Hema käyntiin Vanajan Susissa

vanajans2.jpg

Näyttää siltä, että historiallinen miekkailu on levinnyt jälleen uuteen kaupunkiin kun Joni Karjalainen on aloittanut treenien vetämisen Vanajan Susissa Hämeenlinnassa. Kysellään Jonilta vähän lisää aiheesta.

 Mikä vei sinut Oulusta Hämeenlinnaan?

– Sain suoritettua opintoni arkeologian puolelta Oulun yliopistossa, minkä jälkeen olikin sitten aikeissa ryhtyä kirjoittamaan väitöskirjaa. Samalla hain myös aiempaa laajemmalla otteella töitä ympäri Suomea ja satuin huomaamaan, että Hämeen linnaan haettiin oppaita töihin. Hain paikkaa, pääsin töihin ja pari viikkoa sen jälkeen minut siirrettiin sijaistamaan linnan yleisötyökoordinaattorin virkaa. Eli perinteinen töiden perässä muuttaminen on kyseessä.

Sinä olet alkanut vetää hema-treeniä Vanajansudet historianelävöitysseurassa. Miten pitkään hema-toiminta on seurassa jatkunut?

– HEMA-toiminto alkoi Vanajan Susissa vuoden 2018 syksyllä, kun kävin ensin pitämässä seurassa pari esittelykertaa Fioren pitkämiekasta. Sen jälkeen seuran jäsenet toivoivat, että HEMAsta tulisi viikinkimiekkailun ohelle pysyvämpi osa seuran toimintaa.

Sinullahan on pitkätausta historiallisen miekkailun parissa. Kerrotko siitä jotain?

Historiallisen miekkailun aloitin kesällä 2009 eli kymmenen vuotta on vierähtänyt lajin parissa täyteen. Samana vuonna järjestin Oulussa historiallisen miekkailun alkeiskurssin, jonka vetäjänä toimi Ilkka Hartikainen. Heti tämän jälkeen historiallinen miekkailu tuli osaksi Oulun Miekkailuseuran toimintaa, mistä kiitokset Teemu Tokolalle. Lukuun ottamatta vuoden mittaista vaihto-opiskeluvuotta, opetin seurassa historiallista miekkailua kevääseen 2018 asti. Sen jälkeen tuli pieni tauko, mutta Vanajan Susien treenien kautta olen taas ryhtynyt aktivoitumaan. Oulussa opetin Fiorea, I.33:sta ja hieman Alfred Huttonin sotilassapelia. Lisäksi viimeisen vuoden ajan vedin myös oululaisen viikinkimiekkailuryhmän treenejä.

Joskus aikaisemmin jossain vaiheessa ehdottelin, että pistä hema-hommat pystyyn Hämeenlinnaan. Silloin se ei onnistanut. mistä mielenmuutos?

Ihan heti Hämeenlinnaan muutettua minulla ei ollut kovin paljoa vapaa-aikaa varsinkaan uuden viran vuoksi. Suurin osa kesästä 2018 meni työhön opetellessa, sillä vastuualueenani on linnan museopedagogiikka ja tapahtumien tuottaminen. Syksyllä aikaa alkoi olla taas paremmin käytettävissä ja miekkailun jatkaminen tuntui mukavammalta ajatukselta kuin kesän kiireiden keskellä.

Miten toiminta lähti käyntiin?

Toiminnan aloittaminen lähti muhimaan jo toukokuussa 2018, kun pidin linnalla luentoa keskiajan kamppailukirjoista osana linnan Turnajaisviikonloppua. Yleisössä oli yksi Vanajan Susien jäsen, joka kysyi, että pystyisinkö pitämään heille syksyllä pari esittelykertaa pitkämiekasta. Kesän aikana seurallakaan ei ollut kovin aikaa treenien järjestelyihin, sillä heillä ei ollut kesäajalle sisätreenitiloja ja elävöitysseurana heidän kalenterinsa oli melko täynnä erilaisia tapahtumia. Syksyllä aikataulut osuivat paremmin yksiin ja siitä se sitten lähti.

Miten paljon olet porukkaa saanut mukaan?

Porukka on ottanut pitkämiekan hyvin innostuneesti vastaan ja useimmilta löytyy jo oma pitkämiekka sekä joitain varusteita sparraamiseen. Yleensä treeneissä on ollut neljästä kahdeksaan henkeä, mikä on toiminut hyvänä ydinporukkana. Näiden lisäksi on vielä muutamia henkilöitä, jotka eivät töiden, opiskeluiden tai muiden syiden vuoksi pääse treeneihin säännöllisesti.

Mitä teidän treeniohjelmassa on? Tällä hetkellä harjoittelemme Fioren pitkämiekkaa, mutta ajatuksena olisi käydä jossain välissä myös tikaria läpi.

Miten tiuhaan treenaatte ja missä?

Syyskuusta alkaen treenaamme kerran viikossa Hämeenlinnan lyseon alasalissa osoitteessa Linnankatu 12-14 klo 19.30-21.00. Sisätreenit jatkuvat ensi vuoden toukokuuhun saakka.

Minkälaisia tavoitteita sinulla on tulevan suhteen?

Tällä hetkellä tavoitteena olisi aktivoida itseä enemmän miekkailun saralla ja luoda tänne Hämeenlinnaan vakaa pohja historialliselle miekkailulle. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja viekö tie taas toiselle paikkakunnalle linnan sijaisviran päättyessä, joten sen tarkempia suunnitelmia en osaa sanoa.

Jos joku tämän haastiksen lukija haluaisi liittyy Vanajan Susien hema-toimintaan mukaan, miten hänen pitäisi toimia ja keneen ottaa yhteyttä?

– Toimintaan pääsee mukaan ilmoittautumalla Vanajan Susien pitkämiekkakurssille. Facebookista löytyy jo tapahtuma, mistä saa lisää tietoa kurssista, maksuista ja ilmoittautumisesta: https://www.facebook.com/events/2280618322055449/

– Ja tuolta löytyy myös samat tiedot treeneistä, jos some ei ole vaihtoehto: https://www.vanajansudet.com/kurssit