Grieswartt syntyi sillan alla

Haastattelin marraskuun alussa Grieswarttin  Pyry Veteliä, Julius Väliahoa ja Joeli Takalaa seuran synnystä ja toiminnasta. Tämmöistä tarinaan kolmikosta irtosi…

KALLIOLLE PAINIMAAN

Pyry Veteli muutti Helsinkiin opiskelemaan syksyllä 2008. Samana syksynä hän kävi Suomen Historiallisen Miekkailun Seuran treeneissä Jakomäessä pari kuukautta, mutta ei oikein innostunut silloisesta treenaamisesta: ”meni hermo siihen jonossa liikesarjojen tekemiseen. Jakiksessa oli mulle aika outo treenikulttuuri. Liikesarjat ja rakenteesta jauhaminen ei jatkoon, paha-paini kaltseilla parempi.”

Grieswarttin kantaporukka oli kaikki Helsingin yliopiston opiskelijoita. ”Tutustuttiin tyyppien kanssa yliopistolla ja aika moni kävi Harmaasusien mättötreeneissä”, kertoo Pyry, ”EHMS:aa ei silloin vielä ollut, niin jos halusi treenata auf Deutsch, sekin varmaan aika montaa kiinnosti. piti tehdä se keskenään, niin kuin tehtiin.”

Julius Väliaho ja Pyry Veteli. Mihin nämä hatut liittyvät? Joeli vastasi kysymykseen näin ”Siihen ei ole mitään oikeeta selitystä. Ne on suunnilleen tuollaisia luonnollisessa habitaatissaan.” Kuva: Grieswartt.

”Minä olin siis Harmaasusista ja tutustuin Pyryyn sitä kautta, että Pyry kävi joskus Susien treeneissä ja jossain Sotahuudossa 2009 ehkä ensimmäisen kerran tavattiin.  En muista miten päädyin Pyryn kanssa painimaan Taivaskalliolle, mutta about siitä lähti oma osuuteni”, muistelee Julius Väliaho, ”Ehkä myös messeröitiin puisilla messereillä ennen Joelin ilmaantumista. Painimassa oli myös pari muuta niin ikään oli Susien treeneistä lähtöisin olevaan. Pyryn kautta oli pari muualta tullutta treenaaja.

”Päivitettiin siltojen alla miekkailuksi joskus 2011-2012, vai miten se meni? Joeli oli siinä vaiheessa jo messissä. Mutta 2009 kyllä miekkailtiin ja taidettiin painiakin puistoissa ja kalliolla. Aika paljon oltiin aluksi Taivaskalliolla ja aika paljonkin tehtiin tikaria sillon 2010-2011” muistelee Pyry, ja Joeli täydentää: ”Treenipaikat olivat 2009-2011 tarkoituksella aika karuja. Kallioita, hiekkarantoja ja sillan alla. Harjoittelijoiden määrät oli pieniä mutta meininki rautaista.”

Treenitilan tarve oli Grieswarttin perustamisen käynnistä voima: ”Seuran perustaminen 2010 liitty just noihin treenitiloihin, kun haluttiin alkaa treenaamaan muuallakin kuin kallioilla.  perustamassa oli Pyry, minä, ja pari muuta. Muistan ainaki yhden bussimatkan, missä spekuloitiin Pyryn kanssa, että jos perustais Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan alle seuran niin, pääsiskö yliopiston tiloihin treenaamaan”, valottaa Julius seuran perustamista.

Loppujen lopuksi varsinainen tavoite yliopistoliikunnan tiloihin pääsystä ei toteutunut, vaan Grieswartt kotiutui Töölön kisahallille. ”Toki sitten uuden ylioppilastalon tiloja ollaan käytetty kohtalaisesti,” tarkentaa Julius.

Kuva: Grieswartt.

”Jos siinä on joku toistuva moka minkä uus tyyppi tekee, niin sitten sitä kaadetaan siitä se 3x2h per viikko niin pitkään, että oppii”
-Pyry Veteli-

 

”Joskus on erikseen nujuttu tyyppejä, jotka mieluummin puhuu kuin treenaa, kunnes puheen määrä vähenee”
-Joeli Takala-

Kuva: Grieswartt.

 GRIESWARTTIN TREENIASENNE:
”TREENATAAN KOVAA ILMAN KIKKELINMITTAILUA”

 Grieswarttin treenikulttuuria Pyry kuvailee näin: ”Mun mielestä Grieswarttissa on alusta asti ollut kaikilla sellainen toimiva asenne, että kun treenataan kovaa, mutta ilman mitään kikkelinmittailua, niin hyvä tulee. Muunkinlaista porukkaa on käyny kääntymässä, mutta ei ole jääneet pyörimään. Meillä on kans niin pieni porukka, ettei tästä mitään ego-trippiä saa tehdyksi. Painitreenejä ei yleensä mitenkään vedetä minkään ohjelman mukaan. Eli on ollu kausia, että vuoden ajan vaan tyypit tulee matolle muutaman kerran viikossa ja painitaan pari tuntia putkeen. Jos siinä on joku toistuva moka minkä uus tyyppi tekee, niin sitten sitä kaadetaan siitä se 3x2h per viikko niin pitkään, että oppii. Messer, pitkämiekka ja tikari on ehkä ollut jossain määrin perinteisempää, eli tietyt perusasiat on alkuun opetettu.”

…ja Joeli täydentää: ”Grieswarttilla on harvemmin muuta hierarkiaa kuin, että joku katsoo etukäteen* mitä treenataan ja näyttää muille mallia, muut tekee yhdessä ja koittaa saada tekniikat toimimaan parhaan mukaan tai sitten osoittamaan, että esitetty tulkinta kaipaa korjailua. Opetusmenetelmät ovat tekemällä oppimista, aktiivista tekemistä ja vähän jälkikäteen omien oivallusten esittämistä muille. Tietoa vastaanotetaan puheen sijaan kehollisesti. Kun joku huomaa homman toimivan erityisen hyvin, hän huomauttaa siitä muillekin. Jos joku haluaa selittää korkealentoista asiaa, todetaan että nyt tämän ajan voisi treenatakin. Kokemusperäinen tieto ja vuodatettu hiki on arvossaan. Joskus on erikseen nujuttu tyyppejä, jotka mieluummin puhuu kuin treenaa, kunnes puheen määrä vähenee.”

Joeli Takala. kuva: Grieswart.

JOELI MUKAAN 2011

Joeli oli vuonna 2011 tekemässä messer-lopputyötä unkarilaiseen miekkailukouluun.  Sitä varten hän tarvitsi kriittistä porukkaa, joka pystyisi arvioimaan käännöstä ja miekkailun tasoa. Joeli kuuli Joonakselta ja Pyryltä vähän kahta eri kautta Grieswarttin treenitoiminnasta.

”Hema-piirit on silleen verkottuneita että kyllä kaikenlaista puuhaillaan ja kiinnostuneena vierestä seuraillaan ja kannustellaan. Tuo oli silleen rikasta aikaa, että treenasin samalla epävirallisessa Talhoffer Fightclubissa*, SHMS:ssä ja EHMS:ssä kun tutustuin Grieswarttin toimintaan”, kertoo Joeli, ”Hetken näytti siltä, että pääkaupunkiseudulla treenasi seitsemän eri hemaporukkaa, ja noista sitten Griesswartt tuntui erilaiselta ja innokkaalta.”

”Ekana painittiin ja tehtiin pitkämiekkaa ja tikaria, johon mä lisäsin sitten omien käännösten pohjalta Lecküchnerin messeriä”; muistelee Joeli Grieswarttiin liittymistään, ”Siinä vaiheessa seuralla oli muutama puinen messer, joten niillä oli treenailtu aiemminkin. Treeneissä pyöri tuolloin kymmenkunta aktiivia.”

Joelin mainitsemista ’seitsemästä’ hema-porukasta viides oli tällä hetkellä aika hiljaiseloa viettävä Academia Liechtenaueris Helsingenesis Tapanilassa ja kuudes oli bofferiporukka Tuonen Korppien pitkämiekkatreenit Saviolla seitsemäs Oulunkylässä treenaava Harmaat Sudet, jossa veti hema-treenejä tulloin ja nykyäänkin Julius Väliaho.

Joeli takala ja Pyry Veteli painikisoihin valmistautumassa. Kuva: Grieswartt.

LÄHDETUTKIMUSTA

Grieswarttissa on harrastanut myös alkuperäisten lähteiden tutkimusta yleensä ihan alusta asti transkriptista, joka tuotetaan itse, tai työläimmissä tapauksissa käytetään muiden tekemää. ”Etukäteen kerätty tieto haalitaan näissä sessioissa, jotka ovat sekoitus tekstinvertailua ja kokeilemista.”, kertoo Joeli, ”Kotipolttoinen tavara on usein vahvaa, vaikkakin ajoittain epäpuhdasta ja päänsärkyjä aiheuttavaa.”

Idean on, että transkripti käännetään varhaissaksasta suomeksi ja pohdiskellaan käännöksen merkityksiä, ja käännös tulkitaan tekniikoiksi. ”Siitä koitetaan muodostaa joku kamppailulajillinen kokonaiskuva mitä fiilistellä treeneissä”, kertoo Joeli, ”Tähän mennessä käsittelyn on saanut osa 3227a:sta, joka jäi kesken, sekä Codex Wallersteinin tikari, Guelf 83.4:n paini ja tikari, Anton Rastin messer ja osa Lecküchnerin messeristä. Mulla on työpöydällä puolivalmis Martin Syberin pitkämiekka. Ideana on uteliaisuudesta selvittää itselleen vähän laajemmin, millaista hema on, mitä eroja samalta ajalta ja alueelta säilyneissä teoksissa on, ja tehdä hemaa mitä kukaan muu ei ole kauheasti tehnyt.”

Dussackointia. Kuva: Grieswartt.

TÄLLÄ HETKELLÄ PAINIA JA DUSSACKIA

Tällä hetkellä Grieswartt toimii edelleen Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan alla Joelin sanoin ”mahdollisimman kevyellä vaihteella”. Treenejä on kahdesti viikossa Töölön Kisahallilla. Treenattavana tätä nykyä dussack ja paini. Jatkossa suunnitelmissa on ehkä ottaa mukaan vähäsen pitkämiekkaakin. Aktiivisia treenaajia on mukana kahdeksan. Uusia otetaan mukaan, mutta mukaan tulo riippuu Joelin mukaan kovasti tulijasta itsestään: ” Kellekään ei mainosteta, eikä erillistä alkeisopetusta ole. Toisin sanoen uudet tyypit ovat vanhoja hemaajia, boffaajia tms.”

* Toim.huom:
Kristian Ruokonen kertoo salaperäiseltä kuulostavasta Talhoffer Fightclubista näin:
”Talhoffer Fightclubiksi kutsuttiin meidän ekaa hiilikellaria missä treenattiin Hannu Hartikaisen, Ilkan Hartikaisen ja Matias Parmalan kanssa. Ei se seura varsinaisesti ollu.  Talhoffer Fightclub oli mesta meille treenata EHMS:in rinnalla sillo kun omaa salia ei ollut. Siitä ponnistettiin siihen ekaa omaan saliin Ruskeasuolle 2013.”

 

 

Mainokset

Kuuleko TaHMS, kuuntelen…

KUVA YLE

Onko TaHMSissa elämää? -kuva: YLE

Kuuleko TaHMS, kuuntelen… Kuuleko TaHMS… kuuntelen. Kuuleko TaHMS,kuuntelen…

Houston meillä on ollut ongelma…

Tampereen Historiallisen Miekkailun Seuran kohtaloa jäin jälleen miettimään kun luin Jyrki Talosen äskettäin julkaistua kirjaa Eurooppalaiset historialliset kamppailutaidot Suomessa.

Itse olin ko. seuraan yhteydessä vuonna 2008, kun aloiteltiin miekkailua Kuopiossa. Tampereella toimi vielä tuolloin Guy Windsorin Fiore-oppeja treenannut Tampereen Historiallisen Miekkailun Seura.

Silloin Kuopiossa oli ongelmana treenitilan hommaamisen lisäksi tiedon saaminen. Tuolloin ei netin kautta ollut materiaalia edes saatavilla samalla tavalla kuin nykyään. Toiminnan käynnistäminen mietitytti myös… Tuntui helpommalta saada jostain henkilökohtaisia neuvoja, että saataisiin homma käyntiin Kuopiossa.  Niinpä olin Tampereen suuntaan yhteydessä, kun sinnepäin oli muutenkin asiaa. Siksi voin sanoa, että TaHMS oli varmuudella toiminnassa vielä vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa, jolloin yritin sovitella seuraa vetäneen henkilön, todennäköisesti Harri Ohra-Ahon, kanssa mahdollisuutta tapaamiseen ja yksityisopetukseen ko. vuoden maaliskuussa.  Valitettavasti aikataulumme eivät sopineet yhteen ja tapaaminen jäi toteutumatta.

Paria vuotta myöhemmin törmäsin TaHMS:ään kesän 2011 Tahkon varsin ainutlaatuisella historiallisen miekkailun leirillä, joka kokosi harrastajia ”Fiore-seuroista” kaikilta suunnilta Suomea. Monet ihmettelivät, ettei Tampereen suunnasta ollut paikalla ketään, eikä sieltä ollut enää pitkään aikaan kuulunut mitään.  Huomasin yllättäen olevani läsnä olleista viimeisin Tampereen seuraan yhteydessä ollut. Siitä oli helppo tehdä johtopäätös, että jossain vuoden 2009 alun ja kevään 2011 välillä seura oli kadonnut. Sen jälkeen ei Tampereen seurasta ole tietoja juurikaan löytynyt.

Jyrki tiesi kertoa kirjassaan TaHMS:in historiasta näin:

”Guy Windsorin SES-koulun ensimmäinen ulkopuolinen Suomen haara perustettiin Tampereelle tammikuussa 2003 Tomi Förstin toimesta. Hänellä oli jo pitkä tausta itämaisista kamppailutaidoista ja Försti perehtyi nyt toisenlaiseen traditioon Guy Windsorin koululla käyden jopa kolmesti viikossa noin kahden vuoden ajan Helsingissä harjoittelemassa. Försti ohjasi Tampereella harjoituksia noin kaksi vuotta, aluksi Nääshallissa, jonka jälkeen toimintaa jatkoi alkuvaiheessa apuopettajana toiminut Harri Ohra-Aho.  

Försti jäi toiminnasta pois lopulta ajanpuutteen vuoksi sillä perhe- ja työkiireet sekä muut kamppailuharrastukset veivät oman aikansa. Tampereen seurassa harjoiteltiin Guy Windsorin tulkinnan mukaista Fiore dei Liberin systeemiä, joka käsitti alkuvaiheessa pääasiasiassa kuusi lyöntikulmaa ja yhden suoran piston, kolme drilliä ja muutaman erilaisen pariharjoituksen. Rapiiriharjoittelu seurassa perustui Ridolfo Capoferron teokseen Gran Simulacro dell’arte e dell’uso della scherma(1610).

Tampereen toiminta muuttui yhdistysmuotoiseksi vuonna 2006 nimellä Tampereen historiallisen miekkailun seura ry, toimien edelleen SES-koulun sivuhaarana. Harjoittelu pysyi pienimuotoisena ja viimeistään kevääseen 2011 mennessä seuran toiminta oli käytännössä päättynyt.” Tuossa vuodella 2011 Jyrki viittaa ilmeisesti juuri tuohon minun Tahko –tarinaani.

Talosen kirjan HEMA:n historiaa Suomessa käsittelevä osio perustuu pääasiassa hänen omaan pitkäaikaiseen toimintaansa HEMA:n parissa ja ylläpitämääni artikkeliin ”Hema – Suomessa”. Kirjoitusvaiheessa kävimmekin mielenkiintoisia sähköpostikeskusteluja eri asioista. Siksi monet teoksessa käsitellyt HEMA-toimintaa koskevat asiat olivat minulle tuttuja jo ennen kirjan virallista julkaisua.

HEMA:n suhteen mielenkiintoisinta uutta tietoa itselleni oli Jyrkin kirjassa vihjaus siitä, että Tampereen Historiallisen Miekkailun Seuran hiipunutta toimintaa ollaan käynnistämässä uudelleen:

Hiljaiseloa kesti muutamia vuosia kunnes vuoden 2016 lopusta lähtien seuran toimintaa on pyritty jälleen aktivoimaan uusin voimin”, totesi Jyrki kirjassaan ja kertoi myöhemmin minulle tekemästään salapoliisityöstä: ”Tampereen historiallisen miekkailun seura ry:n toiminnasta koetin saada aikanaan lisätietoja, mutta kukaan ei oikein tuntunut tietävän mistä on kysymys. Yhdistysrekisteristä löytyi muutosmerkintä loppuvuodesta 2016 eli usein tämä tarkoittaa nimenkirjoittajien muutosta ja Tampereen kaupungin liikuntalautakunnalle seura oli jättänyt avustuspyynnön vuodelle 2017.”

Talonen tavoitti myös Tampereen toiminnan ensimmäisen puuhamiehen Tomi Förstin, joka yritti saada entisiä eli hänen jälkeensä tulleita vetäjiä kiinni, mutta ei siinä onnistunut. Kuten Talosen kirjassa todetaan, Tampereen seura oli ensimmäinen SES-koulun ulkopuolinen Suomen haara, joten Jyrki, minä ja varmasti koko Suomen HEMA-yhteisö toivomme saavamme seuran mahdollisesta uudesta toiminnasta lisätietoa eli…

TaHMS onko siellä ketään? …Jos luette tämän, ottakaa yhteyttä.

Säännöllinen HEMA -toiminta käyntiin Lahdessa

Juho Ålanderin testattava Cold Steelin synteettinen rondel: ”Ihan hyvä vehje, vaikkei kauheasti olla ehditty treenaamaan. Luulisin että toi haava tuli pakettia avatessa, mutta huomasin vasta myöhemmin, eli se on turvallisempi kuin paketti, jossa se tulee. kyllä tällä ihmisen tappaa, mutta ei pistämällä.'”

Keväällä Lahdesta kantautui tietoa että siellä oli syntymässä hema-toimintaa, Niinpä uteliaana haastattelin toista toiminnan käynnistäjää Teppo Suomista (ks. Lahteen syntymässä uusi historiallisen miekkailun seura)

Tuossa vaiheessa koossa oli kaksi Jyväskylän historiallisessa seurassa aikaisemmin hemaa harrastanutta miekkailijaa Teppo Suominen ja Juho Ålander. Heillä oli toiveena hema-toiminnan kehittäminen Lahdessa.Teppo Suomisen rooli hommassa jäi toiminnan käynnistykseen sillä hänen tie vei työn perässä Helsinkiin. Juho Ålander jatkoi yksin. Ongelmana ollut harjoitustilan puute on ratkaistu. Tätä nykyä miekkailutreenit pyörivät Lahdessa säännöllisesti, lokakuun alusta lähtien treenit ovat olleet kerran viikossa.

Treenien teema on Fiore dei Liberin italialaisessa miekkailussa ”suurimmalla osalla ei aikaisempaa kokemusta.Joten, treeneissä on lähdetty liikkeelle Fioren alkeista.Tikaria, pitkämiekkaa ja painia, tosin painiin ei ihan kauheasti olla vielä ehditty,” kertoo Juho, ”Kiinnostusta on porukalla muuhunkin Fioressa ja sen ulkopuolella, mutta nyt mennään noilla koska niitä mä pystyn opettamaan. Sitten kun perusteita rupeaa olemaan enemmän, niin sitten voidaan lähteä yhdessä tutkimaan muita juttuja.”

Mitään nettisivuja ei Lahden porukalta löydy toiminnan esille tuomiseksi. Mukaan on silti löytänyt kymmenkunta lajista kiinnostunutta:

”Ei olla muutenkaan mainostettu toimintaa erikoisemmin, suurin osa porukasta on itse ottanut yhteyttä swordman.fi:n artikkelin luettuaan”, toteaa Juho.

Juho Ålander.

Seura organisaatiota ei Lahdessa ole pistetty pystyy, eikä ole aikomuksena ihan lähiaikoina näin tehdä porukalla ei myöskään ole oikeastaan vielä mitään virallista nimeä. ”Tällä hetkellä puhutaan itse lähinnä historiallisesta miekkailusta Lahdessa”, kertoo Juho, ”Ihan perusfiorea tehdään hissukseen eteenpäin tälleen epäviralliselta pohjalta.”

Jos miekkailu Lahdessa kiinnostaa, niin mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Juho Ålanderiin: +358408356164, juhoalander(ÄT)gmail.com

Eurooppalaiset historialliset kamppailutaidot Suomessa –kirja

Turun historiallisen miekkailun seuran jäsen Jyrki Taloselta on kirjoittanut kirjan nimeltä Eurooppalaiset historialliset kamppailutaidot Suomessa.

Julkaisijana toimii Suomen urheiluhistoriallinen seura ry. Kirja osa tänä syksynä perustettua e-book –julkaisusarjan,  jonka teokset ovat käyneet läpi tieteellisen vertaisarvioinnin.  Sarjan osat ovat vapaasti luettavissa ja ladattavissa seuran sivustolta. Suomen urheiluhistoriallinen seura ry pyrkii näin myös sarjansa kautta tarjoamaan yhden julkaisukanavan liikuntahistorialliselle tieteelliselle tutkimukselle ja tuomaan teokset mahdollisimman helposti laajan yleisön saataville.

Talosen kirjassa käsitellään laajasti myös HEMAA. Esitys HEMA:n historiasta Suomessa perustuu pitkälti sekä (Ta-daa! Pientä ylpeyttä äänessä) tämän sivuston Historiallinen miekkailu (Hema) suomessa -artikkeliin että Talosen omaan pitkäaikaiseen  kokemukseen  historiallisen  miekkailun  parissa pitkän linjan harrastajana hän on mm. THMS:n perustaja jäsen.  ko. nettiartikkeliin  verrattuna Tolonen tuo esille lisää tietoa 2000 luvun alun vaiheista, joista minulla ei ole ollut tietoa sekä tarkempaa tietoa eri seurojen perustamisvaiheista ja toimintaan synnyttävistä olleista henkiöistä.

Mielenkiitoisinta tietoa itselleni oli vihjaus siitä että Tampereen Historiallisen Miekkailun Seuran hiipunutta toimintaa ollaan käynnistämässä uudelleen!

HEMA on kirjassa vain yksiosa-alue, sen lisäksi, kirjassa käydään miekkailun historiaa, selvitellään suomessa harrastettavia erilaisia historiallisia kamppailutaitoja historiallista ratsastusta, buhurtia, muita tähän teemaan liittyviä kamppailusuuntauksia sekä historian elävöittämistä. Lisäksi teoksessa pohditaan laajemmin näiden lajien lähestymistavoiltaan erilaisia teoreettisia malleja ja käytännön harjoittelua. Kirjassa on myös laaja liiteosio, jossa esitellään suomalaisia alan yhdistyksiä ja harrasteryhmiä.”

Eurooppalaiset historialliset kamppailutaidot Suomessa –kirjan voit ladata itsellesi täältä

 

Lahteen syntymässä uusi historiallisen miekkailun seura

Lahtelaisten oppimäärää.

Minulla oli tieto kolmesta syntymässä olevasta miekkailuseurasta tai epävirallisemmasta porukasta ja miekkailuseuran syntyhetket ovat minusta mielenkiintoisia. Visioin artikkelista, jonka olisin rakentanut kasaan kolmen eri porukan haastattelujen pohjalta. Ajattelin, että pieni nettihuomio voisi myös auttaa ko. ryhmiä eteenpäin ja rohkaisisi mahdollisesti muitakin uusia muodostumassa olevia historiallisen miekkailun harrasteryhmiä tulemaan esille.

Valitettavasti kävi niin, että näistä minulla tiedossa olleista kolmesta porukasta yksi kieltäytyi vastaamasta, koska ei halunnut vielä julkisuuteen ja kolmas ei haastattelupyyntöön vastaillut mitään.

…mutta onneksi Lahdessa oli sentään edetty niin pitkälle, että haastateltavakin löytyi. Tässäpä siis Lahden puuhamiehen Teppo Suomisen haastattelu.

Lahti on siirtymässä historiallisen miekkailun sivistyksen pariin…

Teillä on miekkailuporukka koossa ja jonkinlainen virallinen tai epävirallinen seura perusteilla. Miten tuo teidän seura lähti syntymään?

– Tällä erää meitä on tosiaan vain kaksi, minä ja Juho Ålander. Muutimme Jyväskylästä Lahteen viime vuonna. Seuraa ja treenejä on matalapoltolla yritetty saada noin vuoden verran kasaan, ja nyt saimme vihdoin tilat, jotta myös kesäkauden ulkopuolella on mahdollista harjoitella. Molemmilla on kiinnostus lajiin ollut olemassa jo kauemmin, ja pitihän lajia päästä jatkamaankin.

Nimeksi olette miettineen Lahden Historiallisen Miekkailun Seuraa? Mitenkäs tuo sitten tulee lyhentymään, LaHMS? LHMS kun on jo Lappeenrannan Historiallisen Miekkailun Seuran käytössä.

– Seuran nimi on alustavasti tosiaan tuo Lahden Historiallisen Miekkailun Seura, mutta lyhenteen suhteen on vielä vähän säätö kesken. Kenties LaHMS, mahdollisesti jotain muuta. Mietitty on mm. HMS Lahti –tyyppistä urheiluseura-väännöstä, mutta päätöksiä ei ole vielä tehty.

Meillä Kuopiossa porukka hyytyi hiljakseen pitkään Savon Historiallisen Miekkailun Seura -nimeen ja vaihtoi sen puheissa seuran nettisivujen osoitteeseen ”Savon Miekka”, joka on paljon sulavampi käyttää. Samalla pääsimme eroon vaikeasti lausuttavasta lyhennehirviöstä SaHMS…
Oletteko miettineet kokonaan toisenlaisia ratkaisuja, missä tuota ”historiallisen-miekkailun-seura” -sanapötköä ei olisi lainkaan?

– Kyllähän erilaisiakin ratkaisuja on harkittu – kuten sanottua, emme ole vielä päätyneet lopulliseen ratkaisuun. Ehkä selvyyden vuoksi epä-harrastajille olemme miettineet sitä ”historiallisen miekkailun
seura”-päätettä nimeen, mutta voi olla että lopulta päädymme myös johonkin ihan muuhun loppuratkaisuun.

Jos olen oikein ymmärtänyt, teiltä löytyy miekkailutaustaa Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seurasta?

– Kyllä tosiaan, Juho aloitti 2013 syksyllä ja minä 2014 keväällä Jyväskylässä. Molemmat ovat siis käyneet armizaren Fioren peruskurssin, jonka jälkeen mielenkiinto on haarautunut hieman.

Itse olen tutkinut jonkin verran erityisesti keihästä miekan rinnalla, Juho taas on keskittynyt erityisesti tikariin ja painiin miekan ohella. Jonkin verran olen itse tutustunut myös bolognalaiseen, ja singlestickit ovat toki sellainen tyypillinen harjoitusväline myös.

No siinähän teillä on sopivaa työnjakoa jo valmiina, eikö vain?

– Näin olemme tosiaan miettineet – miekkaa opettaa kumpikin, ja noihin muihin aseisiin ja taistelutapoihin sitten paneudutaan enemmän erikoistumisen mukaan.

Teppo Suominen. Kuva: Santtu Pajukanta.

Mihin miekkailun tyylisuuntaan ja välineisiin olette ajatelleet keskittyä?

– Jos saadaan täysin uusia aloittajia, aloitetaan varmasti armizarella koska se on tutuin ja näin myös helpoin opettaa. Painia ja tikaria olisi tarkoitus ainakin vetää miekan ohella, ja harjoituksissa olisi tarkoitus mennä melko liikkuvaan malliin mahdollisimman nopeasti pelkkien drillien ohella.

Puolentoista käden miekan lisäksi meiltä löytyy bolognalaista ja singlestickiä varten välineet, eli niitä ainakin iloksi jos ei vakavaan harjoitteluun siihen kylkeen. Itselläni olisi vielä hento toive päästä harjoittelemaan sauvaa ja keihästä, mutta nykyisten tilojen kattokorkeus on sen verran matalalla, että pelkästään kesällä pääsee heiluttelemaan niitä.

Montako harrastajaa ja kiinnostuneita teillä on täällä hetkellä koossa?

– Tällä hetkellä meitä on vain se kaksi, mutta kiinnostuneita on ollut viitisen kappaletta siihen päälle. Tavoite olisi saada sen verran porukkaa mukaan, että saataisiin jonkinlainen eloisa seura tähänkin kaupunkiin. Värväysmalleja emme ole vielä miettineet, Facebookissa hieman on huudeltu, muttei sen enempää.

Minkälaisia käytännön ongelmia tai haasteita on toiminnan aloittamisessa tullut vastaan?

– Ensimmäinen ja isoin käytännön ongelma oli ehdottomasti löytää tilat, varsinkin kun meitä on näin vähän. Tilat liikuntaharrastuksiin ovat muutenkin Lahdessa kortilla. Oli todella hankalaa löytää tiloja, joissa pääsisimme harjoittelemaan.

Muita haasteita on toki varusteiden rajallisuus. Jos yhtäkkiä kiinnostuneita ilmaantuu enemmän kuin kourallinen, loppuu meiltä melko nopeasti lainavarusteet kesken. Lisäksi mukaan haluavien löytäminen ja remmiin saaminen voi osoittautua pitemmän päälle vaikeaksi.

Minkälaisia lähitulevaisuuden suunnitelmia teiltä löytyy?

– Ensimmäiset lähitulevaisuuden suunnitelmat ovat lähinnä, että kiinnostuneet saataisiin mukaan ja saataisiin oikeasti seura liikkeelle. Jos syksy suo, alkeiskurssi olisi syyskuussa tarkoitus aloittaa ja huitaista jouluun mennessä valmiiksi, mutta paljon riippuu siitäkin, vievätkö työt ja elämä meidät Lahdesta eteenpäin jo ennen sitä. Mutta ainakin tällä erää yritys on saada Lahteenkin seura pystyyn.

Onko riski, että molemmat olette joulukuussa jossain muualla kun Lahdessa?

– Kyllähän se mahdollisuus on olemassa – molemmilla elämäntilanne on sellainen, että nopeatkin muutokset ovat ihan mahdollisia joten on myös mahdollista, ettei kumpikaan meistä enää vuoden vaihteessa olisi Lahdessa.

Jos tämmöinen uhka on olemassa, teidän olisi sitten löydettävä jokunen aktiivi ottamaan ohjia käsiin Lahdessa, siltä varalta. Teiltä varmaan saa vielä taustatukea siinäkin tapauksessa? Ja uskoisin, että uusille toimijoille löytyy hema-yhteisöstä apua myös muilta tahoilta, kun vaan rohkenee kysellä.

– Ehdottomasti autamme parhaamme mukaan, jos aktiiveja Lahdesta löytyy ja meillä tilanne muuttuu ja lähdemme täältä eteenpäin. Ja ainakin oma kokemukseni on, että Suomessa historiallisen miekkailun yhteisöltä saa kyllä hyvin apua ja tukea omaan tekemiseen. Eli vaikka me joutuisimme muualle, ei Lahdessa joutuisi yksin seuraa vääntämään.

Keihästä Fioren tapaan.

Minun piti aluksi haastattaa paria muutakin syntymässä olevaa porukkaa, mutta nämä eivät nyt sitten ainakaan vielä rohjenneet vastailla. Mielelläni tekisin juttua myös heidän tekemisistä ja visioista. Miten kannustaisit heitä tulemaan ”julkisuuteen”?

– Historiallinen miekkailu on vielä Suomessa suhteellisen tuntematon ja usein aika matalalla liekillä harrastettu laji, ja olisi todella siistiä saada lisää nostetta harrastukselle, ja parhaita tapoja tälle on tuoda lisää harrastajia lajin pariin, jolloin tunnettuus kasvaa ikään kuin hevosen suusta.

Näin on! Jos nyt nämä tähän artikkeliin mukaan pyydetyt tahot muuttavat mieltään, tai jossain piilee joku muu uusi varjoissa pysyttelevä syntymässä oleva historiallisen miekkailun porukka, haluaisi vähän julkisuutta olemassa ololleen ja toiminnalleen tätä kautta, niin ottakaapa minuun yhteyttä. Minun yhteystiedot löytyvät tämän sivuston Yhteystiedot-sivulta. ”Lisääntykää ja täyttäkää maa”, sanoi joku varhainen hema-harrastaja, jos nyt en väärin muista.

Jos miekkailu Lahdessa kiinnostaa, niin mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Juho Ålanderiin: +358408356164, juhoalander(ÄT)gmail.com

Serbiassa miekkailemassa

Illanvietossa serbimiekkailijoiden kanssa. Kolmen hengen Savon delegaatio kuvassa oikealla ja Belgradin seuran päämies George minun vieressä takarivissä.

Kesä lähestyy ja samalla myös Serbian matka heinä-elokuussa. Belgradissa on jälleen tarkoitus käydä treenaamassa miekkailua paikallisessa miekkailuseurassa KDF Singidunum Beograd Istorijsko macevanje Historische Fechtkunst. Viime kesänä tuli kyseinen miekkailuporukka jo tutuksi, kun vierailtiin siellä Paulan ja Jaakon kanssa.

Monille ulkomaanvierailut ovat varmaan peruskauraa, mutta itselleni kynnys vierailla ulkomailla miekkailuseurassa oli kohtalaisen suuri, näin ensimmäisellä kerralla, vähän samaan tapaan kun harrastuksen alussa vierailu jossain toisella paikkakunnalla. Kynnyksen poisti sulavasti se, että Jaakko oli treenannut samassa porukassa jo edellisenä vuonna, joten minun ja Paulan oli helppo hypätä mukaan.

Ensimmäinen viikko Belgradissa meni kylläkin käsi kipsissä alkukesän miekkailuvamman takia. …mutta heti seuraavana päivänä, kun olin kipsistä päässyt eroon, oltiinkin sitten jo miekkailutreeneissä.

Ensimmäinen viikko Serbiassa meni kipsin kanssa.

Georgen johdolla treenattiin saksalaista pitkämiekkaa, josta hänellä oli mielenkiintoisia, osin meille uusia tulkintoja, sekä matsailtiin tikarifreeplaytä 1 vs.1 ja 2 vs. 2.
Kuopion treenien alkulämmittelyyn tarttui meille mukaan myös ”serbialainen tanssi”.

Kotiin lähdön lähestyessä pidettiin rennot illanistujaiset serbien kanssa pikkupurtavan ja paikallisen brändin, Vinjakin kera. Mukavaa porukkaa olivat serbimiekkailijat, joten hauska vierailla taas tänä kesänä.

Tikarimatsailua joukkuepelinä.

George (keskellä) kerää vastustajien huomion ja Jaakko koukkaa samalla vastustajien sivustaan.

Serbia on maana miellyttävä ja persoonallinen, sekä suomalaisittain myös hyvin edullinen matkailukohde, jota turismi ei ole syönyt. Serbialaiset ovat ystävällistä, huumorintajuista, rehellistä ja  vieraanvaraista väkeä.

Vaikka moni asia on maassa vähän tai vähän enemmän pielessä, ovat serbit ylpeää väkeä ja tuntuvat käsittelevän maansa ongelmia hyvinkin sarkastisella ja mustalla huumorilla. Ihmisen kanssa jutellessa tuli myös Balkanin monin paikoin synkkä ja riitaisa historia esille yhä vahvasti mukana olevana elementtinä, mutta jälleen huumorilla käsiteltynä. Erään tarinan mukaan Balkanin kansat ovat erimieltä kaikesta, paitsi siitä, että kaikki on pohjimmiltaan bulgarialaisten syytä. Näin on ollut aina siitä lähtien, kun Rooman valtakunta jakautui Itä- ja Länsi-Roomaan bulgarialaisten takia. Tosin tiettävästi bulgarialaiset ovat tästä asiasta eri mieltä.

Serbialaista sarkasmia Serbian ytimessä Belgradin ja koko maan tärkeimmällä kaupallisella kävelykadulla. Musta- ja punapukuiset veikkoset ovat paikallisten futisseurojen toiminnallisia faneja. Kolmas kaverus edustaa ääriortodoksista kansallismielistä Obraz-järjestöä, joka haluaa organisoida valtion vanhoillis-ortodoksisuuden ehdoilla ja siistiä ulkomaalaiset pois maasta.

…ja vielä vähän lisää serbialaista sarkasmia korruptiosta ja hyvin vaikutusvaltaisesta ortodoksikirkosta Belgradin pääkadun täyttäneestä sarjakuvanäyttelystä: ”Ha ha, hän ajaa viime vuoden mallilla!”

 

 

Ensimmäinen miekkani – Unelmien täyttymys?

viollet04

Ensimmäinen miekkani, bluntti Viollet.

Useimmilla miekkailun harrastajilla on varmasti  mielikuva siitä hetkestä, kun hän sai käteensä ensimmäisen oman miekkansa. Voi sitä hyvää oloa, mikä miekasta virtasikaan. Muistan tuon lokakuun päivän vuodelta 2008 edelleen kirkkaasti. Olin vapaapäivällä kotona, kun postimies toi paketin kotiin kantona. Aurinko paistoi tuona päivänä erityisen kirkkaasti, ainakin muistoissani. Sain miekan käteeni ja minulla oli tavattoman vahva olo.

Tuo ensimmäisen miekan fiilis kannattaa tallentaa syvälle sydämeen, sillä välttämättä sitä ei enää koskaan kohtaa uudelleen. Ajan kuluessa asiat arkipäiväistyvät miekka miekalta, vaikka uusi miekka toki vieläkin tuon tutun hyvän olon tunteen. Mutta se on vain häivähdys siitä tunnetilasta, mitä ensimmäinen miekka toi parhaimmillaan tullessaan.

Vaikka ensimmäinen miekka tuntuikin mystisen hyvälle, aikaa myöten sen hohde saattaa hiipua ainakin käytännössä miekkaillessa. Jossain voi tulla tarve ostaa uusi miekka… Ehkä ensimmäinen ei ollutkaan ihan se toiveiden täyttymys, vaikka siihen olisi ladannut kuinka paljon omia toiveita ja vaikka kuinka rakas oli ko. miekan ensi kosketus.

Netti on kyllä täynnä näkemyksiä siitä parhaasta miekasta, mutta aikaa myöten saattaa asiaan tulla harrastajalle omiakin näkemyksiä ja tuntumaa, mitä hän itse miekaltaan haluaa. Tämän vuoksi ensimmäinen miekka kannattaa ehkä olla jotain yleisesti käytössä olevaa perusmallia, mitä löytyy nopeasti ja valmiina ilman mittatilauksia.

Taidon kertyessä alkaa miekkailijalle todennäköisesti kertyä omaa ymmärrystä siitä, minkälaisen miekan juuri hän haluaisi. Tämä on ehkä hyvä hetki lähteä tilaamaan sitä ”unelmien miekkaa” mittatilaustyönä. Ja voi olla, ettei sitten sekään miekka ole ihan se täydellinen, tai taidon ja harrastuksen kehittyessä löytyykin miekalle uusia toiveita ja vaatimuksia…

Itselläni on aktiivikäytössä kolmas pitkämiekka. Ensimmäinen miekkani oli Pavel Mocin bluntti Viollet 2008, jota en tätä nykyä enää hyväksyisi treenivälineekseni ja vapaamiekkailussakin sellaiset ovat Savon Miekassa kokonaan kielletty vaarallisuutensa vuoksi. Niinpä teroitutin sen vuonna 2015 Marko Saarella ajatuksena terävillä miekoilla treenailu. Nyt se onkin ihan eri oloinen miekkanakin, kiitos siitä Markolle. Näin tuo blutti Moc sai vielä uuden elämän.

Peter regenyein feder.

Ensimmäinen vuonna 2012 hankkimani Peter Regenyein feder oli minulla käytössä pari vuotta käytössä ja tuntui tuolloin juuri sille parhaalle miekalle. Sen jälkeen minulla oli taas tarpeita ja näkemyksiä siitä, mitä seuraavalta miekalta haluaisin ja tilasin Regenyeiltä uuden federin 2014. Reilut pari vuotta sitä käyteltyäni minulla alkaa olla tuntumaa, mitä vaatimuksia seuraavalle federille tulen asettamaan. …ja tarpeitahan tuppaa löytymään aina enemmän kuin rahaa: Tekniikkatreeniin kiinnostaisi hommata federin rinnalle myös kunnon miekka tylsällä terällä, ei siis mikään bluntti, muttei teräväkään.

Jos erilaisia miekkailulajeja treenaa, niin useimmat haluavat oman aseen siihen toiseenkin lajiin jossain vaiheessa. Minulla on pitkämiekan lisäksi aktiivisessa käytössä messer. Ensimmäisen messerin terä on jo hakattu siinä määrin kieroksi, että se on siirtynyt reserviin ja uusi on pitänyt hommata sen tilalle. Tässä on toinen hyvä syy uuden miekan ostoon. Eiväthän ne loputtomiin kestä, vaan ovat kuluvaa käyttötavaraa.

messerit

Noin kolmen kuukauden vesi- ja sähkölaskut messereissä maksettuna.

Elämä maksaa miekkoja

Erilaisia miekkoja on saatavilla vaikka kuinka paljon. Joku saattaa innostua keräämään yhden jos toisenkin vähän joka lajia… Tämä on kohtalaisen kallis harrastuksen muoto, mutta jos elämän aiheuttamia kuluja alkaa laskemaan eurojen sijaan miekoissa, eivät ne miekat nyt niin kalliita olekaan!

Pienikin auton remontti maksaa helposti pitkämiekan jos toisenkin. Vesi-ja sähkölaskut maksavat meidän taloudessa ainakin messerin kuukaudessa. Syönkö kuukaudessa yhden sideswordin? Lomamatkalla palaa helposti muutama rapiiri…

Miekkailijan elämä on täynnä vaikeita valintoja. Mistä tinkiä, ettei aina tarvitsi tinkiä miekoista? Jos istun yksin pimeässä kotona ilman lämmitystä ja näen nälkää, voin ostella monia miekkoja…