Sapeli-pääsivun alle on lisätty englantilaisen sotilassapelin opetusmateriaalina käytetyn Angelon vuonna 1799 julkaisema The Guards of the Highland Broadsword -kaavio. Sivu löytyy täältä. Sivulla on myös jatkolinkki Kulttuurikilta Schrankenin sivuille, josta löytyy kaavion varoasentokuvat ja kaavion yksityiskohdat suurennettuna, jos jotakuta kaavion tarkempi tarkastelu kiinnostaa.
Kirjoittanut: Joonas Katko
Tässä on listattuna kokemuksiani erilaisista hema -hanskoista. Kaikki tekstissä mainitut omistan tai olen omistanut ja olen sparrannut niillä teräsaseiden kanssa. Saatavilla on myös muita malleja eikä tässä ole missään nimessä kaikki, nämä ovat niitä joita olen itse käyttänyt. Nykyisenä käyttöhanskana pitkämiekkaan on Leon Paul Special, boloon/sivumiekkaan Hand of Glory, Rapiiriin edellä mainitun sisähanska ja sapeliin TWC:n keltamusta sapelihanska. Hintatiedot ovat hieman summittaisia, eivätkä välttämättä vastaa nykytilannetta, koska osa on ostettu useampi vuosi sitten, Neymanin hanskoja ei välttämättä saa enää ollenkaan, Brexit tapahtui jne.
Plussaa:
– Helppo pukea käteen.
– Suojaavat hyvin sekä sormia että rannetta.
– Asettuvat helposti rannesuojien päälle.
– Peukalosuoja (lisäpalikalla) on sellainen jonka kanssa peukalo-ote onnistuu helposti. Tätä suosittelen käyttämään myös, samoin peukalon sisään tulevaa muovikuppia.
– Näillä uskaltaa sparrata pitkämiekkaa suuremmin pelkäämättä.
– Halkio sormien kohdalla tekee liikkuvamman kuin mitten-tyypeissä. Tässä mallissa tuo on myös tehty niin hyvin, ettei ole sormille tullut osumaa.
Miinusta:
– Peukalon suojus on paketista otettuna riittämätön, osumaa tulee sen ali. Cappi tai Spes:n myymä lisäsuojus (kuvassa) ovat tarpeen, molemmat hyvä.
– Rannesuojat ovat erillisiä luiskia, eivät yhtä levyä. Ovat liikkuvampia mutta hajoavat helpommin.
Yhteenveto:
Nykyiset pitkämiekkahanskani, peukalon extrasuojan kanssa oikein toimivat paketti. Jos olet aloittamassa pitkämiekkaa, suosittelen näitä Sparring Glovejen ylitse. Hinta ilman posteja noin alle 200€, Brexit sotkenee postitusta.
Plussaa:
– Sormien hyvä liikkuvuus, näillä on hyvä miekkailla bolognalaisella sivumiekalla.
– Etusormi mahtuu läpi ainakin Regenyein bolomiekan etussormirenkaasta ja itse tykkään käyttää sellaista miekkaan niin että sormi menee tuon renkaan läpi.
– Hyvä hallittavuus myös kupurakilpeä käyttäessä.
Miinusta:
– Sormien hartsisuojukset kiinnittyvät kangashanskaan joka ei ole kovin kestävä.
– Sormien hartsisuojukset itsessään tulevat lohkeilemaan pidemmässä käytössä ja niitä on vaikea korjata, ellei ole vähän paremmat kädentaidot.
– Tämän mallin rannesuoja on juuri rannenivelen kohdalta hyvin tiukka, puristaa minulla inhottavasti ranneluun päätä vasten tavalla joka tekee kipeää ja ärsyttää. Se painaa myös oman miekkailutakkini (Sees Office Jackiet) hihan rullalle tavalla joka sattuu ranneluuhun.
– Rakenteen takia pukeminen ja pois ottaminen ei ole nopeaa. Oman takkini kanssa hanskojen käsiin saamisessa on vaikeuksia. Kun ensimmäinen hanska on kädessä, on toisen hanskan saaminen käteen haastavaa. Toinen istuu väistämättä huonosti, ellei ole kaveria auttamassa.
Yhteenveto:
Varsin hyvät hanskat sivumiekalle ja muille yhdenkäden aseille. Jos tilaisin näitä nyt, niin tilaisin tiimalasiranteella. En käyttäisi pitkämiekan kanssa ja hartsi+hanska – yhdistelmän kestävyys arveluttaa. Hinta ostohetkellä jotain 170€ ilman posteja.
Plussaa:
– Tiimalasimalli sopii hyvin yhteen rannesuojien kanssa, suojaa hyvin eikä ole tiellä.
– Jämäkän oloiset hanskat jotka saa suhteellisen nopeasti käteen ja pois.
– Peukalosuojus on hyvin jykevä, kovaa muovia.
– Mahtuu läpi myös joidenkin sapelimallien kahvasta.
Miinusta:
– Hanskat ovat melko jäykät mutta eivät kuitenkaan tunnu suojaavan pitkämiekalta kunnolla, olen saanut osumaa keskelle rystystä suojaavaa levyä niin että se on sattunut hieman liikaa paikaksi jonka pitäisi olla tukevimmin suojattu tällaisilla hanskoilla.
– Peukalosuojuksen jäykkyys teki ainakin minun kohdallani tavallisesta otteesta peukalo-otteeseen vaihtamisen hankalaksi.
Yhteenveto:
Eivät ollenkaan huonot, mutta suojamateriaalia kannattaa lisätä jos tällaiset hankkii. Jos sparraa vinyylimiekalla niin aivan riittävät. Peukalosta en pitänyt, mutta se on henkilökohtainen preferenssi.
Plussaa:
– Irrotettavat sisähanskat jotka olen havainnut aivan riittäviksi rapiiriin ja rapiiri & tikari -sparriin.
– Etusormi mahtuu läpi Regenyein bolognalaisen miekan etusormirenkaasta.
– Jämäkkä rannesuoja joka ei paina luuta vasten toisin kuin Sparring Glove. Tästä on saatavilla lyhyempi malli.
– Helpoin puettava sivumiekkahanskoista.
– Toimii hyvin sapelihanskana niille sapeleille joissa on tarpeeksi iso kahva.
Miinusta:
– Rannesuoja tekee tästä hieman jäykän, olisi ehkä pitänyt ostaa malli jossa se on lyhyempi.
– Sormia suojaavien levyjen remmien ompeleet on vähän mitä on, olen paikkaillut karhunlangalla joka on kestänyt hyvin. Oikein käden hanskan remmeistä keskisormi+nimetön – yhdistelmän remmi ja pikkusormen remmi on täytynyt ommella uusiksi.
– Ei mahdu kaikkien sapelien kahvasta läpi.
Yhteenveto:
Käytän näitä pääasiallisesti nykyisin kun treenaan boloa, tosin Neyman on hyvä kakkonen oikeaan käteen. En käyttäisi pitkämiekan kanssa. Rystysistä ranteeseen suojat ovat oikein tukevat. Hinta uudesta parista ilman posteja 190€
Plussaa:
– Liikkuvat sormet, sopivat hyvin bolognalaiseen tyyliin sekä kupuralla että ilman.
– Helpompi pukea kuin Sparring Glove Special.
– Yhdenkäden aseille riittävä suojaustaso.
Miinusta:
– Sormilevyjen suojaavuus pidemmässä käytössä arveluttaa. Täytynee tehdä kydex/styrogum – viritelmiä jos ne hajoavat.
– Hankala laittaa käteen parina, toinen menee mutta molemmat hankalasti.
– Oikean käden hanska painaa pikkusormen ensimmäistä niveltä välillä hankalasti, saattaa johtua siitä että käytetty pari on ehkä pikkuisen liian pieni omana käteen.
Yhteenveto:
Näitä olen käyttänyt kaikista vähiten omistamistani, mutta kyllä nämä sivumiekkailuun/I.33/tms välttävät aivan hyvin ja ovat mukavat kädessä. Sapelin kanssa en käyttäisi, ainakaan jos vastustajan sapeli on Regenyein mallia, osumat sattuvat sen verran. Pitkämiekkaan en käyttäisi missään nimessä.
Plussaa:
– Sen verran pienet että sopivat todennäköisesti sapeliin kuin sapeliin.
– Jämäkkä muovia+nahkaa -rakenne on tehnyt sen, ettei ole tullut kipeitä osumia läpi edes teräksellä treenatessa.- Eivät purista kättä vasten.
– Helppo pukea ja riisua, nämä kädessä saa esim. vesipullon auki helposti.
Miinusta:
– Eivät sovi juuri muuhun kuin sapeliin ja vaativat ehkä vahvistusta kämmenen alaosaan (riippuu siitä millainen kahva on sapelissa).
– Tilauksesta toimitukseen meni yli puoli vuotta, tosin ilmeisesti valmistajista jollakin oli korona.
Yhteensä:
Mainiot sapelihanskat ja samalla valmistajalla on Thor -malli joka on hieman kalliimpi mutta näyttäisi sopivan myös boloon / yhden käden juttuihin koska siinä on hieman laajemmin suojalevyä. Hinta: Posteineen jotain 130€ + tullit
Tässä hiljalleen kun aikaa on kirjoittelen Savon Miekan historiikkia, mukana vähät vanhat valokuvat ja lehtiartikkeleita.
Nyt historiikissa ollaan edetty 4. osaan ja vuoteen 2010: Seuratoiminta käyntiin 2010. Vuoden 2010 aikana seuran toiminta muotoi rekisteröimättömäksi yhdistykseksi, rekisteröidyn yhdistyksen perustamista ja ensimmäistä alkeiskurssia suunniteltiin. Joulukuussa päätettiin seuran nimi. Tuolloin saatiin myös ensimmäisen kerran huomiota tiedotusvälineissä.
Savon Miekan historiikki seuran sivuilla:
Savon Miekan Historiaa -Etusivu:
1. Alussa oli vain eilinen Hesari 4.8.2008
2. Seuran alkumuoto 2008-2009
3. Seuran kantajoukko kasaan syksyllä 2009
4. Seuratoiminta käyntiin 2010
Aika vähän Suomen hema-seurat ovat tuoneet tarinaansa esille mikä on aika harmillista, ainakin omasta mielestäni. Mielentäni seuran ja lajin suomalaisen taustatarinan esille tuominen antaa syvyyttä näkemyksiin uudemmillekin harrastajille. ”Määttiijä”, sanoi mummo vainaani, ”voehan se olla nii tai olla olemattai”.
Voihan se olla ettei menneet ihmisiä kiinnosta… tai teksti luominen tuntuu liian työläältä…. Olen ennenkin kysellyt ihmisiä muistelemaan menneitä, joku on jopa hieman kiinnostunut, mutta toimintaan asti ei ollla päästy. Jos joku tästä intoutuu kirjoittelemaan muistoja tai hemasta muutenkin, niin olisin mielelläni artikkeleita julkaisemassa. Yhteystietoni löytyvät täältä.
Korona-ajan ankeuteen saatiin vähän vaihtelua kun JHMS:n Ville Kastari kävi Kuopiossa visiitillä. Vähän niin kuin ennen vanhaan kun koronaa ei vielä ollut… Ville kävi vähän tutustumassa siihen, miten Savon Miekassa ja Schranken Fight Clubissa treenaillaan saksalaista pitkämiekkaa.
Kuopiossa on koronasta huolimatta päästy aika hyvin treenailemaan, kun epidemiatilanne on pysynyt pääsiassa aika hyvänä. Mutta kun kukaan ei oikein pääse koronan takia yhtään minnekään, tuntui tämän päivä suorastaan miniseminaarille. Kolme tuntia vapaamiekkailutreeniä ja pari tunnin turinat ravintolassa. Ravintolan uhkaavatkin mennä heti seuraavana päivänä koronasulkuun Kuopiossa.
Oli tosi piristävää miekkailla vähän vähemmän tutun miekkailijan kanssa, kun tässä koronan typistämässä maailmassa on vaihtelu käynyt vähiin. Siinä sivussa oli pitkästä aikaa tosi piristävää vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia miekkailusta, hemasta ja kaikesta muustakin.
On se ihmeellistä kun tämä korona joskus päättyy ja tämmöinen on ihan niin kuin normaalia. Ville oli samoilla ajatuksilla ja totesi perään ”ihan tuntui uskomattomalta kyl tää päivä, jotenkin parasta pitkään aikaan”.
Kuvat: Paula Vesterinen.
-Julkaistu 18.3.21-
-Päivitetty 23.5.21-
Jyväskylästä kantautui huhuja, että Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seura olisi vaihtamassa nimeä. Uteliaisuus heräsi miksi näin ja minkälainen uusi nimi tulee olemaan? Samalla huomasin, etten oikeastaan tiennyt Jyväskylän tilanteesta muutenkaan, joten tilanne päivitys oli paikallaan. Kysymyksiin vastaamaan löytyi seuran puheenjohtaja Tuuli Halme.
Kuulin, että JHMS on vaihtamassa nimeä. Mikäpä uusi nimi mahtaa olla?
– Uusi nimi sääntömuutoksineen on vielä Patentti- ja rekisterihallituksella käsittelyssä, joten emme paljasta sitä vielä.
Miten päädyitte tähän nimeen?
– Pyysimme jäsenistöltä nimiehdotuksia sekä perustelut miksi juuri se. Määräaikaan mennessä tulleista ehdotuksista äänestimme uuden.
Miksi päätitte vaihtaa seuran nimeä kokonaan uusiksi, JHMS:han oli jo varsin tunnettu nimi?
– Halusimme vaihtaa nimen paremmin toimintaamme kuvaavaksi, sillä meille jo vuosia sitten yhdeksi lajiksi rantautunut vaistojousiammunta on tullut jäädäkseen. Useampi harrastaja treenaa sekä miekkailua että jousiammuntaa. Myös jäseniltä on tullut palautetta nimestä. Koimme nimenmuutoksen luovan tasa-arvoa harrastajien välille, sillä emme halunneet jousiammunnastakaan luopua.
En oikeastaan tiedä seuran nykykuviota. Ilmeisesti muutoksia on tullut, kerrotko niistä? Omasta salista olette luopuneet ainakin.
– Luovuimme omasta salista pari vuotta sitten taloudellisista syistä. Oma sali olisi haaveissa tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä se ei ole kannattavaa.
Ketäs teillä on seurantoiminnan johdossa tätä nykyä?
– Hallitus sekä lajien ohjaajat ovat menneet viimeisen kolmen vuoden aikana aika lailla uusiksi. Minä, Tuuli Halme, toimin kolmatta kautta puheenjohtajana, seuran varapuheenjohtajana toimii Reima Parviainen ja taloudenhoitajanamme on jo parisen vuotta ollut Sandra Puurits. Hallituksessa hääräilevät myös Erkka Nurmi, Jere Lamberg, Joonas Peltokorpi sekä Kimmo Riihiaho.
Mitä seuran nykytoiminta pitää sisällään, jos tämä koronan aiheuttama poikkeus tilanne unohdetaan?
– Talouden kuntoon saattamiseksi luovuimme omasta salista, joten harjoitusvuorotkin vähenivät alkuun radikaalisti. Molempien lajien treenit pyörivät Kuokkalan Graniitissa, jossa on monipuoliset liikuntatilat. Vuosi sitten olimme juuri päässeet lisäämään treenivuoroja ja harrastajamäärä kasvoi nopeasti. No, sitten tuli korona. Syksyllä meillä oli kahdet miekkailutreenit sekä yhdet jousiammuntatreenit viikossa.
Miekkailussa ohjaajina vuorottelevat Jere Lamberg, Joonas Peltokorpi ja Ville Kastari, Mikko Korhonen ohjaa treenejä silloin tällöin. Jere ja Ville ohjaavat armizaren perusteita, Erkka Capo Ferron rapiiria ja Joonas kehonhallintaa. Vaistojousiammunnan ohjaajina vuorottelevat Sonja Honkala ja Janne Heinonen. Välillä joudumme hieman improvisoimaan ja joku tuurailee treeneissä, kun nythän ei nenä vuotavana saa mennä yhtään mihinkään.
Tarkoitus on treenata monipuolisesti historiallista kamppailua, ja olemme innokkaita laajentamaan lajivalikoimaamme. Tarkoituksemme on keskittyä nyt toiminnan kehittämiseen.
Ja sitten koronaepidemiaan, Miten se on häirinnyt teidän toimintaa? Jos olen oikein ymmärtänyt, liikuntapaikat ovat olleet teillä päin kiinni pitkään?
Käytännössä kevät meni ilman treenejä, kesällä pääsimme ulos puistoon treenaamaan miekkailua. Jousiammunnalle löysimme sopivan paikan vasta ensi kesästä alkaen ulkoammuntaa varten. Syksy treenattiin kohtuullisen normaalisti, tosin treeneissä oli hieman vähemmän osallistujia kuin keväällä. Joulukuusta alkoivatkin sitten taas liikuntapaikkojen sulut ja kaupunki perui tilavaraukset. Tälläkin hetkellä odottelemme milloin pääsemme jatkamaan treenejä.
Sinällään olemme hyvässä tilanteessa, että koronan takia ei olisi vastuullista pitää treenejä käynnissä, vaikka oma sali olisikin. Omasta salista joutuisimme kuitenkin maksamaan vuokraa koko ajan, joten tällainen pieni seura olisi nopeasti uudestaan aikamoisessa ahdingossa. Muutamat innokkaat ovat käyneet ulkona pakkasessa treenaamassa, lähinnä sparripainotteisesti.
Jyväskylän Historiallisen Miekkailun Seurasta tuli Jyväskylä Academy of Historical Martial Arts ry, eli AHMA. Myös seuran uudessa logossa komeilee ahma.
Uusi nimi valittiin jo maaliskuun puolivälissä, jolloin tämä haastattelu tehtiin. Rekisteröinti meni läpi huhtikuun ensimmäisenä päivänä, mutta uusi julkaistiin vasta 23. toukokuuta. ”1.4. meni rekisteröinti läpi, mutta meillä meni tässä aikaa kaikkien paperihommien kanssa”, kertoo Tuuli, ”…Ja että saatiin uudet nettisivut yms pystyyn uudella logolla. Tänään vasta julkistettiin kaikelle kansalle.”
Mielestäni miekkailun ohjaamiseen tarvitaan aika lailla muutakin kun miekkailun taitoa, jotta miekkailuseura säilyy elinvoimaisena ja kehittyy eteenpäin. Tätä asiaa on tullut pohdittua vuosikausia enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Itse kun olen ollut synnyttämässä kehittämässä miekkailuseuraa vuodesta 2008 lähtien ja päässyt kokemaan monet onnistumiset ja liian monet mahalaskut. Kaikenlaiset hankaluudet on opeteltu hallitsemaan kantapään kautta. Siinä sivussa on vahingossa ehkä myös viisastuttu ja jossain kai onnistuttukin, kun seura on edelleen pystyssä. Tässä vähän pohdintaa aiheesta.
Treenit ja niiden ohjaaminen ovat olennainen osa miekkailuseuratoimintaa muunkin kun miekkailun oppimisen kannalta. Seuratoimintaa ajatellessa laajemmin täytyy nähdä seuran kokonaisetu ja yhteisön rakentaminen ja sen ylläpito. Seura muodostuu yksilöistä ja heidän sosiaalisesta verkostosta, joten ryhmän ohjauksessa meidän täytyy ottaa myös yksilöt huomioon. Siinä rinnalla täytyy nähdä koko ohjaamisen prosessi. Ohjaus täytyy rakentaa suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Luonnollisesti niin, että ohjaaja soveltaa ohjaussuunnitelmia sekä yksilön että ryhmän ohjauksessa tarkoituksenmukaisella tavalla.
Holtittomasti käytettynä meidän tylsätkin miekat ovat vaarallisia. Harjoitusten suunnittelussa ja ohjauksessa turvaseikat ja riskien ennakointi ja pois karsiminen on olennaista. Ohjaajan onkin hyvä tuntea lajin yleisten riskien lisäksi myös ohjattava ryhmänsä jäsen toimintamallit ja niiden mahdollisesti aiheuttamat riskit. Uusia ohjattavia on seurattava ”sillä silmällä” hieman tarkemmin.
Fyysisen turvallisuuden varmistaminen on varsin selkeä asia kaikille järkipäisille miekkailun harrastajille. Toisinaan sellainen asia kun ohjattavien kokonaisvaltainen turvallisuus, on ehkä oudompi käsite hema-harrastajien parissa. Se pitää sisällään fyysisen turvallisuuden lisäksi psyykkisen turvallisuuden ohjaustilanteissa ja treeneissä laajemminkin. Tämä korostuu uuden harrastajan ohjauksessa ja hänen vastaanottamisessa porukkaan. Siinä vastuu vastaanotosta pitäisi olla muillakin kuin ohjaajilla. Paras tapa karkottaa lajin kokeilija, uusi harrastaja, vierailija tai tapahtuman osallistuja, on olla noteeraamatta häntä ja keskittyä omaan sisäpiiriinsä. Liian usein on tämän kaltaista tahatonta toimintaa tullut todistettua…
Perustreeniporukassakin on erilaisia yksilöitä, joiden taitotason ja ryhmässä toimimisen yksilöllisiä piirteitä on ohjaajan hyvä tunnistaa ja ymmärtää, esimerkiksi hahmottaakseen minne treenien sisällön vaatimustaso täytyy asettaa, jotta kaikki osallistujat saavat siitä jotain irti. Miten kukin ottaa oppia vastaan, minkälaiset asiat joitakin ahdistavat ja miten ohjattavalle epämiellyttäviä tilanteita voi kiertää. Apuohjaajien aktiivinen käyttö auttaa tässä huomattavasti.
Tämmöisiä ydinasioita olisi minun mielestä jokaisen ohjaajan ihan hyvä miettiä: Organisoinnin tarve, ohjaamisen prosessi, tavoitteellisuus koko ryhmän ja yksittäisten harrastajien tasolla, suunnitelmallisuus, ohjattavien fyysinen ja psyykkinen turvallisuus, ryhmänohjaus ja yksilönohjaus.
Ohjauksen organisoinnissa täytyisi hahmottaa koko treeniporukan kehityksen tarve ja suunta. Sen perusteella pitää löytää kauden treeniohjelman pääsuunta ja tarkempi suunnitelma sisällöstä kuukauden tai kahden tähtäimellä. Päälinjoja miettiessä on rinnalla hyvä miettiä ennakoivasti myös tulevia haasteita. Jos uudet haasteet ja riskit tunnistaa ennakkoon ja niihin vastaaminen on helpompaa. Uutta suunnitellessa on myös aina mahdollisuus uusien toimintatapojen kehittämiseen. Hyvän treeni-ilmapiirin huomioiminen ja vahvistaminen on syytä ottaa suunnitteluun mukaan.
Miekkailun ohjauksella tulee olla tavoite, koska muuten homma saattaa jäädä puuhastelun asteelle ilman mitään päämäärää. Suunnittelun aluksi täytyy olla ohjaajan oma motivaatio. Oma motivoituminen suunnitelmaan on olennainen. Miten muuten sitä jaksaisi tehdä niin paljon suunnittelua ja vetää treenejä aika pyyteettömästi omalla vapaa-ajalla? Normitreenaaja voi joka treenikerta miettiä huvittaako ja jaksaako tänään lähteä treeneihin, mutta vetäjä ei voi jättäytyä pois ilman hyvää syytä ja silloinkin on jostain hommattava sijaisvetäjä. Motivoitumisessa auttaa se, että tavoitteisiin asettaa mukaan jotain sellaista, jota hakee myös omaan miekkailuun tai minkä toteutuminen parantaisi omaan miekkailukokemusta ohjattavien kanssa.
Motivoitumisen jälkeen täytyy asettaa tavoite. Tavoite täytyy pystyä perustelemaan, vaikka vastaamalla kysymyksiin ”Miksi tätä tehdään?” ja ”Miten se tukee porukan miekkailua ja sen kehitystä?” Kysymysten asettaminen itselleen tavoitteen määrittelyn yhteydessä motivoi ainakin itseäni. Se myös selkiyttää asioita ja antaa jo vaihtoehtoja toteutukseen. Tavoitteet voi jakaa päätavoitteeseen ja välitavoitteisiin. Esim. päätavoite voi olla koko vuoden tai pidemmän ajan tavoite, ja välitavoitteet yhden kauden tai kuukauden tai kahden treenisuunnitelman tavoitteet.
Tavoite tulee olla aika selkeä, esimerkiksi alkeisryhmälle perusopin sisällön ymmärtäminen pääpiirteittäin, vähän kehittyneemmällä liikkumisen parantaminen, keskiverto miekkailijalla ”terävien miekkojen maailman” vaikutus historialliseen oppiin, tai taktisen ajattelun saaminen osaksi ryhmän normaalia miekkailuajattelua. Jälkimmäisimmästä setistä löytyy helposti opittavaa kokeneemmallekin miekkailijalle.
Treenien suunnittelu syö vapaa-aikaa ja saattaa hyvinkin vaatia lähdetekstien läpikahlaamista ja asioiden testaamista käytännössä. Kaikkea ei tarvitse luoda tyhjästä vaan käyttää vanhoja tuttuja harjoituskuvioita muokattuna nykyiseen tarpeeseen.Olennaista on näyttää ohjattaville mitä tehdään ja perustella miksi näin tehdään. Ohjattavien on syytä ymmärtää harjoitteen syyt ja seuraukset, miksi mitäkin tehdään ja mihin kyseinen toiminta johtaa.
Pää- ja osatavoitteet määrittävät niin tekniikka- kuin vapaamiekkailuharjoitusten sisältöä. Harjoitteet eivät ole itsetarkoitus vaan valittujen harjoitteiden tulisi tukea tavoitteita ja harjoituksissa tulisi tuoda esille seikkoja, jotka tukevat tavoitteen saavuttamista.
Ajanhallinta on myös oleellinen, jotta saadaan vaihteleva treenikokonaisuus kasaan. Ei ole olemassa suunnitelmaa ilman aikataulua. Meillä ajankäytön peruskaava noudattelee muotoa kunto-, tekniikka-, vapaamiekkailuosio ja loppuvenyttely.
Harjoitusten suunnittelussa on olennaista ymmärtää harjoitteen tärkeät seikat ja niiden korostaminen ohjauksessa. Uusia harjoitteita kannattaa testailla ennakkoon tai jos mahdollista treenien yhteydessä. Tässä tulevat mukaan yksittäisten harjoitteiden ennakkoon suunnitellut tarkennukset ja täydennykset, sekä tilanteen pikareflektoinnin seurauksena syntyvät täydentävät selitykset ja tarvittaessa, kun homma ei näytä toimivan oikein, kokoharjoituksen uudelleen muokkaus ”lennosta”.
Etenemistahdissa myös kulloinkin läsnä oleva osallistujat määrittävät tarvelähtökohdat. Treenien alussa on hyvä tehdä nopea alkukartoitus ketä on paikalla ja miettiä viimehetken suunnitelman muokkaukset. Ainakin meillä Savon Miekassa kaiken tasoiset treenaavat yhdessä ja sen vuoksi tavoitteiden asettaminen koko ryhmälle on vaikeaa. Tavoite onkin asetettu sinne jonnekin taitotason keskiverron kohdalle, jotta kokeneet eivät turhaudu ja kokemattomat pysyvät mukana.
Käytännössä tämmöisessä ryhmässä tarvitaan aika joustava treenisuunnitelma, joka tähtää tietyn ryhmän kanssa suoraan tavoitteeseen, kokemattomampien kanssa tavoite on matalampi ja uusien kanssa mennään ihan perusteissa. Kaiken tämän rinnalla minulla on useiden treenaajien kohdalle asetetut yksilölliset tavoitteet, jotta heidät saisi etenemään ”seuraavalle portaalle”. Tämä varmaan kuulostaa kaoottiselle, mutta ei se käytännössä sitä ole, kunhan käytössä on kokonaisuutta ymmärtäviä apuvetäjiä.
Treenisuunnitelman täytyy joustaa osallistujien ja toimintaympäristön mukaan. Paikalla olevan porukan vaikuttaa siihen mitä ja miten treenataan, kerrataanko vai mennäänkö eteenpäin. treenaajien määrä ja käytettävänä oleva salitila määrittävät myös treenien sisältöä. Näissä harrastehommissa läsnäolijoita ei läheskään aina tiedä ennakkoon. Tämä pakottaa aina viimetipan treenisuunnitelman muokkauksiin.
Yksittäiset treenit eivät ole mikään voitto tai tappio menivätpä ne suunnitelmien mukaan tai vähän sinnepäin. Arviointi ei ole arvostelua vaan vahvuuksien ja kehittämisalueiden tunnistamista. Arviointi on jatkuvaa, kehittävää ja eri tilanteissa tapahtuvaa vuorovaikutteista toimintaa.
Arvioimisen materiaalina ovat omat näkemykset ja saatu palaute. Mites näytti lopputulos noin omasta mielestä? Miten ohjaajaryhmä treenit koki? Ja minkälaista palautetta treenaajat antoivat? Aina ei tarvitse kysyä sillä ihmisten ilmeet, eleet ja koko kehonkieli ovat yksi rehellisimmistä palautteista.
Treenien palautteen ja jälkiarvion reflektointi auttaa treenien jatkumon rakentamisessa, missä määrin tarvitaan kertausta, missä määrin uutta rakennetaan vanhan päälle. Onko kokonaisuudessa jotain korjattavaa? Uusia haasteita täytyy pyrkiä tunnistamaan uusia riskejä kartoittaa ja vähentää ja torjua kielteisiä ilmiöitä. Onko tarvetta kehittää uusia toimintatapoja? Ilmapiirin vahvistaminen on aina eduksi ja aina hyödyksi. Treenisuunnitelmaa muokataan ja päivitetään treenien edetessä pitkin kautta. Arvioinnissa ja toiminnan kehittämisessä tarpeen mukaan ja auttaa toimiva ohjaajaryhmän olemassaolo, informaation jakaminen, saavutettavissa olevat tavoitteet, yhteistyö, vastuun jakaminen ja varmistaminen.
Ohjaamista pohdin tasan kolme vuotta sittenkin uuden vuoden aattona 2017, tosin psyykkisen turvallisuuden näkökulmasta, artikkelissa Kokemattomamman / aloittelijan ohjaaminen.
Olen lähestynyt joukkoa enempi tai vähempi tuttuja Hema-harrastajia suoraan tämän asian tiimoilta. Mutta laitetaan esille vielä tämmöinen yleinen kutsu historiallisen miekkailun harrastajille.
Jotenkin tuntuu että tämä Suomen Hema-skene on hämmentävän heikko pitämään meteliä itsestään. Sen takia olisi hyvä saada lisää ääniä kuuluville.
Olisitko SINÄ kiinnostunut kirjoittelemaan hema-aiheisia artikkeleita? Voisin julkaista sen Swordman.fi -sivustolla. Aihepiirit voivat olla esimerkiksi välineet, treenaaminen, seuratoiminta, lähteet, historia heman lähdeteosten ajalta, Suomi-heman ja seuratoiminnan historia, tapahtumaraportti, pakina, tai hyvänsä mikä sivuaa hemaa.
Kynnystä ei tarvitse nostaa liian korkeaksi, ihan pienimuotoisetkin tekstit kelpaavat. Kun pieniä artikkeleita syntyy ajan mittaan tarpeeksi paljon, syntyy siinä sivussa jotain isompaa erikseen rakentelematta. Sivustolle on kertynyt noin kuudessa vuodessa suomi-heman historiikki ja noin sata isompaa ja pienempää artikkelia aika vähäisellä aktiivisuudella. Kun kaikki julkaistu on tallessa, on siinä jo jonkun verran selattavaa. Joten jos kirjoitusintoisia löytyy, minulla on tässä valmis hema-aiheinen alusta. Sivuston ideana on välittää tietoa hemasta ja lajin olemassa olon esille tuominen ja mainostaminen. Kun muuten ei päästä esille, niin tehdään se itse. Lajin esille tuomisesta on hyötyä koko hema-toiminnalle ylipäänsä. Toimintaa on monessa paikassa mutta kummemmin siitä ei huudella. Vähän voitaisiin pitää enemmän meteliä…
Esko Ronimus.
Esko Ronimus on perustanut vaivihkaa uuden HEMA-seuran Tampereelle. Uteliaisuus heräsi, joten täytyi kysellä vähän lisää tietoa uuden seuran kuvioista Eskolta…
Milloin Tampere School of Armsin perustaminen tapahtui?
Emme ole vielä kerinneet virallisesti perustaa seuraa. Tarkoitus on tässä ihan lähiaikoina, kunhan saadaan sellainen illanistujainen sovittua minne mahdollisimman moni pääsee.
Eipä tuo virallinen perustaminen niin välttämätöntä ole, rekisteröimätön yhdistys tarvitsee vain tilin jonkun jäsenen nimiin. Meillä Kuopiossa ry tarvittiin siksi että saatiin kaupungilta 50 % alennus salivuokriin. Milloinkas tuo epävirallinen perustaminen tapahtui?
jep, ihan sama syy täällä. Odotas, katselen kalenteria… Huhtikuu lienee ihan hyvä aika. Oltiin aiemminkin jo treenattu, mutta tuossa kohtaa aloin laittaa treeniaikoja ja -ohjelmaa paperille.
Sinullahan on pitkä tausta kamppailu-urheilusta. Kerrotko siitä jotain?
Olen aloittanut kamppailuhommien treenaamisen vakavissani joskus 1999-tienoilla. Treenasin viitisen vuotta Choy Lee Futia, josta siirryin treenaamaan Qi Xing Tang Lang Quania eli Seven Star Praying Mantis Boxingia, joka treenaan ja opetan edelleenkin. HEMA-hommat aloitin tammikuun alussa 2018, Tampere HEMAn Armizare-ryhmässä, jossa treenailin 2020 helmikuuhun asti.
Miksi oman seuran perustaminen motivoi?
Olen tottunut treenaamaan tavoitteellisesti ja ahkerasti. Pitää myös rehellisyyden nimissä mainita, että olen myös tottunut tekemään asiat omalla tavallani. Joka tapauksessa, Tampereen seura ei oikein tarjonnut sitä, mitä treenaamiselta odotin ja halusin.
Oman seuran perustaminen alkoi tuntua hyvältä idealta siinä kohtaa, kun löysin itselleni opettajan bolognalaisen perinteen miekkailussa ja porukkaa alkoi ilmaantua treenaamaan sitä kanssani. Lisäksi oma seura motivoi tietysti siksi, että voin olla itse vastuussa siitä mitä treenataan ja miten. Lähtökohtana omassa treenaamisessani, ja siinä miten Tampere School of Armsissa treenataan on se, että en lähde itse tulkitsemaan tai rakentamaan yhtään mitään vaan saan oppia henkilöltä, jolla on selkeä näkemys ja paljon kokemusta siitä hän mitä opettaa.
HEMA-hommissa on oman, vahvasti traditio-lähtöisestä kiinalaisesta kamppailusta marinoituneen, näkemykseni mukaan perustavan laatuisena ongelmana se, että sillä miten treenataan ei ole jatkuvuutta tai perinteitä. Kokeillaan vähän kaikenlaista ja lainaillaan menetelmiä vähän sieltä sun täältä, ilman että yksittäisen seuran tai vaikkapa aselajin sisälle syntyisi selkeitä rakenteita sisällöistä ja siitä miten miekkailun eri osa-alueita työstetään. Tämä on tietysti koko HEMA-skeneä määrittelevä tekijä itsessään, jos ja kun tarkoituksena on herättää henkiin unohtuneita kamppailulajeja. Näkisin kuitenkin, että siinä voidaan helposti mennä vähän liian pitkälle, jos jokainen yksittäiseen lähteeseen tutustuva treenaaja haluaa ehdottomasti tehdä siitä omat tulkintansa. Näkemäni perusteella HEMAn treenaajilla on usein aivan liian kova kiire tulkita itse tekstejä ja lähteä omien tulkintojensa perusteella treenaamaan.
Uskon että tässä on vaara että mennään vähän metsään. Näen asian niin, että aina kun lähdetään itse tulkitsemaan lähteitä tutustumatta muiden aikaisempiin töihin, sivuutetaan se arvokas se työ mitä muut ovat jo asian eteen tehneet. Näin todennäköisesti keksitään sitten vain samat asiat uudelleen, eikä rakenneta jo olemassa olevan osaamisen, tutkimuksen ja perinteen päälle. Pidän tätä nurinkurisena ja vähän myös turhan itsevarmana asenteena, aivan kuin ne omat tulkinnat olisivat jotenkin parempia kuin muiden. Joka tapauksessa, näin osaaminen ja tulkinnan laatu eivät käsitykseni mukaan kehity vaan jumittavat alkutekijöissään.
Luonnollisesti, omissa tulkinnoissa ei ole mitään väärää, varsinkaan jos kyseiselle treenaajalle HEMA-hommien hohto on juuri siinä, että asioita pääsee pohtimaan ja tulkitsemaan itse. Mutta väitän että henkilön, joka on selaillut manuskan läpi pariin kertaan, ja henkilön joka on treenannut, tulkinnut ja ristiinvertaillut eri manuaaleja vuositolkulla, tulkinnat eivät ole aivan samanarvoisia. Porukan pitäisi malttaa opetella ensin opetella joltakulta, joka on jo tehnyt työtä tulkinnan eteen, ja sitten vasta lähteä tekemään tehdä omia tulkintoja, eikä luottaa sokeasti omien tulkintojensa loistavuuteen. Hommaan tulisi vähän jatkuvuutta.
Tampere School of Arms keskittyy bolognalaiseen miekkailuun, miten päädyitte juuri siihen?
Olin jo hetken katsellut vaihtoehtoja muiden HEMA-tyylien ja -koulujen parista. Bolognalaisen perinteen selkeähkö rakenne ja ennen kaikkea siihen liittyvä kehonkäyttö, joka sattuu olemaan hyvin samankaltaista treenaamani kiinalaisen perinteen lajin kanssa, herätti innostuksen hommaan ja aloin etsiä opettajaa. Opettajan löytäminen oli aika haastava prosessi, mutta törmäsin onnekkaasti St. Louis School of Armsin Ken Hardingin materiaaleihin Youtubessa. Kyselin Hardingilta, josko hän voisi neuvoa minua alkuun pääsyssä, johon hän suostui erittäin avomielisesti sen kummempia kyselemättä. Olen helmikuusta asti treenaillut Hardingin etäohjauksen mukaisesti, homma on edennyt hyvin ja mukavaa on ollut.
Miten tuo etäopetus käytännössä tapahtuu?
Harding julkaisee Patreonin välityksellä bolognalaiseen perinteeseen liittyvää itse tuottamaansa materiaalia, pääosin videoita ja aiheeseen liittyviä kirjoituksia. Opettelen tätä kautta lajia sen mukaisesti miten Harding on sen tulkinnut, koostanut ja järjestellyt. Lisäksi pidämme yhteyttä messengerin välityksellä, jossa voin kysellä häneltä treenaamiseen liittyvistä asioista. Tätä kautta välitän sitten opettelemani asiat omalle porukalleni.
Onko teillä ollut yhteistyötä muiden HEMA-seurojen kanssa? Suomestahan löytyy bolognaiseen miekkailuun panostavia seuroja.
Toimintamme on vielä niin alkutekijöissään, että sen kummempia yhteistyömahdollisuuksia ei vielä ole ehtinyt tulla. Treenailemme kuitenkin Tampere HEMAn harrastajien kanssa esimerkiksi kokoontumalla välillä yhteisiin sparrisessioihin.
Mitä välineitä teillä treenataan bolognalaisesta traditiosta?
Tällä erää olemme treenanneet lähes ainoastaan kahden käden miekkaa. Jatkossa laajentelemme hissuksiin sideswordiin ja siihen liittyviin toisen käden välineisiin, mutta asia kerrallaan. Tarkoitus on oppia aselajit perusteellisesti eikä vain raaputella pintaa.
Miten toiminta on lähtenyt teillä käyntiin?
Homma lähti käyntiin sillä, että aloin alkuvuodesta treenailla itsekseni, ja Hardingin ohjeistuksella, Marozzon Primo Assaltoa. Sami Pekkola, jonka kanssa olemme olleet tuttuja jo pitkään, lähti hommaan mukaan ja alkoi treenata samoja juttuja tahollaan Helsingissä. Sain Henry Hynysen, jonka kanssa olemme hakanneet toisiamme Tang Lang Quanin merkeissä jo viisitoista vuotta, hätisteltyä mukaani tekemään Primo Assalton osia pareittain. Porukkaa on siitä sitten hiljalleen ilmaantunut mukaan kun minulta on kyselty mitä treenailen nykyisin.
Miten monta henkeä teidän porukkaan kuuluu?
Treenaajia on tällä hetkellä kahdeksan, itseni mukaan lukien.
Minkälaisia tavoitteita tai suunnitelmia teillä on tulevan suhteen?
Tavoite tällä hetkellä on saada pienehkö ja tiivis aktiiviporukka kasaan, jonka kanssa voidaan treenata tavoitteellisesti ja säännöllisesti. Jatkossa tullaan sitten tarpeen mukaan järjestämään peruskursseja, käymään seminaareissa ja kilpailuissa ja ylipäätänsä osallistumaan Suomen HEMA-skeneen.
Kaikki tosin aikanaan, homma on vielä hyvin aluillaan ja tämän hetkinen prioriteetti on vankan osaamispohjan rakentaminen. Mitään suuria suunnitelmia meillä ei ainakaan vielä ole. Treenataan yhdessä tavoitteellisesti, kovaa ja niin että kaikilla on hauskaa.
Facebookista löytyy seuralla oma sivu, mutta onko teillä tulossa nettisivuja tai suunnitelmissa mainostaa seuraa?
Tämän hetken suunnitelmissa ei ole tarkoitusta laajentaa sivuja Facebookin ulkopuolelle. Jos tarvetta ilmenee, niin katsotaan uudestaan. Facebookissa varmaankin mainostelemme tässä lähitulevaisuudessa.
Jos joku tämän haastiksen lukija haluaisi liittyä toimintaan mukaan, miten hänen pitäisi toimia ja keneen ottaa yhteyttä?
Parhaiten hommaan mukaan pääsee ottamalla minuun yhteyttä Facebookissa: https://www.facebook.com/treschoolofarms/
Cay-Håkan Englund. Kuva: Carina Nordman-Byskata.
Hema-seura Wargö Fäktargille toimii Maalahdella. Toiminta lähti käyntiin Bergössä, jonka ikivanha nimi oli Wargö. Siitä seuran nimi. Seura treenaa kerran viikossa pari tuntia, pääosin pitkämiekkaa ja Liechtenauerin koulukuntaa. Oppikirjana Wargö Fäktargillessä on Christian Henry Toblerin kirja ”Fighting with the German Longsword”, mutta seura on tehnyt myös omat drillit. Kyselläänpä vähän Cay-Håkan Englundilta.
Milloin olette aloittaneet toimintanne?
Ensimmäinen kokous oli 29.5.2017. Silloin me keskustelimme mitä me haluaisimme tehdä, milloin ja kuinka usein. Kesän aikana aloitimme treenaamisen joka toinen viikko. Syksyllä me tapasimme joka viikko.
Miten aloititte Heman treenaamisen?
Kaikki alkoi kun Christoffer Skuthälla, joka tiesi että olin ollut mukana Vaasan Miekkailjoiden toiminnassa aiemmin, kysyi jos olisin kiinnostunut treenaamaan taas. Kaverini oli myös treenannut VaMin kanssa. Mietin vähän aika ja keskustelimme enemmän. Vaasassa harjoiteltiin sekä italialaisen että saksalaisen miekkailua, mutta minä halusin keskittyä saksalaisen kouluun. Kun päätimme aloittaa toiminnan, me aloitimme sen takia käyttämällä drillejä, jotka löytävät Toblerin kirjasta.
Ensimmäiset treenit olivat Bergössa, mutta syksyllä me muutimme Petolahteen, tarkemmin Petolahden nuorisotalolle. Siellä on Sali, joka sopii erinomaisesti miekkailuun. liittyi seuraan.
Miten monta henkeä teidän porukkaan kuuluu?
Olemme pieni seura, lukumäärä on vaihdellut 2-5 henkilöiden välillä. Tällä hetkellä olemme vain kaksi aktiivisia, keväällä 2018 seuraan liittynyt Tom Wargh ja minä. Viime toukokuun lopussa meillä oli lajiesittely Petolahdessa. Sen jälkeen muutamat katsojat halusivat tulla tutustumaan miekkailuun. Toivomme tietysti, että he vielä liittyvät meihin.
Löysin teidät ihan sattumalta viime syksynä. Ette ole juuri pitäneet meteliä itsestänne?
kotisivumme ja Facebook-sivustamme lisäksi olemme tehneet vain paikallista mainontaa eniten Maalahden seudulla. Paikallislehti KustNytt teki jo syksyllä 2017 haastattelun meidän kanssa. Edellä mainitun esityksen jälkeen ruotsinkielinen aikakauslehti Kuriren teki toisen haastattelun. Esitys tuli syksyllä myös paikallis-TV:ssä. Facebookissa on tehty mainontaa, mutta sekin on ollut aika paikallista.
Yllä olevan kuvasarjan kuvat: Johanna Granlund.
Onko teillä ollut yhteistyötä muiden hema-seurojen kanssa?
Kuten mainitsin pari meistä on ollut mukana Vaasassa treenamassa Vaasan Miekkailijoiden kanssa, muuten meillä onollut vain henkilökohtaisia yhteyksiä muiden harrastajien kanssa esimerkiksi Turun keskiaikaisen markkinoiden yhteydessä. Muuten yhteyksiä on pidetty Facebookin kautta.
Miltäs teidän tulevat kuviot näyttää?
Toivomme tietysti, että seuramme alkaa vähitellen kasvaa. Se mahdollistaisi monipuolisemman toiminnan.
Suunnitelma on, että pitkämiekka myös jatkossa on tärkein ase, mutta haluamme myös harjoitella muiden aseiden kanssa. Haluamme ymmärtää Liechtenauerin järjestälmän niin hyvin kuin mahdollista. Se tarkoittaa että pidemmällä tähtäimellä tutustumme myös muihin aseisiin.
Enemmän teoreettisella tasolla olen työskennellyt erään ruotsinkielisen Pseudo-Döbringer-käännöksen parantamiseksi. Se on tärkeä teksti meille, ja meidän on ymmärrettävä, mitä tekstissä sanotaan.
Jos joku tämän haastiksen lukija haluaisi liittyy Wargö Fäktargillen toimintaan mukaan, miten hänen pitäisi toimia ja keneen ottaa yhteyttä?
Se olisi erittäin hienoa, ja paras tapa on että hän käyttää yhteydenottolomake joka löytyy kotisivustamme. Viesti tulee sitten minulle sähköpostina.
Wargö Fäktargille löytyy täältä
Kuvat yllä: Cay-Håkan Englund ja Carina Nordman-Byskata.
Suomen urheilumiekkailun pioneeri ja voimistelun opettaja Oskari Väänänen julkaisi vuonna 1923 ensimmäisen suomalaisen miekkailuoppaan Miekkailun käsikirja 1 – Lyömämiekkailua kevyellä aseella. Kirja on säilämiekkailun opas, mutta liikkuu samalla klassisen miekkailun ja urheilumiekkailun välimaastossa suunnaten oppia terävillä miekoilla miekkailuun.
Suojeluskunnan pataljoonan komentajakin toiminut Oskari Väänänen omisti teoksen ”Suomen nuoren armeijan upseereille”. Hän kertoo kirjassa suunnanneensa oppaan etupäässä armeijan ja suojeluskuntien upseereille sekä niille ylioppilaille, jotka ovat päässeet miekkailun alkuun.
Oskari Väänäsen omistuskirjoitus Lyömämiekkailua kevyellä aseella -oppaassa.
Miekkailu kuului Venäjän armeijassa upseerien koulutukseen, näin myös Suomen suuriruhtinaskunnan kadettikoulussa. Peruskoulutus annettiin pistomiekkailuun floretilla. Venäjä lakkautti venäläistämispyrkimysten seurauksena Suomen armeijan 1901 ja Keisarillisen Suomen kadettikoulu lakkautettiin pari vuotta myöhemmin. Syynä oli Nikolai Bobrikovin sanoin ”kadeteista pyritään kasvattamaan hyviä upseereita keisarin armeijaan, mutta koulun perusideologia on runebergiläinen isänmaallisuus”.
Suomen itsenäistyttyä kadettien koulutus aloitettiin uudestaan vuoden 1919 alussa ja myös miekkailun opetus upseeristolle pääsi uudelleen käyntiin ja opetus välineenä oli Venäjän vallan ajan tapaan floretti.
Miekkailun käsikirja 1 – Lyömämiekkailua kevyellä aseella- oppaan kansilehti.
Vaikka opas käsittelee lyömämiekkaa eli säilää, Väänänen toteaa tekstissään, että tuolloin pidettiin sääntönä että miekkailun harjoitteleminen oli aloitettava pistomiekalla eli floretilla. Hän kuitenkin arvioi myös lyömämiekkailun oppaasta olevan käytännön hyötyä nuoren valtion armeijan upseereille, todeten että ”upseeriemme miekat ovat sekä lyöntiä että pistoa varten, joten heidän on opittava sellaisen aseen käyttö”. Eli oppi oli suunnattu myös miekoilla käytävään taisteluun, eikä pelkästään urheilumiekkailuun. Tekstissä tämä nouseekin esille jossain kohdissa esille Väänäsen opastaessa miten ”sivalluksen ja iskun vaikutusta voidaan lisätä viiltämällä. Viiltää voidaan sekä miekkaa vetämällä että työntämällä”. Pistosta hän kertoo, että se on ”miekan hyökkäysliikkeistä vaarallisin ja seurauksiltaan tuhoisin”.
Tosin hän myös mainitsee, että miekkailun käytännön merkitys sodassa oli jo hiipunut. Itsepuolustuksessa hän näki edelleen miekkailun hyödyn siviilielämässä: ”Päällekäyvän voi miekkailutaitoinen helposti esimerkiksi kävelykepillä passittaa hammaslääkärin puheille.” Väänänen seuraa tässä kansainväistä trendiä. Herrasmiesten miekkailutaidon hyväksikäyttö kävelykepin kanssa tulee esille monissa 1800-luvun miekkailuteksteissä, näin mm. Yhdysvaltalaisella Thomas Hoyer Monsteryllä, saksalaisella Friedrich Christian Christmannilla ja englantilaisella Frederick Wroughtonilla.
Väänänen viittaa myös tuolloin kiellettyihin, mutta Euroopassa edelleen käytyihin kaksintaisteluihin aavistuksen myönteisessä sävyssä ”mitä välien selvittämiseen taas tulee, niin varmaankin, jos nykyäänkin olisi kaksintaistelu sallittua, vähemmän parjattaisiin kanssa ihmistä. kun sanansa takana saisi seiso miekka eikä setelipinkka kädessä”.
Swordman.fi 