Kulttuurikilta Schranken

kulttuurikiltaschranken

– Päivitetty 26.12.2019 –

Kulttuurikilta Schranken ry:n toimialana näkyy historiallisen miekkailun lisäksi myös näytös- yms show-puolta. Lisäksi Kulttuurikilta Schranken puuhailee myös underground-kulttuurin parissa silloin, kun yhdistystä niissä toimissa tarvitaan tukiorganisaatioksi ja tehdään muutenkin mitä huvittaa. Varsinainen omituisten otusten kerho siis. Kulttuurikilta Schranken ry:n nettisivut löytyvät täältä: http://schranken.wordpress.com/

Muutaman Savon Miekan Kuopion haaran jäsenen perustaman Kulttuurikilta Schrankenin perustajat kokivat hema-piirit ja seuratoiminnan osin välillä hieman henkisesti ahtaiksi johtuen mm. Savon Miekan sisäisistä klikkiytymisistä erityisesti vuosina 2012-13, jolloin saksalaisen miekkailun harjoittelu sai seurassa jalansijaa opposition vastustuksesta huolimatta.  Yhdistys perustettiinkin osin vähän huumorimielessä seurahierarkioista yms. vapaaksi ”salaseuraksi”, mutta vakavammalla mielellä myös varalta turvapaikaksi, jossa jäsenet olisivat voineet tarvittaessa jatkaa omaa miekkailuharrastustaan juuri niin kuin itse sitä halusivat. Yhdistyksen toimintaideana onkin ollut ottaa hema vähän rennommin ja tehdä sitä, mikä sattuu huvittamaan. Se näkyy esim. siinä, miten eri paikkakunnilla toiminta on ollut erilaista. Toiminnassa on tietoisesti vältelty liiallista vakavuutta ja organisoitumista.

SCHRANKEN KUOPIO

Miekkailupuolella ry:n alla toimii Schranken Kuopio, jossa on muutaman hengen vaihtelevalla porukalla tutkittu ja testattu miekkailujuttuja, säännöllissä treeneissä vuodesta 2014 lähtien. Tulokset näkyvät aika paljon mm. Savon Miekan  treeneissä.  Aikaisemmin salivuoro, missä seuran treeneihin vietyä oppia selviteltiin, kustansi minulle noin 1000 euroa vuodessa, mutta ry:tä hyödyksi käyttäen on ollut mahdollista saada vakiovuoroiata 50% alennusta.

Savon Miekka teki myös marraskuussa 2014 kustannussyistä periaatepäätöksen, että seuran toimintaa keskitetään nimenomaan treenien pyörittämiseen ja muut puuhastelut kurssien ja seminaarien parissa siirretään taka-alalle tai järjestämisestä kiinnostuneiden yksittäisten jäsenten omiin nimiin tehtäviksi henkilökohtaisiksi toimiksi henkilökohtaisella taloudellisella riskillä. Sellaisiin hommiin on  Schrankenin jäsenistä löytynyt kiinnostusta ja aina välillä olemme järjestäneet  kursseja ja tapahtumia Kuopiossa.

SCHRANKEN JYVÄSKYLÄ 2014-2019

Jyväskylässä Schranken ry oli taustatukena Jaakon ja Elpin Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselle 2014 pystyttämälle Historiallisen miekkailun lukupiirille. Siinä oLU mukana kourallinen heman opiskelusta kiinnostuneita aktiivisia ihmisiä. Toiminta päättyi 29.9.2019 ryhmän hajannuttua opiskelun loppuvaiheessa eripuolille Suomea.

SCHRANKEN HEINÄVESI 2016-2017

Kun sain töitä Heinävedeltä aloin tutkailla mahdollisuuksia miekkailuun sielläkin. Huhtikuussa 2016 saatiin Schranken Heinävesi sitten pienesti käyntiin ja treenejä vedettiin 3-5 kertaa kuussa. parhaimmillaan treenaajia oli puolenkymmentä.Pääaseena oli messer. Schranken Heinävesi oli kaikille avoin treeniporukka. Valitettavasti lajia ei saatu juurrutettua Heinävedelle siihen mennessä kun työt veivät minut muualle.

schrankenfightclub

SCHRANKEN FIGHT CLUB

Syksyllä 2018 Kuopiossa aloitti uusi miekkailuryhmä Schranken Fight Club. SFC  keskittyy vapaamiekkailuharjoitteluun ja matsaamiseen. Ryhmä  on periaatteessa avoin, mutta siihen ei voi liittyä noin vain. Ryhmä ei nimittäin ole suunniteltu vasta-alkajille.

Varustevaatimus on vapaamiekkailun varustesetti,pitkämiekka,nahkaisen dussack ja tulevaisuudessaehkä myös messer ja synteettinen tikari.

Muitakin vaatimuksia mukaan pääsemiseksi löytyy: Ensimmäinen vaatimus on asenne.  Jos alkulämmittely ja hikoilu ei maistu, on tämä väärä paikka. Askelten ja hien säästäminen ei ole meidän tavoite, vaan jotain päinvastaista haetaan mukavuusalueen ulkopuolelta.

Mika

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s