että painaa miekalla seinää tai pöytää vastaan kunnes löytää biomekaanisesti tukevan asennon, niin että luut “lukittuvat” tai “kasautuvat” ilman että kaikkien lihaksien tarvitsee olla jäykkänä, niin paljon että voi hetkellisesti nostaa etujalan ilmaan ja nojata miekkaan. Ilman miekkaa tätä voi aluksi harjoitella niin että vertaa miltä tuntuu levätä punnerrusasennossa kädet suorana ja sitten kädet taivutettuna. Kädet suorana on huomattavasti helpompi oleskella koska suurin osa painosta lepää silloin luurangolla, samalla tavalla kun polvet on lukittuna taaksepäin seistessä.

Samalla tavalla kun on miekka kädessä ja käsivarret suorina, niin kun löytää tukevan asennon missä voi käyttää selän lihaksia ja lantioita työntämiseen niin voimistuu miekka huomattavasti. Tästä on myös hyötyä bindissa (edel krieg:issä) kun tahtoo olla vahva ja kova toista miekkaa vastaan.

Jos on harjoituskumppani ja naru niin on kaksi hyvää tapaa harjoitella voiman käyttöä liikkeessä, joista ensimmäinen on että sitoo narun vyötärön ympäri ja tekee oberhau-flowdrill:iä niin että pari antaa kevyttä vastusta edetessä, mikä pakottaa parantamaan tasapainoa ja jalkatyötä. Suosittelen että naru on tarpeeksi pitkä että pari ei ole lyöntietäisyydellä ja että vastuksen vahvuutta vaihdellaan, niin että jos harjoittelija vain nojaa eteenpäin ja menettää tasapainonsa kun vetovastus katoaa, niin hän kaatuu ja oppii pitämään tasapainonsa paremmin.

Toinen tapa narun kanssa on että sitoo narun miekan kärkeen ja hitaasti harjoittelee niin että pari antaa pientä ja jatkuvaa vastusta miekalle, jolloin harjoittelija oppii miten saa voimaa samalla tavalla kuin edellisessä harjoituksessa, mutta miekan kärkeen asti.

Huomaa kuitenkin että ajatus ei ole harjoitella painon vetämistä eri tavoilla vaan näillä kuuluu vain tutustua voimansiirtoon periaatteena.

Kun näillä tavoilla on harjoitellut niin pitää sitten siirtyä takaisin tavalliseen flowdrill:in harjoitukseen, niin että sen voi sisäistää tavalliseen miekkailuun. Näitä harjoitustapoja siis ei kuulu jynssätä tuntikaupalla erikseen vaan niillä pitäisi vain selventää miten flowdrill:iä kuuluisi tehdä. Tämän takia suosittelen myös vahvasti että joskus yrittää vaikka soratiellä, märällä nurmikolla tai jäällä tehdä eri jalkatyöharjoituksia.

Sitten kun tämä nopeuden ja voiman kehitys sujuu niin voi siirtyä etäisyydenhallintaan.

Koska miekan vahva ja heikko päättävät miten raskaasti ja nopeasti se leikkaa—kuten kirves tai veitsi—tarkoittaa tämä siis sitä että etäisyydenhallinta on äärimmäisen tärkeää leikatessa. Mutta sen sijaan että yrittää käsien avulla säätää millä kohtaa miekkaa leikkaa (ja tärvelee kehomekaniikan jota juuri olemme yrittäneet kehittää) niin voi pelkästään askelen pituuksia vaihtelemalla vaikuttaa leikkaukseen nopeuteen ja voimakkuuteen terän iskukohdalla. Kun tällä tavalla suorittaa hienosäädöt etäisyyden avulla voi aina leikata mekaanisesti parhaalla tavalla.

Ja flowdrill:eja voi myös muokata niin että harjoittaa eri osia leikkaustekniikasta.

Heti kun itse perusliike tuntuu tutulta ja turvalliselta niin voi aloittaa tarkkuuden harjoittelemisen niin että “tähtää” eri leikkauksia, “varjonyrkkeilemällä” miekan kanssa. Jos kaukaisella seinällä on jokin piste tai maalitaulu niin sitä kohti edetessä voi sen läpi leikata jopa tusina kertaa yhdessä flowdrill:issä.

Sitten kun tämä tuntuu onnistuvan niin voi tuoda mielessä oleva leikattava esine lähemmäs varjonyrkkeilyharjoitusta varten, niin että yrittää hahmotta millä kohtaa terää osuisi kun leikkaa. Jos mielikuvat eivät riitä niin voi vaikka lattialla pistää jonkin takin tai kengän niin että voi etäisyyksiä helpommin verrata ja varmistaa millä kohdalla miekkaa siihen leikkaisi jos se olisi vaikka tatamimatto. Jos on harjoituspelli (voi olla pelkkä seisova harjanvarsi tai nyrkkeilysäkki tai mikä lie löytyy) niin sen kanssa voi varmistaa millä kohtaa terä osuu.

Tämä on erittäin tärkeää hyvään leikkaukseen koska usein harjoitellaan vain sitä että ylipäätään osutaan eikä se millä osaa terää ole niin paljon väliä, minkä takia usein osutaankin vain huonosti leikkaavalla kärjellä. Usein myös terävät miekat ovat lyhyempiä kuin harjoitusfederit ja on hyvä tutustua eri leikkausetäisyyksiin ennen kuin otetaan terävä miekka käteen ja lyödään täysin ohi.

Eli jos ei osaa hallita etäisyyttä niin leikkaaminen kärsii, paljon muunkin ohella miekkailussa.

Aiemmin mainitsemaani ääntäkin (eli tarpeellista nopeutta leikkauksessa) voi harjoitella flowdrill:in avulla, niin että kuuntelee missä kohtaa leikkausta sitä ääntä kuuluu.

Äänen pitää vähintään kuulua leikkaushetkellä—punaiselle väritetty kohta—mutta oikeastaan sen pitäisi tapahtua jo oranssin tai keltaisen sisällä, riippuen siitä miten voimakkaasti pystyy terän kiihdyttämään sillä pidempi matka helpottaa hallintaa huomattavasti.

Näin eri flowdrill:ejä voi soveltaa ja muokata lähes loputtomasti. Tällä tavalla ei pelkästään leikkaajalle rakennu vankka ja turvallinen perusta mutta voi mahdollinen leikkaajaa turvallisesti harjoitella satoja ja tuhansia kertoja ennen kuin aloitetaan mikään oikean esineen leikkaaminen, sillä leikkauksen kuuluu olla pelkkä tsekki jolla varmistetaan että kaikki toimii.

Eli kun terävä miekka annetaan käteen ja pyydetään tekemään oberhau tatamiin, ei tekemisen pitäisi oikeastaan olla yhtään uutta, sillä sitä on jo harjoiteltu satoja kertoja aikaisemmin.

Ja sitten kun oberhau:n osaa niin voi aloittaa harjoitella muitakin leikkauksia—ilman tatamia aluksi, totta kai—kuten Zwerchhau, tai Krumphau ja Schielhau jotka ovatkin mielestäni seuraavaksi helpoimmat leikkaukset. Zwerchhau on melkein rajatapaus että senkin voisi liittää oberhau:n kanssa pakolliseksi leikkaukseksi, mutta koska hallittu ja voimakas Zwerchhau-leikkaus vaatii huomattavasti omaa harjoittelua, niin en usko että sitä kuuluu kaikkien harjoitella. Oberhau:n oppiminen on suurimmalle osalle pitkämiekan harrastajista enemmän hyötyä.

Huomaa, että oberhau on biomekaanisesti erittäin voimakas lyönti, mikä tarkoittaa että kun esimerkiksi tekee Krumphau:ta tai Schielhau:ta tatamiin, tarvitsee kompensoida lisäämällä voimaa ja menemällä lähemmäs tatamia, toisin kuin “haavoittavissa” versioissa joissa usein leikataan kärjellä tai pistetään.

Eli “oikeassa” tekniikassa kun hallitaan vastustajan terää omalla miekalla niin on pidempi etäisyys ja eri painostus kuin leikkauksessa. Kun olen kokeillut “tappavan” Schielhau:n tekemistä esimerkiksi matalaa pistoa tai vahvaa—puhvelimaista—oberhau:ta vastaan, niin sen tehokkuus kärsii verrattuna “haavoittavaan”.Mielestäni siis kyseessä on niche temppu, eikä tarpeeksi tärkeä tekniikka että sitä pitäisi erikseen harjoitella. Joten tehkäämme kaikki enemmän oberhau-flowdrill:ejä josta on hyötyä kaikin puolin.

Edullisen pukumiekan metsästys

Syksyllä 2021 Schranken Kuopion treeneissä puuhasteltiin pukumiekka-oppien kanssa, mutta väärillä välineillä, urheilusäilillä, kun ei muutakaan ollut käsillä.  Säilän terä oli aivan liian kevyt ja löysä. Kalpaakin testattiin mutta se ei toiminut, terä tuntui selvästi paremmalle mutta kokonaisuus ei. Florettiakin testattiin, eikös se ole alkujaan ollut pukumiekan harjoitusase? Mutta neliön mallisella terällä miekkailu ei tuntunut hyvälle ollenkaan.

Ilpo Luhtala SHMS:stä kävi meillä marraskuussa vetämässä päivän pukumiekka seminaarin ja hänellä oli pukumiekkoja mukanaan. Nyt päästiin tutustumaan oikeanlaisiin miekkoihin ja testaamaan mitä homma oli kunnon välineillä.

Miekkatilaus Feather Smallswordsilta. Kuva: Feather Smallswords

Miekkatilaus Serbiasta

Ilpon visiitin jälkeen tiedettiin mitä halutaan. Belgradista löytyi edullinen pukumiekan valmistaja Feather Smallswords, jolta tilattiin neljä pukumiekkaa. Noissa serbialaismiekoissa käytettiin myös kalvan terää, mutta sitä jykevämmän ”Musketeer”-terän sai lisähinnalla, sellaisiin sitten päädyttiin. Toimitusaika oli pari kuukautta ja hinta-arvio oli noin 250–300€.  

Toimitus jäi odottamaan sitä, että valmistaja saisi Musketeer-teriä ukrainalaiselta HF Armorylta. Sitten tulikin mutkia matkaan. Serbifirma sai alkuvuodesta erän Musketeer-teriä, mutta ne osoittautuivat viallisiksi. Toimitusaika venyi myöhemmälle keväälle. 

Sitten alkoikin jo Venäjän hyökkäys Ukrainaan 24.2.2022 ja tuli tieto, että miekkojen teriä saataisiin odotella siihen saakka, että tilanne rauhoittuu. Ukrainalaisilla oli nyt tärkeämpääkin tekemistä. Osa WF Armory henkilökunnasta on siirtynyt Ukrainan armeijan palvelukseen puolustamaan maataan.  Hyväksyttiin sitten kalvan terät tilattuihin miekkoihin (samalla hinta tippui noin pariin sataan euroon). Tätä kirjoitellessa miekkatilaus on jo matkalla Suomeen.

Katsellaan sitten Musketeer-teriä, kun niitä on jälleen saatavilla… WF Armory on aloittanut toimintansa osittain uudelleen huhtikuun alussa: Ne työntekijät, jotka ovat edelleen töissä ovat siirtäneet firman varaston läntiseen Ukrainaan, josta käsin WF Armory toimittaa varastossa olevaa tavaraa. Tuotantoakin on pienessä mitassa käynnistetty.

Kalvan, floretin ja säilän risteytyksestä syntyi 67 euron pukumiekka.

Halpa pukumiekka kalvan ja floretin osista

Jotta päästäisiin eteenpäin pukumiekan kanssa,  piti Kuopion miekkailijoita tutustuttaa ja innostaa alkuvuodesta pukumiekkaan, mutta jos se lähtee siitä että, jokaisen uteliaan täytyy tilata satojen eurojen ase ja odotella sitä kuukausia ei treenaamaan päästä kovinkaan pian. Feather Smallswordsin miekat eivät siis olleet tässä oikea vaihtoehto.

Haaste oli se, mistä löytyisi helposti, nopeasti ja halvalla saatava treeniase? Vastaus tähän löytyi pukumiekkaa opettavalta Milo Thursonilta ja toteutus onnistui Oulun Miekkailutarvikkeella. Milo Thurson opastaa kasaamaan treeniaseen urheilumiekkojen osista. Teräksi sopii kalvan terä, joka on kolmiomainen, kuten monet historiallisten pukumiekkojen terät. Väistimeen sopii floretin väistin ja kahvaksi säilän suora kahvamalli.

Tätä visiota vahvisti nettiä selailemalla vastaan tullut fakta, että kalvan terää käytetään yleisesti pukumiekan treenaamisessa. Tosin se fakta löytyi myös, että terä on hieman liian kevyt ollakseen täydellinen ratkaisu.

Joulukuussa 2021 otin yhteyttä Oulun Miekkailutarvikkeeseen ja alettiin Pekka Tokolan kanssa säätää sopivaa kokoonpanoa miekalle. Pari koekappaletta näitä kalvan, floretin ja säilän osista koottuja pukumiekkoja saatiin tämän vuoden alussa. Miekat tuntuivat kelvollisilta, mutta yksi vika näissä oli: Terä oli laitettu sellaiseen kulmaan kuin kalvassakin. Tämä huomattiin ajatella, vasta miekkoja testatessa, vaikka Milo Thursonin ohjeissa oli tämänkin mainittu. Asia oli korjattu kääntämällä terää 90 astetta. Sitten olikin siinä. Kelvollinen, halpa ja lyhyellä toimitusajalla tilattavissa oleva pukumiekka. Miekan hinnaksi tuli 67€ ja toimitusaika on ollut muutamasta päivästä pariin viikkoon. Nyt on tämän miekkailulajin kokeilun kynnys vedetty niin alan kuin mahdollista.

Ensi reaktiot tästä miekasta olivat Oulun päässä hämmästyneitä ja huvittuneita. Olihan tämä urheilumiekkailijan näkökulmasta aika kerettiläinen viritelmä. Ei kuulemma tämmöistä miekkaa kehtaa julkisesti myyntiin laittaa, mutta tiskin alta näitä voidaan kuitenkin myydä. Kuopion näitä onkin tilattu jo toistakymmentä.

Pukumiekat kokoonpano:

34-330 Kalvan terä (ei sähkö)  30,00
46-104 Ranskalainen ponsi 120 g 5,00€
Värillinen huopaväistintyyny floretille ja säilälle 4,00€
40-86 Teräksinen florettiväistin 100 10,00€
36-60/A Säiläkahva (kuminen, alumiinirunko) 8,00€
KH-4 Terän vaihto / aseen kokoaminen 10,00€
+alv 24%
Hinta yht. 67€

Leikkaus ja HEMA – Osa 1.

Artikkelin kirjoittaja Sebastian Broman aloitti HEMA:n Vaasan Miekkailijoissa 2015. Hän on voittanut leikkauskisoissa HLO:ssa kultaa 2018 ja 2019 sekä hopeaa 2020.

Leikkauksella on outo paikka HEMA:ssa, sillä se ei suoraan perustu mihinkää tekstiin ja manuskaan, niin kuin suurin osa meidän tekemisestä, vaan se on jotain mitä olemme ottaneet mukaan toimintaan hieman sieltä, hieman täältä…

Mitä olen parhaiten pystyn jäljittämään toiminnan alkuperää niin se tulee – niin kuin moni asia tänään – Amerikasta. 90-luvulta lähtien, internetistä on ollut mahdollista ostaa kaikenlaisia miekkoja, kuten ehkä jopa vanhemmat meistä muistavat ja kun tämmöisen terän on sitten ostanut, niin tokihan sitä pitää kokeilla – mutta mihin? Useimmat aloittavat maitokartongeilla ja limutölkeillä, mutta aidoimmat jäbät tottakai tietävät, että Japanissa leikataan rullattuja tatamimattoja, koska nämä ovat lähimpänä oikeita ihmisiä mitä voi leikata ilman, että aletaan leikkelemään oikeita ihmisiä. Tai näinhän kaikki samurai kirjat kertovat.

Mutta tässä asiasta kiikastaakin minun kohdalla.

Sillä Japanissakaan ei olla leikkauksesta—etenkin tatamin—yhtä ja samaa mieltä, sillä useat erittäin taitavat miekkailijat Japanissa ovat vahvasti kritisoineet tatamiin kiintymistä ja hokevat, että se on vain harhaanjohtavaa toimintaa. Oman ymmärrykseni mukaan heillä on joitain aika hyviä pointteja, etenkin kun olen enemmän toimintaan ja tekniikkaan perehtynyt. Kun kerran tatami alunperin onkin Japanista, vaikka olemme vahvasti sitä ottaneet käyttöön HEMA:ssa Amerikan takia, niin mielestäni on tärkeää ymmärtää miten ja miksi sitä on alunperin käytetty.

Eli saavumme tähän artikkeliin.

Nimeni on Sebastian ja olen heiluttanut eri teräaseita lähes koko elämäni. Kakarana yksi ensimmäisistä vahvoista lapsuudenmuistoistani on se kun isäni palasi takomiskurssilta ihka oikean miekan kanssa ja seuraavat päivät, kun juoksin ympäri metsää sen kanssa leikkaamassa lumiukkoja ja kaikenmaailman eri pikkupuita ja oksia. Sen jälkeen on tullut hakattua halkoja ja kaadettua puita noin kymmenen talvea kotinurkilla, sekä raivattua pajupuskia vesurillakin eri ojista, mutta auktoriteettiä tässä aiheessa varmaan eniten antaa HEMA-historiani: Aloitin terävien miekkojen ostamisen heti kun täytin 18. Ajoin paska-pakulla suoraan Jokelaan ja ostin Terä-Asekeskuksesta katanan. Sen jälkeen kun aloitin HEMA harrastuksen, niin alkoipa kertyä enemmän länsimaalaisia pitkämiekkoja ja federeitä kaappiin. Tällä hetkellä siellä niitä onkin vielä se puolisen tusinaa, vaikka onkin niitä tullut rikkottua ja myytyä eteenpäin vuosien mittaa ja kun niitä teräviä keppejä on niin pakkohan niillä on leikata, eikös? Mikä johtikin minut sitten Helsinki Longsword Openiin ja leikkausturnauksiin, joista on tullut napsittua pari mitalia mukaan, jonka jälkeen minua on pyydetty pitämään pari leikkaus-seminaariakin. Eli miekat ja leikkaus ovat suorastaan intohimoni.

Pohja taidoille täten laadittu, jatketaan.

Tahdon tässä artikkelissa laatia kaksi asiaa selkeäksi: Mikä on leikkaus-harjoituksen paikka Japanilaisessa miekkailussa ja mikä sen paikka tämän perusteella pitäisi olla HEMA:ssa.

Aloittakaamme.

Ensimmäinen asia japanilaisista kamppailulajeista mikä pitää ymmärtää on se, että ne ovat kaikki erittäin lokeroituja. Tätä voisi kutsua jopa japanilaiseksi tyyppiviaksi, sillä heidän on erittäin vahva vietti jakaa ja klassifioida eri asiat selkeästi. Tästä on esimerkiksi kendossa hyötyä, kun tekniikan nimi ei ole ”lyönti ylhäältä”, vaan esimerkiksi ”suunta-kohde (diagonaali-päälyönti)” tai jotain tähän malliin, mikä tekee sen oppimisen aika selkeäksi, kunhan ymmärtää kaikki palaset ja sanat erikseen niin melko nopeasti avautuvat kaikki tekniikat mitä harjoitellaan.

Mutta tästä on myös haittaa siinä, että esimerkiksi kun pitäisi opetella tappelemaan, niin kaikki taidot mitkä ”tappeluun” kuuluvat ovat täysin erillään. Pysty-tappelussa on karate, mutta, kun mennään lattialle, niin sitten tarvitaankin judoa. Tämä ei ole niin ihmeellistä meidän nyky-perspektiivistä, kun meilläkin on nyrkkeily ja paini erikseen. Tai ainakin olivat kunnes MMA tuli ja näytti että molempia tarvitaan. Tämä on mielestäni myös länsimaalainen keskiaikaisperspektiivi, kun katsotaan miten paini, tikari, yhden käden miekka, kahden käden miekka, keihäs ja hilpari kaikki tulevat samasta perustasta ja tekniikkapuusta. Kun miekkailussa tullaankin rinnat vastakkain,niin painia tarvitaankin yhtäkkiä paljon enemmän kuin esim. kendo tai olympiamiekkailussa. Veikkaan, että lähes kaikissa HEMA-ryhmissä on joskus nostettu esimerkki siitä, että kun ollan miekat kiinni ja aletaan puhua siitä, että ”tapoit isäni!” jossain leffassa niin ”Saakeli ota sitä kiinni kädestä ja heitä se jätkä vain lonkan yli jo!” Tai jotain vastaavaa.

Ja tämä lokerointi löytyy myös Japanilaisesta miekkailusta: Kun puhutaan kendosta, puhutaan yhdestä erittäin spesifistä osasta miekkailua, ei oikeastaan koko prosessista missä pistettäisiin joku lyhyeksi.

Tätä eroa korostetaaan puhumalla kiritsukesta ja kirioroshista, eli haavoittava- ja kuolettava leikkaus, mutta näitä kutsutaan myös nimillä shodachi ja ninodachi. Eli ensimmäinen- ja toinen miekka. Kendoa voisi kutsua kiritsuken, tai ensimmäisen miekan harjoitteluksi minkä takia se näyttääkin usein HEMA:n harrstajille oudolta.

Kiritsuken ja Kirioroshin eron pystyy parhaiten selittämään käyttämällä nyrkkeilyä esimerkkinä.

Nyrkkeilyssä on paljon erilaisiä lyöntejä, mutta oikestaan vain kahta tarvitaan: jab ja straight. Nämä kaksi lyöntiä, jotka ovat aika samanlaisia, sillä ne ovat molemmat suoria lyöntejä joissa tähdätään vastustajan naamaan, mutta niiden suurimpana erona on että kumpi käsi lyö. Nyrkkeilyssä otellaan niin, että jalat eivät ole täysin vierekkäin, vaan toinen on hieman edessä, vähän niin kuin meillä HEMA:ssakin on. Tämän takia jab tehdään etukädellä ja ilman sen erikoisempaa kehonliikettä. Siinä voidaan ottaa pieni askel eteenpäin tai taaksepäin, mutta keho ei käänny eikä mikään muu kuin etukäsi oikeastaan liiku. Tämän takia jab on aika heikko lyönti. Semmoinen hento ojennus millä ehkä saadaan hieman verta nenästä, mutta joita tarvittaisiin tusina että saataisiin mitään oikea vahinkoa aikaan.

Straight toisaalta tehdään taka-kädellä ja siinäkään ei tarvitse olla mitään erityistä askellusta, MUTTA kun straight heitetään niin koko keho kääntyy ja lihaksia jaloista selän kautta käteen asti aktivoidaan niin että saadaan mahdollisimman paljon voimaa lyöntiin. Jos jab on se millä hyttynen saadaan, niin straight on se millä työnnetään autoa. Eli jos straight osuu vastustajan naaman, tai jopa käsiin naaman edessä, niin se aiheuttaa jo huomattavaa vahinkoa.

Joten miksi jab on sitten niin tärkeä nyrkkeilyssä jos straight on niin paljon vahvempi? Koska se on riskitön ja nopea. Sillä ei rikota asentoa eikä naama aukea turhan paljon vastustajalle, joten vaaraa siitä että sinut pistetään matolle kun käytät sitä on minimaalinen, joten sillä pystytään ”mutustelemaan” vastustajaa ja etäisyyttä: Koska jos jab pystyy osumaan, niin straight pystyy myös HETI osumaan samalla etäisyydellä. Eli kyseessä on meidän vanha ystävä HEMA:sta: FühlenJab löytää paikan missä tunnetaan että kaveri on oikealla etäisyydellä ja straight pistää nokosille.

Ensimmäinen miekka on jab, toinen miekka on straight.

Tämä selittää paljon kendon outouksia – miksi lyönnit ovat niin pieniä ja heikkoja, kun eihän tuolla ketään pystyisi tappamaan; miksi kehon pitää aina olla tietyllä tavalla,  kun lyödään mikä tekee vaikeaksi oikestaan lyödä ”tappavan” kovaa ja miksi pitää juosta ”läpi” lyönnin jälkeen; miksi lyöntipaikat ovat niin vähäiset kun osuma on aina kuitenkin osuma; miksi zanshinia (valmiuden jatkaa ja lyödä heti uudestaan, eli jos huutaa ”JES! Osuin!” niin tuomari voi hylkää lyönnin) pitää aina ylläpitää?

Koska kendo on vain yksi lokero lipastossa. Se on vain jab, jonka jälkee tulee sitten erikseen straight, se tappava lyönti.

Eli jos uhrataan asento pistehippalyönnillä niin, että tarvitaan sekunti tasapainon korjaamiseen, tai lyödään kohtaan mikä ei miekkailu-perinteen mukaan varmista jatko-lyönnin paikkaa, tai jos ollaan kahvilla niin, että haavoittunut vastustaja voisi paeta tai lyödä, niin kiritsuke on ollut täysin hyödytön. Tässä kohtaa itse tatami tulee kuvaan. Seuraava lokero—niin kuin karatesta siirrytään judoon jos kaadutaan maahan—on mikä tahansa perinne missä leikataan terävällä jotain, esimerkiksi iaido, battodo, tai vanhemmat kenjutsukoulukunnat. Näissä sitten taas lyödään kovempaa ja tavalla mitä ei kendossa välttämättä opeteta.

Eli on selkeä jako mitä lyöntejä voidaan käyttää vastustajaa kohtaan (jab, ensimmäinen miekka) ja sitten henkilöä vastaan jota on jo haavoitettu ja on täysin avoin coup de gracea (straight, toinen miekka) varten. Jos Japanilaisia tataminleikkausvideoita katsoo esimerkiksi Youtubesta, niin nopeasti huomaa, että lyöntien samanlaisuus kendolyöntien kanssa on aika pieni.

Tässä tuleekin sitten ongelma HEMA:n suhteen.

Olemme ottaneet tavan Amerikasta, jolloin kaikki tuo perusta välistä on vain kadonnut, kun useimpia heistä ei vain kiinnosta tuo verrattuna siihen miten mahtava leikkausväline jokin miekka on.

Kun nykyään ”HEMA-tyyliin” leikataan tatamia, niin mitä leikkauksia siellä useimmiten nähdään? Oberhau, unterhau, mittelhau totta kai ja tämähän ei ole väärin – nuo kaikki ovatkin tappavia leikkauksia. Mutta entäs Meisterhaut? Kun mietitään esimerkiksi scheitelhaun tai schielhaun paikkaa taistelussa niin eikös se ole tekniikka mitä käytetään vastustajan haavoittamiseksi? Onko krumphau, mikä tähtää joko ojennettuun miekkaan tai käsiin, leikkaus millä kuuluisi tappaa? Tottakai, on olemassa tekniikoita mitkä yhdistävät nämä kaksi teoriaa ja niitä ylistettiinkin Japanissa miekkailutaidon huippuna, esimerkiksi Onoha Itto Ryun Kiriotoshi (ei siis aiemmin mainittu kirioroshi), mitä voidaan suoraan verrata zornhauiin.

Mutta nämä palaset eivät sovi täydellisesti yhteen, koska logiikat ja perusteet eivät täsmää. Meillä kun ei oikein ole kiritsukea tai kirioroshia.

Ottakaamme zwerch.

Sillä pystyy haavoittamaan ja tappamaan kunhan sen oppii vain tekemään, mutta haavoittava ja tappava zwerch ovat täysin erilaisia, vaatien erilaista kehonkääntöä ja jalkojen asentoa: Jos tappavan zwerchin heittää kron torjuntaa vastaan niin voi olla, että se ei mene läpi, siinä missä haavoittava zwerch voikin mennä torjunnan ympäri vaikka onkin heikompi. Taikkapa oikea-vasen haavoittava-tappava tupla zwerch yhdistelmähyökkäys Vom Tagista vastustajan leikkausta tai torjuntaa vastaan: Miten ensimmäisen zwerchin kuuluu kimmota vastakkaiseen, vahvempaan zwerchin? Kun yritän suorittaa tupla zwerchiä leikkauskisoista esim. sparrauksessa, se ei onnistu läheskään yhtö usein kuin jos painostan osumista enemmän kuin leikkausta.

Eli kyse on tekniikkojen vääristymisestä, kun niitä painotetaan eri tavoilla kuin niitä käytettään toisia vastaan.

Ja tässä ei oles edes kyse puhtaasti eri tekniikoiden paikoista, kuten vaikkapa että pitäisi vain karsia krumphau tatamin leikkauksesta… sillä kuten zwerchiä voi käyttää eri lailla, niin voi myös esimerkiksi peruslyöntejäkin – oberhau on yllättävän vaikea monille. Tämän näkee parhaiten siitä kun katsotaan lähes minkä tahansa HEMA-leikkausturnauksen ensimmäisiä roundeja, missä suurimmalla osalla osanottajista ei ole mitään muuta taustaa leikkauksessa kuin heidän HEMA harrastuksensa. Mitä olen nähnyt Helsinki Longsword Openissa sanoisin että puolet jotka kokeilevat eivät onnistuneet edes ensimmäisissä lyönneissä, vaikka kyseessä ovat tekniikat,  mitä he ovat toistaneet satoja ja tuhansia kertoja vuosien mittaan.

Koska ”jab” oberhau ja ”straight” oberhau eivät ole sama tekniikka.

Tämän takia esimerkiksi iaidossa korostetaan miten tiettyjä lyönteja sarjassa tehdään ja millä etäisyydellä. Tiettyjen japanilaisten miekkamestarien mukaan (esim. Nakayama Hakudo joiden mietteitä olen lukenut)  tatamia pitäisi vasta leikata iaidossa kun ollaan huippujen huipulla, ja silloinkin vaan, että tarkastetaan että kaikki tapahtuu oikein. Eli tekniikkasarjaa ei opita ja sitten harjoitella tatamia leikaten kunnes sujuu: Tekniikkojen paikat ja konteksti opitaan ennen kuin ikinä saadaan oikea miekka käteen, koska jos aletaan heti leikkaamaan tatamia, niin se kehittyy täysin omaksi asiakseen siitä.

Koska tatami ei ole ihminen ja jos opettelemme miekkailua, minkä oikea tarkoitus on ihmisten leikkaaminen, niin taitomme kehittyvät outoon suuntaan. Tatamilla ei ole samanlainen sisäinen rakenne tai painojakauma kuin ihmiskehoilla, eikä se reagoi samalla tavalla kun sitä lyödään. Joten voimme todeta, että kyvyt ja taidot jotka kehitettään, jotta voidaan leikata tatamia paremmin voivatkin olla täysin hyödyttömiä ihmisiä vastaan. Eli ne eivät ole miekkailua, ne ovat vain temppuja. Totta kai ne voivat olla erittäin hienoja, mutta loppujen lopuksi ne ovat aina vain kuitenkin temppuja.

Sebastian Broman

Hajonneet miekat uusiokäyttöön

Korjatut messerit.

Vuosien varrella aika moni miekka on hajonnut. Joskus vuosia sitten hajonneiden miekkojen kunnostaminen ja uusiokäyttö alkoi Regenyein messerin katkenneesta nagelista, jonka Marko Saari korvasi uudella. Sittemmin toinenkin messer päätyi samaan korjaukseen ja samalla myös kourain tuli uusittua molemmissa. Sittemmin olen lähettänyt Markon käsittelyyn kaikki hajonneet miekat. Kaikista on saatu aikaiseksi jotain käyttökelpoista, romusta käyttökelpoista.

”Katkennut pitkämiekka” ja Bauenwehr

Katkennut Regenyein pitkämiekka päätyi opetusvälineeksi demostroimaan katkenutta miekkaa liian paljon voimaa käyttäville treenaajille, kuviteltuun tilanteeseen, että miekka ei ihan ollutkaan niin laadukas kun käyttäjä luuli ja ase menee poikki liiasta lyöntivoimasta. Tällä terästä pyöristetyllä tyngällä voi sitten testailla aika turvallisesti sitä, miten se miekkailu sujuu miekan katkettua.

Terästään murtuneesta Regenyein messeristä Marko ideoi bauenwehrin, messeriä lyhyemmän tikarimaisen veitsen, jolla on yllättävän mielenkiintoista miekkailla messeriä vastaan. Marko muotoili terän ja väistimen lisäksi pommerin uusiksi veitsen tasapainottamiseksi.

Yllä ja alla: Pitkämiekoista muotollut yhdenkäden miekat.

Viimeisinpänä Marko muotoili kahdesta katkenneesta pitkämiekasta yhdenkäden miekat. Terän, schiltin ja väistimen muotoilun lisäksi Marko lyhensi kourainta, muotoili pommelin uusiksi ja tasapainotti aseet.

Kaikille näille entratuille aseille on löytynyt enemmän tai vähemmän käyttöä. Lisää vastaavia taas kun joku ase hajoaa.

Lisäksi olet teroituttanut Markolla kolme vanhaa jo käytöstä poistettua Pavel Mocin bluttia pitkämiekkaa terävillä miekoilla treenailua varten ja lisäksi säädettitn vielä yksi Pavel Mocin terävä miekka leikkuutreenaamiseen tasapainottamalla ja teroituksella.

Pukumiekka – uusin ihastukseni

Kuva: Mika Vesterinen.

Samalla Kuopion visiitillä kun Ilpo Luhtala kävi Kuopiossa vetämässä seminaarin Brittiläisestä sotilassapelista marraskuussa, veti hän toisena päivänä Schranken Kuopion ryhmälle suljetun seminaarin pukumiekasta.

Syksyn mittaan Schranken Kuopion treeneissä on vähän tunnusteltu skottilaisen Sir William Hopen pukumiekkaoppia 1600- ja 1700-lukujen taitteesta ja innostuttu aiheesta. Ilpo opetti meille pukumiekkaa John MacArthurin vuonna 1780 julkaiseman The Army and Navy Gentleman’s Companion -kirjan mukaan. Erittäin viihdyttämää puuhaa! Tätä on pakko saada lisää.

Ilpo Luhtala. Kuva: Mika Vesterinen.

Me olemme käyttäneet säiliä tässä syksyllä, mutta ne eivät tyydytä ollenkaan. Terä on aivan liian taipuisa. Ehkä kalvan terä ja floretin tai säilän suorakahva olisi kelvollinen halpa harjoitusväline. Onnistuuko Sellainen kombinaatio? Tätä täytyy selvitellä Oulun suunnalta. Nyt kuitenkin pääsin miekkailemaan Ilpon mukanaan tuomilla pukumiekoilla. Se tuntui sen verran hyvältä, että miekkojen tilaaminen tuli välittömästi toteutettavien asioiden listalle.

Ilpon mukanaan tuomat pukumiekat. Kuva: Mika Vesterinen.

Aluksi näytti siltä, että pukumiekkoja tilaaminen ei olekaan niin helppo operaatio. Miekkojen valmistajia ja ainakaan kohtuu hintaisia miekkoja ei sitten tuntunut oikein löytyvän. Kunnes pelastus löytyi Belgradista Serbiasta. Sieltä löytyi Feather Smallswords. Firman ovat näemmä löytäneet muutkin, koska tilausjonossa oli heillä noin 90 miekkaa ja toimitusaika venyi neljän ja puolen kuukauden päähän maaliskuun loppuun 2022.  Feather Smallswordsin Predrag Agatonović tarjosi meille väistintensä prototyyppejä, joita oli jäljellä neljä kappaletta, kaikki erilaisia. Siten toimitusaika lyhenisi.

Feather Smallswordsin prototyyppejä jotka ostettiin. Kuva:Feather Smallswords.

Näinpä Schranken Kuopiolle tulee sitten neljä väistimistään erilaista pukumiekkaa. Miekkailemaan niillä päästää ehkä jo tammikuussa. Joudumme odottamaan kuukauden verran sitä, että serbialainen firma tilaa Musketeer-terät miekkoihin Ukrainasta HF-Armoryltä. Miekat olisi saanut pikaisemmin kalvan terillä, mutta halusimme jyhkeämmät terät. Musketeer-terä on kaksi kertaa leveämpi kuin kalvan terä ja siten lähellä historiallisia pukumiekkoja. Pituutta terälle otettiin 83cm

Hintaa miekalle kertyy Musketeer-terällä 165 euroa (Kalvan terällä hinta olisi ollut 120€). Tähän tulee toki päälle vielä rahti, tulli ja liikevaihtoveto.

Sapeliseminaarista vaihtelua korona-arkeen

Kuva: Mika Vesterinen.

Kulttuurikilta Schranken järjesti marraskuussa Kuopiossa Brittiläinen sotilassapeli ja broadsword -seminaarin Opettaja toimi Ilpo Luhtala School of European Swordsmanship -miekkailukoulusta Helsingistä. Osallistujia oli semmassa mukana Kuopion Savon Miekan jäsenten lisäksi myös Oulusta ja Joensuusta. Oli mukava päästä taas juttelemaan muiden seurojen ihmisten kanssa ihan livenä pitkästä aikaa. Korona kun pitänyt aika pitkään huolen, että varsin omissa porukoissa ollaan pääosin pyöritty. Nyt taas näyttää korona tilanne huonontuvan, joten taitaa tämmöiset olla harvinaista vaihtelua perusmeininkiin vielä lähitulevaisuudessakin…

Seminaarissa käytiin läpi brittiläisen sotilassapelin oppeja Roworthin teoksesta ”The art of defence on foot with the broad sword and sabre”. Teoksesta on olemassa ainakin kolme eri painosta, vuosilta 1798, 1804 ja 1824. Lähdeteoksena oli nimenomaan vuoden 1824 painos, johon oli lisätty uutta sapelin käsittelyoppia, jota britit olivat oppineet Napoleonin sodissa. Seminaarin lopulla tutkailtiin George Silverin Broadsword -opin eroja sapelitekniikoihin ja tässä oli lähteenä  ”Paradoxes of Defence”-opus vuodelta 1599.

Uusi HEMA-seura Espooseen – Gladiolus School of Arms keskittyy Fioren oppeihin

Espoossa on kevään 2021 syntynyt uusi HEMA-seura Gladiolus School of Arms. Seuran puheenjohtaja Auri Poso löytyi antamaan tietoa uudesta seurasta. Historiallisen miekkailun harrastamisen hän on aloittanut vuonna 2002 ja kertoo lajitaustastaan näin: ”Aloitin harrastuksen SESHin salilla Guy Windsorin johdolla Jakomäessä ja olin yksi ensimmäisistä free scholareista ja tunninvetäjistä. Vuoden 2005 jälkeen harrastus jatkui satunnaisena, kunnes 2021 elämä antoi myöden aloittaa uudelleen. Fioren pitkämiekka on vahvasti oma lajini.”

Gladiolus School of Armsin treenit 18.9.21. Vasemmanpuoleisena mustissa Daniel O’Donovan, keskellä Linza Itkonen ja oikealla Mikko Hänninen. Kuva: Auri Poso.

”Pk-seudun harjoitusmahdollisuuksien vähyyden vuoksi lähdin perustamaan omaa treenipiiriä. Olemme treenanneet yhdessä viime keväästä, ensin ulkona Leppävaaran urheilupuistossa ja nyt Kannelmäessä”, kertoo Auri, ”Gladiolus School of Arms aloittelijaystävällinen harjoitusryhmä, jonka painopiste on pk-seudun länsipuoli.” 

Tällä hetkellä seura treenaa tiistaisin ja lauantaisin Kannelmäessä Fysio Sakuran tiloissa. Treenit keskittyvät Fiore dei Liberin Armizareen. Lähdemateriaaleina ovat Fior di Battaglia / Flos Duellatorum ja Guy Windsorin tuottama materiaali Fioren opeista.

”Tunnit ovat ohjattuja eli tarjoamme myös varsinaista opetusta, Tervetulleita mukaan ovat sekä kokeneet harrastajat että aloittelijat; lainamiekkoja ja -tikareita on muutama, mutta lähtökohtaisesti treenataan omilla varusteilla”, selvittää Auri seuran toiminnasta, ”Tunnit pidetään pääsääntöisesti englanniksi, mutta varmistamme toki, että kaikki osallistujat pysyvät juonessa mukana.”

Gladiolus School of Armsin treenit 18.9.21. Kuva: Auri Poso.

Yhdistys on perustamisvaiheessa ja tällä hetkellä näyttää siltä, että se aloittaa toimintansa kahdeksan jäsenen voimin.  Seuran hallituksesta löytyvät puheenjohtaja Auri Poso seuraavan henkilöt:

Daniel O’Donovan, varapuheenjohtaja. HEMAisti vuodesta 2015. Daniel treenasi Cork Blademastersissa kunnes muutti Suomeen vuonna 2018. Vuonna 2019 hän aloitti uudelleen aktiiviharrastuksen EHMSin salilla, ja liittyi Gladiolukseen ensimmäisten joukossa vuonna 2021.

Christina ”Linza” Itkonen, sihteeri. Historiallinen miekkailija vuodesta 2021. Linza aloitti teräaseiden heiluttelun opiskelemalla näyttämömiekkailua Louisiana Tech Universityssa 2000-luvun alussa, mutta elämä heitti hänet yllättäen aseettomana Suomeen. Linza oli ensimmäisten Gladiolus-treenaajien joukossa vuonna 2021.

Mikko Hänninen, taloudenhoitaja. Historiallinen miekkailija vuodesta 2003. Mikko aloitti treenaamisen SESHin salilla vuonna 2003, ensin aktiivisemmin ja ajan kuluessa vähemmän. Välissä ehti kulua jopa vuosikymmen ilman yhtään miekaniskua. Kuullessaan Espoossa avautuvasta treenimahdollisuudesta Mikko lähti välittömästi mukaan.

”Kunhan yhdistyksen perustaminen saadaan plakkariin, niin suunnitelmissa on päästä varaamaan liikuntatiloja Espoon puolelta, sitten jäsenhankintaa ja toiminnan laajentamista. Suunnitteilla on myös seuran omille jäsenille miniseminaareja esim. kehonhuollosta ja turvallisesta kaatumistekniikasta. ”, kertoo Auri suunnitelmista lähitulevaisuudelle, ”Loppuvuodesta pääsemme järjestämään Guy Windsorin opettaman seminaarin, johon todennäköisesti voivat osallistua myös seuran ulkopuoliset. Tiedotamme asiasta myöhemmin syksyllä tarkemmin”

Gladiolus School of Armsin kotisivut löytyvät täältä: https://gladiolusschoolofarms.yhdistysavain.fi/

Treeneistä ilmoittava Facebook-ryhmä täältä: https://www.facebook.com/groups/gladiolusschoolofarms

John Taylorin 10 harjoitusta Broadswordille vuodelta 1799

John Taylorin 10 harjoitusta Broadswordille -1799 Sapeli-pääsivun alle on lisätty englantilaisen sotilassapelin opetusmateriaalina käytetyn John Taylorin 10 harjoitusta Broadswordille vuodelta 1799. Sivulla on myös jatkolinkit Kulttuurikilta Schrankenin rinnakkaissivuille, josta löytyy kaavion jokainen kaavion harjoitus omalla sivullaan suurennettuna. Näistä muodostuu yhteensä 12 sivun kokonaisuus.

Palvelintilan tilan säästämisen vuoksi en julkaise kuvia uudelleen täällä.