Avoimet harjoitukset Kulttuuriareena 44:ssä 26.4.2014

Artikkeli on julkaistu alun perin Miekka Mielessä -blogissa 22.5.2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

(Kaikki artikkelin kuvat: Elppi Hyvärinen.)

26.4.14 meillä oli ohjelmassa tunnin mittaiset yleisölle avoimet harjoitukset Kulttuuriareena 44:ssä. Tunti on treeniajaksi oikeasti liian lyhyt, mutta idea olikin tällä kertaa katsojalähtöinen. Tunnin verran ehkä joku jaksaisi treenejä katsellakin. Avoimet harjoitukset olivat myös ohjelmanumerona petroskoilaiselle nuorisoryhmälle, joka vierailemassa Kuopiossa osana EU:n Youth in Action-ohjelmaa.

Olin pakannut lainassa olleeseen pakettiautoon kaiken tarpeellisen roinan jo hyvissä ajoin, jotta iltaan voisi keskittyä rauhassa ja rennosti. Järjestelyihin osallistuvat seuran jäsenet olin pyytänyt paikalle Kulttuuriareenalle noin tuntia ennen varsinaisia harjoituksia. Hyvin ehdittäisiin laitella kaikki valmiiksi rauhassa ja ilman kiirettä.

Siinä sitten ajelin väljään aikatauluun tyytyväisenä kohti keskustaa, kun puhelin soi. Kuuma linja Kulttuuriareena 44:stä!

”- Missä viivyt?”,kyselee Jaakko.
”- Matkalla ollaan. Ei tässä montaa minuuttia enää mene. Eihän tässä nyt niin kiire ole… tunti aikaa”. Mitä se nyt hoppuilee, mietin.
”- No täällä on jo kaikki”, toteaa Jaakko. Eli talkoolaisetko paikalla jo? No hyvä, ketäs niitä nyt olikaan, muistelin, Mirja, Seppo, Elisa…
”- Ketäs siellä on jo paikalla?”, tarkistelin.
”- No KAIKKI. Kaikki, jotka on treeneihin tulossa. Kaikki valmiina odottamassa. Pitäis aloittaa hetken päästä! Miekatkin on sulla!”

Hiljaksiin selveni tilanne. Omasta mielestäni olin pyytänyt paikalle tunnin etukäteen sen porukan, joka osallistuisi alkujärjestelyihin, mutta olinkin epähuomiossa ilmoittanut treenien alkamisajan tuntia aikaisemmaksi koko porukalle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suunnitelma B-käyttöön. Jaakko aloitti alkulämmittelyn vedon ja siinä aikana ehdin paikalle miekkakassien ja muun roinan kanssa. Miekkojen saapumisen jälkeen Jaakko pääsi jo vetämään lyöntiharjoituksia sillä aikaa, kun minä järjestelin parin avustajan kanssa muuta roinaa esille. Kaikenlaisia aseita ja rautahanskoja kun piti laittaa esille vieraiden ihmeteltäväksi jne.

Sen perään ehdin jo katella ympärillenikin. Sali näytti nyt merkittävästi pienemmältä, kun aikaisemmin siellä käydessäni. Katsomo oli osittain auki yleisön vuoksi, mikä vei tilaa. Esirippu oli kiinni ja osa salia jäi sen taakse. Loppu-illan musisointia varten oli äänentoistopöytää ja tarviketta salin sivussa ja treenaajien varustekasseja vähän siellä sun täällä. Treenit hetkeksi poikki ja kaikki varustekassit sinne äänentoistolaitteiden viereen, missä ei kuitenkaan voinut treenata. Sillä tavalla saatiin lisää tilaa, vaikkei sitä vieläkään ollut liikoja siihen nähden, mitä olin treeneihin suunnitellut.

Nyt ehdin jo itse harjoituksia vetämään. Ajatus oli ollut vetää vähän liikkuvampaa hyökkäysharjoittelua tällä kertaa, ikään kuin yleisöystävällisesti. Sitäpä sitten, tilan puutteen vuoksi jouduttiin vähän liikkuvuutta tosin karsimaan. Pääsin jo vetämään vähän henkeä. Hyvinhän tästä selvittiin. Treenit alkoi ilmoitetussa ajassa, vaikka en itse ehtinyt alkuun mukaan ja minun mokan takia saatiin tunnin sijaan kahden tunnin treenit. Mikäpäs tässä… Sisältöä oli kyllä takataskussa enemmän kun tarpeeksi.

Reilun puolentunnin treenailun jälkeen alkoi saliin ilmestyä venäläisiä nuoria suomalaisine isäntineen. Osa huomiosta meni nyt siihen, että yleisö pysyy katsomon puolella ja treenaajat turvallisen kaukana heistä. Sitten tuli venäläisryhmän vetäjä juttelemaan, että he kuvaisivat treenejä videolle ja heidän ryhmästään tulisi yksi osallistumaan treeneihin ja ehkä joku muukin, jos se sopii. No sopihan se. Ei tuottaisi suuria ongelmia. Suunnitelma C käyttöön: Jaakon kanssa sovittelin tilannetta niin, että kun arviolta 1-3 venäläistä tulee mukaan, minä keskityn enemmän heihin ja Jaakko apuvetäjänä omaan porukkaan.

19.00 oli se kellonaika, jolloin ne oikeasti avoimet harjoitukset oli tarkoitus aloittaa. Katsomo täyttyi venäläisnuorista ja heidän kuopiolaisesta isäntäväestä, sekä muutamasta muusta lajista kiinnostuneesta.

Tein lyhyen esittelyn ja kysyin sitten, haluaisiko joku osallistua harjoituksiin. Yleensä olen suomalaisten kanssa tottunut, ettei juuri kukaan noin yllättäen lähde mukaan, joten hämmästys oli suuri, kun käsiä alkoi yleisöstä nousta… kolme, viisi, kuusi, kaksitoista… yhtäkkiä meillä oli mukana ehkä jopa 15 ylimääräistä treenaajaa, osa venäläisiä ja osa heidän suomalaisia isäntiään. Seuran omia ja jäseniltä lainassa olevia miekkoja ja maskeja oli tusinan verran, mutta kun muutamat seuran jäsenet luopuivat miekoistaan ja maskeistaan, saatiin juuri ja juuri varusteet riittämään. Alkuperäinen treenisuunnitelma meni tietysti saman tien roskiin ja uutta piti kehitellä minuuteissa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suunnitelma D käyttöön. Harjoitusten vetokieleksi täytyy lennosta muuttaa englanti ja keksiä pikaisesti kokonaan uusi harjoitussisältö. Nyt oli pelastavana apuna vuoden mittaan vetämäni miekkailutunnit lukioissa. Niiden sisältö on ollut lähinnä aloittelijoille sopivia innostavia harjoitteita, jossa pääsee kokemaan miekkailun tuntua, ”ahaa-elämyksiä” ja onnistumisen iloa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yllättävä tilanne tuntui elävän aika vahvasti kokoajan. Tila oli ahdas näin isolle joukolle ja seassa pörräsi vielä venäläistyttö videokameran kanssa. Paula ryhtyi turvallisuuspoliisiksi ja minultakin meni aika paljon huomiota turvallisuuden vahtimiseen. Kaiken tämän keskellä neuvoteltiin joka välissä Jaakon kanssa, mitä tehdään seuraavaksi. Kummallakin löi välillä tyhjää, mitä niillä lukiovierailuilla oikein olikaan treenattu. Englannin sanatkin olivat välillä hukassa. Seuran kokeneemmat jäsenet, ja tässä kohtaa heihin laskettiin jo pari kuukautta treenanneetkin, ottivat hyvin vastuuta vieraiden miekkailun onnistumisesta. Kiitos kaikille. Kyllähän tämä meni yllättävyydessään kevyessä sivuluisuissa, missä sai luistella ja luovia hetki hetkeltä eteenpäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Varsinaiset treenisession jälkeen esiteltiin vielä hetken mielijohteesta seuran muiden aseiden, tikarin, keihään ja messerin käsittelyä. Elisa ja Jaakko hoitivat tikarin ja keihään, minä Jaakon kanssa sirpin ja messerin. Nyt oli suurena apuna huhtikuun näytökseen treenailut. Sieltä poimittiin esiteltävät asiat ja kun niitä oli treenattu kunnolla, voitiin t-paita päälläkin tehdä tekniikoita aika räväkällä tempolla, mikä sai yleisössä aikaan äänekästä hämmästymistä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopputulos oli venäläisten vieraiden osalta ilmeisen onnistunut, kun monet tulivat kiittelemään jälkikäteen. Illan päätteeksi minua vielä haastateltiin videokameran edessä. Jos nyt oikein ymmärsin, niin venäläisnuoren vierailusta kuvattava video, johon mukaan tulee pätkää treeneistä ja haastattelusta tulee joskus ulos Petroskoin paikallis-tv:ssä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kokonaisuus pysyi käsissä sivuluisusta huolimatta. Illalla kaiken kaman roudailun jälkeen puhaltelin kyllä pääpyörällä paksuja tästä kaikesta. Hauskaa oli, mutten ehkä ihan heti välittäisi samanlaista pyöritystä ottaa uusiksi.

Rentoutusta ja stressinhallintaa pitkämiekalla Kallaveden lukiossa 19.3.2014

Artikkeli on julkaistu alun perin Miekka Mielessä -blogissa 1.5.2014

2014-03-19 -kallavesi

Elisa ja Jaakko pukemassa varusteita päälleen. Oppituntien aluksi vedettiin lyhyt esittely seuran aseista ja free play-varustus oli sen vuoksi tarpeen.

19.3.2014 olin vetämässä rentoutus ja stressinhallinta -kurssilla miekkailuoppitunteja Kallaveden lukiossa mukanani seuran nuoriso-osastosta Elisa ja Jaakko. Tutulla kaavallahan tuo itse oppituntiosuus meni, mutta itselleni oli tällä lukio-visiitillä isompi merkitys, kun aikaisemmilla. Aikaisemminkin olemme olleet Kallaveden lukiolle miekkailutunteja vetämässä, mutta silloin tunnit vedettiin Lyseon lukion salissa. Nyt oltiin sitten Kallaveden lukiossa ihan fyysisestikin. Se oli hienoa siksi, että koulu on se ”minun lukioni”. Vain rehtori Tapio Mustonen puuttui, muuten olisin varmaan ollut taas rehtorin puhuttelussa…

Jostain neljännesvuosisadan takaahan se minun lukiovuodet löytyy. Aika kultaa muistot, joten koulun käytäviä ja portaita oli mukava kulkea pitkästä aikaa. Onneksi liikuntasali on kakkoskerroksessa, eikä tarvinnut kiivetä viidenteen saakka, missä silloinen piinani, saksan luokka sijaisee, tai siis sijaitsi ainakin silloin joskus. Jäi siis saksat vähän heikolle lukemiselle aikoinaan. Olisinpa silloin tiennyt, että joskus tulevaisuudessa syvennyn saksalaisen pitkämiekan ja messerin käyttöön. Kylläpä olisi nyt kelvolliselle saksankielen taidolle käyttöä…

2014-03-19 kallavesi2

Roinaa oli taas omien varusteisen lisäksi ihan riittämiin roudattavana… näiden kouluvierailujen ei niin mukavia kääntöpuolia.

Kallaveden lukiota oli kyllä remontoitu jossain vaiheessa ja ulkoasu viihtyisänpi kun silloin joskus. Sali oli tosin aika hyvin ennallaan, joten ”good old days” oli hyvin tavoitettavissa.

Myös apuna olleet Elisa ja Jaakko ovat Kallaveden lukion kasvatteja, mutta vähän tuoreempia ylioppilaita, viime vuoden painosta, joten nostalgia ei ehkä heillä ollut niin pinnassa, mutta paluu vanhaan kouluun tuntui silti tuovan hyviä fiiliksiä myös heille. Hehän kävivät tosin myös viime vuoden puolella Kallavedessä sotahistorian kurssilla miekkailua esittelemässä, joten heille kokemus ei olut niin erikoinen kuin minulle.

Itse miekkailutunnit menivät hyvin ja pitkämiekka-tekniikoissa edettiin aika tehokkaasti. Ideahan ei ollut opettaa asiaa niin perusteellisesti, vaan antaa oppilaille kuvaa siitä, mitä pitkämiekan käsittely oikeasti on. Mukavasti oli porukka myös mukana. Joillakin sujui tekniikat varsin hyvin ja kuten usein näillä kouluvierailulla, löytyi myös se oppilas, joka huolehti hyvissä ajoin siitä, ettei vaan ylimääräisiä minuutteja tuhlattaisi oppituntiin. En kanna kaunaa. Etten vain kohdannut itseni lukioiässä? …sympaattista itse asiassa. Kiitokset taas opettaja Eeva Toivalalle. Kouluvierailut ovat kaiken kaikkiaankin olleet mukavaa vaihtelua näissä miekkailukuvioissa.

– M!ka –

Miekkailuvientiä Kymi Combat ry:n miekkaleirille 9.3.2014

Artikkeli on julkaistu alun perin Savon Miekka -blogissa 12.3.2014

 

kc 2014-03-09 010

Warusseippäin killan seminaarissa huhtikuussa 2013 törmättiin Kuopion delegaation kanssa historiallisesta miekkailusta kiinnostuneeseen kouvolalaiseen Abrahamiin, joka kävi tutustumassa lajiin ajatuksenaan käynnistellä miekkailua Kouvolassa. Sillä kertaa ei Kouvolan Valkealassa toimiva pieni kamppailulajiseura Kymi Combat ry vielä saanut repertuaariinsa Baguazhangin ja Bujinkanin rinnalle historiallista miekkailua, mutta ajatus jäi kytemään, sillä äskettäin tuli Abrahamilta kyselyä, josko tultaisiin heidän porukalle opettamaan Liechtenauerin pitkämiekan alkeita.

kc 2014-03-06 009
Kouvolan vierailun ”Plan2” käynnissä ”mind mapin” avulla.

No Jaakon mietittiin muutama minuutti ja päättiin, että sinnehän piti lähteä. Viikkoa ennen hahmottelin, mitä ja miten treenailtaisiin. Tavoitteena oli saada sellainen kokonaisuus kasaan, että Valkealan ryhmä pääsisi niillä tiedoilla omin avuin alkuun treenaamisessa… Sellainen setti tuntui syntyvät, mutta pari päivää ennen iski epävarmuus. Laittelinkin ”mind mapin” kanssa kokonaisuuden uusiksi ja päädyin omasta mielestäni parempaan lopputulokseen.

kc 2014-03-09 011

Varhain sunnuntaiaamuna 9.3. käännettiin auton nokka kohti Kouvolaa ja Kymi Combat ry:n miekkaleiriä. Muutama tunti ajamista ja oltiin perillä Valkealan kulmilla. Sitten käännyttiin pienemmälle tielle ja vielä pienemmälle ja vielä pienemmälle ja kohdattiin lopulta ”Sotilasalue – Pääsy kielletty” -kyltti. Onneksi tältä oli varoitettu etukäteen, että ei tarvitse välittää, eteenpäin vaan. Sieltä se koulukin sitten löytyi, minkä salissa oli tarkoitus miekkailla.

kc 2014-03-09

Sitten ei kun treenit pystyyn. Mukana oli muutama Kymi Combatin jäsen ja pari yhdenkäden miekkojen kanssa aikaisemmin miekkailutuntumaa ottanutta nuorta Kouvolan keskus-taajamasta. Paljon oli asiaa mukana, mutta aikaakin oli kuusi tuntia käytössä.

Mukavaa ja motivoitunutta porukkaa oli. Toivottavasti saatiin kipinää tartutettua lisää molemmille paikalla olleille tahoille ja nähdään miekkalun merkeissä jatkossakin. Olisihan se hauska olla osallisena, vaikka edes pieneltäkin osalta siinä, että historiallisen miekkailun harrastus pääsisi leviämään uudelle paikkakunnalle.

Kuuden tunnin treenien jälkeen hypättiin taas autoon ja kokka kohti Kuopiota. Kolmisen tuntia ajoa ja kotona jälleen. Sellainen pikainen 12 tunnin reissu miekkailun pariin. ”Voisi sitä huonomminkin sunnuntain viettää”, summasi Jaakko päivän päätteeksi ja totta puhui.

– M!ka –

kc 2014-03-09 012

Vierailulla Minarissa tammikuussa 2014

Artikkeli on julkaistu alun perin Miekka Mielessä -blogissa 12.2.2014

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Seuran omistamia ja Minarin vierailua varten jäseniltä lainailtuja varusteita (kuva: Elisa Hyvärinen).

14.1. käytiin Minna Canthin lukiossa vetämässä miekkailutunteja. Saman päivän aamu meni miekkailun esittelypisteen pystyttelyllä Kuopion pääkirjastoon ja siellä päivystämiseen. Iltapäivällä siirryttiin sitten kolmen hengen ryhmällä Minarille roudaamaan miekkoja, maskeja ja varustekasseja. Tämän lajin tympein puoli on tavaran määrä ja sen loputon kanniskelu. Onneksi oli pakettiauto lainassa, niin saatiin sentään kuljeteltua varusteita suhteellisen helposti.

Kouluvierailuilta tuttuun tapaan käytiin ensin vähän läpi seuran käyttämiä aseita ja kerrottiin perusfaktaa historiallisesta miekkailusta. Siitä siirryttiin sitten pitkämiekka-harjoituksiin, joissa oppilaat pääsivät itse testailemaan pitkämiekka-tekniikoita. Reipasta porukkaa oli Minarissa ja edettiin yllättävänkin hyvin siihen nähden, miten vähän aikaa meillä oli käytettävissä.

Miekkailutuntien jälkeen meillä oli jälleen varusteiden roudailut. Sen päälle äkkiä syömään jotain. Ruuat tilattiin pöytään odottamaan jo etukäteen, jotta ehdittiin syödäkin. Sen päälle olikin jo kiire saman illan Pääkirjaston miekkailun esittelytilaisuuden valmisteluihin.

-M!ka-

Tunnelmia Lyseon ja Kallaveden kouluvierailuista 29.10.-5.11.2013

Artikkeli on julkaistu alun perin Miekka Mielessä -blogissa 11.11.2013

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Pitkämiekan esittelyä (kaikki artikkelin kuvat: Elisa Hyvärinen).

Kouluvierailut Lyseon lukioon ja Kallaveden lukioon menivät hyvin. Tuntien sisältöä oli pohdittu ja treenattu ennakkoon, mutta jonkin verran joka tunnilla muokattiin asiaa lennosta tilanteeseen sopivammaksi mm. osallistujamäärästä riippuen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lyseon oppilaita aloittamassa pariharjoitusta.

Opetus- ja esittelyryhmässä oli minun lisäkseni mukana seuran jäsenistä Seppo, Elisa ja Jaakko. Tiimityö sujui hyvin. Yksin tuntien veto olisi ollut mahdotonta niin tiiviinä, kun nyt ne pidettiin. Aluksi esiteltiin seuran käyttämiä aseita: pitkämiekka, keihäs, tikari, messer, sirppi… Aika pikaiset esittelyt piti aseista tehdä lyhyiden tekniikkanäytteiden kanssa, että aikaa jäi myös itse harjoittelulle.

Harjoituksissa keskityttiin sitten pelkästään pitkämiekkaan. Aluksi tehtiin yksilöharjoituksina hieman liikkumista ja miekan käsittelyä, sekä selviteltiin varoasentojen merkitystä. Sen jälkeen mentiin pariharjoituksiin, joita ehdittiin käydä läpi kunkin ryhmän kanssa puolenkymmentä. Hyvin pintapuolinen raapaisuhan se lajista väkisinkin oli, mutta todennäköisesti osallistuneille tuli käsitystä siitä, mitä historiallinen miekkailu on ja myös tuntumaa siitä, minkälaista miekkailu pitkämiekalla käytännössä on. Ainakin kiinnostusta ja innostusta oli havaittavissa ja kiitoksiakin osallistujilta saatiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kallaveden oppilaita.

Ehkä rankinta näissä vierailuissa oli varusteiden kanssa sählääminen, mihin upposi helposti kolme kertaa enemmän aikaa, kun itse oppitunteihin. Seuralla eivät miekat ja maskit riitä, mutta onneksi niitä saatiin seuran jäseniltä lainaan, niin että pystyttiin vetämään maksimissaan 12–13 hengen ryhmiä. Mukana oli auton täydeltä seuran varusteita, omia kamoja ja seurakavereilta lainattuja. Melkoista järjestelyä ja kuljettamista. Sitten oppituntien perään oli aina uudet järjestelyt ja pakkaamiset, kun parhaimmillaan jo samaan iltaan tarvittiin osa varusteista seuran treeneihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Selitys käynnissä…

Kaiken kaikkiaan esittely- ja tutustumisoppitunnit olivat mukavia tehdä, kaikesta roinan roudailuista huolimatta. Mielellään toteutan samanlaisia lisääkin, jos mahdollisuuksia tulee. Nyt on myös hyvä, vierailuista jo kokemusta hankkinut apuryhmä koossa.

Kiitokset kaikille osallisille!

-M!ka-

Audatia – korttipeli miekkailijoille

Artikkeli on julkaistu alun perin SaHMS:n Savon Miekka-blogissa 21.8.14

Guy Windsor , Samuli Raninen, Joonas Laakso ja Rami Laaksonen ovat kehitelleet Audatia – korttipelin, joka mallintaa miekkailua pitkämiekalla. Pelin pohjana on Fiore dei Liberin il Fior di Battaglia. Pelin voi ottaa pelkästään viihteenä, mutta sen avulla voi myös opetella ja kertailla Fioren terminologiaa, taktiikkaa ja tekniikoita. Julkaisuun peli on tulossa todennäköisesti maaliskuussa 2014.

Itse odottelen peliä sormet syyhyten. Pelailun lisäksi korttipakka tullee kulkemaan mukanani vähän joka paikkaan. Se kun on juuri sopiva pienikokoinen ajantappoväline mukana kuljetettavaksi. Bussia, junaa, lentokonetta, ostoksilla olevaa vaimoa, tai mitä vaan odotellessa voi vaikka pläräillä näitä kortteja. Ei tarvitse välttämättä ostella ajankuluksi iltapäivälehteä ja lukea turhia lööppejä, mitä ei välttämättä oikeastaan välittäisi tietääkään.

audatia 4

Peruspelissä Boucicault ja Galeazzo

Peruspeli sisältää Fioren haarniskoimattoman pitkämiekan. Pelaamiseen tarvitaan kaksi pelipakkaa ja niissä on kaksi kuvitukseltaan erilaista: Boucicault alias Jean le Maingre ja Fiore dei Liberin opettama Galeazzo da Mantoa. Kaksikko otti oikeasti yhteen kaksintaistelussa, jonka voitti Galeazzo. Fiore mahtoi olla hyvin tyytyväinen, varsinkin kun Boucicault ei ollut mikä tahansa Italian kaduilta poimittu solttu, vaan taistelutaidoistaan tunnettu ja turnajaiskentillä mainetta kerännyt ranskalainen aatelisherra, joka sai palkintona sotilaallisista saavutuksistaan Ranskan marsalkan (Maréchal de France) arvonimen vuonna 1391. Boucicault selvisi kaksintaistelusta hengissä. Hänen kohtaloksi koitui Agincountin taistelu vuonna 1415, jossa hän johti ranskalaisten etujoukkoa. Taistelu päättyi englantilaisten voittoon, Boucicault jäi vangiksi ja kuoli sotavankeudessa kuusi vuotta myöhemmin. Pian voi korttipelissä Boucicaultina yrittää saada hyvitystä aikoinaan kärsityistä nöyryytyksistä.

audatia 2

Pelin tekoa rahoitetaan myymällä sitä ennakkoon

Peliä on rahoitettu myymällä sitä etukäteen netissä. Tavoitteena ollut 23000 euroa on tätä kirjoittaessa ylittynyt jo yli 20000 eurolla ja tämän ansiosta peruspakkoihin tulee myös täydennystä ja variaatioita. Kampanjasivuun voi käydä tutustumassa täällä.

Lady Deck ja Patron’s Deck

Peruspelipakkojen lisäksi on tulossa naissoturi-pakka, josta ei tarvitse pelätä löytävänsä Xenaa tai Red Sonjaa. Hahmoksi valitaan yleisöäänestyksellä joku oikeasti taistelussa kunnostautunut keskiaikainen nainen. Vaihtoehtoja on tarjolla neljä ja tätä kirjoittaessa äänestys on käynnissä Audatian nettisivuilla. Valistunut arvaukseni on, että näitä naissoturipakkoja tulee myöhemmin olemaan enemmänkin kuin yksi.

Toinen uusi pelipakka on nimeltään The Patron’s Deck, jonka historiallisen hahmon saa päättää suurrahoittaja Teemu Kari.

audatia 5

Laajennuspakkana haarniskoitua tekniikkaa ja ehkä saksalaista pitkämiekkaa

Varmuudella peliin on tulossa ainakin Fioren haarniskoidut tekniikat sisältävä laajennuspakka. Jos rahoitusta tulee riittävästi, niin peliin on tulossa myös Liechtenauerin saksalaisen pitkämiekan tekniikoita sisältävä laajennuspakka. Tuskinpa nuo laajennuspakat tuohon loppuvat. Jos historiallisen miekkailun harrastajat pelistä innostuvat, kuten nyt näyttäisi tapahtuneen, niin laajennusmahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon.

-M!ka-

Interview with Guy Windsor: Veni Vadi Vici

Artikkeli on julkaistu alun perin SaHMS:n Savon Miekka-blogissa 15.8.2013

Guy Windsor’s Veni Vadi Vici is an annotated transcription and translation of De Arte Gladiatoria Dimicandi, written by Filippo Vadi sometime between 1482 and 1487.

vadi
Filippo Vadi

Although different, Vadi’s work appears to be based on Fiore’s earlier work. Do you feel that Vadi has done some “copy paste” from Fiore’s manual? What things are the most similar between Vadi and Fiore?

– There are several passages which are word-for-word identical between Vadi’s treatise and at least one version of Fiore’s (there are four that we know of). These tend to be in places where the text is a mnemonic verse, such as in the guard tutta porta di ferro. So it could be that the similarity between the texts does not come from copying, but repetition of a phrase that was generally associated with that guard.

We also find some major similarities in the organisation of the manuscripts, and the specific content of some sections (sword in armour, spear, and axe, for instance). The fundamentals of the art do appear very similar.

vadi4

What new things does Vadi provide that Fiore doesn’t?

– To start with, Vadi gives us a gigantic amount of theory, in 16 verse chapters. This alone is priceless. He also shows us what to do with a longer sword, and provides a key link between Fiore and the later Bolognese system.

guy-vadi2
Guy Windsor

“I WRITE BOOKS TO LEARN AS MUCH AS TO TEACH”

It has been suggested that Vadi’s style represents a transitional phase between Fiore and the later Bolognese masters. Do you think so?

– For a full answer to that, please refer to my article, here: http://www.scribd.com/doc/104396013/Vadi-Guards

I have understood that you found that there is a connection to German style longsword in Vadi’s manual?

– Not exactly. There is no evidence that Vadi had any exposure to the Liechtenauer tradition (though it is likely); but his work, because it uses a longer sword than Fiore’s, as does the German style, has some similar techniques, which puzzled Fiore scholars by their absence from his system. You can read my full argument here: http://guywindsor.net/blog/2012/08/size-matters/

How long time you have researched Vadi for you book?

– I first came across Vadi in about 1998; and in the early days of the school, we used his treatise quite a bit. I went 100% Fiore in 2003, and didn’t really look at Vadi again until January last year. I write books to learn as much as to teach.

vadi2 vadi3
What has been the most difficult part in your research of Vadi?

-Well, some of his language is really tricky, and frankly my Italian is not so good. It got a lot better from working on the translation though.

What have been the finest things for fencing you have found out from Filippo Vadi’s fencing theory?

-Oh, where to start? Firstly, more solutions to the zogho stretto problem; secondly, a lot of really interesting theory, and, how about this?

El te bixogna ancora avere amente
De portar sempre honere altuo maestro
Per che denar non paga tal somente

And you must always keep in mind
To always honour your teacher,
Because money does not repay such a
debt.(Veni Vadi Vici p 51)

What’s the most important question that I didn’t ask? And your answer to it…

– How about: “where can I get the book?”

You can download Vadi’s treatise in pdf with my translation added, completely free, from here.
And you can buy the ebook as a pdf here.
And as an epub from here.
And the paperback from here.

-M!ka-

PS. Read also:
Interview with Guy Windsor: The Fiore Extravaganza (June 19, 2013)
Guy Windsor in Kuopio – outpost of swordsmanship civilisation in the wilds of Finland 24.3.2013 (April 18, 2013)

vadi5

Fiore Extravanganza 2013

Artikkeli on julkaistu alun perin SaHMS:n Savon Miekka-blogissa kuudessa osassa 29.6, 1.7, 3.7, 4.7, 5.7. ja 9.7. 2013.

– ENSIMMÄINEN PÄIVÄ –

No niin! Ensimmäinen päivä Fiore Extravanganzaa takana. Saapa nähdä jaksaako semmapäivien perään kirjoitella enää mitään jatkossa, mutta nyt ekan päivän jälkeen on vielä puhtia ja joutoaikaa samaan aikaan, niin kirjoitellaanpa tässä niitä näitä ruokaa laitellessa ja odotellessa.

SIISTI ODOTTAVA FIILIS

Fioren kunniaksi padassa porisee tätä kirjoitellessa homemade bolognese-kastike. Pieni Italia-yhteys siis havaittavissa…

Helsingin kulmille tuli saavuttua jo myöhään perjantai-iltana, että olisi aamulla virkeänä ja nohevana, kun semma alkaa. Siinähän se meni loppuilta sihijuoman kera viilatessa varustekassien sisältöä ja eväitä kohdilleen, ihmetellessä Jokereiden menoa Venäjän liigaan ja lueskellessa iltalukemisena Guy Windsorin Veni Vadi Vici-kirjaa.

Aamulla sitten aamutoimet, eväiden viimeistely, rojut autoon ja menoksi kohti yhtä miekkailevan maailman merkittävää pistettä, Guy Windsorin miekkailusalia autokorjaamon yläkerrassa Jakomäessä. Aika paljon on vinoja hymyjä tuttavapiirissä nähty, kun olen maininnut, että kolmatta vuotta tässä jo kesäloman viettoon Jakomäkeen… Toiset menevät etelän rannoille lomalle, meikäläiset Jakomäkeen. No, onhan se viikko miekkaillen nyt mielenkiintoisempaa, kuin rannalla löhöily.

Jakomäen salille oli mukava tulla. Pitkästä aikaa. Olihan siinä taas vuosi vierähtänyt. Kyllä täällä semmoissa vierailisi mielellään useamminkin, kuin kerran vuodessa, mutta tuntuu ajasta ja rahasta olevan aina pulaa. Miekkailevan maailman rajaseudulta kun lähdetään liikkeelle, tulee muitakin kuluja kun osallistumismaksu. Mutta onneksi on tarjolla tämmöinen viikon tehosetti putkeen samalla matkailun riesalla.

Harmillisesti EHMS:lla sattui parin päivän miekkailuleiri Suomenlinnassa päällekkäin Extravanganzan kanssa. Jos olisivat optimaalisesti sijoittuneet peräkkäin, olisin ehdottomasti yrittänyt osallistua molempiin. Miettikää nyt! Kahdeksan päivän miekkailusemman sijaan 10 päivän kokonaisuus… ja lajien/näkökulmien kirjo olisi aikakin tällä kertaa ollut todella laaja, jos molempiin olisi päässyt osallistumaan.

Noh, kaikkea ei voi saada. On tässä jo Extravanganzassakin päiviä hikoiltavana ja näkökulmia juuri pitkämiekkaa tarjolla ihan mukavasti, Fiore, Vadi, Liechtenauer… ja jos rehellisiä ollaan, niin ehkä taas enemmän, kuin pystyy täysillä ottamaan vastaan. Mutta palataanpa nyt sinne salille…

Hieno paikka. Aseita seinät täynnä. Kaksi kynttilää palaa seinustalla. Ihmiset kasailevat kamojaan. miekat kolisevat. Siisti odottava fiilis. Tuttuja naamoja tulee vastaan heti kättelyssä. Ensimmäisenä oman seuran väkeä, ennen minua paikalle saapuneet Kärjet. Sehän menee taas ihan miekkailun periaatteiden mukaan: ”kärki edellä”. Tuttuja helsinkiläisiä tulee tietty vastaan, yksi saksalainen ja pari Turun reissulta tuttua THMS:n kaveria. Nopeita moikkailuja vähän joka suuntaan. Jospa sitä jossain välissä ehtisi vähän jutellakin. Tuppaa nämä semmat vaan olemaan sellaisia, ettei kovin montaa sanaa ehdi edes tuttujen kanssa vaihtaa.

Varustekassi sinne verstaan puolelle, samaan paikkaan, kuin edellisillä kerroillakin. Pian tarpeelliset maski, hanskat, miekka ja vesipullo siihen samalle paikalle saliin, kuin edellisilläkin kerroilla. En kai vaan ole vähän urautumassa? En! (Tämän todistaa, se että myöhemmin päivällä ruokatauolla meidän seuran ryhmä leiriytyi ihan minun johdolla eripaikkaan, kuin kahtena edellisenä vuonna…)

ALKULÄMMITTELY

Alkulämmittely alkaa. Onko Guyn alkulämmittely muuttunut kevyemmäksi, vai oma kunto kasvanut? Ehkä molempia. Ensimmäisellä kerralla Extravanganzassa jo alkulämmittely on todella rankkaa ja siinä kastunut paita pysyi läpimärkänä päivän loppuun saakka. Tosin silloin sattui koko viikoksi tappava helle ja hikikerroin nousi yli mittausasteikon yhteentoista saakka. Nyt mentiin viileämmässä säässä, vaikka mukavasti lämmin oli sali nytkin. Sopivasti tuli lämmin tällä kertaa, ei yhtään liikaa, eikä liian vähän.

MIEKAN KÄSITTELYÄ

Seuraavana oli ohjelmassa miekan käsittelyä miekan pyörittelyä käsissä monella eritavalla. Hauskoja rentoja harjoituksia, jotka ainakin omassa jähmeässä pääkopassa synnyttävät ajatuksia siitä, miten miekasta tulisi tehdä käsien luonnollinen jatke.

Treenit jatkuivat miekan käsittelyllä. Olennaisena osana olivat myös mm. harjoitukset, miten säilytetään rento ote miekkaan, miten rakenne kestää lyödessä jne. Onhan näitä harjoiteltu, mutta taas tuli vähän erilaisia harjoituksia vastaan. Guylla tuntuu olevan ehtymätön varasto tapoja lähestyä samoja asioita mielenkiintoisesti eri tavoilla. Sekin on mielenkiintoista, miten samoista pienistä perusasioista löytyy jotenkin aina vaan uusia aspekteja. Tulee fiilis, että näitä hyvin perusperusperus-juttuja haluaisi treenata enemmän, kun mitä on taas tullut tehtyä!

VASEMMALTA PUOLUSTAESSA OLISI SAATTANUT SELVITÄ HENGISSÄ

Pariharjoituksissa korostui merkittävästi vasemmalta puolelta torjuminen ja sitä seuraava hyökkäys. zengiaro ja yhdenkäden mestari olivat paljon esillä. Olennainen ajatus, että noista lähtökohdista ei hirveästi ole väliä, miten vastustaja lähtee hyökkäämään, koska vasemmalta torjutaan Fioren opeissa aika hyvin kaikenlaista, mitä vastustaja miekallaan laittaa tulemaan. Torjunnan perään sitten vaan hyökkäys niissä puitteissa, kun miekkojen risteäminen antaa eväitä. Torjunnan ajoitus ei kyllä itselläni aina oikein ollut kohdillaan, mutta jos olisi ollut, niin olisin voinut jo näillä opeilla selvitä kaksintaistelusta hengissä.

Siitä jatkettiin. Largoa ja strettoa kohdattiin, sekä miekkojen risteämistä eri tavoilla ja miten niistä kuolemaa kylvetään. Puolustautuminen oikealta puolelta oli myös ohjemassa. Sehän on paljon sofistikoidumpaa, kuin vasemmalta puolustaminen. Piston vaihto ja murto käytiin myös läpi.

Vasemmalta puolustautuminen nousi kyllä esille uudelleen useampaan kertaan pitkin päivää. Jos haluat pysyä hengissä, opettele ensin puolustamaan vasemmalta. Sitten kun se toimii virheettömästi, voit alkaa hifistellä oikealta puolelta. Jos virhe tulee väärällä hetkellä, niin vasemmalta kun oikealta puolustaessa, lähtee henki… Tänään lähti monta kertaa. 1400-luvun Italiassa olisin keskittynyt harjoittelemaan puolustusta pelkästään vasemmalta. 2000-luvun Suomessa voi vähän treenaamista laajentaa, vaikka hengissä pysymisen perusteet eivät vielä täydellisesti suju edes vasemmalta.

Punta Falsaakin ehdittiin päivän päätteeksi harjoitella. Osin tutulla tavalla, mutta vastaan tuli myös pari uutta tapaa hyödyntää tuttua tekniikkaa. Siistiä!

Oli meillä siellä jossain välissä myös ruokatauko! Niitä näitä tuttujen kanssa juttelulle ei nyt jäänyt aikaa, kun päädyttiin tekemään muistiinpanoja, jotta saataisiin oman seuran jengille tarjottavaksi mahdollisimman paljon tästäkin päivästä. Kohtuudella se tulikin ylös kirjattua. Yritetään jatkossakin samaa.

HIKIKERROIN KAHDEKSAN

Kun ilta oli pulkassa, olikin jo aina väsy, tajuton hiki ja tyytyväinen mieli. Hikikerroin oli sellaiset kahdeksan. En kyllä autossakaan oikein viihtynyt yksin itseni vieressä. Siitä huolimatta en suunnannut suoraan suihkuun, vaan ruokakauppaan. Anteeksi kanssa-asiakkaat! Suunnitelmana oli kokata Italian hengessä itse iso satsi spagetti-bolognesea. Sen verran oli väsy, etteivät kaikki ainekset muistuneet mieleen ja aurinkokuivattu tomaatti unohtui. No ei tappava virhe. Se on korvattavissa muilla tomaattituotteilla. Kokkailu alkoi mokaillen jauhelihan ruskistamisella, vaikka kastike piti tehdä ensin. No ruskistetut jauhelihat sivuun ja kastike porisemaan. Siinä välissä ehti jo suihkuunkin ja sihauttaa itselleen juotavaa. Lopputulos oli kyllä melko täydellinen. Happamuuden ja suolaisuuden tasapainoa piti tosin säätään tilkalla punkkua ja vettä. Menihän siinä aikaa. Spagetti oli al dente vasta klo 21.00. Onneksi ei ollut tänä iltana kiire minnekään. Spagetin päälle kastike, parmesaaniraastetta ja mustapippuria ja asiaan kuuluva tilkka punaviiniä kyytipojaksi… avot!

EI KAIKKI OLLEET MESTAREITA AUTON RATISSAKAAN 1400-LUVULLA – VAI MITEN SE MENI?

…ai niin. Meinasi unohtua. Jossain yhteydessä Guy kysäisi, luuletteko, että kaikki 1400-luvun italialaiset olivat mestareita miekan käsittelyssä? Aivan niin kun 2000-luvun suomalaiset ovat nykyään auton käsittelyssä? 1400-luvulla oli tietty omat supertähtensä miekkailussa, niin kuin autoilussa nyt 2000-luvulla. Loput tulivat silloin miekkailussa ja nykyään autoilussa helposti vähän enempikin kärjen takana. Ehkä olisikin selvitty vähän aikaa hengissä siellä 1400-luvulla…

…vai oltaisiinko?

Ehkä pitää vielä vähän opiskella? Iltalukemisena tänäänkin Veni Vadi Vici ja tietty Fioren Il Fior di Battaglia. Pitäähän sitä nyt vähän kuikkia, mitä tuli tänään tehtyä.

– TOINEN PÄIVÄ –

Vähän painoi edellinen päivä jaloissa ja käsissä, mutta muuten oli jopa virkeämpi olo kun edellisenä päivänä.

Tänään päästiin jo Philippo Vadin oppeihin ja niitä vertailtiin Fioren oppeihin, mistä Vadi aikoinaan otti vaikutteita kehitellen omia oppejaan siihen päälle. Jotkut äkkisiltään vähän hassuilta tuntuvat Vadin valmiusasennot olivat käytännössä hyvin mielenkiintoisia. Toimivia tekniikoita tuntui löytyvän ja oli nautittavaa niitä testailla. Fioreen löytyi yhtymäkohtia ja saksalaisen pitkämiekan opeistakin tuntui jotain samaa löytyvän, mutta siihen teemaan palaillaan käsittääkseni loppuviikosta. Todella mielenkiintoista.

Hikikerroin jäi tänään jonnekin 7,5:een. Hiki kyllä virtasi, muttei siinä määrin kuin edellisenä päivänä. Suihkuun tietty oli pakko päästä ensimmäisenä päivän jälkeen, sitten menetettyjä kaloreita hankkimaan ja illalla piti käydä poimimassa pari ekaa päivää missannut Paula satamasta. Siinähän se päivä pyörähti.

Bonuksena Vadin Punta Falsan vastatekniikan testailusta pieni venähdys vasemmassa kädessä. Ei treenatessa edes huomannut, vaan vasta myöhemmin illalla. Vähän vaivasi yöunia. Kylmägeeliä oli ikävä.

– KOLMAS PÄIVÄ –

Aamulla eväiden teon alkuvaiheessa tuli mieleen, että tänäänhän on ns. puolikas päivä, eli vain kolme tuntia treeniä. Eväitä ei edes tarvittu mukaan. Kahviakin tuli keiteltyä litra liikaa. No evääksi juotavaa mukaan normaalisatsi. Kamat kasaan ja matkaan.

Ohjelmassa ekana kevyttä alkulämmittelyä. Ei yhtään paha. Vähän vaivasi tuo kipeä käsi, mutta vertyi mukavasti lämmitellessä. Sitten saatiin vähän lisää hikeä ja punnerrusta. Koska Paula ja joku muu olivat välttyneet ensimmäisen päivän aloitusseremoniasta, eli operaatiosta missä kaikki osalliset kättelevät toisensa, otettiin tämä hikinen ohjelmanumero uusiksi. Liikkuminen pitkin salia tapahtui tietty karhunkävelyä neljällä jalalla. kättely tapahtui niin, että kun kohdattiin joku, jota ei ollut vielä kätelty, tehtiin ensin punnerrus, sitten kättely punnerrusasennossa ja toinen punnerrus perään. Tuttu juttu kaikille näissä piireissä liikkuneille.

Olipa rankkaa punnerrella. Pari edellistä semmapäivää painoi jo käsissä, eikä tuo vähän kipeä käsi tehnyt hommaa ainakaan kevyemmäksi. Vaan hyvin oli lämmin ja hiki tervehdysrupeaman jälkeen. Perään sitten tiiviinä pakettina aika paljon sitä, mitä oli käyty läpi kahtena ensimmäisenä päivänä. Tiivistä asiaa, ei päässyt aamulla hankittu hiki kuivumaan.

Nopeaa reagointia treenailtiin myös, torjuntaa ja vastahyökkäystä. Torjunnan jälkeinen vastahyökkäys piti miekkojen risteämiseen reagoiden tehdä niillä eväillä, mitä nopeasti pystyi keksimään. Hyökkääjä taas pyrki viemään hyökkäyksen läpi rankaisemalla puolustajaa, joka jäi empimään jatkotoimia. Tästä tuli vauhdikasta ja hauskaa menoa ainakin minun treeniparilla. Muitten tekemistä ei kyllä tullut seurailtua.

Hikikerroin jäi tänään varmaan jonnekin 7:n tienoille, vaikka lämmin päivä olinkin. Eväät olisi ollut kovempiinkin kertoimiin, mutta puolikkaalla päivällä hikeä jäi säästöön seuraavaan päivään.

Puolikkaan päivän ansiosta ehdittiin Kärkien kanssa pyörähtää syömässä englantilaisessa pubissa. Oli mukava pohtia Extravaganzaa, oman seuran syksyn suunnitelmia ja miekkailua yleensä.

– NELJÄS PÄIVÄ – OPETTAJANA STEFAN DIEKE –

Neljättä Extravaganza-päivää veti vieraileva opettaja Stefan Dieke Saksasta. Päivän teemana oli saksalainen pitkämiekka. Stefan aloitti kertomalla saksalaisen miekkailun historiasta, kertoen Lichtenauerin salaperäisistä värssyistä, jotka sisältävät pitkämiekan pääopit ja niitä avaavista lähteistä. Mm. varhaisin säilynyt lähde, Hans Döbringerin nimiin usein nimetty Nuernberger hausbuchin miekkailuosuus (kirjottajia muitakin), Sigmund Schining ein Ringeck ja Hans Talhoffer, joita olen itse vähän tutkaillut.

VIIDEN SANAN MIEKKAILUOPPIA

Itse opetus lähti liikkeelle Lichtenauerin opin määrittelevästä viidestä sanasta ”Ensin”, ”jälkeen”, ”heikko”, ”vahva”, ”samanaikaisesti” ja niiden merkityksestä, kuten myös niiden väärinymmärtämisestä. Yleisenä väärinymmärryksenä hän mainitsi sen, että saksalaisessa miekkailussa pitäisi aina olla tilanteessa ”vor” eli ”ensin”. Sanahan ei tarkoita sitä, että ”täytyisi koko ajan olla hakkaamassa vastustajaa hullunraivolla ensimmäisenä ja kun kaksi sellaista miekkailijaa kohtaa ollaan saksalaisen miekkailun ytimessä – onpa tyhmää tämä saksalainen pitkämiekka”. Sellaisiin asenteisiin olen itse törmännyt saksalaiseen pitkämiekkailuun negatiivisesti suhtautuvien taholta, kun itse aloin näitä oppeja tavailla. Mutta jos joku haluaa siten luulla, niin eipä se ole minulta pois.

Itselleni tutustuminen saksalaiseen miekkailuun ja nyt myös vähän Vadin oppeihin on kyllä avannut myös Fioren oppimista ja Il Fior di Battaglia -opus on muuttunut paljon elävämmäksi. Miekkailun katsominen vähän eri näkökulmista pistää minut väkisinkin pohtimaan, vertailemaan, kokeilemaan ja kyselemään. Enempi siinä kai kysymyksiä syntyy, kuin vastauksia löytyy. Oman tiedon rajallisuus tulee ainakin selväksi ja halu oppia lisää kasvaa. Ehkäpä juuri siinä onkin tämänkertaisen Extravaganzan suurin viehätys. Nythän päästään tiiviisti putkeen viikossa käsiksi kolmeen pitkämiekkailun oppiin. Pohtimista ainakin riittää!

Stefaniin treenit alkoivat varoasennoilla, miekan käsittelyharjoituksilla, lyöntiharjoituksilla ja niistä jatkettiin pariharjoituksiin. Ainakin zwerchhaw, krumphaw, zucken, snappen ja duplieren tulivat tutuiksi.

MIELI HALUSI LISÄÄ JA LIHAKSET LEPOPÄIVÄÄ

Innoittava päivä oli tämänkin. Ja hikinen. Hikikerroin nousi kahdeksaan, vaikka välillä hiki ehti vähän kuivahtaakin Stefanin opettaessa pitempiä pätkiä. Juotavaa kului tänään enemmän kuin yhtenäkään edellisenä päivänä. Tuoremehu on osoittautunut hyväksi ”seminaarijuomaksi”. Janoa sammuttaessa tulee siinä sivussa vähän energiaakin mukana ja aivot pysyy virkeämpänä. 20.4.13 Warusseppäin killan seitsemäntuntisessa seminaaripäivässä havaittiin tämä mehudopingin tehokkuus. Sen jälkeen ovat kierrekorkilliset tuoremehutölkit olleet osa Paulan ja minun seminaarivarustusta.

Virallisen seminaaripäivän jälkeen Ken piti vielä halukkaille loppuvenyttelyt. Tarpeeseen tuli, kun neljännen treenipäivän perään oli paikat jo aika kipeinä. Seuraavana oli edessä lepopäivä. Vähän jopa harmitti, ettei heti huomenna jatketa lisää, mutta toisaalta kädet, jalat ja jostain syystä myös vatsalihakset olivat eri mieltä ja tyytyväisiä yhteen vapaapäivään.

Aavistuksen juhlatunnelmaa ilmassa. Iltaan piti käydä ostamassa vähän tavallista parempaa syötävää ja juotavaa. Hikisenä suoraan miekkailusalilta kauppaan. Anteeksi taas kaikki kanssa-asiakkaat.

– VIIDES PÄIVÄ – LEPOPÄIVÄ –

Tarpeeseen tuli yksi lepopäivä. Hyvin huomasi aamulla miten väsytti ja kolotti vähän sieltä täältä. Onneksi ei ollut mitään ohjelmaa aamuun. Päivällä oli sitten ohjelmassa modernin taiteen museo Emma ja syömässä käynti kummipojat rippijuhlien kunniaksi. Miekkailuun ei paljon ehtinyt ajatuksia laittaa, mitä nyt tätä kirjoitellessa ja vähän saksalaisoppeja vilkuillessa.

– KUUDES PÄIVÄ –

No niin. Mites se nyt silleen, että vapaapäivän perään väsyttää enemmän kuin miekkailupäivän jälkeen? Aamulla oli laiska olo ja kamat hukassa. Hyvä että sentään kaikki oleellinen tuli mukaan.

Salilla oltiin taas jo puolisen tuntia ennen h-hetkeä, joka oli 11.00. Sopiva aika valmistautua ja orientoitua viettämään seuraavat kuusi tuntia miekkailun parissa.

Stefan Dieke jatkoi vetovastuussa ja teemana edelleen saksalainen pitkämiekka. Päivä alkoi alkulämmittelyllä niin kuin aina. Olen alkanut tykätä alkulämmittelyistä. Keho saadaan tietty sen avulla oikeaan olotilaan liikuntaa ja miekkailua ajatellen, mutta myös aivot tyhjenevät siinä ohessa turhista ajatuksista ja alkavat suuntautua siihen olennaiseen, eli miekkaan. Stefanin alkulämmittelyt ovat myös olleet hyvin erilaisia kuin mitä olen aikaisemmin kokenut. Alkulämmittelyn teemana olivat paljon ympyrät ja kahdeksikot. Vaikka lämmittely ei mitenkään suoranaisesti rankkaa tai vaativaa ollutkaan, niin lämmin siinä kyllä tuli.

Päivä alkoi kertailulla. Ensin lyöntiharjoituksia ja perään edellisen päivän pariharjoituksia, joista muodostui oikealta kiertäen hyökätessä puolenkymmentä erilaista miekkojen risteämää jatkotekniikoineen. Uutena asiana seurasi tänään mm. syrjäyttäminen, zwerchhawn torjuminen zwerchhawlla ja vasemmanpuoleista ochsia vastaan hyökkääminen krumphawlla ja torjuntaa schielhawlla.

Ruokatauolla sain hommattua Kristian Ruokoselta uudet miekkailuhaskat. Siinä tauon lopulla täytyi niihin tietty miekan kanssa tutustua. Kämmenpuoli tuntui jäykältä ja kovalta verrattuna vanhoihin repalaiseisiin, mutta muuten istui hyvin. Semmapäivän loppupuoliskolla hanskat tulikin jo ajettua sisään kun ne hikistyivät mukavasti käden muotoon. Sen jälkeen niiden uutuuteen ei enää tullut kiinnitettyä huomiota, yhtä nihkeetä hikeä hanskat, kuin aina ennenkin.

Tänään tuli eniten hikeä tämän semman aikana, vaikka päivä ei ollut ylikuuma. Ehkä treenien tempo oli kovempi. Hikipisarat valuivat maskin sisällä suorastaan häiritsevästi. Tämän päivän hikikerroin yhdeksän. Onneksi oli hikirättikin mukana!

Siinä kun päivän lopussa väsyneenä viipotettiin autolle, huomattiin että kahvitermari jäi salille. Pakkohan se oli palata hakemaan. Huomennakin meidän täytyy saada jokapäiväinen kahvimme.

Vaan on se jännä homma, että vaikka miekkailua on ollut jo monta päivää, niin innostus asiaan vaan kasvaa, vaikka päivä päivältä vähän enemmän väsyttääkin. Tähän varmaan vaikuttaa myös se, että seminaariporukka tulee päivä päivältä tutummaksi ja sitä kautta tekeminen on myös henkisesti rennompaa.

Tänään riitti vielä illallakin puhtia pohtia miekkailua ja lueskella Döbringerin aikoinaan ylös kirjaamia ajatuksia aiheesta. Huomenna sitten viimeinen treenipäivä… voi voi…

– SEITSEMÄS PÄIVÄ –

Extravaganzan viimeinen treenipäivä tänään. Huomenna sitten freeplayta.

Tällä kertaa treenejä oli aloittamassa alkutervehdyksessä seminaarin molemmat vetäjät Guy ja Stefan. Kukin sai valita, tekikö alkutervehdyksen Guyn tyyliin, vai Stefanin monimutkaiseen tyyliin. Stefanin perusteellinen saksalaisen monimutkainen tervehdys sisälsi laskujeni mukaan neljä askelta: taakse ja miekka ”huotrasta” vom tagiin päänpäälle, eteen miekka alberiin, jalat rinnakkain miekka tervehdykseen ja taakse miekka alberiin. Valitsin tämän monimutkaisen tavan, joka tuntui nyt menevän nappiin tällä kertaa.

Alkulämmittelyt äänestettiin Guyn ja Stefanin väliltä ja Stefanin mielenkiintoiset puoliympyrät, ympyrät ja kahdeksikot veivät voiton. Stefanin alkulämmittelyn osasia tultaneen vaihtelun vuoksi näkemään myös meidän seuran treeneissä.

Treenit alkoivat jälleen lyöntiharjoituksilla. Saksalaisia lyöntejä kerrattiin lihasmuistiin.

Uutena oli mukava lyöntiharjoitussarja, joka lähti oikeasta vom tagista, siitä krumphaw, schielhaw ja zwerchhaw, ochsista siirtyminen pflugiin ja sama uudelleen toiselta puolelta. Saattoi tuo kyllä olla ohjelmassa jo eilen, mutta siirtymä puolelta toiselle (ochsista pflugiin) taisi ainakin tulla mukaan tänään.

Tänään päivän teemana oli saksalaisen ja italialaisen pitkämiekkailun vertailu. Miten erilaisissa tilanteissa tekniikat Liectenauerin oppien vs. Fioren tai Vadin oppien välillä erosivat. Millä etäisyydellä vastustajasta Liectenauer, Fiore ja Vadi miekkaillessaan viihtyvät yms. Mukana oli myös harjoituksia, missä toinen osapuoli toimi italialaisittain ja toinen saksalaisittain. Tämä oli kyllä tosi mielenkiintoista!

Koko viikon jatkunut ystävällismielinen naljailu saksalaisen ja italialaisen miekkailun välillä jatkui luonnollisesti tänäänkin. Guy mm. nimesi 1. drillin uudelleen antisaksalaiseksi drilliksi, koska frontale torjui niin hyvin saksalaisia hyökkäyksiä.

Hikisin päivä koko Extravaganzassa tänään. Lämpötila ulkona oli hellelukemissa ja ilmankosteus korkealla. Miekkailusalissa oli epäilemättä myös hellelukemat ja ilman kosteus vielä korkeammalla, paidan hikisyys 100 %. Hikikerroin tänään 9½. Illalla havaittiin, että treenissä olleet vesipullotkin haisivat niin paljon hielle, että ne piti pestä päältä päin.

Lopputervehdys tehtiin jälleen Guylle ja Stefanille. Jokainen sai jälleen valita miten tervehdyksen tekee. Valitsin taas haasteellisemman saksalaisen version. Mikä ei liene ollut niin fiksu valinta rättiväsyneenä, mutta pitäähän sitä aina pikkuhaasteita ottaa vastaan. Persiilleenhän se meni sitten oikein lahjakkaasti. Onnistuin nostamaan miekan tervehdykseen varmaan kolmella askeleella neljästä, kun en muistanut missä vaiheessa se tulikaan, ja aivot olivat ihan reikäjuustotilassa… ja askeleetkin meni vielä sekaisin. Ehkä se tervehdys muistutti enemmän steppaamista kuin miekan kanssa tervehtimistä. Noh, mokailematta ei voi oppia ja kyllähän näin hienolle seminaarille voi heittää kolmekin tervehdystä putkeen.

– KAHDEKSAS PÄIVÄ – FREEPLAY-TURNAUS –

Extravaganzan viimeinen päivä. Freeplay-turnaus ohjelmassa. Ennakkoon perjantaina katsottuna matseja oli tosi paljon, mutta osallistujia ehti tippua seuraavaan aamuun. Joku oli sairastunut ja eräs innokas freeplayn treenaaja oli ehtinyt satuttaa sormensa jo edellisenä iltana turnaukseen valmistautuessa.

Aamun sää oli yllättävän viileä. Hikikertoimelle ei ollut suuria odotuksia. Salille hyvissä ajoin, että kamat ovat päällä ajoissa ja omalle vastuulle jäävä alkulämmittely tulee tehtyä kunnolla. Harmillisena yllätyksenä tuli vastaan tieto, ettei Sparringglovesin nahkagauntletit olleet kelvollisia freeplayhin. En ollut harmistukseni kanssa yksin, mutta pettymyksestä päästiin yli ja lähdettiin sitten ns. suojavarusteettomaan lohkoon, missä osumat hyväksyttiin vain päähän. No, tiputtelinpa sitten vähän varustusta kevyemmäksi. Rintapanssari pois ja vähän ennen ekaa matsia lensi nurkkaan myös niskasuojus.

Matsailut eivät varsinaisesti jännittäneet. Alkulämmittelyn oheen piti ihan iskeä maskia myöten rojut päälle ja hakea adrenaliinia ja tuntumaa siihen, että kaikki suojakampe on päällä ja kömpelöillä suojahanskoilla yleensä saa mieleistä otetta miekasta.

Tuntuihan tuo ote miekasta löytyvän ja adrenaliiniakin lopulta löytyi, ehkä vähän liikaakin. Tämä sellaista kokemusperäistä… Meitsin” perus” freelpay-vastuksen, eli Kärjen Jannen kanssa matsaillessa, kun täytyy olla aina hyökkäämässä nopeasti sellaiselle etäisyydelle, ettei Janne pääsisi läväyttämään käsille. Jannea vastaan hyökkääminen ei ole järin helppoa, joten on tullut opeteltua sellaista adrenaliinin pumppaamista, että joskus testimielessä ”itsetuhoinenkin” hyökkääminen luonnistuu jouhevasti.

Kolmen oman matsin jälkeen asetuin erittäin-lämmin-mutta-ei-hengitä-sitten-yhtään -miekkailupukuni kanssa avonaisen ikkunan ja erään ystävällisen sielun tuoman propellituulettimen eteen tuulettamaan hikeäni. Sitä minun neljättä ja viidettä matsia ei vain tuntunut tulevan. No, kohta varmaan, joten hikipuku vaan tiukasti päällä. Selän vetoketjua auki, että edes vähän voisi tuulettaa. Hikikerroin siis hetkittäin täysi 10 tänään.

Omaa matsia ei vaan tullut. Sitten tuli Guy sanomaan, että riisu vaan kamoja, nyt käynnissä olevan matsin jälkeen on puolen tunnin tauko. No, sitten pääsin tuulettumaan. Samalla aloin kysellä vielä puuttuvien matsieni perään. Siinä vaiheessa selvisi, ettei niitä ollut enää edes tulossa. Vähän aikaisemmin oli meidän lohkossa sattunut haaveri, jonka kyllä panin merkille, mutten tiennyt, että se oli sellainen, että ko. kilpailija joutui jättämään matsit kesken ja käväisemään paikkauttamassa itseään. Kuskiksi lähti se kilpakumppani, jonka miekasta haava oli käsivarteen sattunut. Pitää nyt mainita, ettei mistään pahasta haaverista ollut kyse. Terveyskeskusreissun jälkeen ”loukkaantunut” lohkaisikin, että haavan aiheuttanut kaveri voi huonommin kuin paikattu kilpakumppaninsa.

Puolivälierien matsit käytiin täyden freeplay-kitin matseina. Jostain piti hommata rautahanskat lainaan, sillä olin jättänyt mutkille hakatut omat rautahanskani kotiin. Onneksi löytyi rautalapaset lainaan.

Alkulohkojen jälkeen puolivälierissä vastaan tuli Ilpo Luhtala, jolle taisin viime vuonna hävitä selvin numeroin 5-1. Pientä edistystä oli havaittavissa, sillä nyt hävisin selvin numeroin vain 5-3. Matsissa harmitti lähinnä se, että kun viidestä osumasta matsailtiin, niin juuri mitään kovin erikoista ei kannattaisi lähteä kokeilemaan ja kyttäilyllä voisi pärjäillä paremmin. Ilpon kolmen pisteeseen asti maltoin ottaa varovasti ja yritin kyttäillä mahiksiani. Alkuun pysyi homma jotenkin hallussa ja kuosissa, vaikka Ilpo nyt selkeästi olikin niskan päällä koko ajan. Sitten iski halu lähteä hyökkäämään ja Ilpo taisi poimia aika helposti parit viimeiset pinnat. Sellainen mielikuva jäi, että sain lyötyä yhden kunnon iskun päähän ja pari kelpo kyttäilyllä hankittua osumaa käsille. Ilpo taas löi minua vähän sinne tänne, eikä itseeni tulleista osumista jäänyt mieleen oikein muuta, kun yksi napakka lyönti päähän.

Matsin jälkeen Ilpo totesi, että oli vähän pettynyt, kun en käyttänyt saksalaisia juttuja matsissa. Edellisenä päivänä Ilpon kanssa treenatessa asiaa oli testailtu ja niiden suhteen oli ennakkoon vähän heikko olo. Voittoon tähtäävässä freeplayssa, kun muutenkin tuntuu, että pitäisi karsia kaikki turha kikkailu ja feintit pois ja keskittyä suojaukseen ja kyttäämään toisen virheitä. Ei oikein meinaa itseltäni aina luonnistua, mutta Ilpoa vastaan yrittelin matsin loppua lukuun ottamatta. Pariin otteeseen itse asiassa yritin saksmannijuttuja, mutta toisella kertaa olin liian hidas ja torjunnasta tuleva ”hieno” hyökkäys jäi kokonaan tekemättä ja toisella kertaa olin oikealle hetkellä liian kaukana ja toiminta jäi lähinnä ajatuksen asteelle. Onnistuessaan nämä molemmat olisivat olleet loisteliaita suorituksia. Nyt niitä ei vain kukaan päässyt näkemään, paitsi minä haaveissani.

Eli turpiin tuli ja tipuin pois. Ilpo jatkoi eteenpäin ja hävisi välierissä minun sparrausvastustajalleni Janne Kärjelle. Loppuottelussa oli sitten vastakkain tämä samainen Janne Kärki ja Hesan seuran Jan Kukkamäki. Aika rajuksi näytti matsi äityvän. Jan oli voittanut edelliset pari matsia suvereenisti parhaimmillaan läpikävely-tyyliin, mutta nyt Janne laittoi kampoihin niin, että Jan joutui lähestymään vastustajaa selkeästi varovaisemmin.

4-4 tilanteessa Guy ilmoitti, ettei turnauksen viimeinen piste ja voitto tulisi ottaa kunnon tekniikalla ja ainakin 3-4 epämääräisen käsikähmän myötä syntynyttä osumaa hylättiin, ennen kuin Janne sai napautettua miekkansa puhtaasti ja kiistattomasti Janin päähän. Extravaganzan freeplay-turnauksen voitto päätyi viimeisen neljän vuoden aikana jo kolmannen kerran Janne Kärjen mukana Savoon.

Sitten olikin jo lähtö itkua vaille. Illalla olisi ollut vielä iltajuhlat salilla, mutta meillä oli jo kiire pakkaamaan ja lähtöön kohti Kuopiota. Vähän oli haikea olo, kun oli tullut vietettyä kahdeksan päivää putkeen miekkailun parissa niin tiiviisti, etteivät arkihuolet juuri päässeet tajuntaan tunkeutumaan. Olishan tuota olotilaa mielellään jatkanut pitempäänkin.

-M!ka-

Warusseppäin Killan seminaarissa Turussa 20.4.2013

Artikkeli on julkaistu alun perin SaHMS:n Savon Miekka-blogissa 29.4.2013.

sepat-logo7812

Kovalla innolla ja tohinalla lähdettiin Turkuun. Ohjelmassa oli Varusseppäin killan seminaari, vetäjänä killanvanhin Marko Saari. Helsingin miekkailukoululla oli samaan aikaan Guy Windsorin Vadi-seminaari, mikä olisi myös kiinnostanut, mutta kaikkea ei voi saada. Onneksi meidän seurasta lähti partio myös Vadi-semmaan ja sieltä lienee luvassa Vadi-oppia Kuopio-Varkaus-akselin treeneihinkin.

Edellisestä Turun vierailusta Marko Saaren vetämästä Varusseppäin killan seminaarista oli jäänyt koko mukana olleelle porukalle hyvä fiilis… ja itse asiassa paljon enemmänkin. Siitä saatiin merkittävää lisäpotkua saksalaisen miekkailun treenaamiseen Kuopiossa.

Lisäoppia, tarkennuksia omaan tekemiseen ja ideoita treenaamiseen oltiin nytkin Turusta hakemassa …ja kaikkea sitä myös saatiin. Tuttuja ihmisiä, tuttu meininki, ei jännittänyt yhtään… no heh heh, ei vaan hartiat oli aluksi korvissa jännityksestä. Sai oikein keskittyä rentouttamaan hartiat ja kädet. Itselleni oli vaatimukset korkealla, että mahdollisimman paljon pitää asiaa saada aivoihin talteen. Kaikkea kun ei kuitenkaan voi päähänsä kasata seitsemän tunnin semmasta. Alkustressailusta kun pääsin, niin loppuhan oli pelkkää tekemisen riemua.

Seminaarin alkupuolisko keskittyi saksalaisen pitkämiekkaan. Marko Saari on ehtinyt perehtyä aiheeseen vuosikymmenen tai pian kai pari vuosikymmentä, niin kyllähän siitä saa omaan hapuilevaan tekemiseen irti uutta oppia ja näkökulmaa. Ja onhan se jo ihan vaan nautittavaa ja avartavaa seurata sellaisen tekemistä, jolla on syvällistä tietoa ja taitoa asiaan, mitä itse vasta opettelee. Tämä on ollut minulle yksi merkittävä innoittaja näissä tosi taitajien vetämissä miekkailuseminaareissa ennenkin. Väkisinkin siitä saa virtaa omaan tekemiseen. Ei ole pienintäkään muka hallussa olevaa asiaa, mitä ei voisi tehdä vielä paljon paremmin, virheistä nyt puhumattakaan.

messer-talf2

Seminaarin loppupuoliskolla oli ohjelmassa rinnakkain messeriä ja pitkämiekkaa. Marko esitteli tekniikoita, jotka toimivat noilla molemmilla aseilla. Pitkämiekka ja messer, kahden ja yhden käden ase. Mielenkiintoista, tavallaan niin samanlaista ja silti erilaista. Pieniä valon välähdyksiä oli aivokopassa havaittavissa, mikä on aina miellyttävä tunne.

Kevään mittaan on messeriin tutustuttu pienellä porukalla täällä Kuopiossakin. Käytössä ei tosin ole ollut vielä yhtäkään oikeaa asetta, vain jokunen yhden käden miekka ja puukeppejä, mikä tekee treenaamisen hetkittäin melko fiktiiviseksi. Turun seminaarissa pääsin vähän testailemaan tekniikoita oikealla messerilläkin. Olipa sellainen ”love at first feel” –tunnelma sillä hetkellä! Entistä suuremmalla innolla odottelen omaa messeriäni Unkarista. Harmillisesti ei Turun seminaariin meidän messer-tilaus ehtinyt…

Seitsemän tunnin seminaari on aikamoinen paketti yhteen päivään. Viimeisellä tunnilla eivät aivot enää toimineet niin kun toivoisi. Silti vähän harmitti, kun vilkaisin kelloon ja tajusin, että vartti aikaa jäljellä ja tämän on varmaan pakko olla viimeinen harjoitus. Fiilis oli, että olisi voinut jatkaa vaan eteenpäin, vaikka en kyllä sitä viimeistä harjoitusta edes enää muista, mikä se oli, muuten kun että tosi mielenkiintoinen juttu, jonka loppuverryttely keskeytti…

Illan päätteeksi piipahdettiin vielä Mallaskukossa parantamassa miekkailevaa maailmaa. Oli mukava jutustella parin Turun seuran jäsenen kanssa. Täällä syrjän perällä idässä kun ollaan, niin on mukavaa päästä tutustumaan miekkailuväkeen, vaihtamaan ajatuksia ja kuulemaan mitä muualla puuhaillaan.

M!ka