Hema käyntiin Vanajan Susissa

vanajans2.jpg

Näyttää siltä, että historiallinen miekkailu on levinnyt jälleen uuteen kaupunkiin kun Joni Karjalainen on aloittanut treenien vetämisen Vanajan Susissa Hämeenlinnassa. Kysellään Jonilta vähän lisää aiheesta.

 Mikä vei sinut Oulusta Hämeenlinnaan?

– Sain suoritettua opintoni arkeologian puolelta Oulun yliopistossa, minkä jälkeen olikin sitten aikeissa ryhtyä kirjoittamaan väitöskirjaa. Samalla hain myös aiempaa laajemmalla otteella töitä ympäri Suomea ja satuin huomaamaan, että Hämeen linnaan haettiin oppaita töihin. Hain paikkaa, pääsin töihin ja pari viikkoa sen jälkeen minut siirrettiin sijaistamaan linnan yleisötyökoordinaattorin virkaa. Eli perinteinen töiden perässä muuttaminen on kyseessä.

Sinä olet alkanut vetää hema-treeniä Vanajansudet historianelävöitysseurassa. Miten pitkään hema-toiminta on seurassa jatkunut?

– HEMA-toiminto alkoi Vanajan Susissa vuoden 2018 syksyllä, kun kävin ensin pitämässä seurassa pari esittelykertaa Fioren pitkämiekasta. Sen jälkeen seuran jäsenet toivoivat, että HEMAsta tulisi viikinkimiekkailun ohelle pysyvämpi osa seuran toimintaa.

Sinullahan on pitkätausta historiallisen miekkailun parissa. Kerrotko siitä jotain?

Historiallisen miekkailun aloitin kesällä 2009 eli kymmenen vuotta on vierähtänyt lajin parissa täyteen. Samana vuonna järjestin Oulussa historiallisen miekkailun alkeiskurssin, jonka vetäjänä toimi Ilkka Hartikainen. Heti tämän jälkeen historiallinen miekkailu tuli osaksi Oulun Miekkailuseuran toimintaa, mistä kiitokset Teemu Tokolalle. Lukuun ottamatta vuoden mittaista vaihto-opiskeluvuotta, opetin seurassa historiallista miekkailua kevääseen 2018 asti. Sen jälkeen tuli pieni tauko, mutta Vanajan Susien treenien kautta olen taas ryhtynyt aktivoitumaan. Oulussa opetin Fiorea, I.33:sta ja hieman Alfred Huttonin sotilassapelia. Lisäksi viimeisen vuoden ajan vedin myös oululaisen viikinkimiekkailuryhmän treenejä.

Joskus aikaisemmin jossain vaiheessa ehdottelin, että pistä hema-hommat pystyyn Hämeenlinnaan. Silloin se ei onnistanut. mistä mielenmuutos?

Ihan heti Hämeenlinnaan muutettua minulla ei ollut kovin paljoa vapaa-aikaa varsinkaan uuden viran vuoksi. Suurin osa kesästä 2018 meni työhön opetellessa, sillä vastuualueenani on linnan museopedagogiikka ja tapahtumien tuottaminen. Syksyllä aikaa alkoi olla taas paremmin käytettävissä ja miekkailun jatkaminen tuntui mukavammalta ajatukselta kuin kesän kiireiden keskellä.

Miten toiminta lähti käyntiin?

Toiminnan aloittaminen lähti muhimaan jo toukokuussa 2018, kun pidin linnalla luentoa keskiajan kamppailukirjoista osana linnan Turnajaisviikonloppua. Yleisössä oli yksi Vanajan Susien jäsen, joka kysyi, että pystyisinkö pitämään heille syksyllä pari esittelykertaa pitkämiekasta. Kesän aikana seurallakaan ei ollut kovin aikaa treenien järjestelyihin, sillä heillä ei ollut kesäajalle sisätreenitiloja ja elävöitysseurana heidän kalenterinsa oli melko täynnä erilaisia tapahtumia. Syksyllä aikataulut osuivat paremmin yksiin ja siitä se sitten lähti.

Miten paljon olet porukkaa saanut mukaan?

Porukka on ottanut pitkämiekan hyvin innostuneesti vastaan ja useimmilta löytyy jo oma pitkämiekka sekä joitain varusteita sparraamiseen. Yleensä treeneissä on ollut neljästä kahdeksaan henkeä, mikä on toiminut hyvänä ydinporukkana. Näiden lisäksi on vielä muutamia henkilöitä, jotka eivät töiden, opiskeluiden tai muiden syiden vuoksi pääse treeneihin säännöllisesti.

Mitä teidän treeniohjelmassa on? Tällä hetkellä harjoittelemme Fioren pitkämiekkaa, mutta ajatuksena olisi käydä jossain välissä myös tikaria läpi.

Miten tiuhaan treenaatte ja missä?

Syyskuusta alkaen treenaamme kerran viikossa Hämeenlinnan lyseon alasalissa osoitteessa Linnankatu 12-14 klo 19.30-21.00. Sisätreenit jatkuvat ensi vuoden toukokuuhun saakka.

Minkälaisia tavoitteita sinulla on tulevan suhteen?

Tällä hetkellä tavoitteena olisi aktivoida itseä enemmän miekkailun saralla ja luoda tänne Hämeenlinnaan vakaa pohja historialliselle miekkailulle. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja viekö tie taas toiselle paikkakunnalle linnan sijaisviran päättyessä, joten sen tarkempia suunnitelmia en osaa sanoa.

Jos joku tämän haastiksen lukija haluaisi liittyy Vanajan Susien hema-toimintaan mukaan, miten hänen pitäisi toimia ja keneen ottaa yhteyttä?

– Toimintaan pääsee mukaan ilmoittautumalla Vanajan Susien pitkämiekkakurssille. Facebookista löytyy jo tapahtuma, mistä saa lisää tietoa kurssista, maksuista ja ilmoittautumisesta: https://www.facebook.com/events/2280618322055449/

– Ja tuolta löytyy myös samat tiedot treeneistä, jos some ei ole vaihtoehto: https://www.vanajansudet.com/kurssit

Säännöllinen HEMA -toiminta käyntiin Lahdessa

Juho Ålanderin testattava Cold Steelin synteettinen rondel: ”Ihan hyvä vehje, vaikkei kauheasti olla ehditty treenaamaan. Luulisin että toi haava tuli pakettia avatessa, mutta huomasin vasta myöhemmin, eli se on turvallisempi kuin paketti, jossa se tulee. kyllä tällä ihmisen tappaa, mutta ei pistämällä.'”

Keväällä Lahdesta kantautui tietoa että siellä oli syntymässä hema-toimintaa, Niinpä uteliaana haastattelin toista toiminnan käynnistäjää Teppo Suomista (ks. Lahteen syntymässä uusi historiallisen miekkailun seura)

Tuossa vaiheessa koossa oli kaksi Jyväskylän historiallisessa seurassa aikaisemmin hemaa harrastanutta miekkailijaa Teppo Suominen ja Juho Ålander. Heillä oli toiveena hema-toiminnan kehittäminen Lahdessa.Teppo Suomisen rooli hommassa jäi toiminnan käynnistykseen sillä hänen tie vei työn perässä Helsinkiin. Juho Ålander jatkoi yksin. Ongelmana ollut harjoitustilan puute on ratkaistu. Tätä nykyä miekkailutreenit pyörivät Lahdessa säännöllisesti, lokakuun alusta lähtien treenit ovat olleet kerran viikossa.

Treenien teema on Fiore dei Liberin italialaisessa miekkailussa ”suurimmalla osalla ei aikaisempaa kokemusta.Joten, treeneissä on lähdetty liikkeelle Fioren alkeista.Tikaria, pitkämiekkaa ja painia, tosin painiin ei ihan kauheasti olla vielä ehditty,” kertoo Juho, ”Kiinnostusta on porukalla muuhunkin Fioressa ja sen ulkopuolella, mutta nyt mennään noilla koska niitä mä pystyn opettamaan. Sitten kun perusteita rupeaa olemaan enemmän, niin sitten voidaan lähteä yhdessä tutkimaan muita juttuja.”

Mitään nettisivuja ei Lahden porukalta löydy toiminnan esille tuomiseksi. Mukaan on silti löytänyt kymmenkunta lajista kiinnostunutta:

”Ei olla muutenkaan mainostettu toimintaa erikoisemmin, suurin osa porukasta on itse ottanut yhteyttä swordman.fi:n artikkelin luettuaan”, toteaa Juho.

Juho Ålander.

Seura organisaatiota ei Lahdessa ole pistetty pystyy, eikä ole aikomuksena ihan lähiaikoina näin tehdä porukalla ei myöskään ole oikeastaan vielä mitään virallista nimeä. ”Tällä hetkellä puhutaan itse lähinnä historiallisesta miekkailusta Lahdessa”, kertoo Juho, ”Ihan perusfiorea tehdään hissukseen eteenpäin tälleen epäviralliselta pohjalta.”

Jos miekkailu Lahdessa kiinnostaa, niin mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Juho Ålanderiin: +358408356164, juhoalander(ÄT)gmail.com

JHMS:n ratsuhema-lähteet ja treenaaminen hevosten kanssa

Sara Vertasen ottama kuva Hakkaa päälle -tapahtumasta vuodelta 2016.

Kyselin Tuuli Salmilta Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seuran hema-lähteistä ja sitä, minkälaisia asioita he hevosten kanssa treenailevat. Tuuli vastaili varsin perusteellisesti aiheeseen, jossa mennään minun tietotaito- ja ymmärrystason ohi, joten katsoin viisaammaksi julkaista Tuulin selvityksen kokonaisuudessaan. Näin Tuuli kertoili…

Miekan ja painin osalta harjoittelemme Fioren materiaalin pohjalta. joitakin vuoharjoituksia teemme myös saksalaishenkisinä, mutta ne ovatkin muiden kuin meidän kehittämiä.

Keihäässä Fioren lisäksi olemme lainanneet modernia Working Equitation-tyyliä, ja osin Rohan tallien klinikalla käytyjä skill at arms -harjoitteita. Myös klassiset ratsastusmestarit mm. Grisone, Cavendish ja Dom Duarte yms. toimivat lähteinä. Itse luen paljon kaikenlaista kirjallisuutta aina kaivausraporteista oman alani, eli eläintieteen julkaisuihin asti, sillä laji kiinnostaa minua hyvin monesta eri kulmasta tarkasteltuna.

Hevosten kanssa harjoitellaan joko maasta tai ratsain, mutta jokainen treeni aloitetaan sillä, että ne tutustuvat kulloinkin käytössä oleviin harjoitusvälineisiin maasta käsin. Eli ratsastaja esittelee kaiken ensin kävellen itsekin. Samalla nähdään, onko hevosen koulutuksessa jotakin korjattavaa siedätyksen suhteen, Eli sen suhteen, että se hyväksyy aseet ja välineet ja niistä lähtevät äänet, hajut ja liikkeet.

Lämmittelyssä minulla on aina ajatuksena ratsastajan ja hevosen lihasten lämmityksen lisäksi se, että ratsastaja alkaa luottamaan hevoseensa ja olemaan osa ratsukkoa, eli tiimiä. Ilman tiimiä ei nimittäin ole yhteistä päämäärää, ja ratsumiekkailussa se yhteinen päämäärä on todella iso osa hommaa.

Lämmittelyjen jälkeen tehdään joko miekkatreenejä tai skill at arms -ratoja erilaisin kokoonpanoin, painia, keihästä tai joskus erilaisia hevospelejä. Usein osa harjoituksista tähtää siihen, että ratsukko lähestyy vastustajaa tai tehtävää oikein. Käytännössä teemme paljon erilaisia pujottelu- ja lähestymistehtäviä, joissa yhdistyy oikea asento ja etäisyys kohteeseen.

Painia hevosen selässä. Kuva: Tuuli Salmi.

Erilaisten pelien ja tehtävien avulla ratsastustaito ja asetaito yhdistetään samaan pakettiin. Osa ratsastajista kaipaa aina vähän harjoitusta uskaltamisen suhteen, joten aika paljon teemme myös vauhdikkaita harjoitteita, joissa tärkeintä on löytää rentous ja luottamus hevoseen.

Pyrin myös siihen, että tunti lopetetaan oikeassa mielentilassa eikä kellon mukaan, useimmiten tästä syystä pyydän ratsastajat ottamaan satulat pois ja loppuverryttely tehdään ilman satulaa.

Meillä on tarkoitus aloittaa syksyn tullen myös ratsastusjousiammunnan harjoittelu säännöllisemmin, kun porukassa on nyt sen opetuksesta ja lajista allekirjoittanutta enemmän syttynyt harrastaja. Meillä on toki myös erikseen istuntatunteja sekä maastakäsittelykertoja, joiden aikana on tarkoitus luoda parempi pohja aseiden käytölle ratsain. Hevosten kanssa käydään myös maastossa ja kursseilla oman tallin ulkopuolella.

Iso kiitos harjoitusten onnistumisen kannalta kuuluu myös tallinpitäjälle, eli Kirsi Haasaselle, joka pitää hevosensa isoissa pihatoissa, jolloin hevosilla on paljon vapaata liikuntaa ja niiden laumasosiaalisuus on ihan eri luokkaa kuin karsinahevosilla yleensä. Näin hevosilla pystyy ensinnäkin ratsastamaan hyvin lähekkäin, ne tykkäävät leikkiä ja pelata eli erilaiset vauhdikkaatkin pelit eivät henkisesti pelota niitä, ja toisaalta ne ovat paremmassa peruskunnossa ja kykenevät suorittamaan vaikeampiakin tehtäviä ja pidempiä treeniaikoja.

Sen verran pitää mainita omasta taustastani, että minä en opeta enkä ohjaa ratsastusta, eikä minulla ole koulutusta sille alalle. Pidän itseäni korkeintaan keskinkertaisena ratsastajana, ja se onkin minun suurin heikkouteni tällä hetkellä. Käyn säännöllisillä ratsastustunneilla ja pyrin kouluttamaan itseäni eteenpäin, ja kannustan kaikkia harjoittelijoitamme käymään ammattilaisten tunneilla. Minä vedän vain ratsumiekkailua. Tulevaisuudessa asian laita on toivottavasti toinen, mutta ei ennen, kun saan toisen tutkintoni alta pois!

PARI VIDEOKLIPPIÄ

Ratsu&Miekka-video vuodelta 2016 vuodelta:

Vuoharjoitusvideo JHMS:stä:

Lue koko syksyn 2017 ratsuhema-artikkelisarja:

  1. Intro: Ratsuhemaa miekan mitan päässä hevosista.  (28.8.17)
  2. JHMS:ssa ratsuhemaa vuodesta 2010.  (1.9.17)
  3. Ratsuhemaa EMAC:issa vuodesta 2014.  (2.9.17)
  4. Ratsuhemaa EHMS:ssa.  (9.9.17)
  5. JHMS:n ratsuhema-lähteet ja treenaaminen hevosten kanssa.  (13.9.17)
  6. Miten päästä alkuun ratsuhemassa? (1.10.17)

Ratsuhemaa EHMS:ssa

Kuva: EHMS.

EHMS on turhia ulkopuolisille mainostelematta pyörittänyt myös ratsuhemaa parin kurssin verran ja puuhamiehenä on toiminut Marko Hanhisuanto yhdessä Hanna Kallion kanssa.

”Itselläni lähti miekkailusta, jousiammunnasta ja historian elävöityksestä ja sitten alkoi kiinnostaa ratsain miekkailu ja jousiammunta. Aloitin ratsastuksen menemällä ihan normaalin ratsastuskouluun reilut 10 vuotta sitten ja perusratsastuksessa kehityttyäni menin Rohan tallin leirille, jossa opeteltiin eri asetekniikoita, turnajaisratsastusta ja stunt-ratsastuksen alkeita”, kertoo Marko omasta ratsastustaustastaan, ”Vuosia ratsastin muutaman eri yksityisomistajan hevosia ja parilla niistä harjoittelin myös aseiden kanssa lähinnä turnajais- ja jousiammuntaratsastusta. Joihinkin muihin kursseihin olen myös vuosien varrella osallistunut – mm. niin sanottu Natural Horsemanship ja karjapaimennus – ja ne ovat laajentaneet hevostuntemusta ja hevosen käyttöä työskentelyyn. Nykyisin hevosten kanssa vietetty aika on epäsäännöllistä, sillä muut harrastukset, työ ja lasten harrastukset tekevät vaikeaksi panostaa aikaa lajiin.”

Marko Hanhisuanto. Kuva: Ansku Wallenius.

Lähteenä Marko ja Hanna käyttävät Fiore dei Liberin Fior de Battagliaa. Vakiotreenejä ei EHMS:ssä ole ainakaan vielä. Peruskursseille osallistujia on haettu EHMS:n sisäisesti ja näin tullaan toimimaan ilmeisesti myös tulevana syksynä. Tällä hetkellä EHMS:ssä on vajaat 15 henkeä käynyt ratsuheman peruskurssin.

Seuran ensimmäinen ratsuhema-kurssi oli syksyllä 2016 ja toinen loppukeväällä 2017. Molemmat sisälsivät ensin perehdytyksen maasta käsin tekniikoihin salilla noin kolmen tunnin ajan yhtenä kertana. Näissä harjoituksissa harjoiteltiin perusvaroasentoja ja lyöntejä, torjuntoja ja pistoja niistä.

Mukaan otettiin heti liike kohti vastustajaa simuloiden hevosella lähestymistä. Siinä on tarkoitus pystyä tekemään tekniikka kohdatessa molempien edetessä ja ilman pysähtymistä. ”Käytännössä ehtii siis enintään kaksi tekniikkaa tehdä, kuten torjunta ja siihen riposte ja sitten tilanne onkin jo ohi”, kertoo Marko, ”Toki tekniikoita on myös pysähtyneeseen tilanteeseen, jossa hevoset ovat vastakkain tai vierekkäin ja näistä voi miekkailla tai käyttää painitekniikoita. Näitä emme juuri kuitenkaan perusteissa harjoitelleet, sillä se edellyttäisi parempaa hevosen hallintaa ja ratsastustaitoa sekä hallittua maahanvientiä ja pudottautumista hevosen selästä.”

Aseena käytettiin vain miekkaa, koska se on kaikille osallistujille tutumpi kuin esimerkiksi peitsi tai keihäs. Varsinaisessa ratsastusosuudessa kurssilaiset olivat hevosen selässä yhteensä noin kolme tuntia jaettuna kahteen jaksoon ja tauko välissä. ”Ratsastustaito oli kirjava ja moni ei ollut käytännössä ratsastanut ollenkaan ja toiset olivat kokeneita ratsastajia lähinnä englantilaistyylisestä kouluratsastuksessa, joka on ratsastuskoulujen ’standardi’ Suomessa”,  pohtii Marko. Ohjelmaa mukautettiin kunkin taitotason mukaan, mutta päivän päätteeksi kaikki saivat toteutettua vähintään hallitun hyökkäyksen paikallaan olevaan kohteeseen käynnissä lähestyen ja ohi ratsastaen. Kohteena toimi ohjaaja maassa tai hevosen selässä. Lisäksi harjoiteltiin yleistä hevostaitoa ja kaikki kurssilaiset hakivat ja palauttivat hevoset laitumelle sekä varustelivat ne.

EHMS:n yhteistyötalli Launosten kartano on western-talli ja sen hevoset ovat tottuneet western-tyyliseen ratsastukseen, joka sinänsä auttaa hema-tyyliin paremmin kuin ensin englantilaistyylinen kouluratsastus. Samoin satulat ovat tukevampia ja siten lähempänä hema-aikakauden satuloita tarjoten vakaamman alustan satulassa toimimiseen.

Yhteistyötallin omistaja on omalla tahollaan hakenut lisäoppia lajiin kuuluvaan ratsastukseen ja aseen käsittelyyn, joten toiminnan kehittymiseen on olemassa pieniä odotuksia.
”Katsotaan senkin osalta, miten tekeminen kehittyy”, Marko miettii, ”Osaaminen hevosheman on vielä ohutta Suomessa ja täällä on kyllä keskiaikaista ratsastustekniikkaa hyvin tuntevia osaajia, muttei heillä sitten vastaavaa osaamista lähteisiin perustuvasta aseen käytöstä. Siten on hienoa, että hyvin ratsastusta osaavat ovat entistä tiiviimmin kohdanneet hyvin hemaa tuntevia miekkailijoita ja paljon hyvää on jo saatu aikaan.”

Kuva: EHMS.

Lue koko syksyn 2017 ratsuhema-artikkelisarja:

  1. Intro: Ratsuhemaa miekan mitan päässä hevosista.  (28.8.17)
  2. JHMS:ssa ratsuhemaa vuodesta 2010.  (1.9.17)
  3. Ratsuhemaa EMAC:issa vuodesta 2014.  (2.9.17)
  4. Ratsuhemaa EHMS:ssa.  (9.9.17)
  5. JHMS:n ratsuhema-lähteet ja treenaaminen hevosten kanssa.  (13.9.17)
  6. Miten päästä alkuun ratsuhemassa? (1.10.17)

JHMS:ssa ratsuhemaa vuodesta 2010

Kuva hakkaa päälle tapahtumasta 2016 (Sara Vertanen)

ENSIASKELIA 2010 – 2015

Kirsi Haasanen ja Tuula Salmi ovat suomalaisen ratsuheman pioneereja. Heman pariin he olivat tulleet mukaan samaan aikaan kesällä 2007, mutta ensiaskeleita ratsuhemaan he ottivat muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 2010 Kirsi Haasasen ostettua ensimmäisen oman hevosensa nimeltään Þrá frá Njarðvík, eli Thrá tai tuttavallisemmin Kisi. ”Piti tietenkin heti kokeilla, mitä hevonen tuumaa aseista ja miten miekkaa ylipäätään hevosen selässä käytetään”, kertoo Tuuli. Treenit olivat tuolloin hyvin satunnaista, ja keskittyivät muihin hevosasetaitoihin kuin miekkailuun, lähinnä siitä käytännönsyystä, että ratsumiekkailuun tarvitaan kaksi ratsukkoa.

Tilanteeseen tuli parannusta vuonna 2012 kun Kirsi hankki toisenkin islanninhevosen, Asin. ”Pääsimme treenaamaan enemmän ja useammin”, muistelee Tuuli. Treenaaminen oli kuitenkin edelleen satunnaisesta, mutta samana vuonna kaksikko teki jo pieniä demoesityksiä hevosasetaidoista mm. tallin omissa juhlissa ja tapahtumissa. Otimme hevoset mukaan myös Tupaswillan keskiaikamarkkinoille Laukaaseen elävöitysporukkaamme, Tuuli kertoo.

Ratsuhema-treeniä vuodenta 2012 (kuva: Tuuli Salmi).

Vuonna 2013 kaksikko otti ensimmäiset haparoivat askeleet kohti ratsastusjousiammuntaa ja he siedättivät hevoset myös jousiin ja nuoliin, sekä kävivät Suomen Ratsastusjousiampujain Liiton ja Dalecarlian Horse Adventuresin leireillä.

Tupaswillan keskiaikamarkkinoilla he toteuttivat ensimmäisen pienen turnajaishenkinen näytöksen kesällä 2013 ja näytökset ovat jatkuneet siellä vuosittain joka kesä.

Harjoittelu oli edelleen hyvin satunnaisesta. ”Lähinnä treenien puute johtui siitä, että Kirsin hevoset olivat vuokrapaikoilla tallilla, jossa kentän varaaminen oli aina hommansa, ja toisaalta meiltä puuttui aktiivinen treeniporukka”, Tuuli harmittelee ja hevosten kanssa tuli lisää vastoinkäymisiä: ”Asi jouduttiin kaikkien meidän suureksi suruksi lopettamaan jalkavaivojen vuoksi, ja näin meillä ei taaskaan ollut kuin yksi hevonen.”

Syksyllä 2013 Kirsi osti uuden hevosen islanninhevosruuna Rökkvin ja muutti hevosineen omalle tilalleen ”Asiat lähtivät taas uuteen nousuun”, kertoo Tuuli, ”treenailimme pihatiellä ja pihassa, sillä tallilla ei vielä ollut kenttää.” Samana syksynä Tuuli hankki ensimmäisen oman hevosensa, lämminveritamma Paulan. Hevonen asui ensimmäisen talven Keuruulla, ja talven aikana Tuuli siedätti sen aseisiin. ”En kuitenkaan päässyt sen kanssa oikein alkuun, koska hevonen oli luonteeltaan haastava ja minä itse pelkäsin sen kanssa tekemistä”, Tuuli kertoo. Keväällä 2014 Paula muutti Kirsin tallille, ja Tuuli pääsi sen kanssa vähitellen paremmin alkuun niin ratsastuksessa kuin aseharjoituksissakin.

AKTIIVINEN TOIMINTA KÄYNNISTYI KESÄLLÄ 2015

”Keväällä 2015 treenailimme Fioren hevososiota silloin tällöin ja mounted skills at arms -rataa samoin”, Tuuli kertoo, mutta asettaa ratsuheman aktiivisen toiminnan alun kesää 2015. Rajapyykiksi hän määrittää oman kentän saamisen Kirsin tallille.

Kesä 2015 meni kokonaan saman vuoden elokuun Hämeenlinnan keskiaikamarkkinoiden viikinkiturnajaisesityksen harjoitteluun, joten varsinaiset ratsumiekkailutreenit jäivät kesän ajaksi tauolle. Esityksen jälkeen JHMS:lle tuli jonkin verran kyselyjä kursseista ja säännöllisestä toiminnasta, mikä sysäsi asioita jälleen eteenpäin ja Tuuli rohkaistui pitämään ensimmäisen hevosasetaitokurssin JHMS:n alla huhtikuussa 2016.

Säännölliset ratsumiekkailutreenit olivat alkaneet showhommien rauhoituttua syksyllä 2015. Treenien määrä riippuu JHMS:ssä hieman vuodenajasta. Keväästä 2016 alkaen harjoituksia on ollut säännöllisesti noin kerran viikkoon. Syksyllä 2016 ja keväästä 2017 lähtien harjoituksia on ollut kahdet viikossa, kahden eri harjoitusryhmän tason mukaan, edistyneemmillä oli omat treenit ja peruskurssilaisilla omansa. Nyt kesällä JHMS treenaa ratsuhemaa on kerran viikossa ja aina noin 1,5-2h kerrallaan. Lisäksi showporukka treenaa aserataa ja esityksen kulkua kerran viikossa. Kaikki harjoitukset pidetään Tervarinteen tallilla.

Tuuli arvelee, että tasoryhmäjako jatkunee tänä syksynä: ”Pidemmälle edistyneillä on oma harjoitustuntinsa. Syys-lokakuun tienoilla armizaren peruskurssin jälkeen on kuuden viikon hevosasetaitojen peruskurssi. Näiden kurssien jälkeen kokemattomammat harjoittelijat voidaan yhdistetään pidemmälle ehtineisiin, jollei porukkaa ole niin paljon, että hevosmäärän takia täytyy jatkaa kahta ryhmää.”

HAKKAA PÄÄLLE! -TAPAHTUMAT

JHMS ja Equestrian Martial Arts Club järjestivät kesällä 2016 Hakkaa päälle! 2016 – ratsumiekkailuturnauksen moderneilla kisasäännöillä. ”Kilpailut taisivat olla ensimmäinen lajiaan ainakin Suomessa, jollei koko maailmassa”, pohtii Tuuli, ”Kilpailuidenjälkeen tuntui, että kursseille tosiaan on halukkuutta, ja laji on ihmisiä kiinnostava.” Tapahtuma saa todennäköisesti jatkoa vielä tänä vuonna Hakkaa Päälle! 2017 –tapahtumalla. Tälle kertaa se järjestetään seminaarimuotoisena, workshoppeina eri ohjaajilta ja sunnuntaina testataan HEMS eli Historical Equestrian Martial Sports -kisajärjestelmää. Tapahtumalla on tarkoitus tarjoilla heppaHEMAisteille kokoontumispaikka ja –tapahtuma samaan tyyliin kuin tavan HEMAisteille jo on. Aikatauluhaasteiden vuoksi tapahtumalle ei ole vielä tätä kirjoittaessa tarkkaa ajankohtaa tiedossa.

Kuva: Maiju Tikka.

RATSUHEMA MERKITTÄVÄ OSA  JHMS:N TOIMINTAA

”Syksyllä 2016 ylitimme taas eräänlaisen henkisen kynnyksen, ja pyysimme ulkomaisen ohjaajan eli tanskalaisen Peter Als Nervingin opettamaan pidemmälle edistyneitä harjoittelijoitamme Ratsu & Miekka -kurssille. Peter ja Fanni aloittivat oman HEMS (Historical Equestrian Martial Sports) –konseptinsa, jota testattiin uudestaan meillä huhtikuussa 2017, ja tullaan edelleen viemään eteenpäin tämän vuoden elokuussa.”

Nyt JHMS:ssä on pidetty kolme Hevosasetaitokurssia, jokaisen armizaren peruskurssin jälkeen. Seurassa on tämä kurssijärjestelmä koettu toimivaksi ja sitä on tarkoitus jatkaa. Kesän 2017 aikana Tuuli piti myös ensimmäisen ratsumiekkailukurssin täysin noviiseille, koska sitä oli häneltä paljon toivottu. Ajatuksena oli tarjota perusteet miekkailua osaamattomille ratsastajille. ”Tätä konseptia tulen jatkossa kehittämään, jos ja kun sille on kysyntää,” kertoo Tuuli, ”Pääasiassa treenit kuitenkin tehdään JHMS:n alla ja sille tuloja hankkien.

Tallin hevoskanta on myös kasvanut tasaisesti. Kirsi osti kolmannen islanninhevosen Geislan vuonna 2014, ja 2016 kesän alussa talliin muutti vuokrapaikalle islanninhevostamma Fantsu. Kirsi perusti myös tallin ympärille yrityksen ja tallista tuli virallisesti Tervarinteen talli. Kevättalvella 2017 Tuuli osti itse toisen oman hevosen, hispanoarabitamma Panaeran ja Kirsi jyllanninhevosruuna Freden. Kesällä 2017 talliin on tulI kaksi islanninhevostammaa lisää. ”Voin sanoa, että ratsuja alkaa viimein olla sopivasti harjoittelijoihin nähden!”, Tuuli iloitsee.

JHMS:n Hevosasetaitokurssin käyneitä on nyt yhteensä reilut 15. Viikoittaisissa treeneissä on osallistujarajana ollut kuusi henkeä hevosmäärän rajoittaessa määrää. Syksystä alkaen osallistujamäärä nousee seitsemään tai kahdeksaan treenikertaa kohden, kunhan kaikille on saatu asiaan koulutettu ratsu.

Lue koko syksyn 2017 ratsuhema-artikkelisarja:

  1. Intro: Ratsuhemaa miekan mitan päässä hevosista.  (28.8.17)
  2. JHMS:ssa ratsuhemaa vuodesta 2010.  (1.9.17)
  3. Ratsuhemaa EMAC:issa vuodesta 2014.  (2.9.17)
  4. Ratsuhemaa EHMS:ssa.  (9.9.17)
  5. JHMS:n ratsuhema-lähteet ja treenaaminen hevosten kanssa.  (13.9.17)
  6. Miten päästä alkuun ratsuhemassa? (1.10.17)

LHMS – Haastattelussa Isto Sipilä

Kuulin jossain välissä, olisiko pari vuotta sitten huhua, että Lappeenrannassa oltaisiin perustamassa omaa miekkailuseuraa. Mutta vasta nyt helmikuussa 2017 sattui silmiin, että Lappeenrannasta tosiaankin löytyy Lappeenrannan Historiallisen Miekkailun Seura ry, joka on perustettu vuonna 2016.

Uteliaisuus heräsi sen verran, että asiasta piti lähteä kyselemään seuran sivuilla puheenjohtajaksi mainittua Isto Sipilältä vähän lisää…

Isto Sipilä kuvassa oikealle.

Teillä on näköjään viime vuonna perustettu seura pystyssä Lappeenrannassa. Se on kyllä ollut tiedossa, että Mikko Hänninen on vetänyt siellä SES:in edustaja miekkailua vuosikausia, mutta mikä sai teidät perustamaan oman miekkailuseuran?

Mikko Hänninen on ollut nyt vähän tauolla, mie oon vetänyt treenejä. Seura perustettiin juurikin, jotta saadaan jaettua hommaa muille Mikon niskasta. Mikko on seuran varapuheenjohtaja tällä hetkellä. Itse olen 2009 aloittanut touhun Mikon ohjauksessa ja nyt puolisentoista vuotta vetänyt treenejä.

Mielenkiintoista kuulla noista Lappeenrannan kuviosta, kun en ole juuri siitä mitään tiennyt. Teillä siis treenataan säännöllisesti juuri Fiorea? Koko repertuaari siitä käytössä? Tikari, pitkämiekka, paini? Mites muut Fioren opit?

– Fiorea treenataan, se on ainakin minulle edelleen se rakkain ja mielenkiintoisin. Kaikkea ollaan tehty paitsi ratsain. Tosin on meillä ainakin yksi jäsen, jota kiinnostaa treenata hevosenkin kanssa. Itse en ole koskaan edes ratsastanut. Panssaroidut jutut ovat tietysti vähän enemmän mielikuvituksen varassa, koska kukaan ei ole vielä levypanssareita hankkinut, mutta kyllä myö niitäkin treenataan.

Joskus vuosia sitten treenattiin jonkin verran I.33 ja pikkaisen ollaan saksalaisiakin juttuja katseltu, mutta en ainakaan itse koe olevani kovinkaan pätevä opettamaan muuta kuin Fiorea. Esimerkiksi saksalaisen pitkämiekan osaaminen on itsellä sen varassa, mitä muut ovat miulle opettanut. En ole työskennellyt suoraan lähteiden äärellä.

Il Fior di Battaglian taas tunnen läpikotaisin, jos niin voi sanoa. Välillä se yllättää ja edelleen löytyy uusia detaileja kahdeksan vuoden tutkimisenkin jälkeen.

Mikä se teidän suhde SES:iin oli aikaisemmin? Olen monesti yrittänyt etsiä jotain nettisivua Lappeenrannan suunnasta omiin linkkilistoihini, mutta en sellaista löytänyt, ennen kuin helmikuussa tänä vuonna. Aikaisemmin teidän toiminnasta ei oikein ole tietoa löytynyt mistään.

– Oli meillä joskus joku nettisivu hetken aikaa, mutta tosiaan ollaan vasta nyt panostettu paremmin näkyvyyteen netissä vuoden parin aikana, nyt kun mie oon enempi vetänyt touhua. Mikko veti ahkerasti treenejä, mutta hänessä ei taida olla markkinamiehen vikaa. Paikallislehdissä meistä on ollut juttua kyllä monet kerrat.

Mikon toiminimellä pyöriessä olimme virallisesti SES:n sivuhaara. Nyt kun seura perustettiin, niin tämä side katkesi. Tosin meillä on Guy Windsorin lupa mainita SES:n nimi vaikka markkinoidessa. Vähän sekavaa. Seuraillaan jossain määrin SES:n syllabusta ja tehään päälle omaa juttua. Toiminnan pitää kehittyä ja tota syllabusta ei oo päivitetty pitkään aikaan.

Löytyykö teiltä myös uutta tulkintaa?

-On minulla oma käsitykseni, eikä se ole sata prosenttisesti Guyn tulkinnan kanssa linjassa. Toki testaillaan kaikkia uusia ideoita aina, kun niitä tulee. Pitäisi ehkä joskus julkaista niitä jossain.

Olen tietysti koittanut netissä seurailla, mitä muualla tehdään, seurannut keskusteluja ja katsonut videoita. Katsonut mitä muut tekee. Lähinnä olen ollut yhteyksissä tuonne Jakomäen salin porukkaan, parissa seminaarissa kävin viime keväänä jne. Minulle on syntynyt vaikutelma, että siellä tuo Fiore tulkinta on aika jäissä nyt, kun Guy on häipynyt muille maille.

Minkälaisissa asioissa olet uusia näkemyksiä löytänyt?

– Pääosin pieniä yksityiskohtia tekniikoissa ja omia tulkintoja materiaalista, jota ei käsitellä Guyn julkaisuissa. En tarkalleen tiedä, mitä mieltä Guy on kaikesta tällä hetkellä. Olen ollut todella vähän henkilökohtaisesti yhteyksissä.

Mitä syllabukseen tulee, niin esimerkiksi zogho largon 1. mestarin peleillä pitäisi mielestäni olla isompi rooli ja abrazaren pelit 7-16 puuttuu kokonaan. Tietysti näitä varmasti kaikki treenaavat, mutta puhun julkaistusta syllabuksesta.

Zogho largon 1. mestarin pelit esittävät mielestäni Liechteneuerin koulukunnan zornhau ortiin verrannollisen tekniikan. Fiore on päättänyt aloittaa miekka kahdessa kädessä -pelit näyttämällä tämän, eikä se tästä huolimatta sisälly yhteenkään syllabuksen harjoitukseen.

Oletko muuten kannustanut Jakomäen väkeä kehittämään syllabusta eteenpäin? Nyt olisi tilaisuus. Sana on vapaa…

– Tilannehan on käsittääkseni se, että Helsingin haara on nykyisin vain yksi Guyn koulun haaroista, eikä ainakaan virallisesti missään erityisasemassa. Syllabus on Guyn ja ilmeisesti vain hän voi sitä päivittää. Kannattaa tietysti tarkastaa tämä joltakin, joka tietää asiasta enemmän. Olen käynyt joitakin keskusteluja, mutta parasta olisi vain treenata enemmän yhdessä.

Kuva historiallisen miekkailun alkeiskurssilta, joka oli käynnissä haastattelun tekoajankohtana.

Mitä teillä on noin normaalissa viikko-ohjelmassa treeneissä säännöllisesti? Varmaan ainakin pitkämiekkaa?

– No kaikkein tavanomaisimmin taitaa mennä siten, että alkulämmittelyt, sitten jalkatyötä ja muita perusjuttuja, tikaria ja lopuksi pitkämiekkaa. Joskus tietysti tikari korvautuu painilla. Joskus saatetaan painia koko treenit tai miekkailla koko treenit. Porukka on myös vihdoin innostunut hankkimaan enemmän suojavarusteita, joten olemme lisänneet freeplayn määrää treeneissä huomattavasti.

Satunnaisemmin sitten tuota panssarissa tehtävää materiaalia, eli miekkaa panssarissa, keihästä ja varsikirvestä. Jos on intoa, niin ollaan joskus perus 2x2h viikossa treeniohjelman lisäksi käyty esim. viikonloppuna treenailemassa muuallakin. Esimerkiksi painimassa jossakin missä on matto

Miten paljon teillä on seurassa jäseniä?

– Nyt en muista tarkkaa määrää, ehkä parikymmentä, mutta aktiiviporukka on pieni. Joku viisi meitä käy aktiivisesti. Peruskurssille tulee yleensä 5-10 uutta, harmillisen harva kuitenkaan jatkaa pidemmälle.

Sitten on pari ulkopaikkakuntalaista jäsenenä, jotka käyvät satunnaisesti treeneissä, kun täällä päin pyörivät. Menee silti paljon paremmin, kuin joitakin vuosia sitten, jolloin pahimmillaan treeneissä kävi joskus minä ja Mikko kahdestaan.

Onkos teillä jotain uutta suunnitteilla seuran toiminnassa, jota tässä yhteydessä voisi tuona esille?

– Seuran pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä muiden seurojen kanssa. Tämän tavoitteen eteen täytyy tehdä enemmän töitä nyt ja tulevaisuudessa.

Fiore-seminaari Kuopiossa 1.-2.11.2014

ilpo3

1.-2. marraskuuta 2014 Swordschoolin Ilpo Luhtala vieraili Kuopiossa vetämässä kahden päivän pitkämiekka-Seminaarin. Ohjelmassa oli SES:in uutta formia ja sen sisältämiä tekniikoita, sekä pienemmälle ryhmälle vapaamiekkailun ohjausta ja siinä ohessa tietty vapaamiekkailua.

Vapaamiekkailu-osuuden vedettiin ensin ilman varusteita ja sen jälkeen täysissä varusteissa. Mukavaa oli. Näitä hommia varmaan vedellään meilläpäin taas jossain välissä, kunhan porukka täällä alkaa saada kunnon vapaamiekkailuvarusteita kasaan. Nyt niitä ei vielä ole kun kourallisella harrastajia.

Pääroolissa oli SES:n formi ja siihen sisältyvät tekniikat. SES:in formi oli mennyt kokonaan uusiksi. Mukana oli myös ripaus Vadia ja jotain saksalaiseen pitkämiekkaan vivahtavaa.
Enpä jäänyt kaipaamaan sitä vanhaa formia. Nykyisessä oli mukavia uusia kuvioita ja jotain aika esteettistä juttua mukana. Liikkumista oli formissa ja uusituissa drilleissä korostettu verrattuna edelliseen.

Mihinkään opillisiin ristiriitoihin en ota kantaa, koska ne eivät minua juurikaan kiinnosta. Yleensäkin kaikki erilaisen tulkinnat kiinnostavat asiaan kun asiaan. Peilaan miekkailua lähinnä siltä kannalta, mikä tuntuu itselleni sopivan. SES:in uusi formi tuntui omaan makuuni ihan eri tavalla mielenkiintoiselta edelliseen verrattuna.

Kaikenlaisen ylimääräisen toiminnan järjestelyissä on aina enemmän tai vähemmän ongelmana, miten saada riittävästi osallistujia ja kulut kasaan. Vähän piti jälleen erikseen tuuppailla useita seuran jäseniä, että osallistuisivat seminaariin. Aika monille tämä semma oli ensimmäinen ja kynnys osallistumiseen oli joillakin varsin suuri. Loppujen lopuksi saatiin sitten seuran väkeä mukaan hyvin ja lähes kaikki sen hetken aktiiviset harrastajat olivat mukana ja hyvä niin. Itse olen kokenut, että tämmöiset perustreenejä laajemmat seminaarit/kurssit/leirit, mitä niitä nyt kukin nimitteleekään, antavat paljon enemmän kun tavalliset treenit. Mitä pidempi setti, sen paremmin saa miekkaan tuntumaa ja sitä enemmän jää aivoihin pyörimään kaikenlaista pientä, mitä pystyy sitten palauttelemaan jälkikäteen omaan miekkailuun.

…ja olihan sitä Ilpoa noin kaiken kaikkiaankin mukava nähdä pitkästä aikaa istua iltaa, käydä Sorrentossa ja Bierstubessa syömässä. Kuopion visiittinä tämä oli Ilpolla kai jo kolmas. Enää ollut uutta sekään, että tuisku ja lumimyräkkä saapuivat Kuopioon Ilpon mukana ja että Ilpon paluujuna oli VR:n yllättäneen talvikelin myötä jälleen myöhässä. Otetaan uusiksi jossain vaiheessa.

SaHMS ry teki tosin 15.11.2014 jäsenkokouksessa päätöksen, että seura keskittyy omien harjoitusten pyörittämiseen ja niiden mahdollistamiseen. Jatkossa seura siis jättää pääosin taloudellisesti miinukselle menevät seminaarit pois toiminnastaan, jotta talouspuoli pysyisi kunnossa. Samalla jäsenistöä kannustettiin järjestämään itse ylimääräistä toimintaa, jos vaan rahkeet riittävät. Ja onhan sitä saatukin: Buhurt-häppeninki tammikuussa, pari pientä messer-kurssia helmikuussa, miekkailupäivät tulossa huhtikuussa… kaikki nämä ilman, että seuran taloudelle olisi tullut mitään rasitteita. Itse noita kuvioita sekä seuran piikkiin, että omatoimisesti järjestäneenä koen, että järjestelyt on helpompi tehdä seuran ulkopuolelta ilman ry:n byrokratiaa, vaikka kuluriski jääkin omiin niskoihin. Näin varmaan jatkossakin. Eiköhän Ilpokin hilata taas Kuopioon jossain vaiheessa.

Audatia – korttipeli miekkailijoille

Artikkeli on julkaistu alun perin SaHMS:n Savon Miekka-blogissa 21.8.14

Guy Windsor , Samuli Raninen, Joonas Laakso ja Rami Laaksonen ovat kehitelleet Audatia – korttipelin, joka mallintaa miekkailua pitkämiekalla. Pelin pohjana on Fiore dei Liberin il Fior di Battaglia. Pelin voi ottaa pelkästään viihteenä, mutta sen avulla voi myös opetella ja kertailla Fioren terminologiaa, taktiikkaa ja tekniikoita. Julkaisuun peli on tulossa todennäköisesti maaliskuussa 2014.

Itse odottelen peliä sormet syyhyten. Pelailun lisäksi korttipakka tullee kulkemaan mukanani vähän joka paikkaan. Se kun on juuri sopiva pienikokoinen ajantappoväline mukana kuljetettavaksi. Bussia, junaa, lentokonetta, ostoksilla olevaa vaimoa, tai mitä vaan odotellessa voi vaikka pläräillä näitä kortteja. Ei tarvitse välttämättä ostella ajankuluksi iltapäivälehteä ja lukea turhia lööppejä, mitä ei välttämättä oikeastaan välittäisi tietääkään.

audatia 4

Peruspelissä Boucicault ja Galeazzo

Peruspeli sisältää Fioren haarniskoimattoman pitkämiekan. Pelaamiseen tarvitaan kaksi pelipakkaa ja niissä on kaksi kuvitukseltaan erilaista: Boucicault alias Jean le Maingre ja Fiore dei Liberin opettama Galeazzo da Mantoa. Kaksikko otti oikeasti yhteen kaksintaistelussa, jonka voitti Galeazzo. Fiore mahtoi olla hyvin tyytyväinen, varsinkin kun Boucicault ei ollut mikä tahansa Italian kaduilta poimittu solttu, vaan taistelutaidoistaan tunnettu ja turnajaiskentillä mainetta kerännyt ranskalainen aatelisherra, joka sai palkintona sotilaallisista saavutuksistaan Ranskan marsalkan (Maréchal de France) arvonimen vuonna 1391. Boucicault selvisi kaksintaistelusta hengissä. Hänen kohtaloksi koitui Agincountin taistelu vuonna 1415, jossa hän johti ranskalaisten etujoukkoa. Taistelu päättyi englantilaisten voittoon, Boucicault jäi vangiksi ja kuoli sotavankeudessa kuusi vuotta myöhemmin. Pian voi korttipelissä Boucicaultina yrittää saada hyvitystä aikoinaan kärsityistä nöyryytyksistä.

audatia 2

Pelin tekoa rahoitetaan myymällä sitä ennakkoon

Peliä on rahoitettu myymällä sitä etukäteen netissä. Tavoitteena ollut 23000 euroa on tätä kirjoittaessa ylittynyt jo yli 20000 eurolla ja tämän ansiosta peruspakkoihin tulee myös täydennystä ja variaatioita. Kampanjasivuun voi käydä tutustumassa täällä.

Lady Deck ja Patron’s Deck

Peruspelipakkojen lisäksi on tulossa naissoturi-pakka, josta ei tarvitse pelätä löytävänsä Xenaa tai Red Sonjaa. Hahmoksi valitaan yleisöäänestyksellä joku oikeasti taistelussa kunnostautunut keskiaikainen nainen. Vaihtoehtoja on tarjolla neljä ja tätä kirjoittaessa äänestys on käynnissä Audatian nettisivuilla. Valistunut arvaukseni on, että näitä naissoturipakkoja tulee myöhemmin olemaan enemmänkin kuin yksi.

Toinen uusi pelipakka on nimeltään The Patron’s Deck, jonka historiallisen hahmon saa päättää suurrahoittaja Teemu Kari.

audatia 5

Laajennuspakkana haarniskoitua tekniikkaa ja ehkä saksalaista pitkämiekkaa

Varmuudella peliin on tulossa ainakin Fioren haarniskoidut tekniikat sisältävä laajennuspakka. Jos rahoitusta tulee riittävästi, niin peliin on tulossa myös Liechtenauerin saksalaisen pitkämiekan tekniikoita sisältävä laajennuspakka. Tuskinpa nuo laajennuspakat tuohon loppuvat. Jos historiallisen miekkailun harrastajat pelistä innostuvat, kuten nyt näyttäisi tapahtuneen, niin laajennusmahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon.

-M!ka-

Fiore Extravanganza 2013

Artikkeli on julkaistu alun perin SaHMS:n Savon Miekka-blogissa kuudessa osassa 29.6, 1.7, 3.7, 4.7, 5.7. ja 9.7. 2013.

– ENSIMMÄINEN PÄIVÄ –

No niin! Ensimmäinen päivä Fiore Extravanganzaa takana. Saapa nähdä jaksaako semmapäivien perään kirjoitella enää mitään jatkossa, mutta nyt ekan päivän jälkeen on vielä puhtia ja joutoaikaa samaan aikaan, niin kirjoitellaanpa tässä niitä näitä ruokaa laitellessa ja odotellessa.

SIISTI ODOTTAVA FIILIS

Fioren kunniaksi padassa porisee tätä kirjoitellessa homemade bolognese-kastike. Pieni Italia-yhteys siis havaittavissa…

Helsingin kulmille tuli saavuttua jo myöhään perjantai-iltana, että olisi aamulla virkeänä ja nohevana, kun semma alkaa. Siinähän se meni loppuilta sihijuoman kera viilatessa varustekassien sisältöä ja eväitä kohdilleen, ihmetellessä Jokereiden menoa Venäjän liigaan ja lueskellessa iltalukemisena Guy Windsorin Veni Vadi Vici-kirjaa.

Aamulla sitten aamutoimet, eväiden viimeistely, rojut autoon ja menoksi kohti yhtä miekkailevan maailman merkittävää pistettä, Guy Windsorin miekkailusalia autokorjaamon yläkerrassa Jakomäessä. Aika paljon on vinoja hymyjä tuttavapiirissä nähty, kun olen maininnut, että kolmatta vuotta tässä jo kesäloman viettoon Jakomäkeen… Toiset menevät etelän rannoille lomalle, meikäläiset Jakomäkeen. No, onhan se viikko miekkaillen nyt mielenkiintoisempaa, kuin rannalla löhöily.

Jakomäen salille oli mukava tulla. Pitkästä aikaa. Olihan siinä taas vuosi vierähtänyt. Kyllä täällä semmoissa vierailisi mielellään useamminkin, kuin kerran vuodessa, mutta tuntuu ajasta ja rahasta olevan aina pulaa. Miekkailevan maailman rajaseudulta kun lähdetään liikkeelle, tulee muitakin kuluja kun osallistumismaksu. Mutta onneksi on tarjolla tämmöinen viikon tehosetti putkeen samalla matkailun riesalla.

Harmillisesti EHMS:lla sattui parin päivän miekkailuleiri Suomenlinnassa päällekkäin Extravanganzan kanssa. Jos olisivat optimaalisesti sijoittuneet peräkkäin, olisin ehdottomasti yrittänyt osallistua molempiin. Miettikää nyt! Kahdeksan päivän miekkailusemman sijaan 10 päivän kokonaisuus… ja lajien/näkökulmien kirjo olisi aikakin tällä kertaa ollut todella laaja, jos molempiin olisi päässyt osallistumaan.

Noh, kaikkea ei voi saada. On tässä jo Extravanganzassakin päiviä hikoiltavana ja näkökulmia juuri pitkämiekkaa tarjolla ihan mukavasti, Fiore, Vadi, Liechtenauer… ja jos rehellisiä ollaan, niin ehkä taas enemmän, kuin pystyy täysillä ottamaan vastaan. Mutta palataanpa nyt sinne salille…

Hieno paikka. Aseita seinät täynnä. Kaksi kynttilää palaa seinustalla. Ihmiset kasailevat kamojaan. miekat kolisevat. Siisti odottava fiilis. Tuttuja naamoja tulee vastaan heti kättelyssä. Ensimmäisenä oman seuran väkeä, ennen minua paikalle saapuneet Kärjet. Sehän menee taas ihan miekkailun periaatteiden mukaan: ”kärki edellä”. Tuttuja helsinkiläisiä tulee tietty vastaan, yksi saksalainen ja pari Turun reissulta tuttua THMS:n kaveria. Nopeita moikkailuja vähän joka suuntaan. Jospa sitä jossain välissä ehtisi vähän jutellakin. Tuppaa nämä semmat vaan olemaan sellaisia, ettei kovin montaa sanaa ehdi edes tuttujen kanssa vaihtaa.

Varustekassi sinne verstaan puolelle, samaan paikkaan, kuin edellisillä kerroillakin. Pian tarpeelliset maski, hanskat, miekka ja vesipullo siihen samalle paikalle saliin, kuin edellisilläkin kerroilla. En kai vaan ole vähän urautumassa? En! (Tämän todistaa, se että myöhemmin päivällä ruokatauolla meidän seuran ryhmä leiriytyi ihan minun johdolla eripaikkaan, kuin kahtena edellisenä vuonna…)

ALKULÄMMITTELY

Alkulämmittely alkaa. Onko Guyn alkulämmittely muuttunut kevyemmäksi, vai oma kunto kasvanut? Ehkä molempia. Ensimmäisellä kerralla Extravanganzassa jo alkulämmittely on todella rankkaa ja siinä kastunut paita pysyi läpimärkänä päivän loppuun saakka. Tosin silloin sattui koko viikoksi tappava helle ja hikikerroin nousi yli mittausasteikon yhteentoista saakka. Nyt mentiin viileämmässä säässä, vaikka mukavasti lämmin oli sali nytkin. Sopivasti tuli lämmin tällä kertaa, ei yhtään liikaa, eikä liian vähän.

MIEKAN KÄSITTELYÄ

Seuraavana oli ohjelmassa miekan käsittelyä miekan pyörittelyä käsissä monella eritavalla. Hauskoja rentoja harjoituksia, jotka ainakin omassa jähmeässä pääkopassa synnyttävät ajatuksia siitä, miten miekasta tulisi tehdä käsien luonnollinen jatke.

Treenit jatkuivat miekan käsittelyllä. Olennaisena osana olivat myös mm. harjoitukset, miten säilytetään rento ote miekkaan, miten rakenne kestää lyödessä jne. Onhan näitä harjoiteltu, mutta taas tuli vähän erilaisia harjoituksia vastaan. Guylla tuntuu olevan ehtymätön varasto tapoja lähestyä samoja asioita mielenkiintoisesti eri tavoilla. Sekin on mielenkiintoista, miten samoista pienistä perusasioista löytyy jotenkin aina vaan uusia aspekteja. Tulee fiilis, että näitä hyvin perusperusperus-juttuja haluaisi treenata enemmän, kun mitä on taas tullut tehtyä!

VASEMMALTA PUOLUSTAESSA OLISI SAATTANUT SELVITÄ HENGISSÄ

Pariharjoituksissa korostui merkittävästi vasemmalta puolelta torjuminen ja sitä seuraava hyökkäys. zengiaro ja yhdenkäden mestari olivat paljon esillä. Olennainen ajatus, että noista lähtökohdista ei hirveästi ole väliä, miten vastustaja lähtee hyökkäämään, koska vasemmalta torjutaan Fioren opeissa aika hyvin kaikenlaista, mitä vastustaja miekallaan laittaa tulemaan. Torjunnan perään sitten vaan hyökkäys niissä puitteissa, kun miekkojen risteäminen antaa eväitä. Torjunnan ajoitus ei kyllä itselläni aina oikein ollut kohdillaan, mutta jos olisi ollut, niin olisin voinut jo näillä opeilla selvitä kaksintaistelusta hengissä.

Siitä jatkettiin. Largoa ja strettoa kohdattiin, sekä miekkojen risteämistä eri tavoilla ja miten niistä kuolemaa kylvetään. Puolustautuminen oikealta puolelta oli myös ohjemassa. Sehän on paljon sofistikoidumpaa, kuin vasemmalta puolustaminen. Piston vaihto ja murto käytiin myös läpi.

Vasemmalta puolustautuminen nousi kyllä esille uudelleen useampaan kertaan pitkin päivää. Jos haluat pysyä hengissä, opettele ensin puolustamaan vasemmalta. Sitten kun se toimii virheettömästi, voit alkaa hifistellä oikealta puolelta. Jos virhe tulee väärällä hetkellä, niin vasemmalta kun oikealta puolustaessa, lähtee henki… Tänään lähti monta kertaa. 1400-luvun Italiassa olisin keskittynyt harjoittelemaan puolustusta pelkästään vasemmalta. 2000-luvun Suomessa voi vähän treenaamista laajentaa, vaikka hengissä pysymisen perusteet eivät vielä täydellisesti suju edes vasemmalta.

Punta Falsaakin ehdittiin päivän päätteeksi harjoitella. Osin tutulla tavalla, mutta vastaan tuli myös pari uutta tapaa hyödyntää tuttua tekniikkaa. Siistiä!

Oli meillä siellä jossain välissä myös ruokatauko! Niitä näitä tuttujen kanssa juttelulle ei nyt jäänyt aikaa, kun päädyttiin tekemään muistiinpanoja, jotta saataisiin oman seuran jengille tarjottavaksi mahdollisimman paljon tästäkin päivästä. Kohtuudella se tulikin ylös kirjattua. Yritetään jatkossakin samaa.

HIKIKERROIN KAHDEKSAN

Kun ilta oli pulkassa, olikin jo aina väsy, tajuton hiki ja tyytyväinen mieli. Hikikerroin oli sellaiset kahdeksan. En kyllä autossakaan oikein viihtynyt yksin itseni vieressä. Siitä huolimatta en suunnannut suoraan suihkuun, vaan ruokakauppaan. Anteeksi kanssa-asiakkaat! Suunnitelmana oli kokata Italian hengessä itse iso satsi spagetti-bolognesea. Sen verran oli väsy, etteivät kaikki ainekset muistuneet mieleen ja aurinkokuivattu tomaatti unohtui. No ei tappava virhe. Se on korvattavissa muilla tomaattituotteilla. Kokkailu alkoi mokaillen jauhelihan ruskistamisella, vaikka kastike piti tehdä ensin. No ruskistetut jauhelihat sivuun ja kastike porisemaan. Siinä välissä ehti jo suihkuunkin ja sihauttaa itselleen juotavaa. Lopputulos oli kyllä melko täydellinen. Happamuuden ja suolaisuuden tasapainoa piti tosin säätään tilkalla punkkua ja vettä. Menihän siinä aikaa. Spagetti oli al dente vasta klo 21.00. Onneksi ei ollut tänä iltana kiire minnekään. Spagetin päälle kastike, parmesaaniraastetta ja mustapippuria ja asiaan kuuluva tilkka punaviiniä kyytipojaksi… avot!

EI KAIKKI OLLEET MESTAREITA AUTON RATISSAKAAN 1400-LUVULLA – VAI MITEN SE MENI?

…ai niin. Meinasi unohtua. Jossain yhteydessä Guy kysäisi, luuletteko, että kaikki 1400-luvun italialaiset olivat mestareita miekan käsittelyssä? Aivan niin kun 2000-luvun suomalaiset ovat nykyään auton käsittelyssä? 1400-luvulla oli tietty omat supertähtensä miekkailussa, niin kuin autoilussa nyt 2000-luvulla. Loput tulivat silloin miekkailussa ja nykyään autoilussa helposti vähän enempikin kärjen takana. Ehkä olisikin selvitty vähän aikaa hengissä siellä 1400-luvulla…

…vai oltaisiinko?

Ehkä pitää vielä vähän opiskella? Iltalukemisena tänäänkin Veni Vadi Vici ja tietty Fioren Il Fior di Battaglia. Pitäähän sitä nyt vähän kuikkia, mitä tuli tänään tehtyä.

– TOINEN PÄIVÄ –

Vähän painoi edellinen päivä jaloissa ja käsissä, mutta muuten oli jopa virkeämpi olo kun edellisenä päivänä.

Tänään päästiin jo Philippo Vadin oppeihin ja niitä vertailtiin Fioren oppeihin, mistä Vadi aikoinaan otti vaikutteita kehitellen omia oppejaan siihen päälle. Jotkut äkkisiltään vähän hassuilta tuntuvat Vadin valmiusasennot olivat käytännössä hyvin mielenkiintoisia. Toimivia tekniikoita tuntui löytyvän ja oli nautittavaa niitä testailla. Fioreen löytyi yhtymäkohtia ja saksalaisen pitkämiekan opeistakin tuntui jotain samaa löytyvän, mutta siihen teemaan palaillaan käsittääkseni loppuviikosta. Todella mielenkiintoista.

Hikikerroin jäi tänään jonnekin 7,5:een. Hiki kyllä virtasi, muttei siinä määrin kuin edellisenä päivänä. Suihkuun tietty oli pakko päästä ensimmäisenä päivän jälkeen, sitten menetettyjä kaloreita hankkimaan ja illalla piti käydä poimimassa pari ekaa päivää missannut Paula satamasta. Siinähän se päivä pyörähti.

Bonuksena Vadin Punta Falsan vastatekniikan testailusta pieni venähdys vasemmassa kädessä. Ei treenatessa edes huomannut, vaan vasta myöhemmin illalla. Vähän vaivasi yöunia. Kylmägeeliä oli ikävä.

– KOLMAS PÄIVÄ –

Aamulla eväiden teon alkuvaiheessa tuli mieleen, että tänäänhän on ns. puolikas päivä, eli vain kolme tuntia treeniä. Eväitä ei edes tarvittu mukaan. Kahviakin tuli keiteltyä litra liikaa. No evääksi juotavaa mukaan normaalisatsi. Kamat kasaan ja matkaan.

Ohjelmassa ekana kevyttä alkulämmittelyä. Ei yhtään paha. Vähän vaivasi tuo kipeä käsi, mutta vertyi mukavasti lämmitellessä. Sitten saatiin vähän lisää hikeä ja punnerrusta. Koska Paula ja joku muu olivat välttyneet ensimmäisen päivän aloitusseremoniasta, eli operaatiosta missä kaikki osalliset kättelevät toisensa, otettiin tämä hikinen ohjelmanumero uusiksi. Liikkuminen pitkin salia tapahtui tietty karhunkävelyä neljällä jalalla. kättely tapahtui niin, että kun kohdattiin joku, jota ei ollut vielä kätelty, tehtiin ensin punnerrus, sitten kättely punnerrusasennossa ja toinen punnerrus perään. Tuttu juttu kaikille näissä piireissä liikkuneille.

Olipa rankkaa punnerrella. Pari edellistä semmapäivää painoi jo käsissä, eikä tuo vähän kipeä käsi tehnyt hommaa ainakaan kevyemmäksi. Vaan hyvin oli lämmin ja hiki tervehdysrupeaman jälkeen. Perään sitten tiiviinä pakettina aika paljon sitä, mitä oli käyty läpi kahtena ensimmäisenä päivänä. Tiivistä asiaa, ei päässyt aamulla hankittu hiki kuivumaan.

Nopeaa reagointia treenailtiin myös, torjuntaa ja vastahyökkäystä. Torjunnan jälkeinen vastahyökkäys piti miekkojen risteämiseen reagoiden tehdä niillä eväillä, mitä nopeasti pystyi keksimään. Hyökkääjä taas pyrki viemään hyökkäyksen läpi rankaisemalla puolustajaa, joka jäi empimään jatkotoimia. Tästä tuli vauhdikasta ja hauskaa menoa ainakin minun treeniparilla. Muitten tekemistä ei kyllä tullut seurailtua.

Hikikerroin jäi tänään varmaan jonnekin 7:n tienoille, vaikka lämmin päivä olinkin. Eväät olisi ollut kovempiinkin kertoimiin, mutta puolikkaalla päivällä hikeä jäi säästöön seuraavaan päivään.

Puolikkaan päivän ansiosta ehdittiin Kärkien kanssa pyörähtää syömässä englantilaisessa pubissa. Oli mukava pohtia Extravaganzaa, oman seuran syksyn suunnitelmia ja miekkailua yleensä.

– NELJÄS PÄIVÄ – OPETTAJANA STEFAN DIEKE –

Neljättä Extravaganza-päivää veti vieraileva opettaja Stefan Dieke Saksasta. Päivän teemana oli saksalainen pitkämiekka. Stefan aloitti kertomalla saksalaisen miekkailun historiasta, kertoen Lichtenauerin salaperäisistä värssyistä, jotka sisältävät pitkämiekan pääopit ja niitä avaavista lähteistä. Mm. varhaisin säilynyt lähde, Hans Döbringerin nimiin usein nimetty Nuernberger hausbuchin miekkailuosuus (kirjottajia muitakin), Sigmund Schining ein Ringeck ja Hans Talhoffer, joita olen itse vähän tutkaillut.

VIIDEN SANAN MIEKKAILUOPPIA

Itse opetus lähti liikkeelle Lichtenauerin opin määrittelevästä viidestä sanasta ”Ensin”, ”jälkeen”, ”heikko”, ”vahva”, ”samanaikaisesti” ja niiden merkityksestä, kuten myös niiden väärinymmärtämisestä. Yleisenä väärinymmärryksenä hän mainitsi sen, että saksalaisessa miekkailussa pitäisi aina olla tilanteessa ”vor” eli ”ensin”. Sanahan ei tarkoita sitä, että ”täytyisi koko ajan olla hakkaamassa vastustajaa hullunraivolla ensimmäisenä ja kun kaksi sellaista miekkailijaa kohtaa ollaan saksalaisen miekkailun ytimessä – onpa tyhmää tämä saksalainen pitkämiekka”. Sellaisiin asenteisiin olen itse törmännyt saksalaiseen pitkämiekkailuun negatiivisesti suhtautuvien taholta, kun itse aloin näitä oppeja tavailla. Mutta jos joku haluaa siten luulla, niin eipä se ole minulta pois.

Itselleni tutustuminen saksalaiseen miekkailuun ja nyt myös vähän Vadin oppeihin on kyllä avannut myös Fioren oppimista ja Il Fior di Battaglia -opus on muuttunut paljon elävämmäksi. Miekkailun katsominen vähän eri näkökulmista pistää minut väkisinkin pohtimaan, vertailemaan, kokeilemaan ja kyselemään. Enempi siinä kai kysymyksiä syntyy, kuin vastauksia löytyy. Oman tiedon rajallisuus tulee ainakin selväksi ja halu oppia lisää kasvaa. Ehkäpä juuri siinä onkin tämänkertaisen Extravaganzan suurin viehätys. Nythän päästään tiiviisti putkeen viikossa käsiksi kolmeen pitkämiekkailun oppiin. Pohtimista ainakin riittää!

Stefaniin treenit alkoivat varoasennoilla, miekan käsittelyharjoituksilla, lyöntiharjoituksilla ja niistä jatkettiin pariharjoituksiin. Ainakin zwerchhaw, krumphaw, zucken, snappen ja duplieren tulivat tutuiksi.

MIELI HALUSI LISÄÄ JA LIHAKSET LEPOPÄIVÄÄ

Innoittava päivä oli tämänkin. Ja hikinen. Hikikerroin nousi kahdeksaan, vaikka välillä hiki ehti vähän kuivahtaakin Stefanin opettaessa pitempiä pätkiä. Juotavaa kului tänään enemmän kuin yhtenäkään edellisenä päivänä. Tuoremehu on osoittautunut hyväksi ”seminaarijuomaksi”. Janoa sammuttaessa tulee siinä sivussa vähän energiaakin mukana ja aivot pysyy virkeämpänä. 20.4.13 Warusseppäin killan seitsemäntuntisessa seminaaripäivässä havaittiin tämä mehudopingin tehokkuus. Sen jälkeen ovat kierrekorkilliset tuoremehutölkit olleet osa Paulan ja minun seminaarivarustusta.

Virallisen seminaaripäivän jälkeen Ken piti vielä halukkaille loppuvenyttelyt. Tarpeeseen tuli, kun neljännen treenipäivän perään oli paikat jo aika kipeinä. Seuraavana oli edessä lepopäivä. Vähän jopa harmitti, ettei heti huomenna jatketa lisää, mutta toisaalta kädet, jalat ja jostain syystä myös vatsalihakset olivat eri mieltä ja tyytyväisiä yhteen vapaapäivään.

Aavistuksen juhlatunnelmaa ilmassa. Iltaan piti käydä ostamassa vähän tavallista parempaa syötävää ja juotavaa. Hikisenä suoraan miekkailusalilta kauppaan. Anteeksi taas kaikki kanssa-asiakkaat.

– VIIDES PÄIVÄ – LEPOPÄIVÄ –

Tarpeeseen tuli yksi lepopäivä. Hyvin huomasi aamulla miten väsytti ja kolotti vähän sieltä täältä. Onneksi ei ollut mitään ohjelmaa aamuun. Päivällä oli sitten ohjelmassa modernin taiteen museo Emma ja syömässä käynti kummipojat rippijuhlien kunniaksi. Miekkailuun ei paljon ehtinyt ajatuksia laittaa, mitä nyt tätä kirjoitellessa ja vähän saksalaisoppeja vilkuillessa.

– KUUDES PÄIVÄ –

No niin. Mites se nyt silleen, että vapaapäivän perään väsyttää enemmän kuin miekkailupäivän jälkeen? Aamulla oli laiska olo ja kamat hukassa. Hyvä että sentään kaikki oleellinen tuli mukaan.

Salilla oltiin taas jo puolisen tuntia ennen h-hetkeä, joka oli 11.00. Sopiva aika valmistautua ja orientoitua viettämään seuraavat kuusi tuntia miekkailun parissa.

Stefan Dieke jatkoi vetovastuussa ja teemana edelleen saksalainen pitkämiekka. Päivä alkoi alkulämmittelyllä niin kuin aina. Olen alkanut tykätä alkulämmittelyistä. Keho saadaan tietty sen avulla oikeaan olotilaan liikuntaa ja miekkailua ajatellen, mutta myös aivot tyhjenevät siinä ohessa turhista ajatuksista ja alkavat suuntautua siihen olennaiseen, eli miekkaan. Stefanin alkulämmittelyt ovat myös olleet hyvin erilaisia kuin mitä olen aikaisemmin kokenut. Alkulämmittelyn teemana olivat paljon ympyrät ja kahdeksikot. Vaikka lämmittely ei mitenkään suoranaisesti rankkaa tai vaativaa ollutkaan, niin lämmin siinä kyllä tuli.

Päivä alkoi kertailulla. Ensin lyöntiharjoituksia ja perään edellisen päivän pariharjoituksia, joista muodostui oikealta kiertäen hyökätessä puolenkymmentä erilaista miekkojen risteämää jatkotekniikoineen. Uutena asiana seurasi tänään mm. syrjäyttäminen, zwerchhawn torjuminen zwerchhawlla ja vasemmanpuoleista ochsia vastaan hyökkääminen krumphawlla ja torjuntaa schielhawlla.

Ruokatauolla sain hommattua Kristian Ruokoselta uudet miekkailuhaskat. Siinä tauon lopulla täytyi niihin tietty miekan kanssa tutustua. Kämmenpuoli tuntui jäykältä ja kovalta verrattuna vanhoihin repalaiseisiin, mutta muuten istui hyvin. Semmapäivän loppupuoliskolla hanskat tulikin jo ajettua sisään kun ne hikistyivät mukavasti käden muotoon. Sen jälkeen niiden uutuuteen ei enää tullut kiinnitettyä huomiota, yhtä nihkeetä hikeä hanskat, kuin aina ennenkin.

Tänään tuli eniten hikeä tämän semman aikana, vaikka päivä ei ollut ylikuuma. Ehkä treenien tempo oli kovempi. Hikipisarat valuivat maskin sisällä suorastaan häiritsevästi. Tämän päivän hikikerroin yhdeksän. Onneksi oli hikirättikin mukana!

Siinä kun päivän lopussa väsyneenä viipotettiin autolle, huomattiin että kahvitermari jäi salille. Pakkohan se oli palata hakemaan. Huomennakin meidän täytyy saada jokapäiväinen kahvimme.

Vaan on se jännä homma, että vaikka miekkailua on ollut jo monta päivää, niin innostus asiaan vaan kasvaa, vaikka päivä päivältä vähän enemmän väsyttääkin. Tähän varmaan vaikuttaa myös se, että seminaariporukka tulee päivä päivältä tutummaksi ja sitä kautta tekeminen on myös henkisesti rennompaa.

Tänään riitti vielä illallakin puhtia pohtia miekkailua ja lueskella Döbringerin aikoinaan ylös kirjaamia ajatuksia aiheesta. Huomenna sitten viimeinen treenipäivä… voi voi…

– SEITSEMÄS PÄIVÄ –

Extravaganzan viimeinen treenipäivä tänään. Huomenna sitten freeplayta.

Tällä kertaa treenejä oli aloittamassa alkutervehdyksessä seminaarin molemmat vetäjät Guy ja Stefan. Kukin sai valita, tekikö alkutervehdyksen Guyn tyyliin, vai Stefanin monimutkaiseen tyyliin. Stefanin perusteellinen saksalaisen monimutkainen tervehdys sisälsi laskujeni mukaan neljä askelta: taakse ja miekka ”huotrasta” vom tagiin päänpäälle, eteen miekka alberiin, jalat rinnakkain miekka tervehdykseen ja taakse miekka alberiin. Valitsin tämän monimutkaisen tavan, joka tuntui nyt menevän nappiin tällä kertaa.

Alkulämmittelyt äänestettiin Guyn ja Stefanin väliltä ja Stefanin mielenkiintoiset puoliympyrät, ympyrät ja kahdeksikot veivät voiton. Stefanin alkulämmittelyn osasia tultaneen vaihtelun vuoksi näkemään myös meidän seuran treeneissä.

Treenit alkoivat jälleen lyöntiharjoituksilla. Saksalaisia lyöntejä kerrattiin lihasmuistiin.

Uutena oli mukava lyöntiharjoitussarja, joka lähti oikeasta vom tagista, siitä krumphaw, schielhaw ja zwerchhaw, ochsista siirtyminen pflugiin ja sama uudelleen toiselta puolelta. Saattoi tuo kyllä olla ohjelmassa jo eilen, mutta siirtymä puolelta toiselle (ochsista pflugiin) taisi ainakin tulla mukaan tänään.

Tänään päivän teemana oli saksalaisen ja italialaisen pitkämiekkailun vertailu. Miten erilaisissa tilanteissa tekniikat Liectenauerin oppien vs. Fioren tai Vadin oppien välillä erosivat. Millä etäisyydellä vastustajasta Liectenauer, Fiore ja Vadi miekkaillessaan viihtyvät yms. Mukana oli myös harjoituksia, missä toinen osapuoli toimi italialaisittain ja toinen saksalaisittain. Tämä oli kyllä tosi mielenkiintoista!

Koko viikon jatkunut ystävällismielinen naljailu saksalaisen ja italialaisen miekkailun välillä jatkui luonnollisesti tänäänkin. Guy mm. nimesi 1. drillin uudelleen antisaksalaiseksi drilliksi, koska frontale torjui niin hyvin saksalaisia hyökkäyksiä.

Hikisin päivä koko Extravaganzassa tänään. Lämpötila ulkona oli hellelukemissa ja ilmankosteus korkealla. Miekkailusalissa oli epäilemättä myös hellelukemat ja ilman kosteus vielä korkeammalla, paidan hikisyys 100 %. Hikikerroin tänään 9½. Illalla havaittiin, että treenissä olleet vesipullotkin haisivat niin paljon hielle, että ne piti pestä päältä päin.

Lopputervehdys tehtiin jälleen Guylle ja Stefanille. Jokainen sai jälleen valita miten tervehdyksen tekee. Valitsin taas haasteellisemman saksalaisen version. Mikä ei liene ollut niin fiksu valinta rättiväsyneenä, mutta pitäähän sitä aina pikkuhaasteita ottaa vastaan. Persiilleenhän se meni sitten oikein lahjakkaasti. Onnistuin nostamaan miekan tervehdykseen varmaan kolmella askeleella neljästä, kun en muistanut missä vaiheessa se tulikaan, ja aivot olivat ihan reikäjuustotilassa… ja askeleetkin meni vielä sekaisin. Ehkä se tervehdys muistutti enemmän steppaamista kuin miekan kanssa tervehtimistä. Noh, mokailematta ei voi oppia ja kyllähän näin hienolle seminaarille voi heittää kolmekin tervehdystä putkeen.

– KAHDEKSAS PÄIVÄ – FREEPLAY-TURNAUS –

Extravaganzan viimeinen päivä. Freeplay-turnaus ohjelmassa. Ennakkoon perjantaina katsottuna matseja oli tosi paljon, mutta osallistujia ehti tippua seuraavaan aamuun. Joku oli sairastunut ja eräs innokas freeplayn treenaaja oli ehtinyt satuttaa sormensa jo edellisenä iltana turnaukseen valmistautuessa.

Aamun sää oli yllättävän viileä. Hikikertoimelle ei ollut suuria odotuksia. Salille hyvissä ajoin, että kamat ovat päällä ajoissa ja omalle vastuulle jäävä alkulämmittely tulee tehtyä kunnolla. Harmillisena yllätyksenä tuli vastaan tieto, ettei Sparringglovesin nahkagauntletit olleet kelvollisia freeplayhin. En ollut harmistukseni kanssa yksin, mutta pettymyksestä päästiin yli ja lähdettiin sitten ns. suojavarusteettomaan lohkoon, missä osumat hyväksyttiin vain päähän. No, tiputtelinpa sitten vähän varustusta kevyemmäksi. Rintapanssari pois ja vähän ennen ekaa matsia lensi nurkkaan myös niskasuojus.

Matsailut eivät varsinaisesti jännittäneet. Alkulämmittelyn oheen piti ihan iskeä maskia myöten rojut päälle ja hakea adrenaliinia ja tuntumaa siihen, että kaikki suojakampe on päällä ja kömpelöillä suojahanskoilla yleensä saa mieleistä otetta miekasta.

Tuntuihan tuo ote miekasta löytyvän ja adrenaliiniakin lopulta löytyi, ehkä vähän liikaakin. Tämä sellaista kokemusperäistä… Meitsin” perus” freelpay-vastuksen, eli Kärjen Jannen kanssa matsaillessa, kun täytyy olla aina hyökkäämässä nopeasti sellaiselle etäisyydelle, ettei Janne pääsisi läväyttämään käsille. Jannea vastaan hyökkääminen ei ole järin helppoa, joten on tullut opeteltua sellaista adrenaliinin pumppaamista, että joskus testimielessä ”itsetuhoinenkin” hyökkääminen luonnistuu jouhevasti.

Kolmen oman matsin jälkeen asetuin erittäin-lämmin-mutta-ei-hengitä-sitten-yhtään -miekkailupukuni kanssa avonaisen ikkunan ja erään ystävällisen sielun tuoman propellituulettimen eteen tuulettamaan hikeäni. Sitä minun neljättä ja viidettä matsia ei vain tuntunut tulevan. No, kohta varmaan, joten hikipuku vaan tiukasti päällä. Selän vetoketjua auki, että edes vähän voisi tuulettaa. Hikikerroin siis hetkittäin täysi 10 tänään.

Omaa matsia ei vaan tullut. Sitten tuli Guy sanomaan, että riisu vaan kamoja, nyt käynnissä olevan matsin jälkeen on puolen tunnin tauko. No, sitten pääsin tuulettumaan. Samalla aloin kysellä vielä puuttuvien matsieni perään. Siinä vaiheessa selvisi, ettei niitä ollut enää edes tulossa. Vähän aikaisemmin oli meidän lohkossa sattunut haaveri, jonka kyllä panin merkille, mutten tiennyt, että se oli sellainen, että ko. kilpailija joutui jättämään matsit kesken ja käväisemään paikkauttamassa itseään. Kuskiksi lähti se kilpakumppani, jonka miekasta haava oli käsivarteen sattunut. Pitää nyt mainita, ettei mistään pahasta haaverista ollut kyse. Terveyskeskusreissun jälkeen ”loukkaantunut” lohkaisikin, että haavan aiheuttanut kaveri voi huonommin kuin paikattu kilpakumppaninsa.

Puolivälierien matsit käytiin täyden freeplay-kitin matseina. Jostain piti hommata rautahanskat lainaan, sillä olin jättänyt mutkille hakatut omat rautahanskani kotiin. Onneksi löytyi rautalapaset lainaan.

Alkulohkojen jälkeen puolivälierissä vastaan tuli Ilpo Luhtala, jolle taisin viime vuonna hävitä selvin numeroin 5-1. Pientä edistystä oli havaittavissa, sillä nyt hävisin selvin numeroin vain 5-3. Matsissa harmitti lähinnä se, että kun viidestä osumasta matsailtiin, niin juuri mitään kovin erikoista ei kannattaisi lähteä kokeilemaan ja kyttäilyllä voisi pärjäillä paremmin. Ilpon kolmen pisteeseen asti maltoin ottaa varovasti ja yritin kyttäillä mahiksiani. Alkuun pysyi homma jotenkin hallussa ja kuosissa, vaikka Ilpo nyt selkeästi olikin niskan päällä koko ajan. Sitten iski halu lähteä hyökkäämään ja Ilpo taisi poimia aika helposti parit viimeiset pinnat. Sellainen mielikuva jäi, että sain lyötyä yhden kunnon iskun päähän ja pari kelpo kyttäilyllä hankittua osumaa käsille. Ilpo taas löi minua vähän sinne tänne, eikä itseeni tulleista osumista jäänyt mieleen oikein muuta, kun yksi napakka lyönti päähän.

Matsin jälkeen Ilpo totesi, että oli vähän pettynyt, kun en käyttänyt saksalaisia juttuja matsissa. Edellisenä päivänä Ilpon kanssa treenatessa asiaa oli testailtu ja niiden suhteen oli ennakkoon vähän heikko olo. Voittoon tähtäävässä freeplayssa, kun muutenkin tuntuu, että pitäisi karsia kaikki turha kikkailu ja feintit pois ja keskittyä suojaukseen ja kyttäämään toisen virheitä. Ei oikein meinaa itseltäni aina luonnistua, mutta Ilpoa vastaan yrittelin matsin loppua lukuun ottamatta. Pariin otteeseen itse asiassa yritin saksmannijuttuja, mutta toisella kertaa olin liian hidas ja torjunnasta tuleva ”hieno” hyökkäys jäi kokonaan tekemättä ja toisella kertaa olin oikealle hetkellä liian kaukana ja toiminta jäi lähinnä ajatuksen asteelle. Onnistuessaan nämä molemmat olisivat olleet loisteliaita suorituksia. Nyt niitä ei vain kukaan päässyt näkemään, paitsi minä haaveissani.

Eli turpiin tuli ja tipuin pois. Ilpo jatkoi eteenpäin ja hävisi välierissä minun sparrausvastustajalleni Janne Kärjelle. Loppuottelussa oli sitten vastakkain tämä samainen Janne Kärki ja Hesan seuran Jan Kukkamäki. Aika rajuksi näytti matsi äityvän. Jan oli voittanut edelliset pari matsia suvereenisti parhaimmillaan läpikävely-tyyliin, mutta nyt Janne laittoi kampoihin niin, että Jan joutui lähestymään vastustajaa selkeästi varovaisemmin.

4-4 tilanteessa Guy ilmoitti, ettei turnauksen viimeinen piste ja voitto tulisi ottaa kunnon tekniikalla ja ainakin 3-4 epämääräisen käsikähmän myötä syntynyttä osumaa hylättiin, ennen kuin Janne sai napautettua miekkansa puhtaasti ja kiistattomasti Janin päähän. Extravaganzan freeplay-turnauksen voitto päätyi viimeisen neljän vuoden aikana jo kolmannen kerran Janne Kärjen mukana Savoon.

Sitten olikin jo lähtö itkua vaille. Illalla olisi ollut vielä iltajuhlat salilla, mutta meillä oli jo kiire pakkaamaan ja lähtöön kohti Kuopiota. Vähän oli haikea olo, kun oli tullut vietettyä kahdeksan päivää putkeen miekkailun parissa niin tiiviisti, etteivät arkihuolet juuri päässeet tajuntaan tunkeutumaan. Olishan tuota olotilaa mielellään jatkanut pitempäänkin.

-M!ka-