Marko Saari: Teräksistä

Tämä artikkelin rinnalla kannattaa lukea myös Marko Saaren tätä teemaa täydentävä Miekoista -artikkeli. Kirjoittaja on suomiheman pioneereja, heman Suomeen tuoneen Warusseppäin killan puheenjohtaja ja myös haarniska- ja miekkaseppä, mikä lisännee näkemyksen painoarvoa.

Seppiä työssä 1300-luvulla.

Olisi hyvä ymmärtää, että nykymiekat eivät vastaa kovinkaan hyvin alkuperäisiä, vaan on sovitettu lähinnä tukemaan sitä mitä ihmiset nykyään haluaa tehdä. Eikä niinpäin, että ihmiset yrittäisivät saada miekkailunsa sopimaan alkuperäisiin välineisiin…

Kun mietitään historiallisia tapoja, syitä ja seurauksia vaikka aseiden ja haarniskoiden valmistuksessa,täytyy ottaa huomioon myös raaka-aineen valmistus. Rauta atomina ei ole sen kummempi tietenkään,mutta heti kun tarkastelemme sen yhdistymistä muihin aineisiin, tilanne on varsin eri nykyisellä teknologialla valmistettuna kuin ennen. Varhaisimmat raudanpelkistysmenetelmät olivat melko tehottomia lämmöntuoton suhteen. Tästä johtuen harkkohyteistä saatu rauta ei ollut kokonaan sulaa vaan enemmänkin hyytelöä, jossa oli paljon kuonaa; silikaatteja ja muita kiviaineksia.

Harkkohytti tehtiin muuraamalla kivestä tai tiilestä jättäen se ylhäältä avoimeksi, jotta harkkohytti saatiin täyttää ja tyhjentää sieltä käsin. Raudan valmistus tapahtui täyttämällä hytti kerroksittain sydellä ja malmilla. Harkkohytin alaosassa oli reikä, josta puhallettiin palkeilla ilmaa hyttiin sysien palaessa, jolloin puhalletun ilman happi reagoi hehkuvien hiilien kanssa synnyttäen hiilimonoksidia, joka pelkistää raudan.

Raudan pelkistyessä syntyi hytin pohjalle kuonapitoinen harkko, joka sitten hytin tyhjentämisenyhteydessä nostettiin yläpäästä ulos ja vietiin sitten aluksi pilkottavaksi ja valkohehkuiseksi tulistamisen jälkeen tiiviimmäksi taottavaksi. Kauli- ja käännä -menetelmällä aine ahjohitsattiin yhä uudestaan itseensä jotta saatiin epäpuhtaudet hajoitettua mahdollisimman pieniksi ja tasaisesti jakautuneeksi sekä ajettua aineesta ulos niin paljon kuin mahdollista. Rauta täytyi sitten hiilettää ja karkaista, jotta siitä voitiin valmistaa esimerkiksi miekkoja. Tämä on kuluttava prosessi ja aikaansaatu teräs on määränä vähäisempi kuin lähtömäärä rautana ja näkyy keskiajalta säilyneissä syöpyneissä miekoissakin juovikkaana rakenteena, jota modernista valetusta teräksestä on turha hakea.

Suomessa harkkohyttejä käytettiin vielä 1800-luvulla raudan valmistukseen järvi- ja suomalmista, vaikka isoissa eurooppalaisissa teollisuuskeskuksissa oli jo siirrytty parempiin menetelmiin. Näiden malmien kosteus ja epäpuhtaudet pyrittiin poistamaan polttamalla niitä nuotiossa (pasuttaminen) ennen harkkohyttiin laittamista. Harkkohyttien avulla raudanvalmistusta harjoitettiin myös varsinkin Itä-Suomessa talonpoikien kotitarveteollisuutena, koska alueella oli runsaasti järvi- ja suomalmia saatavissa.

Jatkokehitelmä harkkohytistä on masuuni, joita käytetään terästen alkutuotannossa nykyäänkin. Keskiajalla keksitty lietsouuni tehosti tuotantoa ja raaka-aineen puhtautta. Euroopassa ensimmäinen masuuni, jossa rauta on saatu sulana ulos, on dokumentoitu Ruotsin Lapphyttanista 1100-luvulla. Suomen ensimmäinen teollinen masuuni rakennettiin Mustioon 1616. Vesivoimalla toimivien palkeiden avulla ilmaa saatiin nyt lietsottua masuuniin aikaisempaa tehokkaammin, ja lämpötila saatiin nostettua niin korkeaksi, että rauta suli.

Tuloksena oli valurautaa, jonka hiilipitoisuus 2–3% C on työkaluihin ja aseisiin aivan liian kovaa ja haurasta vaatien jatkotoimenpiteitä hiilen vähentämiseksi. Yhdistämällä valurautaa ja kankirautaa saatiin aikaan käyttökelpoisempaa ahjoterästä, joka kuitenkin oli keskiajalla hyvin kallista. 1300-luvulla masuunit ja niiden ympärille syntyneet ruukit olivat levinneet ympäri Eurooppaa, ja raudan valmistuksesta tuli teollisuutta.

Euroopan suuria kivihiilivarantoja ei voitu käyttää kivihiilen rikkipitoisuuden vuoksi, joten masuunien polttoaineena käytettiin sysiä. Puuhiilen käyttö puolestaan johti nopeaan metsien hakkaamiseen ja raudan valmistus keskittyikin puuhiilen hinnan noustessa seuduille, jossa oli paljon metsiä ja vesivoimaa. 1600-luvulla keksittiin käyttää myös kalkkikiveä neutraloimaan rikki. 1709 keksittiin koksiuuni, jonka avulla kivihiilestä kyettiin pyrolyysillä valmistamaan koksia. Koksi kelpasi myös masuuniin, ja teollinen vallankumous pääsi toden teolla käyntiin. Putlaus keksittiin 1784, menetelmä jossa sulaa valurautaa hämmennettiin samanaikaisesti puhaltaen ilmaa sen yli, ja tästä alkoi teräksen teollinen valmistus nykymielessä.

Putlaamalla saatava keittoteräs oli laadultaan tasaista ja parempaa kuin vanha takoteräs. Seuraava edistysaskel oli 1828 keksitty puhallusilman esilämmitys, jossa puhallettava ilma kulki kuumennetun putken läpi parantaen masuunin energiataloutta, ja Cowperin kehitettyä 1860 masuunikaasun rekuperaattorin, masuuni saavutti sen nykyisen muotonsa.

Seuraavaksi vertailussa on otettava huomioon seosaineet. Keskiajalla teräksissä ei ollut hiilikarbidien lisäksi juurikaan muuta, epäpuhtauksien lisäksi siis. Nykyään voidaan terässeoksiin korkeissa lämpötiloissa lisätä hyvin tarkkoja osuuksia erilaisia metalleja jotka muokkaavat seoksen ominaisuuksia todella paljon. Esimerkiksi mangaani, jota nykyteräksissä on kaikissa, ei keskiaikaisista löydy. Nämä lisäaineet vaikuttavat mm. kovuuteen, sitkeyteen, kulutuskestävyyteen, iskunkestävyyteen sekä lämpökäsittelyn mahdollisuuksiin. Pulveriteräkset ovat seuraava askel kehityksessä, mutta hinnan takia eivät taida olla paljoakaan käytössä miekanvalmistajilla. Mitkä siis ovat erot käytännössä modernin miekan ja vaikka 1300-luvulla valmistetun välillä?

Keskiaikaisessa ei siis ole muuta kuin hiilikarbideja, moderneissa mm. vanadiini-, kromi-molybdeenikarbideja. Tämä vaikuttaa erona mahdollisuuteen saavuttaa suurempi sitkeys samalla kovuudella, tai vaikka suurempaan kulutuskestävyyteen. Tai vähäisempään ruostumisalttiuteen. Suuressa lämpötilassa seostettu nykyteräs on puhdasta ja tasajakoista. Keskiaikaiset ovat sepän taidosta ja resursseista riippuen enemmän tai vähemmän tasalaatuista. Toisaalta keskiaikaisessa miekassa voi olla ahjohitsattu rakenne joka mahdollistaa pehmeän ja joustavan sisuksen ja kovan ulkokuoren, tämä on tietysti mahdollista nykyäänkin mutta on kalliimpaa ja taitoa vaativampaa kuin yhden teräslaadun käyttäminen. Sitten on tietysti pintakarkaisumenetelmät ym. joilla voidaan nykyään saada aikaan sama tulos.

Summa summarum: keskiaikaiset miekat ovat laadultaan nykyisiä huomattavasti vaihtelevampia. Miekan terässä voi olla suuriakin kovuusvaihteluita, saati suhteessa toiseen saman sepän miekkaan. Terät ovat karkaistu melko pehmeiksi,koska kuonasulkeumat lisäävät jäykkyyttä ja rikkoutumisriskiä. Yksi syy (erityisesti kaksiteräisten tyvestä leveiden ja paksujen) miekkojen muotokielelle on materiaalivikojenaiheuttamien riskien minimointi.

 

Pitkittäishalkeama federin terässä. Messerin terä, joka alkaa leviämään ja messerin katkennut nagel. Marko Saari: ”Tämän tyyppiset ongelmat johtuvat yleensä siitä, että on karkaistu liian kovaksi. Tämä on nykyään valitettava tendenssi sporttihemassa. Käyttäjät vaativat suurempia puristuslujuuksia kestämään jatkuvaa terä terää vasten hakkaamista. Keskiaikaisten miekkojen kovuudet keskimäärin 50 HRc, nykyvalmistajilla yleinen minimi 55 HRc … siihen kun vielä yhdistetään vaatimus aina vaan paremmasta joustosta, ollaan jo kaukana alkuperäisestä miekkojen funktiosta.”

Mitkä ovat sitten miekkojen rikkoutumistavat?

Terän tylsyminen on ollut tietysti yleisin ’vika’, ja syntyy kun teräs kuluu sen hankautuessa leikattavaa ainetta vastaa. Niinkuin sanottu, nykyteräksillä on mahdollista saavuttaa huomattavasti kauemmin terävyytensä säilyttävä terä, seostamalla hiilen kanssa rautaa kovempia karbideja muodostavia aineita. Näissä tietysti teroittaminenkin on työläämpää. Tylsyminen ei kuitenkaan ole nykyään ongelma kuin niillä jotka harrastavat leikkausharjoittelua, ja näissä miekoissa monasti teroituskulmat ovat jyrkempiä helpottamaan leikkaamista kuin mikä ’taistelukäytössä’ optimi olisi.

Katkeaminen. Tähän voi olla useampi eri syy valmistusvirheistä virheelliseen käyttöön.

Lämpökäsittely liian kovaksi. Karkaisu tehdään tyypillisesti maksimikovuuteen ja päästöllä säädetään käyttökovuus. Jos tämä jää liian korkeaksi, terä tietysti säilyttää terävyytensä kauemmin ja leikkaa paremmin, mutta menettää samalla sitkeyttään eli mahdollisuuttaan sietää äkillisiä energiapiikkejä plastisen muodonmuutoksen kautta. Kun energiamäärä ylittää tietyn rajan, teräs ei jousta vaan katkeaa. Keskiaikaisissa teräksissä oleva lasimainen kuona ei yhdisty rautaan kuten metallit vaan muodostaa epäjatkuvuuskohdan energioille ja siten edesauttaa rikkoutumista.

Pito liian kauan austenointilämpötilassa. Tällöin teräksen yksittäiset raerakenteet pääsevät kasvamaan isoiksi, joka jälleen edesauttaa rikkoontumista pienentämällä murtumiseen vaadittavaa energiamäärää. Edelleen nykyterästen lisäaineet vähentävät tätä raekasvun riskiä, mutta on toki läsnä vähän seostetuissa teräksissä. Runsas rikki kerääntyy epäpuhtautena raerajoille aiheuttaen samanlaisen rikkoutumismekanismin pienemmilläkin raekoilla.

Muokkauslujittuminen. Mitä korkeampi hiilipitoisuus (tai muu seosaine, tähän vaikuttaa lähinnä atomin koon ero verrattuna rautaan) sen nopeampaa on muokkauslujittuminen rasituksen alla. Puhtaassa raudassa atomit pääsevät liukumaan toistensa ohi kuin kuulalaakerit, aiheuttaen vähäistä vastusta muokkautuessaan. Kun sekaan laitetaan muita aineita, atomit eivät enää pääsekään liukumaan eri kokoisten atomien ohi yhtä helposti, vaan tulee epäjatkuvuuskohtia. Tämä lisää sitkeyttä ja vastustaa muokkautumista. Mutta kun toistuvat energialataukset iskujen muodossa esim. toista miekkaa vastaan lisäävät näitä epäjatkuvuuskohtia, tulee vastaan kohta jolloin materiaali ei enää muokkaudu vaan repeää. Kaikki kolhut terässä, mitä terävämmät sen enemmän, aiheuttaa lähtökohdan repeämälle.

Yksi rikkoutumistapa on tietysti sirpaloituminen; terästä irtoaa tai lohkeaa paloja. Samat syyt kuin katkeamisessa, mutta esim. pehmeä sisus pysäyttää lohkeamisen etenemisen. Tuollainen pehmeä keskus mahdollistaa hyvinkin kovan teräosan käyttämisen, mutta ei estä tämän teräosan rikkoutumista kontaktissa toiseen kovaan esineeseen vaikka koko miekka ei katkeaisikaan.

Seppä Nürnbergissä 1569 (Landauer_I_048_v ). Kuva: Wikipedia.

Historia elää parhaiten tarinana

Kuva Aarno Karimon Kumpujen yöstä - ei niin historiallisesta - eeppistä ja kansallismielistä mystiikkaa sisältävästä Suomen historian kuvauksesta.

Joillekin heman harrastajille yksi harrastusmotivaation lähde on historia. Itseni kohdalla tämä ainakin pätee, vaikka en mikään elävöitusharrastaja olekaan. Koen että historia vaan antaa perspektiiviä ymmärtää miekkailua paremmin tai syvemmin, tai jotain…  ainakin historia tekee miekkailusta paljon ”siistimpää”, jos ei muuta.

Aina ei tarvitse mielenkiintoisia historian tarinoita löytääkseen mennä Keski-Euroopan historiaan tai muualle merta edemmäs kalaan. Menneiden aikojen Suomikin on historian tarinoineen hyvin kiinnostava.

Pohjalaista kulttuuriperintöä kokoavan Kirjastovirman sivuilta löytyy mielenkiintoisia myyttisia sotatarinoita historian hämäristä, vanhojen kronikoiden sotatarinoita, sekä Pohjois-Pohjanmaan sotahistoriaa Pähkinäsaaren rauhasta 1323 Täyssinän rauhaan 1595.

Osa niis­tä on en­tis­ai­ko­jen ih­mis­ten mie­li­ku­vi­tuk­sen tuo­tet­ta tai kul­ku­ta­ri­noi­den pai­kal­li­sia so­vel­lu­tuk­sia, mut­ta suu­res­sa osas­sa on myös to­den­pe­räis­tä tie­toa ta­ri­nak­si muun­tu­nee­na. Mu­ka­na on myös tut­ki­mus­ten poh­jal­ta teh­ty­jä to­si­poh­jai­sia ker­to­muk­sia sekä taus­to­jen his­to­rial­lis­ta sel­vit­telyä.

Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa käydä vilkuilemassa Kirjastovirman Vanhoja asutus- ja sotatarinoita Pohjois-Pohjanmaalta-sivuja.

Ja tässäpä pari mielenkiintoista historiaa elävöittävä kirjaa:

 

Miekkailu kun miekkailu

Jokunen niin urheilumiekkailun kuin historiallisen miekkailunkin harrastaja Kuopiossa on ehkä pari kertaa hieraissut silmiään selaillessaan 21.11.18 julkaistun ViikkoSavon urheilusivua.

ViikkoSavo 21.11.2018

Kuopiolaiselle ViikkoSavolle tapahtui hieman nolo moka Miekkailun Veteraanien SM -kilpailun uutisoinnissa. 24.-25.11. Kuopiossa kisataan ”kaikissa kolmessa aselajissa floretti, kalpa ja säilä”. Artikkelin kuvaksi on joistain syystä lipsahtanut Elppi Hyvärisen ottama kuva eräästä Kulttuurikilta Schrankenin vuonna 2015 järjestämästä tapahtumasta. Miekkailulajeja  tuntematon saattaa miettiä hetken, mahtaako kuvan miekkailu olla florettia, kalpaa vai säilää. No eipä mitään niistä, vaan Paulus Hector Mairin sauvaa… kuva tekstinä ”miekkailu liikuntana sopii kaiken ikäisille. Kyllä sopinee, mutta meillä on ollut ala ikärajana 15 ja suositusikänä 18.”

Virhe lienee sattunut toimittajalle, joka ei miekkailulajeja tunne. ViikkoSavon kuva-arkistosta on epäilemättä kiireellä haettu kuvaa hakusanalla ”miekkailu” ja arpa on huonolla tuurilla sattunut vuosia vanhaan hema-kuvaan. Kuvan puusauvatkaan eivät toimittajan epäluuloja herättäneet. Ehkä tiedotteen sanat ”kaikissa kolmessa aselajissa floretti, kalpa ja säilä” synnyttivät tunteen ettei mikään miekkailukuva voi mennä vikaan, miekkailu kun miekkailu, kun kaikki aselajit on turnauksessa mukana

Kisat järjestäneen Kuopion Miekkailijoiden puolesta hieman harmittaa kun kisa-uutinen ei saanut arvoistaan kuvaa ja hieman tulee myötähäpeän tunne toimittajan suuntaan. Noh.. rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Ja ehkä jollekin satunnaiselle lukijalle on tullut myös epäilys siitä, että on ehkä olemassa jotain muitakin miekkailun lajeja kuin floretti, kalpa ja säilä…

Pääkaupunkiseudulle uusi seura: Espoo HEMA

Matias Parmala, Espoo HEMA.

Espooseen on perustettu uusi historiallisen miekkailun seura Espoo HEMA. Toiminta alkaa 19.10.18 Kilon koululla Espoossa. Uuden seuran taustalta löytyvät EHMS:stä tutut Matias Parmala, Sara Vertanen ja Peik Bäckström.

”Ohjattuja harjoituksia ei ole toistaiseksi suunnitteilla. Tavoite on  tässä vaiheessa järjestää vapaamuotoisia treenejä lajin harrastajille, joilla on jo perustaidot ja varusteet olemassa”, kertoo Matias Parmala. Pidemmällä tähtäimellä seuran tarkoitus on mahdollistaa lajin harrastaminen Espoossa. Toiminta keskittynee pitkämiekkaan, sillä perustajat ovat kokeneita pitkämiekkailijoita EHMS:stä. ”Harjoituksiin kuitenkin ovat tervetulleita kaikki HEMA-harrastajat”, korostaa Matias.

Onko uusi seura sitten miten tiiviisti sidoksissa EHMS:iin? ”Me ollaan kaikki perustajat aktiivisia EHMS:in jäseniä jatkossakin, tää vaan avaa uusia mahdollisuuksia treenata paikallisemmin”, Matias vastaa, ”Omasta ry:stä kuitenkin kyse”.

Mutta miksi siis uusi seura Espooseen? ”Salivuokrat Espoossa ovat noin kymmenesosan siitä, mitä maksaisi ilman espoolaista ry:tä”, perustelee Matias. Uusi espoolaisseura saa helpommin ja edullisemmin salivuoroja Espoosta, kun vaikkapa helsinkiläinen EHMS.

Tilanteesta tulee mieleen Vorslagin tarina, joka oli tosin käänteinen. Vuonna 2012 Espoon Historiallisen Miekkailun Seura ry:n kylkeen perustettiin helsinkiläinen Vorslag Helsinki ry. Vorschlagin tarkoitus oli järjestää saksalaisen miekkailun treenejä Helsingin kantakaupungin alueella läheisessä yhteistyössä EHMS:n kanssa. Käytännössä tässä pyrittiin ratkaisemaan se ongelma, että espoolainen ry ei saanut salivuoroja Helsingistä, joten sitä varten piti perustaa oma helsinkiläinen ry. Vorschlag jäi lopulta hyvin lyhytaikaiseksi, kun EHMS vuokrasi Ruskeasuolta Helsingistä kerrostalon entisestä kerhotilasta oman salin syksyllä 2013. Vorschlag muuttui tarpeettomaksi ja siirtyi jonnekin EHMS:n pöytälaatikkoon.

Menneisyyttä pyöritellessä kävi mielessä, että eikö Vorslagia olisi voinut siirtää Espooseen ja käynnistää uudelleen? Matias tyrmää moisen ajatuksen: ”Oli luontevampaa perustaa suoraan uusi seura Espooseen, kuin kaivaa vanhaa helsinkiläistä pöytälaatikosta.”

Varsinaisesta EHMS:n sisarseurasta ei Matiaksen mukaan voi puhua: ”Espoo HEMA:lla ja EHMS:illä ei ole ainakaan tässä vaiheessa mitään virallista yhteyttä, hallituksissa ei ole päällekkäisyyksiä eikä EHMS osallistunut Espoo HEMA:n perustamiseen. ”Itsenäisestä seurasta ja omasta ry:stä kuitenkin kyse, toki yhteistyötä varmasti tehdään tulevaisuudessa.”

Nettisivuja tai markkinointia ei uudella seuralla ole tämän hetken suunnitelmissa. Facebookista löytyy ryhmä, jossa toiminnasta tiedotellaan.

Jos joku nyt tämän artikkelin perusteella kiinnostui Espoo HEMA:an liittymisestä, kannattaakin liittyä seuran Facebook-ryhmään tai ottaa suoraan yhteyttä Matias Parmalaan: matias.parmala(ät)gmail.com

Kuvia Martin Fabianin ja Anton Kohutovičin pitkämiekka-seminaarista 25-26.8.18

Artikkelin kuvat: Riku Kurki ja Martin Fabian.

Anton Kohutovič ja Martin Fabian . Kuva: Riku Kurki.

Olen pitkään kaipaillut jotain hema tapahtumaa, jonne kiinnostaisi lähteä kauemmaksikin, sellaista missä pääsisi tapaamaan hema-väkeä eripuolilta Suomea. Vähään aikaan ei ole tarpeeksi kiinnostavaa tapahtumaa tullut vastaan. Viimeisin sellainen oli Jake Norwoodin visiitti EHMS:n salilla 2016.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Nyt oli elokuussa sellainen häppeninki Turussa, jossa kannatti olla läsnä. Turun Historiallisen Miekkailun Seura oli hommannut slovakialaiskaksikko Martin Fabianin ja Anton Kohutovičin vetämään pitkämiekkaseminaaria 25-26.8. Sellainen ennakkokutina oli, että tuonne täytyy päästä, vaikka työlästä se onkin kun Turku niin käsittämättömän syrjässä Kuopiosta katsottuna, yli 900 kilometriä autoilua, päivä mennen tullen ja muutama yö hotellissa Turussa, kustannusten lisäksi täytyi urhata vielä pari arvokasta lomapäivääkin ensi vuoden kesälomasta.  Vaan kyllä kannatti tuo kaikki vaivan näkö. Martin ja Anton tarjosivat erittäin inspirovan miekkailuseminaarin, joka antoi paljon ideoita ja ajatuksia omaan miekkailutoimintaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Toinen merkittävä anti Turun reissusta oli se, että seminaari oli koonnut väkeä seuroista eripuolilta Suomea. Edustettuina olivat ainakin THMS, Warussepät, SHMS, EHMS, TFS, JoHMS, JHMS, LHMS,  Tampere Hema ja tietty Savon Miekka. Korjatkaa minua jos joku puuttuu… Oli mukava tavata vanhoja tuttuja vuosien varrelta  ja tutustua uusiin, vaihtaa kuulumisia, ajatuksia ja ideoita, vertailla käytänteitä, purkaa murheita ja turhaumia seuratoiminnassa, tutustua uusiin varusteisiin yms, mitä kaikkea tämmöisissä kokoontumisissa saa parhaimmillaan kaupanpäälle.

Kuva: Martin Fabian.

 

 

Punapäällikkö Israel Närhen sapeli

Punapäällikkö Israel Närhen sapeli (artikkelin kaikki värivalokuvat: Mika Vesterinen).

Kuopion korttelimuseossa on mielenkiintoinen Toivon ja sekasorroon aika -näyttely joka on esillä marraskuun alkupäiviin saakka. Harmillista, ettei tälläiselle paikallishistorian näyttelylle löydy pysyvämpää paikkaa.

Näyttely kertoo Kuopiossa itsenäistymisen alkuvuosina. Erityisesti käydään läpi niitä tapahtumia, jotka johtivat väkivaltaisuuksiin helmikuussa 1918 ja sitä seuranneen vankileirin kohtaloihin Kuopion kasarmilla.

Maailmansodan aiheuttama pula-aika kärjisti tilannetta, mutta uutta toivoa oli näkyvissä. Sisällissota aiheutti kahtiajakoa, mutta Kuopiossa terroritekojen vähyys helpotti sopeutumista arkeen sodan jälkeen.

Sotatapahtumat Kuopiossa käydään hyvin huolella läpi, mikä oli hienoa. Uutta tietoa löytyi, vaikka tapahtumat olivat entuudestaan tuttuja. Näyttelyssä on oli myös joitakin mielenkiitoisia esineitä. Kiinnostavin oli punapäällikkö Israel Närhen sapeli…

Israel Närhi Kuopion läänin punakaartin perustamikokouksessa työväentalon takapihalla Kuopiossa.  Kuva: Kuopion museo.

”Punakenraali” Israel Närhi

Viitasaarella 1869 syntynyt Närhi oli entinen ammattisotilas ja aliupseeri sortotoimien aikaan lakkautetusta ja Kuopioon sijoitetusta 5. tarkk’ampujapataljoonasta. Hän nousi Kuopion punakaartin päälliköksi, epäilemättä sotilastaustansa ansiosta. Siviiliammatiltaan Närhi oli puuseppä. Liekkö tuntenut minun isänisänisäni, joka oli samaa ikäpolvea ja niin ikään kuopiolainen puuseppä? Muistan lapsuudesta ukkini jutustelleen, että ”niin se ol Kuopijonnii punasten piälikkökkii puuseppä”.

Tuo vitriinin mielenkiintonien sapeli oli Närhen käytössä 1918. Sapelin terä on venäläisvalmisteinen ja siinä on kolme eripituista veriuraa. Kotitekoisessa kahvassa on yksinkertainen messinkinen käden suojus ja mielenkiintoinen messerin nagelia muistuttava väistin.

Israel Närhen sapeli ja sen Messer-henkinen nagel.

Närhi joutui vangiksi Kuopion taistelun päätteeksi, mutta ei kuulunut teloitettujen parinkymmenen joukkoon. Hänen tuomionsa oli 27 vuotta vankeutta, mutta sitä hän ei joutunut istumaan täysimääräisenä. Punavankeja oli Suomessa 1920 armahduksen jälkeen yhteenä 1000. 1920 armahdettujen joukossa Närhi ei ollut.

Vuonna 1923 armahdettiin melkein kaikki ja 1927 armahdettiin viimeisetkin 50 punavangit.  Närhi tuskin kuului 50 kymmenen ”pahimman” punaisen joukkoon, joten hänet armahdettiin todennäköisesti vuonna 1923, mutta varmaa tietoa tästä ei minulla ole.

Närhen myöhemmistä vaiheistaan löytyi tietoa sen verran, että hän toimi kauppiaana Kuopiossa. 30-luvulla otetussa kuvassa hän seisoo puotinsa edessä, joka näyttäisi olevan tori koju. Mitä mies kaupitteli, siitä ei tietoa löytynyt mutta, jotain voi arvailla myyntipöydällä olevasta Fazerin rasiasta. Närhen tiedetään toimineen  myös työväentalon vahtimestarina . Hänet tunnettiin ”Punakenraalin” lisänimellä. 40-luvulla hänellä oli talo Pikku-Pietarin pihalla Kuopiossa. Tuolloin hän oli jo varsin iäkäs.

Israel Närhi kuoli 04. huhtikuuta vuonna 1948. Kuollessaan hän oli 78 iässä. Hänet on haudattu Kuopioon.

Israel Närhi kauppansa edustalla 30-luvulla.

Muita näyttelyn mielenkiintoisia esineitä

Näyttelyssä oli myös kaksi kotitekoista tikaria. Toinen oli vanhasta pöytäveitsestä tehty tikari, joka ei suoraan liity Kuopion tapahtumiin. Se oli poimittu talteen kaatuneelta punakaartilaiselta Mäntyharjulla.  Punakaartilainen oli mahdollisesti ollut korkea-arvoinen, koska hänellä oli ollut runsaasti punaisia koristeita asussaan, mm. rinnassa iso punainen rusetti.

Kiinnostavamman näköinen tikari, oli otettu talteen antautuneelta punakaartilaiselta Kuopion tapahtumien yhteydessä. Sen tekijällä on ollut väistintä muotoillessa jo vähän esteettistä silmääkin.

Närhen sapelin lisäksi näyttelyn mielenkiintoisin esine oli ainakin minulle sisällissodassa käytössä ollut rautainen rintapanssari, joka on saatu punaisilta Kuopion kasarmilta. Ei kovin vakuuttava näky. Joku on tainnut luottaa siihen vähän liikaa, sillä suojuksessa on nähtävissä kolme luodinreikää ja painauma neljännestä, Kertaalleen on suojus siis toiminutkin..

Punaisilta Kuopiossa sotasaaliina talteen otettu rintasuojus.

Sisällissota Kuopiossa

Muun Suomen tapaan jakaantuivat Kuopiossakin ihmiset punakaartilaisiin ja suojeluskuntalaisiin syksyllä 1917. Kummallakaan puolella ei ollut tuossa vaiheessa aseita sotimiseen, ja tilanne säilyi pitkään rauhallisena. Tilanne alkoi muuttua joulukuun alussa 1917, kun punakaartilaiset saivat satojen kiväärien aselastin. Kaartin vahvuus oli nyt 600 miestä, kiväärejä kahdelle kolmesta ja patruunoita runsaasti. Punaisten toimia hillitsi kuitenkin se, etteivät he tienneet tarkkaan valkoisten aseistusta.

Kuopion valkoiset olivat vähälukuisempia, mutta paljon organisoidumpin kun punaiset. Heidän johdossa oli Ratsumestari C.W.Malm, jääkärit Einar Wichman (tuli myöhemmin tunnetuksi kenraali Einari Vihmana) ja Onni Purhonen. Miehiä oli 150, mutta kivääriä ei riittänyt edes joka kolmannelle. Tusina pelottavia konekiväärejä valkoisilla oli ja sen tiesivät punaisetkin, vaan eivät sitä, että kuularuiskuihin ei juuri ollut patruunoita. Ässänä hihassa valkoisilla oli runsaasti käsikranaatteja.

Israel Närhen julistus Kuopion kaupunkilaisille. Kuva Kuopion museosta.

Valtakunnallisesti punakaarti julisti sotatilan 27.1.1918. Kuopion punakaartilaiset siirtyivät kasarmialueelle neljä päivää myöhemmin. 31.1. kaupunki jakaantui punakaartin hallitsemaan Kasarmialueeseen valkoisten hallitsemaan kaupunkialueeseen aivan kasarmialueen kupeessa. Valkoisten hallinnassa olivat kaupungin korkeat kivirakennukset Lyseo, museo, Snellmanin koulu, Ukkokoti ja Alavanhovi.

Taistelu Kuopiossa alkoi 1.2. kahakasta torin reunalla. Tämän jälkeen punaiset aloittivat tulituksen kasarmeilta ja vanhalta hautausmaalta. Ammuskelulla ei syntynyt juuri tulosta. yksi valkoinen kaatui ja muutama punainen haavoittui. Suurempaa terroriakaan ei Kuopiossa koettu puolin eikä toisin. Asemasotavaihe alkoi jo seuraavan päivän iltana.

Yöllä 2.2. valkoiset saivat junalla vahvistukseksi vaasalaiskomppanian sekä 150 kivääriä Kuopion aseettomille valkoisille. 6.2. valkoiset saivat vahvistukseksi tykin miehistöineen, lisää sotilaita ja konekiväärin. Israel Närhi lähetti osaston estämään tykkiä kuljettavan junan purkamisen. Kun junassa ollut konekivääri aloitti tulituksen, niin hyökkäävät punaiset pakenivat. Kolme tai neljä punakaartilaista sai surmansa. Kaksi päivää myöhemmin valkoiset saivat jälleen uuden täydennyskuljetuksen junalla, jossa oli mukana kaksi tykkiä miehistöineen.

Kolmen tykin tulitus alkoi 8.2. Huuhanmäeltä ja Kotkankalliolta kohti punaisten hallitsemaa kasarmialuetta. tykinlaukauksia ammuttiin yhteensä 29. Yksikään punainen ei tulituksessa kuollut, mutta taistelutahto loppui heiltä siihen. Kello 12.30 kasarmeilla nousi valkoinen lippu ja punaiset antautuivat. Sisällissodan taistelutoiminta päättyi Kuopiossa siihen.

Kuopion taistelun tappion olivat vähäiset. Valkoisilla 8 kaatunutta ja toista kymmentä haavoittunutta. Punaisten tappiot olivat 4 kaatunutta ja toistakymmentä haavoittunutta. Taisteluiden siviiliuhreja oli  alle kymmenen. Kuopiossa tehtiin vain joitakin yksittäisiä oikeudenkäynnittömiä teloituksia. Valtiorikosoikeus langetti kuolemantuomioita 24.

Taistelun jälkeen kasarmialue palveli punaisten vankileirinä, jonne tuotiin vankeja muualtakin. Suurimmillaan leirillä oli 2600-2700 vankia. Kaikkiaan Kuopion vankileirillä kävi yli 3 500 vankia.

Kuopiossa 1918 paha elintarvikepula ja vankileirillä nähtiin nälkää. Ruuan tuominen leirille oli omaisilta kielletty. Nälkä ja huonoissa olosuhteissa levinneet taudit tappoivat satoja vankeja.  Tappavista taudeista mainitaan ainakin lavantauti, toisintokuume ja espanjantauti. Leirillä kirjattiin kuolleen 475 vankia. Tuon luvun päälle kuolleita oli jonkin verran leirin alkuvaiheessa, jolloin vankien kuolemia ei kirjattu vielä ylös.

Vankileiri purettiin syyskuussa 1918. Sen jälkeen Kuopiossa päästiin aloittamaan paluu rauhan aikaan.

Kuopio pääsi sisällissodassa todella vähällä. Tapahtumat eivät päässeet ryöstäytymään sellaiseksi kuin vaikkapa lähikaupunki Varkaudessa. Siellä taistelutoimet olivat lähes yhtä vähäisiä, kuin Kuopiossa, mutta jälkiselvittelyssä teloitettiin vajaa 300 punaista, noin 10% kaupungin miespuolisesta väestöstä.

Seinäjoelle historiallisen miekkailun seura

Seinäjoen seuran perustajaporukka Toni, Roope, Arjan ja Matti.

Seinäjoella on tässä äskettäin pistetty pystyy uusi hema-porukka, Seinäjoen Historiallisen Miekkailun Seura. Aloitus on hieman vielä vaiheessa, mutta annetaanpa uuden seuran puuhamiehen Matti Porkan vastailla muutamaan kysymykseen…

Teillä on miekkailuporukka koossa Seinäjoella ja seurakin on perustettu. Virallinen nimi siis Seinäjoen Historiallisen Miekkailun Seura. Onko se yhdistyspohjainen vai rakenteeltaan vapaamuotoisempi?

Seuraa ei ole virallisesti rekisteröity yhdistysrekisteriin… vielä. Meillä on ollut tarkoituksena perustaa se RY pohjalle ja ottaa käyttöön yhdistyksen toimintaa ohjaavat säännöt ja periaatteet.

Tarkoituksena on, että yhdistysmuotoinen seura on yleishyödyllinen ja on ollut puhetta että yksi sen tavoitteista olisi yleinen historiallisen tiedon levittäminen ja parantaminen alueellamme sekä yleisesti. tämä on ollut mm. minulle henkilökohtaisesti tärkeä osa tulevaa toimintaa, mutta tärkeintä on historialliset taistelutaidot ja erityisesti miekkailu.

Yhdistyksen rekisteröiminen on ollut hidasta osittain, koska kahdella viidestä jäsenestä, minä mukaan lukien, on ollut tässä perheenlisäystä ja itselläni on nyt kolme pientä lasta, mikä asettaa rajoituksia harrastustoiminnalle.

Seuran nimien lyhenteissä on vähän tungosta kun seurojen nimet on niin samankaltaisia. Mites toimitte tuon seuran nimen lyhenteen kanssa? SHMS on jo varattu Suomen Historiallisen Miekkailun Seuralle. SeHMS?

Ok. Tuskinpa mekään sitä nimeä sitten ruvetaan nappaamaan pois, meinaan kun rekisteristä ei löytynyt, niin vaikutti vapaalta. Meidän pitää kattoa, mikä nimi sitten tulis tilalle, tai miten tuon kanssa tekee.

Miten teidän porukka syntyi?

Itse kuulin ensimmäistä kertaa hemasta 2016 kesällä ja innostuin heti lukemaan lisää. Olin viimeiset kymmenen vuotta halunnut harrastaa miekkailua, muttei koskaan ollut mahdollisuuksia. Lopulta 2016 tammikuussa aloitin Kendon Seinäjoella, se oli hauskaa ja seura oli hyvä. Mutta kyse ei ollut miekkailusta taistelulajina, vaan hyvin omalaatuisesta japanilaisesta urheilutraditiosta.

Mitä enemmän opiskelin hemaan liittyviä asioita, sitä vahvemmin näin, että tämä on tuotava Seinäjoelle saataville, sillä minulle ja monelle muulle ajatus eri kaupungissa olevista treeneistä on mahdoton. Itellä oli jo edellisen joulukuun aikana loppunut kendotouhut enimmäkseen.

Rupesin kyselemään Vaasasta Sebastian Wilhelmssonilta ja John Grönholmilta, sekä erityisesti EHMS:n Kristian Ruokoselta perustamiseen liittyvistä asioista.

Sebastian ja John kävivät 19.3.2017 Seinäjoella useiden muiden vaasalaisten kanssa ja tutustuin tuolloin mukana olleisiin seinäjokelaisiin Roope Koskelaan ja Arjan Broniin, jotka ovat treenanneet Fiorea Vaasassa. Heidän lisäksi porukkaa tuli Toni Käkelä, johon tutustuin Kendossa. Kaikki muut pitempään Kendoa harrastaneet, jotka kävivät ensimmäisissä hyvin sekalaisissa ja omituisissa treeneissämme kokivat, että saavat enemmän irti Kendosta.

Näin meille jäi neljän hengen ydinryhmä, jonka kanssa lähdimme 2017 vuoden aikana viemään hommaa eteenpäin hitaasti, mutta varmasti. Roope ja Arjan ovat käyneet edelleen myös Vaasan treeneissä, joten seuroilla on erityisen läheinen kontakti.

Mites seuratoiminta on lähtenyt käyntiin?

Roope ja Arjan ovat olleet erittäin tärkeitä toiminnan eteenpäin viemisessä, sillä he ovat harjoitelleet erityisesti Fiorea Vaasassa. Tonilla taas on rautainen kokemus tämäntyyppisen toiminnan järjestämisestä ja pyörittämisestä ja paljon käytännön osaamista. Itse olen historian harrastaja ja tätä kautta olen monesti osannut häiritä treeneissä tekemistä tuomalla mukaan historiallista kontekstia

Teillä taisi olla kaikilla entuudestaan jotain lajitaustaa?

Minulla on itselläni vuoden kokemus Kendosta ja noin kuuden vuoden kokemus erilaisista itämaisista aseettomista ja aseellisista kamppailulajeista aloittelijatasolla. Olen asunut monessa eri paikassa ja aina kussakin paikassa harjoitellut mahdollisuuksien mukaan mitä on ollut saatavilla.

Roope ja Arjan ovat harjoitelleen aktiivisesti Fioren oppeja Vaasassa noin parin vuoden ajan. Tonilla on muistaakseni yli kuuden vuoden kokemus viikinkimiekkailusta.

Syksyllä mukaan liittyneellä Jere Koskelalla, joka omistaa jo mukavan kokoelman historiallisia varusteita on reilusti kokemusta mm. leikkaamisesta pitkämiekalla.

Pitkämiekka on teidän pääväline. Mihin miekkailun tyylisuuntaan ja onko teillä muita aseita mukana?

Jutteluista Kristianin kanssa ja osittain omista mieltymyksistä johtuen itse suosin Liechtenauerin traditiota. Minuun vetoaa sotahistoriallisesti ajatus hyökkäyksestä parhaana puolustuksena.

Olemme lähteneet pääasiassa opiskelemaan suurmestari Liechtenauerin traditiota, mutta myös kuka tahansa voi opiskella, mitä tahtoo ja tulla esittelemään tai kokeilemaan tunnille. Esimerkiksi Jere toi tunnille Jon Enzhongin kiinalaisen kahden käden sapelin manuaalin, joka oli varsin mielenkiintoinen, vaikkei olekkaan eurooppalaista traditiota.

Meitä kaikkia kiinnostaa taistelulajit ympäri maailmaa. Vaikka keskitymmekin pääasiassa tiettyyn pääkohteeseen, niin se ei estä kokeilemasta muita asioita sivussa. Kerran teimme myös pientä keihästestiä Jeren kanssa, keihäs vs. pitkämiekka asetelmalla.

Sinä siis vedät teillä treenejä? Koetko sen helpoksi tai vaikeaksi?

Minä olen monesti yrittänyt valmistaa treeniohjelmia, mutta myös muut voivat halutessaan ja esim. Roope on tehnyt omia treeniohjelmia tunneille, sekä yksittäisiä harjoituksia, joita on käyty läpi. Olemme kokeilleet paljon kaikenlaista ja pyrimme kokoamaan runkoa, jossa olisi yleiset ydintreenit, joita tulemme jatkossa käyttämään aktiivisesti.

Tässä on ollut paljon kokeilua ja viilaamista ja varsinkin ensimmäisillä kerroilla, kun mukana oli vielä Kendo-harrastajia. Kävi usein niin, että olin monta päivää valmistellut treeniohjelmaa tuntia varten ja ensimmäisen viiden minuutin aikana kävi ilmi, että koko ohjelma oli mietitty päin metsää. Piti improvisoida koko loppuharjoitus ilman hyvää näkemystä edes siitä, mitä kaikkea pitkämiekka pitää sisällään.

Koin, että nimenomaan mielekkäiden treenien tekeminen on ollut kaikista vaikeinta. Treenien, joissa karttuisi taidot miekkailussa historiallisena taistelulajina ja jossa oma osaamattomuus ei paistaisi liikaa läpi.

Kokemuksen myötä vuoden aikana alkaa olla jo parempi käsitys siitä miten hyvä treeni muodostetaan. Valitettavasti nyt meillä on vain kaksi kertaa viikossa yksi tunti käytettävissä ja tunnin lyhyys on oma ongelmansa.

Missä ja miten säännöllisesti treenaatte?

Maanantaisin ja keskiviikkoisin 17.00- 18.00 meillä on käytössä suuri liikuntasali pukuhuoneineen. Meillä on myös harjoitustolppa, jota olen osan ajasta pitänyt mukana treeneissä ja jota olen itse käyttänyt kotona aktiivisesti niin, että juuttiköysi on päässyt jo vähän kulumaan. Roope ja Arjan ovat vuorotelleet Vaasan ja Seinäjoen välillä ja Vaasassa on myös enemmän ja pitempiä treenejä. Tarkoitus olisi saada lisää treeniaikaa seuraavalle kaudelle.

Teillä taisi olla puolenkymmentä harrastajaa tällä hetkellä koossa? Onko tavoite värvätä lisää väkeä?

Meillä on nettisivu tekeillä ja kun treeniohjelma alkaa selkeentyä, niin tarkoitus olisi alkaa värvätä. Olemme myös hankkineet ylimääräisiä harjoitusvälineitä, jotta uudet kokelaat saisivat heti jotain käsiinsä. Seuraavaksi olisi tarkoitus hommata ylimääräisiä suojavälineitä, erityisesti maskeja ja hanskoja.

Nettisivut teillä on vielä vähän vaiheessa. miten pian saatte siellä valmista? Jokunen kuva ja seuran perustiedothan riittää minimissään.

Nettisivut pyrimme saamaan valmiiksi mahdollisimman pian ja ennen kuin alamme värväämään. Omalta osaltani ja varmaan myös Arjanin puolesta ajan puute on hidastanut nettisivuja, kun pitää välillä priorisoida ajankäyttöä.

Minkälaisia lähitulevaisuuden suunnitelmia teiltä löytyy?

Enemmän ja parempia treenejä ja uusia jäseniä. Nettisivut kuntoon ja jossain vaiheessa virallinen järjestäytyminen yhdistykseksi. Joskus tulevaisuudessa olisi hauskaa, sekä järjestää omia tapahtumia, että seurana ottaa osaa muiden tapahtumiin. Ja tietysti aina välillä edistää historiallisten taistelulajien asiaa.

Minulla on viimeaikoina noussut ajatusta myös siitä, että jotta vältettäisiin Englannin terrorismilakien kaltainen sekasotku pitäisi Suomessa jossain vaiheessa historiaharrastajien ja taistelulajiharrastajien, sekä metsästäjien ym. kesken järjestää oma edunvalvontaryhmä, joka vahtisi ettei täällä yhtäkkiä kiellettäisi meidän harrastusvälineitä saati historiallisten esineiden keräilyä!

Jos miekkailu Seinäjoella kiinnostaa, niin mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Matti Porkkaan: matti.m.porkka(ÄT)gmail.com

Grieswartt syntyi sillan alla

Haastattelin marraskuun alussa Grieswarttin  Pyry Veteliä, Julius Väliahoa ja Joeli Takalaa seuran synnystä ja toiminnasta. Tämmöistä tarinaan kolmikosta irtosi…

KALLIOLLE PAINIMAAN

Pyry Veteli muutti Helsinkiin opiskelemaan syksyllä 2008. Samana syksynä hän kävi Suomen Historiallisen Miekkailun Seuran treeneissä Jakomäessä pari kuukautta, mutta ei oikein innostunut silloisesta treenaamisesta: ”meni hermo siihen jonossa liikesarjojen tekemiseen. Jakiksessa oli mulle aika outo treenikulttuuri. Liikesarjat ja rakenteesta jauhaminen ei jatkoon, paha-paini kaltseilla parempi.”

Grieswarttin kantaporukka oli kaikki Helsingin yliopiston opiskelijoita. ”Tutustuttiin tyyppien kanssa yliopistolla ja aika moni kävi Harmaasusien mättötreeneissä”, kertoo Pyry, ”EHMS:aa ei silloin vielä ollut, niin jos halusi treenata auf Deutsch, sekin varmaan aika montaa kiinnosti. piti tehdä se keskenään, niin kuin tehtiin.”

Julius Väliaho ja Pyry Veteli. Mihin nämä hatut liittyvät? Joeli vastasi kysymykseen näin ”Siihen ei ole mitään oikeeta selitystä. Ne on suunnilleen tuollaisia luonnollisessa habitaatissaan.” Kuva: Grieswartt.

”Minä olin siis Harmaasusista ja tutustuin Pyryyn sitä kautta, että Pyry kävi joskus Susien treeneissä ja jossain Sotahuudossa 2009 ehkä ensimmäisen kerran tavattiin.  En muista miten päädyin Pyryn kanssa painimaan Taivaskalliolle, mutta about siitä lähti oma osuuteni”, muistelee Julius Väliaho, ”Ehkä myös messeröitiin puisilla messereillä ennen Joelin ilmaantumista. Painimassa oli myös pari muuta niin ikään oli Susien treeneistä lähtöisin olevaan. Pyryn kautta oli pari muualta tullutta treenaaja. ”

”Päivitettiin siltojen alla miekkailuksi joskus 2011-2012, vai miten se meni? Joeli oli siinä vaiheessa jo messissä. Mutta 2009 kyllä miekkailtiin ja taidettiin painiakin puistoissa ja kalliolla. Aika paljon oltiin aluksi Taivaskalliolla ja aika paljonkin tehtiin tikaria sillon 2010-2011” muistelee Pyry, ja Joeli täydentää: ”Treenipaikat olivat 2009-2011 tarkoituksella aika karuja. Kallioita, hiekkarantoja ja sillan alla. Harjoittelijoiden määrät oli pieniä mutta meininki rautaista.”

Treenitilan tarve oli Grieswarttin perustamisen käynnistä voima: ”Seuran perustaminen 2010 liitty just noihin treenitiloihin, kun haluttiin alkaa treenaamaan muuallakin kuin kallioilla.  perustamassa oli Pyry, minä, ja pari muuta. Muistan ainaki yhden bussimatkan, missä spekuloitiin Pyryn kanssa, että jos perustais Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan alle seuran niin, pääsiskö yliopiston tiloihin treenaamaan”, valottaa Julius seuran perustamista.

Loppujen lopuksi varsinainen tavoite yliopistoliikunnan tiloihin pääsystä ei toteutunut, vaan Grieswartt kotiutui Töölön kisahallille. ”Toki sitten uuden ylioppilastalon tiloja ollaan käytetty kohtalaisesti,” tarkentaa Julius.

Kuva: Grieswartt.

”Jos siinä on joku toistuva moka minkä uus tyyppi tekee, niin sitten sitä kaadetaan siitä se 3x2h per viikko niin pitkään, että oppii”
-Pyry Veteli-

 

”Joskus on erikseen nujuttu tyyppejä, jotka mieluummin puhuu kuin treenaa, kunnes puheen määrä vähenee”
-Joeli Takala-

Kuva: Grieswartt.

 GRIESWARTTIN TREENIASENNE:
”TREENATAAN KOVAA ILMAN KIKKELINMITTAILUA”

 Grieswarttin treenikulttuuria Pyry kuvailee näin: ”Mun mielestä Grieswarttissa on alusta asti ollut kaikilla sellainen toimiva asenne, että kun treenataan kovaa, mutta ilman mitään kikkelinmittailua, niin hyvä tulee. Muunkinlaista porukkaa on käyny kääntymässä, mutta ei ole jääneet pyörimään. Meillä on kans niin pieni porukka, ettei tästä mitään ego-trippiä saa tehdyksi. Painitreenejä ei yleensä mitenkään vedetä minkään ohjelman mukaan. Eli on ollu kausia, että vuoden ajan vaan tyypit tulee matolle muutaman kerran viikossa ja painitaan pari tuntia putkeen. Jos siinä on joku toistuva moka minkä uus tyyppi tekee, niin sitten sitä kaadetaan siitä se 3x2h per viikko niin pitkään, että oppii. Messer, pitkämiekka ja tikari on ehkä ollut jossain määrin perinteisempää, eli tietyt perusasiat on alkuun opetettu.”

…ja Joeli täydentää: ”Grieswarttilla on harvemmin muuta hierarkiaa kuin, että joku katsoo etukäteen* mitä treenataan ja näyttää muille mallia, muut tekee yhdessä ja koittaa saada tekniikat toimimaan parhaan mukaan tai sitten osoittamaan, että esitetty tulkinta kaipaa korjailua. Opetusmenetelmät ovat tekemällä oppimista, aktiivista tekemistä ja vähän jälkikäteen omien oivallusten esittämistä muille. Tietoa vastaanotetaan puheen sijaan kehollisesti. Kun joku huomaa homman toimivan erityisen hyvin, hän huomauttaa siitä muillekin. Jos joku haluaa selittää korkealentoista asiaa, todetaan että nyt tämän ajan voisi treenatakin. Kokemusperäinen tieto ja vuodatettu hiki on arvossaan. Joskus on erikseen nujuttu tyyppejä, jotka mieluummin puhuu kuin treenaa, kunnes puheen määrä vähenee.”

Joeli Takala. kuva: Grieswart.

JOELI MUKAAN 2011

Joeli oli vuonna 2011 tekemässä messer-lopputyötä unkarilaiseen miekkailukouluun.  Sitä varten hän tarvitsi kriittistä porukkaa, joka pystyisi arvioimaan käännöstä ja miekkailun tasoa. Joeli kuuli Joonakselta ja Pyryltä vähän kahta eri kautta Grieswarttin treenitoiminnasta.

”Hema-piirit on silleen verkottuneita että kyllä kaikenlaista puuhaillaan ja kiinnostuneena vierestä seuraillaan ja kannustellaan. Tuo oli silleen rikasta aikaa, että treenasin samalla epävirallisessa Talhoffer Fightclubissa*, SHMS:ssä ja EHMS:ssä kun tutustuin Grieswarttin toimintaan”, kertoo Joeli, ”Hetken näytti siltä, että pääkaupunkiseudulla treenasi seitsemän eri hemaporukkaa, ja noista sitten Griesswartt tuntui erilaiselta ja innokkaalta.”

”Ekana painittiin ja tehtiin pitkämiekkaa ja tikaria, johon mä lisäsin sitten omien käännösten pohjalta Lecküchnerin messeriä”; muistelee Joeli Grieswarttiin liittymistään, ”Siinä vaiheessa seuralla oli muutama puinen messer, joten niillä oli treenailtu aiemminkin. Treeneissä pyöri tuolloin kymmenkunta aktiivia.”

Joelin mainitsemista ’seitsemästä’ hema-porukasta viides oli tällä hetkellä aika hiljaiseloa viettävä Academia Liechtenaueris Helsingenesis Tapanilassa ja kuudes oli bofferiporukka Tuonen Korppien pitkämiekkatreenit Saviolla seitsemäs Oulunkylässä treenaava Harmaat Sudet, jossa veti hema-treenejä tulloin ja nykyäänkin Julius Väliaho.

Joeli takala ja Pyry Veteli painikisoihin valmistautumassa. Kuva: Grieswartt.

LÄHDETUTKIMUSTA

Grieswarttissa on harrastanut myös alkuperäisten lähteiden tutkimusta yleensä ihan alusta asti transkriptista, joka tuotetaan itse, tai työläimmissä tapauksissa käytetään muiden tekemää. ”Etukäteen kerätty tieto haalitaan näissä sessioissa, jotka ovat sekoitus tekstinvertailua ja kokeilemista.”, kertoo Joeli, ”Kotipolttoinen tavara on usein vahvaa, vaikkakin ajoittain epäpuhdasta ja päänsärkyjä aiheuttavaa.”

Idean on, että transkripti käännetään varhaissaksasta suomeksi ja pohdiskellaan käännöksen merkityksiä, ja käännös tulkitaan tekniikoiksi. ”Siitä koitetaan muodostaa joku kamppailulajillinen kokonaiskuva mitä fiilistellä treeneissä”, kertoo Joeli, ”Tähän mennessä käsittelyn on saanut osa 3227a:sta, joka jäi kesken, sekä Codex Wallersteinin tikari, Guelf 83.4:n paini ja tikari, Anton Rastin messer ja osa Lecküchnerin messeristä. Mulla on työpöydällä puolivalmis Martin Syberin pitkämiekka. Ideana on uteliaisuudesta selvittää itselleen vähän laajemmin, millaista hema on, mitä eroja samalta ajalta ja alueelta säilyneissä teoksissa on, ja tehdä hemaa mitä kukaan muu ei ole kauheasti tehnyt.”

Dussackointia. Kuva: Grieswartt.

TÄLLÄ HETKELLÄ PAINIA JA DUSSACKIA

Tällä hetkellä Grieswartt toimii edelleen Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan alla Joelin sanoin ”mahdollisimman kevyellä vaihteella”. Treenejä on kahdesti viikossa Töölön Kisahallilla. Treenattavana tätä nykyä dussack ja paini. Jatkossa suunnitelmissa on ehkä ottaa mukaan vähäsen pitkämiekkaakin. Aktiivisia treenaajia on mukana kahdeksan. Uusia otetaan mukaan, mutta mukaan tulo riippuu Joelin mukaan kovasti tulijasta itsestään: ” Kellekään ei mainosteta, eikä erillistä alkeisopetusta ole. Toisin sanoen uudet tyypit ovat vanhoja hemaajia, boffaajia tms.”

* Toim.huom:
Kristian Ruokonen kertoo salaperäiseltä kuulostavasta Talhoffer Fightclubista näin:
”Talhoffer Fightclubiksi kutsuttiin meidän ekaa hiilikellaria missä treenattiin Hannu Hartikaisen, Ilkan Hartikaisen ja Matias Parmalan kanssa. Ei se seura varsinaisesti ollu.  Talhoffer Fightclub oli mesta meille treenata EHMS:in rinnalla sillo kun omaa salia ei ollut. Siitä ponnistettiin siihen ekaa omaan saliin Ruskeasuolle 2013.”

 

 

Kuuleko TaHMS, kuuntelen…

Onko TaHMSissa elämää? -kuva: YLE

Kuuleko TaHMS, kuuntelen… Kuuleko TaHMS… kuuntelen. Kuuleko TaHMS,kuuntelen…

Houston meillä on ollut ongelma…

Tampereen Historiallisen Miekkailun Seuran kohtaloa jäin jälleen miettimään kun luin Jyrki Talosen äskettäin julkaistua kirjaa Eurooppalaiset historialliset kamppailutaidot Suomessa.

Itse olin ko. seuraan yhteydessä vuonna 2008, kun aloiteltiin miekkailua Kuopiossa. Tampereella toimi vielä tuolloin Guy Windsorin Fiore-oppeja treenannut Tampereen Historiallisen Miekkailun Seura.

Silloin Kuopiossa oli ongelmana treenitilan hommaamisen lisäksi tiedon saaminen. Tuolloin ei netin kautta ollut materiaalia edes saatavilla samalla tavalla kuin nykyään. Toiminnan käynnistäminen mietitytti myös… Tuntui helpommalta saada jostain henkilökohtaisia neuvoja, että saataisiin homma käyntiin Kuopiossa.  Niinpä olin Tampereen suuntaan yhteydessä, kun sinnepäin oli muutenkin asiaa. Siksi voin sanoa, että TaHMS oli varmuudella toiminnassa vielä vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa, jolloin yritin sovitella seuraa vetäneen henkilön, todennäköisesti Harri Ohra-Ahon, kanssa mahdollisuutta tapaamiseen ja yksityisopetukseen ko. vuoden maaliskuussa.  Valitettavasti aikataulumme eivät sopineet yhteen ja tapaaminen jäi toteutumatta.

Paria vuotta myöhemmin törmäsin TaHMS:ään kesän 2011 Tahkon varsin ainutlaatuisella historiallisen miekkailun leirillä, joka kokosi harrastajia ”Fiore-seuroista” kaikilta suunnilta Suomea. Monet ihmettelivät, ettei Tampereen suunnasta ollut paikalla ketään, eikä sieltä ollut enää pitkään aikaan kuulunut mitään.  Huomasin yllättäen olevani läsnä olleista viimeisin Tampereen seuraan yhteydessä ollut. Siitä oli helppo tehdä johtopäätös, että jossain vuoden 2009 alun ja kevään 2011 välillä seura oli kadonnut. Sen jälkeen ei Tampereen seurasta ole tietoja juurikaan löytynyt.

Jyrki tiesi kertoa kirjassaan TaHMS:in historiasta näin:

”Guy Windsorin SES-koulun ensimmäinen ulkopuolinen Suomen haara perustettiin Tampereelle tammikuussa 2003 Tomi Förstin toimesta. Hänellä oli jo pitkä tausta itämaisista kamppailutaidoista ja Försti perehtyi nyt toisenlaiseen traditioon Guy Windsorin koululla käyden jopa kolmesti viikossa noin kahden vuoden ajan Helsingissä harjoittelemassa. Försti ohjasi Tampereella harjoituksia noin kaksi vuotta, aluksi Nääshallissa, jonka jälkeen toimintaa jatkoi alkuvaiheessa apuopettajana toiminut Harri Ohra-Aho.  

Försti jäi toiminnasta pois lopulta ajanpuutteen vuoksi sillä perhe- ja työkiireet sekä muut kamppailuharrastukset veivät oman aikansa. Tampereen seurassa harjoiteltiin Guy Windsorin tulkinnan mukaista Fiore dei Liberin systeemiä, joka käsitti alkuvaiheessa pääasiasiassa kuusi lyöntikulmaa ja yhden suoran piston, kolme drilliä ja muutaman erilaisen pariharjoituksen. Rapiiriharjoittelu seurassa perustui Ridolfo Capoferron teokseen Gran Simulacro dell’arte e dell’uso della scherma(1610).

Tampereen toiminta muuttui yhdistysmuotoiseksi vuonna 2006 nimellä Tampereen historiallisen miekkailun seura ry, toimien edelleen SES-koulun sivuhaarana. Harjoittelu pysyi pienimuotoisena ja viimeistään kevääseen 2011 mennessä seuran toiminta oli käytännössä päättynyt.” Tuossa vuodella 2011 Jyrki viittaa ilmeisesti juuri tuohon minun Tahko –tarinaani.

Talosen kirjan HEMA:n historiaa Suomessa käsittelevä osio perustuu pääasiassa hänen omaan pitkäaikaiseen toimintaansa HEMA:n parissa ja ylläpitämääni artikkeliin ”Hema – Suomessa”. Kirjoitusvaiheessa kävimmekin mielenkiintoisia sähköpostikeskusteluja eri asioista. Siksi monet teoksessa käsitellyt HEMA-toimintaa koskevat asiat olivat minulle tuttuja jo ennen kirjan virallista julkaisua.

HEMA:n suhteen mielenkiintoisinta uutta tietoa itselleni oli Jyrkin kirjassa vihjaus siitä, että Tampereen Historiallisen Miekkailun Seuran hiipunutta toimintaa ollaan käynnistämässä uudelleen:

”Hiljaiseloa kesti muutamia vuosia kunnes vuoden 2016 lopusta lähtien seuran toimintaa on pyritty jälleen aktivoimaan uusin voimin”, totesi Jyrki kirjassaan ja kertoi myöhemmin minulle tekemästään salapoliisityöstä: ”Tampereen historiallisen miekkailun seura ry:n toiminnasta koetin saada aikanaan lisätietoja, mutta kukaan ei oikein tuntunut tietävän mistä on kysymys. Yhdistysrekisteristä löytyi muutosmerkintä loppuvuodesta 2016 eli usein tämä tarkoittaa nimenkirjoittajien muutosta ja Tampereen kaupungin liikuntalautakunnalle seura oli jättänyt avustuspyynnön vuodelle 2017.”

Talonen tavoitti myös Tampereen toiminnan ensimmäisen puuhamiehen Tomi Förstin, joka yritti saada entisiä eli hänen jälkeensä tulleita vetäjiä kiinni, mutta ei siinä onnistunut. Kuten Talosen kirjassa todetaan, Tampereen seura oli ensimmäinen SES-koulun ulkopuolinen Suomen haara, joten Jyrki, minä ja varmasti koko Suomen HEMA-yhteisö toivomme saavamme seuran mahdollisesta uudesta toiminnasta lisätietoa eli…

TaHMS onko siellä ketään? …Jos luette tämän, ottakaa yhteyttä.

Säännöllinen HEMA -toiminta käyntiin Lahdessa

Juho Ålanderin testattava Cold Steelin synteettinen rondel: ”Ihan hyvä vehje, vaikkei kauheasti olla ehditty treenaamaan. Luulisin että toi haava tuli pakettia avatessa, mutta huomasin vasta myöhemmin, eli se on turvallisempi kuin paketti, jossa se tulee. kyllä tällä ihmisen tappaa, mutta ei pistämällä.'”

Keväällä Lahdesta kantautui tietoa että siellä oli syntymässä hema-toimintaa, Niinpä uteliaana haastattelin toista toiminnan käynnistäjää Teppo Suomista (ks. Lahteen syntymässä uusi historiallisen miekkailun seura)

Tuossa vaiheessa koossa oli kaksi Jyväskylän historiallisessa seurassa aikaisemmin hemaa harrastanutta miekkailijaa Teppo Suominen ja Juho Ålander. Heillä oli toiveena hema-toiminnan kehittäminen Lahdessa.Teppo Suomisen rooli hommassa jäi toiminnan käynnistykseen sillä hänen tie vei työn perässä Helsinkiin. Juho Ålander jatkoi yksin. Ongelmana ollut harjoitustilan puute on ratkaistu. Tätä nykyä miekkailutreenit pyörivät Lahdessa säännöllisesti, lokakuun alusta lähtien treenit ovat olleet kerran viikossa.

Treenien teema on Fiore dei Liberin italialaisessa miekkailussa ”suurimmalla osalla ei aikaisempaa kokemusta.Joten, treeneissä on lähdetty liikkeelle Fioren alkeista.Tikaria, pitkämiekkaa ja painia, tosin painiin ei ihan kauheasti olla vielä ehditty,” kertoo Juho, ”Kiinnostusta on porukalla muuhunkin Fioressa ja sen ulkopuolella, mutta nyt mennään noilla koska niitä mä pystyn opettamaan. Sitten kun perusteita rupeaa olemaan enemmän, niin sitten voidaan lähteä yhdessä tutkimaan muita juttuja.”

Mitään nettisivuja ei Lahden porukalta löydy toiminnan esille tuomiseksi. Mukaan on silti löytänyt kymmenkunta lajista kiinnostunutta:

”Ei olla muutenkaan mainostettu toimintaa erikoisemmin, suurin osa porukasta on itse ottanut yhteyttä swordman.fi:n artikkelin luettuaan”, toteaa Juho.

Juho Ålander.

Seura organisaatiota ei Lahdessa ole pistetty pystyy, eikä ole aikomuksena ihan lähiaikoina näin tehdä porukalla ei myöskään ole oikeastaan vielä mitään virallista nimeä. ”Tällä hetkellä puhutaan itse lähinnä historiallisesta miekkailusta Lahdessa”, kertoo Juho, ”Ihan perusfiorea tehdään hissukseen eteenpäin tälleen epäviralliselta pohjalta.”

Jos miekkailu Lahdessa kiinnostaa, niin mukaan pääsee ottamalla yhteyttä Juho Ålanderiin: +358408356164, juhoalander(ÄT)gmail.com